Aihe: Pidätkö blackmetallista?
1 2 3 4 593 94 95 96 97122 123 124 125 126
Jokku
17.10.2009 17:06:45
 
 
Deino: Puritanical Euphoric Mistanthropia on parhaita metallilevyjä ikinä.
 
Hitto, oli ensimmäinen vähänkään rajumpi levy mitä tuli ostettua, kun metalliin alkoi tutustumaan. Tykitti kyllä kovaa silloin, kesti hetken tajuta ja päästä sisään, mutta se veti heti puoleensa kun oli sen verran erilainen, kuin levyt mitä oli siihen mennessä kuunnellut.
 
Suhinasoundeista sen verran, että niistäkin löytyy sekä huonoja, että hyviä. Joskus suhina kuulostaa niin korviariipovalta ettei kestä sitten millään. Toisinaan taas luo juuri oikean fiiliksen ja tunnelman. Mjoom, makuasioita.
Peltsi88
17.10.2009 17:07:02
Sanotaan nyt, että esim. Alghazanthin uusin toimii ns. "hyvillä" soundeilla todella hyvin.
Parasite
17.10.2009 17:08:54
Peltsi88:
Periaatteessa tuo vertaus toimii. NOT.
 
Black metal on kuitenkin taidetta. Ideologia. Elämäntapa. Musiikkia.
 
Monet yrittää saada valjastettua black metallinkin kaupallisuuden alttarille.

 
No joo siis onhan kaikki musiikki ainakin periaattessa taidetta. Mutta mun mielestä sen taiteellisen puolen voi jättää artistille ja levy-yhtiö rahastakoon sillä mitä artisti heille antaa. Tietenkään se ei aina näin toimi vaan usein levy-yhtiö pyrkii sorkkimaan sitä taiteellista puolta.
"Täydellisyyden ylläpitäminen on parasta mitä mies voi tehdä rahakasan päältä." -Sir Härö
Meadow
17.10.2009 17:16:53 (muokattu 17.10.2009 17:19:34)
Peltsi88: Tässähän on luultavasti takana vain levy-yhtiöpomojen toive saada bändit levyttämään ns. "hyvällä" soundilla, että saadaan lisää fyrkkaa kassaan, isommat kuuntelijapiirit ja levyt listoille roikkumaan.
 
Aika kaukaa haettua, että mikään black metal-bändi pääsisi listoille merkittävälle sijalle, selkeillä soundeilla tai ilman. Dimmuhan on tässä tietysti poikkeus, vaikka se ei taidakaan olla black metallia. Muutenkaan metallipiireissä levy-yhtiöpomot tuskin ajattelevat kuvailemallasi tavalla.
Peltsi88
17.10.2009 17:22:20 (muokattu 17.10.2009 17:26:54)
Parasite: No joo siis onhan kaikki musiikki ainakin periaattessa taidetta. Mutta mun mielestä sen taiteellisen puolen voi jättää artistille ja levy-yhtiö rahastakoon sillä mitä artisti heille antaa. Tietenkään se ei aina näin toimi vaan usein levy-yhtiö pyrkii sorkkimaan sitä taiteellista puolta.
 
No siis jos ajattelisin elättäväni musalla niin tuskin lähtisin black metal artistiksi. Kyllähän silläkin voisi hyvällä tuurilla elättää itsensä. Kun ottaa huomioon, että harva bläkkisbändi edes soittaa livenä, niin tuskin siinä rikastumaan pääsee.
 
Aika kaukaa haettua, että mikään black metal-bändi pääsisi listoille merkittävälle sijalle, selkeillä soundeilla tai ilman. Dimmuhan on tässä tietysti poikkeus, vaikka se ei taidakaan olla black metallia. Muutenkaan metallipiireissä levy-yhtiöpomot tuskin ajattelevat kuvailemallasi tavalla.
 
Eihän se mitään kaukaa haettua ole. Sitähän ne aina ajattelee, että saisivat muutettua sen black metallin enemmän kuuntelija ystävälliseksi ja suunnattua eritoten massoille.
Parasite
17.10.2009 17:28:49
Peltsi88: No siis jos ajattelisin elättäväni musalla niin tuskin lähtisin black metal artistiksi. Kyllähän silläkin voisi hyvällä tuurilla elättää itsensä. Mutta se sotisi jo periaatteitani vastaan.
 
Eikun just meinasin sitä että artisti tekee taidetta ja levy-yhtiö rahaa. Mun mielestä on aika huono lähtökohta ruveta tekemään musiikkia dollarin kuvat silmissä, vaikkei mulla sinänsä mitään ns. kaupallista musiikkia vastaan olekaan. Menestystä tulee jos on tullakseen. Levy-yhtiö taas useimmiten valkkaa yhtyeensä sen mukaan millä katsoo olevan potentiaalia menestykseen. Tietenkään jollain bläkkikseen suuntautuneilla levy-yhtiöillä homma ei mene ihan näin, black-metallin ollessa jo lähtökohtaisesti erittäin epäkaupallista musiikkia, mutta tuskinpa nekään mielellään tappiolla bisnestään pyörittää.
"Täydellisyyden ylläpitäminen on parasta mitä mies voi tehdä rahakasan päältä." -Sir Härö
fxb
17.10.2009 17:32:15
Parasite: Eikun just meinasin sitä että artisti tekee taidetta ja levy-yhtiö rahaa. Mun mielestä on aika huono lähtökohta ruveta tekemään musiikkia dollarin kuvat silmissä, vaikkei mulla sinänsä mitään ns. kaupallista musiikkia vastaan olekaan. Menestystä tulee jos on tullakseen. Levy-yhtiö taas useimmiten valkkaa yhtyeensä sen mukaan millä katsoo olevan potentiaalia menestykseen. Tietenkään jollain bläkkikseen suuntautuneilla levy-yhtiöillä homma ei mene ihan näin, black-metallin ollessa jo lähtökohtaisesti erittäin epäkaupallista musiikkia, mutta tuskinpa nekään mielellään tappiolla bisnestään pyörittää.
 
Joo mitä tiedän niin ainakin suurimmalla osalla on pääasiana se että saa omat takaisin, eikä se plussakaan pahasta ole. Siis jos rahasta puhutaan. Pääasiahan on että saa levyn levitykseen. Eikä ainakaan suomessa BM lafkat soundimaailmojen parantamista ala vaatimaan ellei nyt aivan helvetinmoista mössöä ole.
luopio
17.10.2009 17:32:32
Peltsi88: No siis jos ajattelisin elättäväni musalla niin tuskin lähtisin black metal artistiksi. Kyllähän silläkin voisi hyvällä tuurilla elättää itsensä. Kun ottaa huomioon, että harva bläkkisbändi edes soittaa livenä, niin tuskin siinä rikastumaan pääsisi.
 
Ylipäänsä metallin soittaminen on aika huono valinta, jos ajattelee itsensä elättämistä. Ja musiikin soittaminen ylipäänsä.
 
Eihän se mitään kaukaa haettua ole. Sitähän ne aina ajattelee, että saisivat muutettua sen black metallin enemmän kuuntelija ystävälliseksi ja suunnattua eritoten massoille.
 
Millä tavalla olisi huono asia, jos tuo black metallin ydin auekaisi useammillekin ihmisille sitä kautta, että he ensin kuuntelisivat jotain dimmuja ja sen jälkeen löytäisivät ne todelliset bänditkin? Black metallin muuttumista kuuntelijaystävälliseksi tai massojen musiikiksi, en pidä kauhean todennäköisenä, koska sen musiikin tekijät ovat useimmiten melko tinkimättömiä taiteensa suhteen.
Syntisin heittäköön viimeisen kiven
Peltsi88
17.10.2009 17:36:37 (muokattu 17.10.2009 17:36:57)
luopio: Millä tavalla olisi huono asia, jos tuo black metallin ydin auekaisi useammillekin ihmisille sitä kautta, että he ensin kuuntelisivat jotain dimmuja ja sen jälkeen löytäisivät ne todelliset bänditkin? Black metallin muuttumista kuuntelijaystävälliseksi tai massojen musiikiksi, en pidä kauhean todennäköisenä, koska sen musiikin tekijät ovat useimmiten melko tinkimättömiä taiteensa suhteen.
 
Sotii mielestäni aika vahvasti black metallin ideologiaa vastaan. Elitismiä parhaimmillaan ja pahimmillaan. Ei ymmärtääkseni black metallin tarkoitus ole saada kaikille levitettyä jotain "ilosanomaa".
 
Onkin hyvä erottaa taide ja viihde.
fxb
17.10.2009 17:41:06
Peltsi88: Sotii mielestäni aika vahvasti black metallin ideologiaa vastaan. Elitismiä parhaimmillaan ja pahimmillaan. Ei ymmärtääkseni black metallin tarkoitus ole saada kaikille levitettyä jotain "ilosanomaa".
 
Onkin hyvä erottaa taide ja viihde.

 
Ai, minusta olisi helvetin hienoa jos jokainen maan matonen kuuntelisi black metallia ja eläisi sen kannattamien asioiden mukaan. Epärealistista toki.
Peltsi88
17.10.2009 17:43:35
fxb: Ai, minusta olisi helvetin hienoa jos jokainen maan matonen kuuntelisi black metallia ja eläisi sen kannattamien asioiden mukaan. Epärealistista toki.
 
No se on sinun oikeutettu mielipiteesi. *thumbs up*.
fxb
17.10.2009 18:54:41
Jaa ei tullutkaan vastakaikua asioita niin perkeleesti kritisoineilta? Loppuko trollaus vai viinat kesken?`Ja tuohon musiikin suhinaan sen verran että esim enochian crescentin uusin black church on todella hyvällä suht kumisella äänimaailmalla toteutettua musiikkia, josta nautin mielettömästi, esim elysian blaze? sopiiko siihen kuminen ja tuotettu ääni? tai xasthur? tai epäkristus? tai Hornan sanojesi äärelle levy?
kyse on vain siitä miten tekee musiikkia ja miten sen ilmaisee musiikillisesti, tottakai tunnelmallinen bm on rumaa ja oksettavaa äänimaailmaltaan, ja toisaalta esim enochian crescent siellä on osaavia tyyppejä bändin takana joilla on ideologiansa hallussa ja hallinnassa niille se sopii, se kuminen ja "poppinen" ääni. Kännisen jorinoita....
Rumpukapulat
17.10.2009 19:18:21
 
 
Musiikki on siinä mielessä hankalaa, et siinä vaiheessa kun aletaan puskea levyjä ulos niin porukka alkaa niitä kuuntelemaan ja muodostamaan mielipiteitä. Jopa sellaiset ihmiset voivat saada levyjä käsiinsä, joille tämä musiikki ei ole "tarkoitettu". Jotkut voivat jopa pitää siitä ymmärtämättä sen syvempää ideologiaa tai sanomaa.
 
Mun mielestä siinä vaiheessa, kun bändi takoo kiekkoa - yleensä levy-yhtiön avustamana - tarkoituksena on tehdä sillä myös rahaa. Joko sitten kaiken kansan kautta, tai sen porukan kenelle bändin sanoma on tarkoitettu ja ketkä sitä ymmärtää. Eikö bändi silloin ole sell-out? Mikäli bändi tahtoo vain julistaa omaa tummaa sanomaansa ilman mitään kytköksiä miksei voi pysyä siellä pimeässä kellarikämpässä ja soitella itekseen kynttilänvalossa? Toimisihan se niinkin? Sinne kämppäänhän voisi sitten kutsua harvoja lähipiirin kavereita synkistelemään mukana, eikä mitään muuta. Sehän olisi UG. Oma pieni kulttipiiri, joka julistaa sanomaansa musiikin voimin.
 
Niin, ja ite tahon kuunnella musiikkini hyvillä soundeilla, mutten ole muutenkaan kovin true.
fxb
17.10.2009 19:32:14
Rumpukapulat: Musiikki on siinä mielessä hankalaa, et siinä vaiheessa kun aletaan puskea levyjä ulos niin porukka alkaa niitä kuuntelemaan ja muodostamaan mielipiteitä. Jopa sellaiset ihmiset voivat saada levyjä käsiinsä, joille tämä musiikki ei ole "tarkoitettu". Jotkut voivat jopa pitää siitä ymmärtämättä sen syvempää ideologiaa tai sanomaa.
 
Mun mielestä siinä vaiheessa, kun bändi takoo kiekkoa - yleensä levy-yhtiön avustamana - tarkoituksena on tehdä sillä myös rahaa. Joko sitten kaiken kansan kautta, tai sen porukan kenelle bändin sanoma on tarkoitettu ja ketkä sitä ymmärtää. Eikö bändi silloin ole sell-out? Mikäli bändi tahtoo vain julistaa omaa tummaa sanomaansa ilman mitään kytköksiä miksei voi pysyä siellä pimeässä kellarikämpässä ja soitella itekseen kynttilänvalossa? Toimisihan se niinkin? Sinne kämppäänhän voisi sitten kutsua harvoja lähipiirin kavereita synkistelemään mukana, eikä mitään muuta. Sehän olisi UG. Oma pieni kulttipiiri, joka julistaa sanomaansa musiikin voimin.
 
Niin, ja ite tahon kuunnella musiikkini hyvillä soundeilla, mutten ole muutenkaan kovin true.

 
Ei ole siis black metallin olemusta tajuttu ollenkaan.
Germaniac
17.10.2009 19:40:17
 
 
fxb: Ei ole siis black metallin olemusta tajuttu ollenkaan.
 
Eikä oikeastaan juuri mitään muutakaan.
fxb
17.10.2009 19:47:36
Germaniac: Eikä oikeastaan juuri mitään muutakaan.
 
On se kumma että arvostellaan sitä mistä ei tiedetä pätkääkään. tottakai omat johtopäätökset voi vetää mutta ne on yleensä niin hukassa että ihan nolottaa.
fxb
17.10.2009 19:54:04
Oliko 70 luvulla kysymyksiä et miksi punkki on ja mikä siinä on takana? miksi koska ei kelpaa miksi oo hiljaa siksi koska ei kelpaa kerro apinakerro ny verta saatanaa jaa kuolemaa
Credence
17.10.2009 19:58:24
carnation: Blackmetallin ydin:
http://www.iltalehti.fi/viihde/2009101710441623_vi.shtml

 
..... laitan vain pisteitä kun ei voi sanoa mitään....... .. ja vielä pari .,,.... .. pilkkukin tuli mukaan .....,..
 
Saundeista kun puhutaan niin eipä semmonen hirveä suhina ole koskaan kiinnostanut. Heroin se mainitsi sen orgaanisuuden, "huonona" esimerkkinä Opeth ja on kyllä oikeassa siinä että jotain se puhtoisuus on tappanut siitä. Toisaalta Satyriconin ensimmäinen levy kuulostaa minun korvaan aivan kuin Opeth-demolta ja tykkäsin saundeista kyllä ilman että ollaan kuitenkaan siellä suhinapuolella.
Hii knöys thö mäshiin meiks eöörr put thö pastaart vount thjöörn it oon!
fxb
17.10.2009 19:59:00
petri88 oli ihan oikeassa siinä suhteessa että bm pitää kokea sydämenkautta, ranteet auki ja kaiken inhimillisyyden unohtaminen, itsensä kaiken paskan yläpuolelle nostaminen.
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)