| Aihe: Kitaroiden panorointi/miksaus | |
|---|
 solipsism
17.10.2009 08:48:02 (muokattu 17.10.2009 08:50:36) | |
|
En näköjään osannut käyttää hakua, joten:
Olisi mielenkiintoista saada tietää muiden käytäntöjä ja ideoita kitaran/kitaroiden panoroinnista miksauksessa? Miten monta raitaa, miten ne sijoittuu stereokenttään.. jne.
Itselläni tilanne on yleensä se, että on kaksi särökitaraa jotka soittaa joskus samaa komppia, joskus harmonioita toisilleen, joskus toinen liidiä.. Eli pitäisi olla sekä erottuvuutta, että jämäkkää yhteissointia, ja tietenkin "iso" saundi - mutta tilaa toisille soittimille ja laululle. Mahdoton yhtälö?
Yksi tapa jota olen käyttänyt:
Toinen kitara esim. L80 R80 ja toinen L50 R50, ja molemmista sitten keskelle alapääpainotteinen raita jota nostaa sen verran että se tukee laitakitaroita (tai enemmän). Toisinaan kallistaen keskimmäisiä raitoja vähän vastakkaille puolille. Lisäksi varsinaiset liidit ja soolot sitten vielä keskelle. Ja puhtaat kitarat erikseen ehkä vähän kapeammin.
"Isoa" saundia hakiessa olen huomannut että vastakkainen stereosijoittelu toimii - mitä leveämmin sen isompi - mutta stereokuvasta tulee vähän tylsä ja tasainen. Onko jotain fiksuja tapoja saada kitarat tulemaan toinen enemmän oikealta ja toinen vasemmalta? Toisaalta harmoniat toimii paremmin yhdessä kun ne ei ole panoroitu liian kauaksi toisistaan...
Olen kylläkin tietoinen siitä että niitä kitaroita yleensä tuplataan miljoonia kertoja ja ripotellan sinne tänne erilaisine EQ:ineen ja plugareineen jne, mutta jos nyt pääpiirteittäin ajatellan. Mainittakoon vielä että koska itse käytän tietokonetta lähinnä laskujen maksamiseen ja äänitän 16-raitaisella tallentimella, pyrin pitämään raitamäärät alhaisina. Vaikka tuleehan sitä bounssailtua edestakaisin niitä raitoja, joita loppujen lopuksi on varmaan yli 50, ja siitä tulee ihan hirveä aikaavievä soppa, mutta silti (tietokonevehkeet hankintaan?).
Ehdotuksia, ideoita, kokemuksia? | |
solipsism: En näköjään osannut käyttää hakua, joten:
Ruudun yläreunasta "haku"; syötä tyhjään kenttään hakusanasi; valitse alue, josta haluat haun tehdä; paina "haku". Helppoa.
Olisi mielenkiintoista saada tietää muiden käytäntöjä ja ideoita kitaran/kitaroiden panoroinnista miksauksessa? Miten monta raitaa, miten ne sijoittuu stereokenttään.. jne.
Tähän saanet yhtä monta vastausta kuin on vastaajiakin.
Itse pyrin mahdollisimman vähään, jotta jäisi tilaa muillekin soittimille. Panorointi menee työn alla olevan biisin säännöillä. Joissain biiseissä kapeampi meininki tukee kokonaisuutta paremmin kuin über-leveä valli.
Itselläni tilanne on yleensä se, että on kaksi särökitaraa jotka soittaa joskus samaa komppia, joskus harmonioita toisilleen, joskus toinen liidiä.. Eli pitäisi olla sekä erottuvuutta, että jämäkkää yhteissointia, ja tietenkin "iso" saundi - mutta tilaa toisille soittimille ja laululle. Mahdoton yhtälö?
Ei mahdoton, mutta joskus hyvinkin vaikea. Suurimmaksi osaksi kyse on siitä, kuinka tarkasti kitarat on soitettu toisiinsa nähden. Huonosti tuplatut otot eivät vain oikein istu toisiinsa. Myös huonosti toisiaan tukevat soundit tai liika särö syövät toisiaan tai tilaa muilta soittimilta (rummut ja varsinkin laulu). Tähän on mahdotonta antaa yhtä, aina toimivaa, ratkaisua. Aina joutuu kokeilemaan ja löytämään (toivottavasti) biisiin sopivimman ratkaisun. Erityisen hankalaa on saada "kitaravalli" istumaan biisiin niin, ettei se syö tehoa muilta instrumenteilta.
Yksi tapa jota olen käyttänyt:
Toinen kitara esim. L80 R80 ja toinen L50 R50, ja molemmista sitten keskelle alapääpainotteinen raita jota nostaa sen verran että se tukee laitakitaroita (tai enemmän). Toisinaan kallistaen keskimmäisiä raitoja vähän vastakkaille puolille. Lisäksi varsinaiset liidit ja soolot sitten vielä keskelle. Ja puhtaat kitarat erikseen ehkä vähän kapeammin.
Varmasti ihan hyvä tapa, mutta varmasti ei myöskään ainoa. Itse panoroin joskus kitaran ja sen kaiun eri puolille, kavennan kitararaitaa rajusti jollain lofi-plugilla, tuplailen ottoja erilaisilla kitara-vahvistin -kombinaatioilla, sotken mukaan kitarasta kontakti- tai pikkumikillä tallennettua akustista sointia jne. Keinoja on monia, kun miksauksesta alkaa kaista loppumaan. Pitää vain olla äänittäessä hereillä, ja muistaa tallentaa luovia "lisiä". DI-raidan otan yleensä talteen myös (melkein yhtä usein jätän myös käyttämättä). Pyrin itse välttämään vakioituja asetuksia. Poistan myös raidoista aina tarpeettoman alapään (näin kitaroista keskustellessa tästä on hyvä muistuttaa), jotta botneen jäisi tilaa basso-instrumenteille, eikä se menisi niin helposti "tukkoon"...
"Isoa" saundia hakiessa olen huomannut että vastakkainen stereosijoittelu toimii - mitä leveämmin sen isompi - mutta stereokuvasta tulee vähän tylsä ja tasainen. Onko jotain fiksuja tapoja saada kitarat tulemaan toinen enemmän oikealta ja toinen vasemmalta? Toisaalta harmoniat toimii paremmin yhdessä kun ne ei ole panoroitu liian kauaksi toisistaan...
Elävä, dynaaminen miksaus kuulostaa mun korvaan yleensä parhaalta. Tämä tarkoittaa että asiat "liikkuvat" miksauksessa niin panoroinnin kuin volankin osalta (jälleen kerran) kokonaisuutta tukevalla tavalla. Stereokuvaa kannattaa käyttää kyllä hyödykseen, mutta kannattaa myös tarkistaa mono-yhteensopivuus (vanhan koulun juttuja, mutta auttaa pitämään vaiheet kurissa).
Olen kylläkin tietoinen siitä että niitä kitaroita yleensä tuplataan miljoonia kertoja ja ripotellan sinne tänne erilaisine EQ:ineen ja plugareineen jne, mutta jos nyt pääpiirteittäin ajatellan. Mainittakoon vielä että koska itse käytän tietokonetta lähinnä laskujen maksamiseen ja äänitän 16-raitaisella tallentimella, pyrin pitämään raitamäärät alhaisina. Vaikka tuleehan sitä bounssailtua edestakaisin niitä raitoja, joita loppujen lopuksi on varmaan yli 50, ja siitä tulee ihan hirveä aikaavievä soppa, mutta silti (tietokonevehkeet hankintaan?).
Ehdotuksia, ideoita, kokemuksia?
Se, että sulla on rajatumpi laitteisto, on yleensä lopputuloksen kannalta vain hyvä asia (joutuu miettimään jo äänittäessä ratkaisunsa tarkemmin), mutta tietysti tekee ton loputtoman tuplaamisen hankalaksi. Mutta kuulostaako se miljuunasti tuplattu valli yleensä paremmalta? Mun mielestä yleensä ei. Supersuuri kitaravalli vain syö tehon kaikelta, ja ainakin liian pitkälle vietynä saa koko biisin voimattoman kuuloiseksi.
Tohon tietokonehommaan...: ehkä. Loppuuko sulta raidat kesken? Uskotko, että jos sinulla on käytössäsi loputtomasti raitoja, maltat silti olla käyttämättä niitä kaikkia? Oletko valmis (mahdollisesti) sijoittamaan uuteen tietokoneeseen (en siis tiedä koneestasi mitn, mutta 200 raidan pyörittäminen vaatii koneelta aika paljon)? Tietokone on kyllä monella tapaa helpottanut äänitysasioita, mutta myös johtanut tietynlaiseen runsaudenpulaan. Itse käytän tietokone-pohjaisia äänitysjärjestelmiä, mutta sovellan äänittäessä aina analogi-ajattelua, ja koetan pitää sessiot maltillisen kokoisena (välillä jopa siinä onnistuen).
Miksaus on jatkuvaa itseopiskelua ja kokeilemista. Työn äärelle siis... |  AoA
19.10.2009 10:24:01 | |
|
Olettekos muuten ikinä laittaneet detunea kitaroihin? Ainakin joskus koulussa oli puhetta, niin se on ainakin kikka saada kitaroita erottumaan paremmin toisistaan jos toista laittaa ihan _hitusen_ eri vireeseen, mutta ei tietenköön niin paljon että kuulostaa huonolta. En tosin ole itse testannut sen koommin, täytyypä sekin tehdä nyt kun taas tuli tämä asia mieleen... | |
Enpä oo jälkikäteen tehnyt, mutta puhtailla sointurenkutuksilla sellainen ihan minimaalisen pieni vire-ero eri keppien välillä voi tuoda vähän makua ja kokoa sointuvalliin. Säröillä en välttämättä käyttäisi.
Oh my goodness. What am I gonna do in a submarine? | |
Itse tykkään jotenkin sellaista äänimaailmasta, missä esimerkiksi kaksi rytmikitaraa on panoroitu täysin eri laitoihin. Basso on tietenkin keskellä. Liidit tulee joko keskeltä tai hitusen toiselta reunalta. | |
Kiitos, Kallekorvola, kirjoitukseni analysoinnista. Mikään ei näköjään ole itsestään selvää.
Voitaisiinko nyt siirtyä siihen ennakkoluulottomaan keskusteluun aiheesta kitaran panorointi, jota yritin herätellä? Jos joku vaikka on oivaltanut jotain mitä itse ei ole tullut ajatelleeksi? Kokeilemalla voi oppia, mutta niin voi ehkä myös muilta ihmisiltä?
Tuo kaiun panorointi eri puolelle on yksi juttu jota en ole kokeillut. Siihen on tietokoneella varmaan joku kätevä työkalu, mutta pääsenkö samaan lopputulokseen jos kopioin kyseisen raidan, laitan siihen 100% kaikua, panoroin sen eri puolelle, ja nostan sitä sitten sen verran kuin tarvitsee? |  Mikael
19.10.2009 16:41:32 (muokattu 19.10.2009 16:42:32) | |
|
Myös delayn panorointi toiselle puolelle on paljon käytetty juttu. Ihan lyhyellä slap-delaylla ja sitä snadisti moduloimalla ja asettamalla toiseen laitaan saa kivasti levennettyä kitarasoundia.
pääsenkö samaan lopputulokseen jos kopioin kyseisen raidan, laitan siihen 100% kaikua, panoroin sen eri puolelle, ja nostan sitä sitten sen verran kuin tarvitsee?
Jep.
Ennen ei ollut mitään - nyt on. | |
Pitääpä seuraavassa projektissa kokeilla. | |
Mäkrö: Itse tykkään jotenkin sellaista äänimaailmasta, missä esimerkiksi kaksi rytmikitaraa on panoroitu täysin eri laitoihin. Basso on tietenkin keskellä. Liidit tulee joko keskeltä tai hitusen toiselta reunalta.
Yleensä jotain tällaista, joskaan en aina panoroi kitaroita aivan laitaan, vaan 50-75% maksimiarvoista.
Äänikuvasta tulee helposti epätasapainoinen, jos stereokuvan eri laidoilla olevat kitarat soittavat kovin erityylisiä juttuja. Tämän vuoksi laitakitarat ovat usein tuplauksia toisistaan, ja selkeämpi lead-osuus tulee keskeltä. Toisaalta taas ihan identtinen tuplaus voi olla tylsä - eri saundit tai eri sointukäännökset saattavat tuoda vähän eloa ja rikkautta äänikuvaan.
Jos taas jossain biisin osassa on pelkkä kitara yksin niin se toimii parhaiten panoroituna keskelle. Tällöin myös efekti leveään stereoon siirtyessä on tehokkaampi. | Mikael
19.10.2009 17:52:11 (muokattu 19.10.2009 20:31:07) | |
|
Exhausted: Äänikuvasta tulee helposti epätasapainoinen
Tää on ajatus jota vastaan mä oon yrittänyt oman pääni kanssa taistella. Mitä sitten jos on epätasapaino?!? Miksi kaiken pitäs olla keskimäärin keskellä??? Kun kuuntelee mitä vaan 60-70 -luvuilla miksattua musaa niin panoroinnit on usein radikaaleja.. ja mahtavia. Tai siis on niitä edelleenkin... Beck on mainio esimerkki ja vaikka QOTSA.
Ennen ei ollut mitään - nyt on. | |
Yleensä sijoitan kitarat laitoihin sen mukaisesti kun ne olivat pohjia äänitettäessä rumpuihin nähden. Tässä on ideana se, että styrkkarit sinne kannuihin kuitenkin vuotavat ja kokemus on osoittanut, että jos niitä kovin vapaasti stereokuvassa pyörittelee, tulee lopputulokseen helposti outouksia.
Laitoihin ei välttämättä tarkoita "täysin laitoihin" eikä lopputulos olekaan vuodon vuoksi koskaan täysin laidassa. Rumpujen överit ovat tavallaan kitaroiden ambienssia.
Lisäsoittimet - olivatpa ne sitten mitä tahansa - sitten sinne, mihin saa äänikuvassa tilaa raivattua.
Kaikujen ja viipeiden osalta suosin 70-luvun tapaa sijoittaa kaikuja instrumentteihin nähden vastakkaisille laidoille tai instrumentin olessa keskellä esimerkiksi kaikua toiseen laitaan ja viivettä toiselle puolelle.
"Käytös siivo ja hillitty sopii lehmälle"
- Laura Latvala | |
solipsism: Kiitos, Kallekorvola, kirjoitukseni analysoinnista. Mikään ei näköjään ole itsestään selvää.
Voitaisiinko nyt siirtyä siihen ennakkoluulottomaan keskusteluun aiheesta kitaran panorointi, jota yritin herätellä? Jos joku vaikka on oivaltanut jotain mitä itse ei ole tullut ajatelleeksi? Kokeilemalla voi oppia, mutta niin voi ehkä myös muilta ihmisiltä?
No olepa hyvä.
Mun pointtina oli, että kitaroiden "miksaaminen" ja panorointi kontekstista (muista instrumenteista) irrotettuna ei ole kovin hedelmällinen keskustelunaihe, koska kaikki riippuu kuitenkin "ympäröivästä" materiaalista.
Tuossa ylempänäkin on hyviä neuvoja kitaran käsittelyyn, mutta lisään omia suosikkejani tähän alle vielä. Jospa niistä saisi kokeiluihin lisää ideoita...:
-Isoon hevikitaravalliin useampi tuplaus, mutta aina eri kitara-vahvistin -yhdistelmällä (ensin esim. botnesta vahvasointinen les paul + marshall, sit vaikka strato + twin reverb. Jos jää "kuoppa" keskialueelle, niin sit vielä vaikka tele + vox). Tilaa mukaan vain jos on pakko. Tuollainen valli syö kaistaa helposti aika lailla. Toimii raskaammassa musassa. Panorointi yleensä niin, että kirkkaimmat kitarat enemmän reunoilla, ja tummemmat keskempänä.
-Ylempänäkin mainittu kitara esim. 20% vasemmalla ja sen kaiku/delay hiljemmalla esim. 80% oikealla.
-Varsinainen kitara vasemmalla, ja piezomikillä poimittu, ja rankasti lofi-plugarilla käsitelty, signaali vähän eri suunnalla (kokonaan toisessa reunassa, tai muutaman asteen sivussa samalla puolella).
-Kuiva DI-kitara keskellä, ja choruksella maustettu stereodelay-linja molemmin puolin, mutta ei liian leveänä. Ns. kasarifuusio-soundi. Ei vältämättä toimi parhaiten säröjen kanssa.
-Varsinainen kitara keskellä, ja DI-raidasta "lo-fi-tettu" kitara (esim. karmea fuzz) stereona edellisen molemmin puolin.
-Lähimikitetyn vahvistimen soundi (ainakin melkein) keskellä, ja stereotilamikin signaali jossain ympärillä leveämpänä.
-Sähkökitara keskellä, akustinen (stereomikitettynä) tuplaa molemmin puolin (joskus hyvinkin hiljaisella.
-Pari kertaa olen kokeillut kitaroiden todella hienoista epävirettä, mutta enää en sitä liiemmälti harrasta. En pitänyt soundista. Tulee helposti liian suttuista ja fokusoimatonta jälkeä.
Tuossapa muutama... | |
Kallekorvola:
Mun pointtina oli, että kitaroiden "miksaaminen" ja panorointi kontekstista (muista instrumenteista) irrotettuna ei ole kovin hedelmällinen keskustelunaihe, koska kaikki riippuu kuitenkin "ympäröivästä" materiaalista.
Tähän kelaan mä törmään useimmiten ite. Melkeen kaikkeen tekis mieli vastata että riippuu siitä biisistä :D
Ennen ei ollut mitään - nyt on. |  Kallekorvola
19.10.2009 20:57:20 (muokattu 19.10.2009 21:12:34) | |
|
Mikael: Tähän kelaan mä törmään useimmiten ite. Melkeen kaikkeen tekis mieli vastata että riippuu siitä biisistä :D
Ja kun tarkemmin asiaa ajattelee, niin...
...niinhän se on! : D
Yli 15 vuotta olen ammatikseni pähkäillyt näitä asioita, eikä toi asia oo kyllä miksikään muuttunut. |  jannu
20.10.2009 00:44:20 (muokattu 20.10.2009 00:46:37) | |
|
Ton delaylevityksen voi myös toteuttaa "luonnollisesti" äänitysvaiheessa, jos vaan kamat, tilat ja musa antaa myöten. Kaapin lähimikityksen lisäks johonkin muutaman metrin päähän kokeilemalla tilamikki, vaikka joku iso konkka. Sitten nää kaksi raitaa panoroi haluamallaan tavalla eri puolille. Tällä taktiikalla saa myös säästettyä hieman aikaa ja vaivaa tehdessä semmoisia isoja vallikitaroita, kun jo pelkällä tuplauksella ja vastakkaisella panoroinnilla saa aika hemmetinmoisen seinän tehtyä.
Tää on ajatus jota vastaan mä oon yrittänyt oman pääni kanssa taistella. Mitä sitten jos on epätasapaino?!? Miksi kaiken pitäs olla keskimäärin keskellä??? Kun kuuntelee mitä vaan 60-70 -luvuilla miksattua musaa niin panoroinnit on usein radikaaleja.. ja mahtavia. Tai siis on niitä edelleenkin... Beck on mainio esimerkki ja vaikka QOTSA.
Tälle komppia. | Mikael
20.10.2009 11:45:22 (muokattu 20.10.2009 11:46:01) | |
|
jannu: Ton delaylevityksen voi myös toteuttaa "luonnollisesti" äänitysvaiheessa
Oliskohan ollut Midnight Oil joka jossain Australian aavikolla levyä puuhastellessaan duunas ihan tempodelayhomma silleen et vei styrkkarin ulos ja mikkejä sit vaan oikeille etäisyyksille jonoon... luonnollinen vaimentuma niin volan kuin yläpään suhteen :D
Ennen ei ollut mitään - nyt on. | |
Mikael: Oliskohan ollut Midnight Oil joka jossain Australian aavikolla levyä puuhastellessaan duunas ihan tempodelayhomma silleen et vei styrkkarin ulos ja mikkejä sit vaan oikeille etäisyyksille jonoon... luonnollinen vaimentuma niin volan kuin yläpään suhteen :D
Se on sikälikin hyvä kikka, että autiomaassa aukiolla ei kaiu. Tulee slapbäkkiä eikä sellaista hallidelayta.
"Käytös siivo ja hillitty sopii lehmälle"
- Laura Latvala | |
Mikael: Oliskohan ollut Midnight Oil joka jossain Australian aavikolla levyä puuhastellessaan duunas ihan tempodelayhomma silleen et vei styrkkarin ulos ja mikkejä sit vaan oikeille etäisyyksille jonoon... luonnollinen vaimentuma niin volan kuin yläpään suhteen :D
Kiva vielä odottaa sopivaa päivää kun ei tuule ;-) ...siis mun mielestä. Ja poppia noista -> | DIVARi | Timo | |  Exhausted
20.10.2009 14:09:13 (muokattu 20.10.2009 14:13:58) | |
|
Mikael: Tää on ajatus jota vastaan mä oon yrittänyt oman pääni kanssa taistella. Mitä sitten jos on epätasapaino?!? Miksi kaiken pitäs olla keskimäärin keskellä??? Kun kuuntelee mitä vaan 60-70 -luvuilla miksattua musaa niin panoroinnit on usein radikaaleja.. ja mahtavia. Tai siis on niitä edelleenkin... Beck on mainio esimerkki ja vaikka QOTSA.
Olet oikeassa, ei kaiken tarvitse aina olla tasapainossa. Riippuu tietysti materiaalista. Itsekin miksasin keväällä projektin indie-henkistä hardcorea jossa oli periaatteessa koko ajan vain kaksi kitaraa eri puolilla kuten bändissä olisi livenäkin.
Ketjun aloittajahan ei maininnut musiikkityyliä, joten kävin tekemässä lisätutkimusta hänen profiilissaan, ja se viittasi ajattelemaan modernimpaa metallisaundia miksaukseen. Toisaalta, rikottavaksihan ne rajatkin on tehty. | solipsism
20.10.2009 16:04:03 (muokattu 20.10.2009 16:04:39) | |
|
Ketjun aloittajahan ei maininnut musiikkityyliä, joten kävin tekemässä lisätutkimusta hänen profiilissaan, ja se viittasi ajattelemaan modernimpaa metallisaundia miksaukseen. Toisaalta, rikottavaksihan ne rajatkin on tehty.
No, ei ehkä niinkään ollut tarkoitus saada valmiit ohjeet jonkun tietyn saundin luomiseen, vaan ennemminkin yleisesti jotain uusia ideoita kokeiltavaksi. Tietenkin kaikki vaikuttaa kaikkeen ja mitään yhtä yleispätevää kaava ei ole, mutta juuri siksi. Ja kun vielä omassa musiikissa soundimaailma paikoin saattaa eksyä esim. modernista metallista 70-luvun progen kautta akustiseen/lattari tyyliseen, niin ei olisi ollenkaan haitaksi olla jonkinlaiset eväät myös niiden äänittämiseen. Ja varsinkin kun on kyse panoroinnista/raitamääristä/tuplauksista niin on tärkeää että on jo äänitysvaiheessa joku haju siitä mitä on tekemässä, että ei sitten miksausvaiheessa vituta.
Mutta hyviä vinkkejähän tässä on tullut esille, kiitoksia vaan.
Äänikuvasta tulee helposti epätasapainoinen
Se mikä minua eniten häiritsee siinä että kaksi eri kitaraa on panoroitu eri laidoille on se, että kun ne soittaa samaa/lähes samaa niin se toimii tavallaan tuplauksena, ja kun ne rupeaa soittamaan jotain ihan eri juttuja tuntuu siltä että volyymi putoaa liikaa. Tämähän on tietysti dynamiikkaa, mutta jos oletetaan että se on ei-haluttua sellaista? Ja myös jos ne soittaa jotain harmonioita toisilleen (esim. terssi-stemmoja) niin ne ei soi "yhdessä" vaan kuuluu enemmänkin kahtena eri sävelenä. Onko muilla kokemusta tällaisesta, tai jotain fiksuja ratkaisuja? | | « edellinen sivu | seuraava sivu » | |
|---|
|
|
