Studiotyöskentely ›

solipsism: Se mikä minua eniten häiritsee siinä että kaksi eri kitaraa on panoroitu eri laidoille on se, että kun ne soittaa samaa/lähes samaa niin se toimii tavallaan tuplauksena, ja kun ne rupeaa soittamaan jotain ihan eri juttuja tuntuu siltä että volyymi putoaa liikaa. Tämähän on tietysti dynamiikkaa, mutta jos oletetaan että se on ei-haluttua sellaista? Ja myös jos ne soittaa jotain harmonioita toisilleen (esim. terssi-stemmoja) niin ne ei soi "yhdessä" vaan kuuluu enemmänkin kahtena eri sävelenä. Onko muilla kokemusta tällaisesta, tai jotain fiksuja ratkaisuja?
 
Minä kokeilisin tuplata nämä kohdat toisen tai molempien osalta, jos häiritsee.

Tietsikkahommissa helpottaa volume- ja panoroinitiautomatiot.
 
Minä kokeilisin tuplata nämä kohdat toisen tai molempien osalta, jos häiritsee.
 
Niin vähän ajattelinkin.
 
Edit: Omilla kamoilla on sen verran raitamäärä- ja muita rajoituksia että joutuu tarkasti miettimään mitä tekee, ja soveltamaan luovasti - mutta se onkin tavallaan myös kivaa =)

solipsism: Se mikä minua eniten häiritsee siinä että kaksi eri kitaraa on panoroitu eri laidoille on se, että kun ne soittaa samaa/lähes samaa niin se toimii tavallaan tuplauksena, ja kun ne rupeaa soittamaan jotain ihan eri juttuja tuntuu siltä että volyymi putoaa liikaa. --- Onko muilla kokemusta tällaisesta, tai jotain fiksuja ratkaisuja?
 
Mä en ole mikään metallispesialisti, mutta täytyy sanoa että tuo vaikuttaa aika jäykältä tavalta lähestyä miksausta.
 
Itse pyrin lähes aina kappaleen mittaan kasvukehitykseen, joka tarkoittaa mulla esimerkiksi sitä että kappaleen alku ja ensimmäinen säkeistö tulevat lähes monona ja mahdollisimman vähillä instrumenteilla, vasta ensimmäisessä kertosäkeessä saattaa aueta kaiut stereokuvan laitoihin ja saattaapa aueta jotain soittimiakin kello 10 ja kello 2 ulkopuolelle.
 
Riffit ja soolonpätkät jos tulevat uusilla soittimilla, laitan usein alkamaan aika keskeltä (kun kerran laulua ei sillä kohden yleensä ole) ja siitä panoroiden, ja sitten kun laulu tulee ne ovat siirtyneet omille paikoilleen stereokuvaan. Joskus panoroin kaiun kulkemaan samaan aikaan symmetrisesti toiselle puolelle. Muutenkin tykkään ajatella että soittimet lähtee jostain sopivasta kohdasta sovitusta ja eriytyvät sitten omiksi kokonaisuuksikseen. Teen panorointiautomaatioita hyvin harkiten, mutta koko ajan.
 
Periaatteessa haluaisin, että kappaleesta olisi kaikki olennainen kuultavissa esimerkiksi autossa jossa yleensä kuulee vain toisen kanavan. Käytän aika usein alle 20ms stereoviivettä (korva hahmottaa äänen stereokuvassa siihen missä se ensiksi ilmenee, tämä niinsanottu "Haas'in ikkuna" on 0-40ms; jos jatkuvan äänen taajuus on alle 1000 Hz, sen aallonpituus on suurempi kuin korvien väli. Tällöin vaihe-ero toimii samaan tapaan kuin Haasin ilmiö. http://fmh.uiah.fi/projects/audioFu … les/p_article_psykoakustiikkaa.html ) panoroinnin sijaan saadakseni aikaan mielikuvan laajasta stereosta silloinkin kun materiaali on melkein monoa. En yleensä laita pääsoittimia "luonnollisen stereon" (45 astetta nollan molemmin puolin) ulkopuolelle. Overheaditkin saatan usein panoroida kapeammaksi kuin äärilaitoihin, ettei vahingossa tule koko kuvan levyistä rumpusettiä.
 
Usein käy niinkin että bassari ja basso ovat ainoina täysin keskellä, snare on vähän oikealla ja lead-laulu vähän vasemmalla, tarkistan näiden panoroinnin aina monokuuntelulla yhdestä kaiuttimesta, se on hyvä tapa tarkistaa stereokuva. Sitten kun kaikki kuuluu selvästi monona, on stereokuvakin balanssissa, uskokaa tai älkää.
 
(Edit/lisäys: Olen huomannut että panorointeja miettiessä auttaa todella paljon kun piirtää kellotaulun ja sijoittelee soittimet siihen sellaisina kuin ne äänitystilannetta ajatellessaan halusi olevan. Tästä on hyvä lähteä. Kirjoitan samalla muistiin kappaleen neljäsosa-, kahdeksasosa- ja 16-osanuotit muistiin millisekunteina (lasken ne sekuntikellolla 24 tahdin alueelta saadakseni elävän keskiarvon) koska tykkään aloittaa kompressorien ja kaikujen kanssa pelaamisen oikean mittaisilla arvoilla joita sitten voi tweakata saadakseen fiilikseen uptempoa tai slovaria oikeasta temposta riippumatta. Taimattuja kaikuja ja kompressoreja saa käyttää enemmän ennen kuin alkaa kuulostaa pahalta.)
 
Mutta tietenkin jollakulla toisella on ihan toiset tavoitteet, mikä on erittäin jees.

Heips! Tungen törkeästi tähän väliin, kun en sopivampaakaan aihetta asialleni löytänyt. Kaipaisin hieman avustusta kunnollisempien kitarasoundien tekoon.
 
Näyte:
http://www.megaupload.com/?d=VKSLEUIN
 
Miksi tuo soundi ei voi olla nauhalla yhtä munakas kuin livenä? Tai pikemminkin; miten saan soundista munakkaamman? Vahvarina on Randallin 75w hybridivahvistin, mikkinä Shure 57 ja etuasteena Presonus TubePRE. Johtuuko tuo munattomuus yksinkertaisesti siitä, että vahvari ei ole täysputki vai pitääkö sitä aina boostailla oikein olan takaa? Tosiaan, livenä kun soitan korvat kajarin tasolla, on soundissa paljon enemmän läsnäoloa ja asennetta, mutta tuossa äänitysvaiheessa tapahtuu sterilointi.
 
Huom! Olematonta soittotaitoa ja tarkkuutta ei tarvitse kommentoida : ) Ne ovat mitä ovat parin vuoden soittokokemuksella.

Smappa: Miksi tuo soundi ei voi olla nauhalla yhtä munakas kuin livenä?
 
Syitä voi olla monia, mutta livenä kuuntelet soittoasi tasolla "lujaa" ja käytännössä nauhoitettuna tuohon verrattuna aina todella hiljaa. Soundi pitää ruuvat sellaiseksi, että se kuulostaa hyvältä sillä tasolla, kuin äänitettä yleensä kuunnellaan ja sellaiseksi, että se kuulostaa hyvältä siinä yhteydessä kuin se äänitteellä on.

Smappa: Miksi tuo soundi ei voi olla nauhalla yhtä munakas kuin livenä?
 
...
 
Huom! Olematonta soittotaitoa ja tarkkuutta ei tarvitse kommentoida : ) Ne ovat mitä ovat parin vuoden soittokokemuksella.
 
Tässä mun viispenniset:
 
Yksin kuunneltuna kitara voi olla hyvinkin munaton, ne munat tulee sieltä basso-osastolta :D Eli tässäkin tapauksessa kandee kuunnella kokonaisuutta. Vai onko tarkoitus, että lopullisella äänittellä on pelkkää kitaraa?
 
Jos kitara kuulostaa siellä tilassa hyvältä, mutta mikillä poimittuna ei, kokeile erilaisia mikityksiä, esim. siirrä mikkiä, lisää tilamikki lähimikin kaveriksi jne.
 
Toiseksi, tuo "olematon soittotaito ja tarkkuus" vaikuttaa aika olennaisesti siihen, minkä miellämme "soundina. Vire on myös aika olennainen osa soundia :D Vanha sanonta "soundi tulee sormista" ei valitettavasti ole vitsi.
 
Mutta joo, toki siihen vaikutta monet asiat ja käytettävä vahvistin/kaappi on tietysti aika isossa osassa.

Jatkan tonne väleihin, kun tässä oli paljon hyviä ajatuksia...
 
hape: Tässä mun viispenniset:
 
Yksin kuunneltuna kitara voi olla hyvinkin munaton, ne munat tulee sieltä basso-osastolta :D Eli tässäkin tapauksessa kandee kuunnella kokonaisuutta. Vai onko tarkoitus, että lopullisella äänittellä on pelkkää kitaraa?
 
Kyllä. Se alue joka mielletään "voimakkaaksi" on basson tonttia, ja hyvässä balanssissa basso ja kitarat "sulautuvatkin" yhdeksi massaksi, jossa on voimaa ja päällekäyvyyttä. Eli, mitään soundeja ei pitäisi irrallisina, kokonaisuutta huomioimatta, liiemmälti jatkokehitellä. Kitaran soundin osalta olennaista on se, että botnea ei ole liikaa, ja se botne ja alakeskialue mitä on, tulisi pyrkiä pitämään mahdollisimman erottelukykyisenä.
 
Jos kitara kuulostaa siellä tilassa hyvältä, mutta mikillä poimittuna ei, kokeile erilaisia mikityksiä, esim. siirrä mikkiä, lisää tilamikki lähimikin kaveriksi jne.
 
Tämäkin totta. MIkit eivät ole korvan korvikkeita "kuuntelutavoiltaan" (eivät osaa eristää yhtä asiaa sekamelskasta) eivätkä taajuusvasteeltaan, ja kuulevat asiat varmasti erilailla. Kannattaa kokeilla esim. tilamikitystä lähimikin lisänä, tai mikkiä eri paikassa. Lisäksi saattaa olla hyödyllistä laittaa korva mahdollisimman lähelle sitä paikkaa missä mikki on (ja kyllä, kuuloaan kannattaa varoa), ja säätää sitten vahvistimen soundia sopivammaksi. Hämmästyttävän harvat kitaristit tietävät mitä sieltä kartiosta oikeasti tulee ulos... Se soundi muuttuu aikalailla sinne yläviistoon, mistä yleensä kuunnellaan...
 
Toiseksi, tuo "olematon soittotaito ja tarkkuus" vaikuttaa aika olennaisesti siihen, minkä miellämme "soundina. Vire on myös aika olennainen osa soundia :D Vanha sanonta "soundi tulee sormista" ei valitettavasti ole vitsi.
 
Ultimaalinen totuus on se, että hyvä soittaja soundaa paskoillakin kamoilla paremmalta kuin huono mega-stackillä. Soundi todellakin tulee sormista. Virettä ja tarkkuutta ei voi sivuttaa...
 
Mutta joo, toki siihen vaikutta monet asiat ja käytettävä vahvistin/kaappi on tietysti aika isossa osassa.
 
On. Mutta niiden osuus paletissa on pienempi kuin soittajan. X-kamoista ei tietty saa Y:n soundia, mutta molemmat saattaa toimia annetussa kontekstissa, jos soittopuoli on kunnossa, ja mikeille löydetty oikeat paikat...

Tässä on mun mielestä hyvä esimerkki jossa on kitarat panoroitu eri laitoihin, mutta ei toi ainakaan mun korvaani kuulosta mitenkään häiritsevän epätasapainoiselta:
http://www.youtube.com/watch?v=CVgTSWntH0w
 
Miten te muuten yleensä levitätte kitararaidan jos soitto sisältää paljon improvisointia, eikä tuplaaminen siksi ole vaihtoehto?

northern: Tässä on mun mielestä hyvä esimerkki jossa on kitarat panoroitu eri laitoihin, mutta ei toi ainakaan mun korvaani kuulosta mitenkään häiritsevän epätasapainoiselta:
http://www.youtube.com/watch?v=CVgTSWntH0w
 
Miten te muuten yleensä levitätte kitararaidan jos soitto sisältää paljon improvisointia, eikä tuplaaminen siksi ole vaihtoehto?
 
Jos pitää tuplata 1:1, improvisointi tuplausottoa äänitettäessä ei ole vaihtoehto. Joskus tollanen tuplaus eroavaisuuksineen voi kuulostaa hyvältä, kun eri reunojen kama muljahtelee kivasti...
 
Tai sit voi yrittää efekteillä levittää, mutta se on kovin eri asia soundillisesti kuin tuplaaminen soittamalla.

Kiitoksia erittäin paljon vastauksista! Alankin tältä istumalta kokeilla erilaisia mikin asentoja ja jonkun tilamikinkin voisin jostain koittaa saada lainaksi. Pitää myös basson avulla kokeilla tuota soundin tuhdintamista. Ja tosiaan tuo soiton tiukkuus varmasti vaikuttaa olennaisesti soundiin. Pitää siis kokeilla jotain yksinkertaisempia biisejä ja hioa tarkkuutta reilusti. : )

Toiseksi, tuo "olematon soittotaito ja tarkkuus" vaikuttaa aika olennaisesti siihen, minkä miellämme "soundina. Vire on myös aika olennainen osa soundia :D Vanha sanonta "soundi tulee sormista" ei valitettavasti ole vitsi.
 
Ultimaalinen totuus on se, että hyvä soittaja soundaa paskoillakin kamoilla paremmalta kuin huono mega-stackillä. Soundi todellakin tulee sormista.
 
Soundi tulee sormista ja joulupukki tuo lahjat!
 
All we need is love!
 
Latteuksia ja lattea, siinä laiskan studiosedän intohimot.
 
Muusikko opetelkoon soittamaan ja virittämään sillä aikaa kun sedät juo kahvia!

Pop Corn: Muusikko opetelkoon soittamaan ja virittämään sillä aikaa kun sedät juo kahvia!
 
Sekin käy, että soittaja roiskaisee narulle mitä sattuu (epätaimissa ja -vireessä), ja studion setä sitten editoi siitä paskankuuloisen, mutta viritetyn ja taimatun demon. Kaikki käy, kunhan jollain on rahaa maksaa siitä lystistä. : )

Kallekorvola: Sekin käy, että soittaja roiskaisee narulle mitä sattuu (epätaimissa ja -vireessä), ja studion setä sitten editoi siitä paskankuuloisen, mutta viritetyn ja taimatun demon. Kaikki käy, kunhan jollain on rahaa maksaa siitä lystistä. : )
 
Kyllä kyllä.
 
Mutta sehän on sitten taimissa ja vireessä kun soittajalla on finger magic hanskassa, ja koska soundi lähtee sormista niin soundikin on sitten kuosissa.
 
Heleppoo ku hein...
 
Mistähän mahtaa muuten johtua että mitä kultasormisempi vinguttaja, sitä kauemmin ne tuntuvat studioissaan kuuleman/lukeman mukaan nysväävän? Kun se soundi nyt todistetusti lähtee sormista ja kun nyt näillä kavereilla todistetusti ne kultanäpit on. Mikä siinä maksaa... ;)