Aihe: U2 Olympiastadionilla 20.8.2010
1 2 3 4 5 69 10 11 12 13
probus
05.10.2009 09:45:04
Tellu: Tuo on kyllä ärsyttävää kun tuosta ei ollenkaan tiedä että pitääkö se lipputilanne paikkansa vai ei. Mutta mulle se ei enää pitkään aikaan antanut yrittää kenttälippuja, joten tällä mentiin.
 
Kenttäliput loppuivat ensin, mutta niitä tuli ensimmäiseksi myyntiinkin kun uudelleen alkoi ilmestyä noita lippuja. Hyvä kun nyt sait kuitenkin edes jotain lippuja.
Taata
05.10.2009 10:05:04
Olipa erikoinen lipunosto. Välillä lippuja oli myynnissä ja välillä ei. Toki ostoprosessi kaatuikin muutaman kerran. Kärsivällinen ostaja palkittiin kuitenkin kenttälipulla klo 9:24. Siinä vaiheessa sai ostaa vain yhden kenttälipun kerrallaan. Uskon onnistumiseeni, kunhan posti tuo lipun.
Keep on rockin' in the free world!
Dirty Hero
05.10.2009 10:42:14 (muokattu 05.10.2009 16:53:19)
Ukko pisti äsken viestiä ja kertoi saaneensa 30e lippuja. Onhan toi ihan kiva tsekata, vaikkei suosikkibändi olekaan. Tiedä sitten, millaiset paikat noi on mutta pääsen ainakin halvalla :)
 
E: Katsomokarttaa tutkailin, noihan on aika perhanan hyvät paikat noin niinkun hintaansa nähden. Luulisi että ne 30e paikat on kaukana lavasta jonkun tolpan takana. Aika outoa kyllä, faija vaan heittää yhtäkkiä viestillä että haluunko kattoon U2. Mun tietääkseni se kuuntelee vain Metallicaa ja Iron Maidenia.
teg
05.10.2009 10:55:35
Myöskin 30 lipuilla mennään. Jonossa olin kolmantena, jonon ensimmäinen sai liput, sitten tilttas kone ja se oli sitten siinä sillä kertaa. Jätin kuitenkin puhelin numeron, josko vaikka vielä myöhemmin vapautuis lippuja myyntiin. 5 minuuttia sitten ihana ärrän täti soitti ja sano, että liput olis plakarissa. Halvat liput, mutta katsomokartasta päätellen hinta/laatusuhde on vähintään ok. Loistavaa palvelua myyjältä.
jullejullejulle
05.10.2009 14:02:59
Moro, eipä osunut arpa kohdalle meikäläisellä vaikka sinnikkäästi monen kaverin voimin yritettiin.
 
Siis jospa sulla on ylimääräisiä pilettejä, niin olen kiinnostunut 1-4 kpl ostamaan. Aivan paskoilta paikoilta ei kannattane tarjota.
 
Pistä pikaviestiä tai soita 050 4102918 / Juho I.
69
05.10.2009 16:31:41
 
 
Eipä onnistunut itsekään läpi pääsemään. Varmaan 1h tuli hakattua, mutta ei niin ei.
Koomisin juttu on se, että viidestä erilaisesta VIP-paketista on vain yksi myyty loppuun... Mutta omalle kukkarolle 330e on vähän turhan kova hinta Bonosta ja buffet-ruokailusta. =)
Samoja hintojahan ne alkaa jo pian trokareilta huuto.netissäkin maksamaan.
Onneksi on seuraava vuosi aikaa piletti hankkia jos alkaa vieläkin enemmän harmittamaan.
Kerran luulin olevani väärässä, mutta erehdyin.
Me olemme Varissuo ja te olette maa. Panemme kovempaa kuin isäsi. Rendez-Vous.
teg
05.10.2009 17:37:45
Onkos muuten mitään tietoa, että yritetäänkö toista keikkaa järjestää, kun kerran äijät saatiin tänne houkuteltua? Kiertueaikataulun puitteissa olis kyllä tilaa mahdolliselle lisäykselle. Luulis kysyntää kyllä piisaavan.
Flash
06.10.2009 11:48:41
 
 
teg: Kiertueaikataulun puitteissa olis kyllä tilaa mahdolliselle lisäykselle. Luulis kysyntää kyllä piisaavan.
 
Niin luulis, mutta toinen keikka olisi jo varmaan julkistettu, jos olisi tulossa (Tanskassa pistettiin saman tien toinen keikka myyntiin ja sekin myi loppuun)... Mutta kuulostellaan... Toivottavasti tulee.
Live Music Is Better!
carlos
07.10.2009 16:26:56
meitu: Kuka väittää näin? Mulla meni ainakin jo rahatkin tililtä :D
 
Ootko saanu rahoja jo takas? Ite tässä ihmettelen, kun ei ala kuulua.
by the grace of God
meitu
11.10.2009 00:37:05
 
 
carlos: Ootko saanu rahoja jo takas? Ite tässä ihmettelen, kun ei ala kuulua.
 
Joo eipä ole rahoja näkynyt, Hieman alkaa hermostuttaa koko Lippupiste...
"There are no good guns. There are no bad guns. Any gun in the hands of a bad man is a bad thing. Any gun in the hands of a decent person is no threat to anybody -- except bad people..." -Charlton Heston
LauriE
12.10.2009 09:25:34
Kenttälippu (55 €) oikeuttaa pääsyn ns. lavan sisällä olevalle alueelle. Onko kellään tarkempaa tietoa siitä miten tuolle alueelle valitaan porukkaa? Onko se varattu esim. Fan Clubille tai saako ensin jonossa olevat rannekkeen tai jotain?
meitu
12.10.2009 10:58:52
 
 
LauriE: Kenttälippu (55 €) oikeuttaa pääsyn ns. lavan sisällä olevalle alueelle. Onko kellään tarkempaa tietoa siitä miten tuolle alueelle valitaan porukkaa? Onko se varattu esim. Fan Clubille tai saako ensin jonossa olevat rannekkeen tai jotain?
 
Käsittääkseni ensin jonossa olevat pääsevät lavan sisäalueella. Siellä olossa on tosin se huono puoli, että vaikka bändin näkee läheltä, showta ei näe niin hyvin (valot, videot yms)
"There are no good guns. There are no bad guns. Any gun in the hands of a bad man is a bad thing. Any gun in the hands of a decent person is no threat to anybody -- except bad people..." -Charlton Heston
JeeVes
12.10.2009 11:01:47
Eikö sinne lavansisälle ollut erikseen liput? 250epukka tai jotain. Kuulin jotain tämmöistä että kaveri ois ostanut sinne liput.
meitu
12.10.2009 11:20:10
 
 
JeeVes: Eikö sinne lavansisälle ollut erikseen liput? 250epukka tai jotain. Kuulin jotain tämmöistä että kaveri ois ostanut sinne liput.
 
250e Red-zone liput eivät käsittääkseni ole lavan sisässä, vaan heti sen ulkokaaren ulkopuolilla vasemmalla ja oikealla puolella lavaa.
"There are no good guns. There are no bad guns. Any gun in the hands of a bad man is a bad thing. Any gun in the hands of a decent person is no threat to anybody -- except bad people..." -Charlton Heston
Runar
16.10.2009 10:17:23
krautio
16.10.2009 11:05:27 (muokattu 16.10.2009 11:05:39)
 
 
Runar: Toinen keikka Suomeen 21.8.2010
 
http://www.iltasanomat.fi/viihde/uutinen.asp?id=1741768

 
Ennustin oikein! Nyt ei penniäkään trokareille!
"I would step on anyone who fucked around with my band - personally. I would never send in a heavy, I'd deal with it myself, just as I would go to any lengths to get the band the money they were due" - Peter Grant, The Man Who Led Zeppelin, page 96.
timus
16.10.2009 12:22:50
Flash: Juu, tostahan ne näkee: http://mail.live-store.com/images/U2_katsomokartta.jpg
 
Itse en halua sinne "pittiin" vaikka kenttälippu onkin, vaan juuri sen ulkopuolelle juurikin sen takia, että pystyy sitä showta seuraamaan paremmin.

 
Vaikka musa onkin pääasia jne jne... niin tuo uukakkosen lavahäkkyrä on kyllä hienointa mitä itse olen nähnyt. Hyvä myös, että keikat ovat tosiaan vasta elokuussa, jottei tuo hieno visuaalinen puoli huku yöttömään yöhön.
"The lyrics don't mean shit to be honest, in my opinion. It's all about the drums" -Larry Mullen Jr (U2).
ballfish
16.10.2009 13:24:53
timus: Vaikka musa onkin pääasia jne jne... niin tuo uukakkosen lavahäkkyrä on kyllä hienointa mitä itse olen nähnyt. Hyvä myös, että keikat ovat tosiaan vasta elokuussa, jottei tuo hieno visuaalinen puoli huku yöttömään yöhön.
 
No ei se ilta kyllä mikään pimeä ole helsingissä elokuussa.
"Vaikka ajatus 170 euron pitsasta Simpeleellä, kera omien PA-kamojen, eräänä maanantaina houkuttelee, tämä ilmoitus kuulunee torille." -moderaattori
timus
16.10.2009 14:48:57
ballfish: No ei se ilta kyllä mikään pimeä ole helsingissä elokuussa.
 
Niinpä kyllä joo kun tarkemmin miettii. Lähinnä mielessäni vertailin pariin ac/dc:n ja viimeisimpään maiden-keikkaan stadikalla, jossa maiden-manageria lainaten "valomiehelle pitäisi maksaa vain puolet palkasta".
 
Eiköhän se kuitenkin edes loppuosa keikasta antane jo luonnonvalonkin suhteen elokuun puolivälin tienoilla mahdollisuuksia valomiehellekin räpsytellä.
 
Enivei, pääasia että yleensä bändi tänne tulee.
"The lyrics don't mean shit to be honest, in my opinion. It's all about the drums" -Larry Mullen Jr (U2).
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)