Keskustelua raskaammasta musiikista ›

uniko? painajainen kerrassaan kun kuulee iste opethin soitavan windowpanen päin persettä :D

http://www.iltalehti.fi/viihde/2009101710443891_vi.shtml
 
Pakko myöntää että säikähdin aivan saatanasti,mutta onneksi ei nyt käynyt bussissa olijoille pahasti. Ikävä juttu kuitenkin,varsinkin kuskille.

noille kyllä sattuu ja tapahtuu....sillonhan joskus niitten bussi oli jonkun ammuskelun välissä.

Jaa minä että olisi koko bändi lähtenyt hurmaava joukkoitsemurha-tyyliin. :P

Credence: Jaa minä että olisi koko bändi lähtenyt hurmaava joukkoitsemurha-tyyliin. :P
 
"Mites me tehdään Watershedin jälkeen parempi levy?"
"...."
"Eisssss...."
*kriiiiiuuukk*

Iltalehti oli vielä 2 päivää myöhässä, 15.10 tuo on Opethin sivujen mukaan tapahtunut. Onneksi tosiaan bändin jäsenet säästyivät vammoilta, meni kyllä kylmät väreet selkää pitkin..

Huh. Säikäytti.
 
Mutta asiaan.. Viime aikoina Watershedia paljon kuunnelleena, totean kyseessä olevan IMO Opethin paras levy. En tiedä olenko koskaan kuunnellut mitään levyä kolmea kertaa peräkkäin alusta loppuun. Ja joka kerta aivan sfääreissä siitä musiikista.
Välillä piti muistuttaa itseään siitä että tässä kuunnellaan nyt sitten metallia Ruotsista. :) Vuodatan joku kerta enemmän. Nyt en pysty. On niin hyvä.

http://www.bandstores.co.uk/shop/op … etail.php?prod=nmus_opeth_Woodenbox
 
Aikamoinen paketti, pientä rahastuksen makua kyllä alkaa olemaan.
 
Watershedin CD+DVD-version löysin paikalliseta anttilasta 8e ja kyllähän tämä paranee kuuntelukertojen lisääntyessä, vaikka vieläkin pitäisin todella suurena pettymyksenä. Ei nouse millään tasolla parhaiden Opeth levyjen kastiin.

Mitä mieltä M.nettiläiset ovat Deliverancesta levynä? Oon nyt tässä pari kertaa kuunnellut kannesta kanteen, ja nimikkobiisi on iskenyt vahvimmin. Levy on muutenkin ihan toimivaa settiä, muttei jää silti oikein mieleen, toisin kuin esim. Ghost Reveries ja BWP jäivät jo ensimmäisen kuuntelun jälkeen. Ei ehkä minulle "se paras" lätty siis..

Pomeranssi: Mitä mieltä M.nettiläiset ovat Deliverancesta levynä? Oon nyt tässä pari kertaa kuunnellut kannesta kanteen, ja nimikkobiisi on iskenyt vahvimmin. Levy on muutenkin ihan toimivaa settiä, muttei jää silti oikein mieleen, toisin kuin esim. Ghost Reveries ja BWP jäivät jo ensimmäisen kuuntelun jälkeen. Ei ehkä minulle "se paras" lätty siis..
 
Deliverance on vähän "raaemman" kuuloinen kuin muut raskaammat levyt. Itselle iskevät eniten levyn kaksi ekaa biisiä Wreath ja Deliverance. For absent friends on myös huikean hieno. Mutta kokonaisuutena ei minun mielestäni läheskään samaa luokkaa kuin vaikka My Arms, your hearse tai Ghost Reveries.

Strutsi: Deliverance on vähän "raaemman" kuuloinen kuin muut raskaammat levyt. Itselle iskevät eniten levyn kaksi ekaa biisiä Wreath ja Deliverance. For absent friends on myös huikean hieno. Mutta kokonaisuutena ei minun mielestäni läheskään samaa luokkaa kuin vaikka My Arms, your hearse tai Ghost Reveries.
 
Samaa mieltä olen itsekin. Deliverance on helvetin kova ja on ne muutkin biisit tosi hyviä, mut jotenkin toi on kokonaisuutena heikompi... 1 + 1 < 2

Pomeranssi: Mitä mieltä M.nettiläiset ovat Deliverancesta levynä? Oon nyt tässä pari kertaa kuunnellut kannesta kanteen, ja nimikkobiisi on iskenyt vahvimmin. Levy on muutenkin ihan toimivaa settiä, muttei jää silti oikein mieleen, toisin kuin esim. Ghost Reveries ja BWP jäivät jo ensimmäisen kuuntelun jälkeen. Ei ehkä minulle "se paras" lätty siis..
 
Itselleni kävi samalla tavalla, että Ghost Reveries ja BWP avautuivat nopeasti, mutta lopulta sitten Deliverance on ajan kanssa osoittautunut noista läheisimmäksi.

Omasta mielestäni Watershed on varmasti parhaita Opeth levyjä ellei jopa paras :P Saa nähdä saavatko tehtyä seuraavasta levystä vielä parempaa. Åkerfeldthän on kyllä puhunut tekevänsä seuraavaksi ilmeisesti soololevyn jossa olisi pelkästään akustista musiikkia, liekkö kenelläkään tarkempaa tietoa tästä?

Sorpas: Omasta mielestäni Watershed on varmasti parhaita Opeth levyjä ellei jopa paras :P
 
Oon vähän samaa mieltä, on kyllä edelleen huikean kova levy, vaikka nyt jo vähän aikaakin on kulunut.

Ovathan nuo Opethin levyt kuitenkin koko uran mitalta sen verran erilaisia, että ainakin itsellä tuottaa vaikeuksia asettaa niitä parhausjärjestykseen. Joka levyllä on jotain, joka iskee eri tavalla ja eri tilanteessa. Myönnettävä tosin on, että Watershed on viimeisen vuoden aikana soinut eniten omassa soittimessa, ja onhan se kyllä yhtyeen kirkkainta kärkeä millä tahansa mittarilla edustettuna. Kovaksi haastajaksi osoittautuu tilanteesta riippuen Still Life ja Blackwater Park, ja nämä kolme levyä taitavatkin muodostaa minulle sen henkilökohtaisesti tärkeimmän Opeth-kolmikon.
 
Debyytillä on valtavasti taiteellista visioa, mutta homma hajoaa käsiin aika nopeasti. Liekö kyseessä se debyyttilevyn kirous, jolla eväspakki levitetään luvattoman lavealle, mutta hirveästi tarttumapintaa en ole vuosikymmenenkään luukutuksen jälkeen löytänyt. Morningrise hioo debyytin soundia johdonmukaisemmaksi, ja sävellyksetkin ovat vähemmän polveilevia, vaikka siitäkään ei olla luovuttu. Jotenkin se, mitä Orchidilla ei toiminut, on saatu kakkoskiekolla suhteellisen hyvään kuosiin. Advent ja To Bid You Farewell toimivat itselle parhaiten, vaikkakaan en muista edes koska olisin viimeksi levyä kunnolla kuunnellut. My Arms, Your Hearse on Deliverancen ohella mielestäni yhtyeen raskaimpia levytyksiä. Jyrääminen toimii, mutta rauhallisemmat osuudet jättävät toivomisen varaa sekä sävellykselliseltä kantiltaan että performanssinakin. April Ethereal sekä Demon of the Fall kärkimateriaalia. Deliverancesta parhaiten toimii nimiraita, A Fair Judgement sekä For Absent Friends, mutta kokonaisuutena se jää hiukan edeltäjiensä katveeseen. Damnationissakaan homma ei toimi täysillä kuin parin biisin kohdalla, vaikka kappaleet sinänsä ovatkin komeita ja julkaisu puolustaa paikkaansa raskaampien levyjen välissä. Ehkäpä Opeth kuitenkin vain tarvitsee sen kontrastiparinsa sille hissuttelulle, jotta homma toimisi optimaalisesti.
 
Jostain kumman syystä Ghost Reverieskaan ei alkuinnostuksen jälkeen lopulta osoittautunutkan kovin vahvaksi kokonaisuudeksi, vaikka The Baying of the Hounds onkin yksi yhtyeen parhaista kappaleista kautta katalogin. Levystä jäi liian hajanainen vaikutelma. Vaikea olla väittämättä samaa Watershedin kohdallakaan, mutta sävellyksellisesti uusin muoviläpyskä on kuitenkin sen verran popimpi, että lähestymistapa kappaleisiin on mielestäni helpommin omaksuttavissa. Kuitenkin kyse on melkoisen kovatasoisesta yhtyeestä, joten missään nimessä heikoista tai edes keskinkertaisista levytyksistä ei voida puhua.

Eipä ole Watershediltä vieläkään iskenyt kuin Heir Apparent, The Lotus Eater ja Burden. Ei vain toimi samallalailla kuin esim. Still Life, joka pitää täysin otteessaan alusta loppuun.
 
Ehkä se, mikä noissa on erona, on bändin (tai no, Åkerfeldtin) silloinen biisienkirjoitustaito, ja mihin se nyt on kehittynyt. Onhan nuo kappalerakenteet sun muut nykyään "hienompia" jne, mutta esim. juurikin Still Lifellä jokaisessa biisissä on ehkä hienomman rakenteen korvaava ylitsevuotava määrä tunnetta ja intoa sitä oman asian tekemistä kohtaan.
 
Ei nimittäin ole Watershed -levyllä niin tunnelmallista kohtaa kuin Serenity Painted Death -biisin loppukliimaksi, "each and every one will die at my haaaand, choking in warm ponds of blood" jeah. Tai sitten vaikka The Moorin "she is waterdrops over the pyre" -huuto. Tai sitten Godhead's Lament kokonaisuudessaan.
 
Ehkä joku tajusi, vähän väsähtäneenä kirjoittelen tässä nyt niitä näitä.

Tai sitten vaikka The Moorin "she is waterdrops over the pyre" -huuto.
 
Tämä. Jos ei muun, niin ainakin tämän vuoksi ko. läpyskä tulisi olla kaikkien maailman ihmisten levyhyllyissä.

Minulle Watershed on vasta pikkuhiljaa auennut, en nyt tosin jatkuvalla syötöllä ole sitä kuunnellutkaan. Paljon parempi levy, kuin mitä parin ekan kerran jälkeen tuntui.
 
Omalle kohdalle kaikista parhaiten toimivat levyt Still Life, Blackwater Park ja Ghost Reveries. Minkä vaan näistä voi laittaa soimaan jos haluaa parhautta. Damnation jää hieman noista lätyistä, vaikka joka biisistä tykkäänkin. Pelkkä akustinen matsku ei vaan pärjää normi Opethille. Deliverance ei myöskään ihan ole parhain mahdollinen kokonaisuus. Kolme ekaa sitten parantuvat aina muutaman pykälän, mitä uudempi teos on kyseessä. Yksi lempparibiiseistä on tällä hetkellä The Night And The Silent Water.

Deliverance ja Damnation olisi tosiaan voinut toimia paremmin, jos niistä olisi vain tehty yksi monoliittimaisen pitkä O -levy. Ja vielä vähän mielenkiintoisemmilla kansilla ja Still Lifen soundeilla niin avot. Biisijärjestys vain jäisi vähän oudoksi.