Rock, pop, alternative ›

Roger: Backbeat
 
Elokuvassa on kronologinen esitystapa, ja knoppailijoiden iloksi yksi selkeä virhe. Heitän plussan sille joka tietää kertoa.

Kuuntelin It's All Too Muchia ja minusta se voisi olla vaikka Primal Screamin biisi. Tai jonkin madchester-bändin. Se lienee myös ainoa Beatles-kappale joka ei kuulosta Beatlesilta yhtään.

velipesonen: Kuuntelin It's All Too Muchia ja minusta se voisi olla vaikka Primal Screamin biisi. Tai jonkin madchester-bändin. Se lienee myös ainoa Beatles-kappale joka ei kuulosta Beatlesilta yhtään.
 
Musta Things we said todayssa on kanssa jotenkin hyvin epäBeatlesmainen tunnelma...Siinä on sellaista outoa melankolisuutta melodiassa...

CeeCeeÄr: Musta Things we said todayssa on kanssa jotenkin hyvin epäBeatlesmainen tunnelma...Siinä on sellaista outoa melankolisuutta melodiassa...
 
Siinä on jotain symmetrisyyttä ehkä hivenen enemmän kuin pojilla yleensä. Lopun lännenlaulumaista kitaraa myöten. Jos siihen laittaisi hitaamman Suomi-tangopoljennon ja jonkun Kreivi Creutzin laulamaan niin melkein kävisi suomalaisesta biisistä. Väliosa vain kuulostaa enemmän Maccalta itseltään, mutta sekin on sillai bluesahtava ettei se väritys siitä paljon muutu.

Ostin tuon remasteroidun Sgt. Pepperin. Verrattuna vinyyliin ja vanhempaan cd-versioon on kyllä soundeissa eroa, ihan hyvässä mielessä. Jytää ja erottelevuutta tullut enemmän. Mitään maailmaamuuttavaa ei (onneksi) ole, mutta kyllä tämä on se versio levystä, jota itse tästä edespäin mieluiten kuuntelen.

KTR: Ostin tuon remasteroidun Sgt. Pepperin. Verrattuna vinyyliin ja vanhempaan cd-versioon on kyllä soundeissa eroa, ihan hyvässä mielessä. Jytää ja erottelevuutta tullut enemmän. Mitään maailmaamuuttavaa ei (onneksi) ole, mutta kyllä tämä on se versio levystä, jota itse tästä edespäin mieluiten kuuntelen.
 
Sama. Remasteroidun levyn ei tarvitse kuulostaa erilaiselta, ainoastaan paremmalta.

Pikkuveli näitä remastereja oli näköjään hankkinut vähän enemmänkin. Näin todella hätäisen pikakuuntelun perusteella voin ainakin sanoa, että Rubber Soul kuulostaa ihan hiton hyvältä. Kyllä vain.
 
edit: lisäkuuntelua: kylmät väreet

Mono vastaan Stereo
 
Olen monoboksia pari viikkoa kuunnellut, ja mielestäni ainoa levy joka uutena monomasterina kuulostaa paremmalta kuin stereona on Please Please Me. Muillakin levyillä on yksittäisiä kappaleita, kuten Got to Get to Into My Life tai Penny Lane, jotka soundaavat joidenkin soittimien osalta paremmin monona, mikä johtunee siitä että monomiksaus tehtiin aikoinaan huolellisemmin.
 
Pikku erojen bongaaminen mono- ja stereomiksausten välillä on ihan hauskaa, mutta kyllä minä väitän että tämä uusi stereofoninen laitos on Loven ohella parasta Beatlesia mitä on tallenteena saatavissa. Varsinkin George Harrison valitteli stereomiksausten alastomuutta ja soundin laimeutta, mutta ei näissä uusissa stereomastereissa ole paljoa kuivakkaa köpelyyttä kuultavissa.

Mulla on nyt hankittuna ja kuunneltuna Past Masters, Revolver, Sgt. Pepper's, MMT ja Abbey Road, kaikki tietysti stereona, koska ovat yksitellen ostettuja (PM:llä on tietty ne muutama mono-kappale).
 
Pääosin kuulostavat hyvältä, jopa erittäin hyvältä. Välillä kuitenkin tuntuu että laulussa ja lyömäsoittimissa on hieman kovuutta, samalla tavalla kuin joissain nykylevyissä, mutta saattaa olla vain sitä että etsii väkisin jotain miinuspuoliakin. Yksi juttu, jota itse en olisi tehnyt, on se että lp ja '87 cd -versioissa kovemmalla tulevien ja hiljempaa kuuluvien kappaleiden vol. eroja on näissä remastereissa tasattu. Ainakin sgt. Pepper's'illä tuon huomaa nimikappaleen vaihtuessa Little Helpiin ja samoin muutamien kappaleiden välillä Abbey Roadilla. MMT:llä tuntuu myös että näin on tehty, mutta koska itsellä ei sitä aikaisempana versiona ole niin sen kohdalta on vain mutua.
 
Vielä en ole halunnut vertailla '87 -versioihin, ja voi olla että jätän sen kokonaan tekemättä (nuo yllä olevat tuntemukset ovat siis muistin varaisia). Älppäreitä tulee varmasti jatkossakin kuunneltua, mutta cd-versioina nämä uudet ovat kyllä se mikä soi.

jyrki_i: On tässä tullut viime aikoina katseltua pari "laatuelokuvaa": "Sgt. Pepper's Lonely Hearts Club Band" (1) ja "Across the Universe" (2).
 
Kumpikin olisi saanut jäädä tekemättä, mutta Sgt. Pepper -elokuva vie niukasti voiton vuosien tuomalla camp-arvollaan ja suuremmalla määrällä nimekkäitä vierailijoita. Lisäksi tyyli ja juoni tuo mieleen mukavasti Help-elokuvan.
 
Jälkimmäinen vaikuttaa B-luokan Moulin Rouge -toisinnolta. Sen kohokohtia ovat Bono mursuviiksissä laulamassa "I Am The Walrus" ja aivan liian lyhyt pätkä Jeff Beckin "A Day In The Life" -versiota.
 
Sitten vaan odotellaan sitä Yellow Submarine:n uusversiota.
 
(1) http://en.wikipedia.org/wiki/Sgt._P … _Lonely_Hearts_Club_Band_%28film%29
(2) http://en.wikipedia.org/wiki/Across_the_Universe_%28film%29
 
Hassua, musta toi Across the Universe oli oikein sympaattinen ja miellyttävä teos. Tosi kivoja visualisointeja esim. I Want Youssa ja Happiness Is a Warm Gunissa. Olihan se sillein aika naiivi leffa, ja gospel-Let It Bet sun muut jo vähän liian sentimentaalisia, mutta mulle jäi yleisesti kyllä oikein hyvä mieli siitä leffasta. Täytyy tosin mainita vielä, että ihan leffan alku kun tarinaa kerrotaan usealla mantereella yhtä aikaa on aika sekavasti eikä mitenkään hirveän hyvin ohjattu, sen voin myöntää.

Voisko jotain näytteitä (tai ees linkkejä) noista jottei ihan mene suomalaiseksi politiikaksi? Makee mielipide-ero.

jyrki_i: On tässä tullut viime aikoina katseltua pari "laatuelokuvaa": "Sgt. Pepper's Lonely Hearts Club Band" (1) ja "Across the Universe" (2).
 
Kumpikin olisi saanut jäädä tekemättä, mutta Sgt. Pepper -elokuva vie niukasti voiton vuosien tuomalla camp-arvollaan ja suuremmalla määrällä nimekkäitä vierailijoita.
 
Tuo elokuvahan tuhosi Peter Framptonin uran. Oliko se Rolling Stone -lehdessä kun Peteriä haastateltiin ja hän kertoi, että aina kun hän julkaisee uutta materiaalia hänestä tuntuu, että Robert Stigwood kaivaa tämän kalkkunan jostain esille ja sillätavoin mitätöi hänen aikaansaannoksensa. "Tuhosimme sinut kerran ja teemme sen nyt uudestaan".
Samassa haastattelussa Peter kertoili "While my guitar gently weeps" -coveristaan. Hän ei halua tehdä covereita, mutta tämä laulu oli poikkeus, jota hänen teki mieli kokeilla. En ole sitä kuullut, mutta hyvää palautetta Peter oli siitä saanut. Eikä hän olisi sitä coveroinutkaan jos hän ei olisi saanut siihen jotain uutta ja omaa.

^Offtopikkia jatkaakseni, syytän Zappaa siitä että Framptonista puhuttaessa mulle tulee - Humble Pien sijaan - poikkeuksetta ensimmäisenä mieleen "I've Been In You", vinon hymyn kera. Some things stick in your mind, indeed...

onkos all you need is love muuten studiolive?

Stain: onkos all you need is love muuten studiolive?
 
Wikipedia (http://en.wikipedia.org/wiki/All_You_Need_Is_Love) kertoo näin:
 
"For the broadcast, the Beatles were (except for Starr) seated on stools, accompanied by a small studio orchestra. They were surrounded by friends and acquaintances seated on the floor, who sang with the refrain during the fade-out, including Mick Jagger, Marianne Faithful, Keith Richards, Keith Moon, Eric Clapton, Pattie Harrison, Jane Asher, Mike McCartney, Graham Nash, Gary Leeds and Hunter Davies.8
 
The performance was not completely live: The Beatles played along with a pre-recorded rhythm track. Lennon, affecting indifference, was said to be nervous about the broadcast, given the potential size of the international TV audience. Dissatisfied with his singing, he re-recorded the solo verses for use on the single.89 Starr also overdubbed drums before the single was released.9"

Kailis: Voisko jotain näytteitä (tai ees linkkejä) noista jottei ihan mene suomalaiseksi politiikaksi? Makee mielipide-ero.
 
http://www.youtube.com/watch?v=mX6dHWyqwNo Tosta vaikka tuo I Want You. Related videos -osiosta löytyy lähes kaikki leffan musakohtaukset.

Dog Breath: ^Offtopikkia jatkaakseni, syytän Zappaa siitä että Framptonista puhuttaessa mulle tulee - Humble Pien sijaan - poikkeuksetta ensimmäisenä mieleen "I've Been In You", vinon hymyn kera. Some things stick in your mind, indeed...
 
Vai tarkoitatko "I'm in you" -ininää? Frampton lie ollut aivan levy-yhtiön talutusnuorassa ja valtava suosio sekoitti miehen pään siinämäärin, että Alice Cooper kirjassaan "Golfhirviö" vihjaa, että kolari Bahamalla, jossa Frampton loukkaantui ei niin onnettomuus olisi ollutkaan.
Frampton jutut tulee tsekattua jos tulee vastaan, kun diggailemani rumpali John Siomos soitti hänen orkesterissaan. Päätän raporttini Offtopiclandiasta tähän.

^ "I've Been In You" on juurikin parodia "I'm In You":sta, ja vielä melko ilkeä sellainen. Täytyy kyllä sanoa ilman sarvia ja hampaita että Framptonin soolouran ja Herd/Humble Pie-vaiheen välillä on melko suuri kontrasti...

Mark Shipper jatkaa Frampton-ilkeilyä fiktiivisessä Beatles-kirjassaan Paperback Writer. Muita keskeisiä maalitauluja ovat Sonny Bono, Phil Spector, John Lennon ja ehkä vähän hirtehiseen sävyyn Brian Epstein.