Rock, pop, alternative ›

kivi: No mut Rich Kids oli sitten taas ihan mainio bändi ja paljon edellä aikaansa.
 
...
 
Hajoaminen tapahtui parhaaseen mahdolliseen aikaan, parhaalla mahdollisella tavalla, jos ajatellaan miten legenda piti säilyttää.
 
In my opinion it's better to fade out than burn away.

Rääväpää rähisee taas
 
http://www.youtube.com/watch?v=QHuDCqi9k_k

ZK: Pellellä on biisi Mitä on punk?
 
Se on kyllä varma asia että minulle ei kukaan pelle tule kertomaan mitä on punk :)
 
Tässä on sitä punk-asennetta
http://www.youtube.com/watch?v=R1UMmc9lY5E&feature=related
 
Nää on turkulaisia hippejä:
http://www.youtube.com/watch?v=kssNx9NtPGY&feature=related

Parasta lapsille -kirjassa (joka on täysin ohittamaton teos Suomi-punkista kiinnostuneelle) Vaavin Hipponen tiivistää loistavasti, mitä on punk?:
 
"Ei ollut mitään jotain yhtä suurta momentumia, jolloin punk vyöryi hyökyaaltoina Suomeen. Muistan hämärästi Anarchy in the U.K. -kappaleen ensiesityksen tv:ssä. Uusien kiinnostavien bändien levyjä ilmestyi 1976-1980 todella paljon... Hilse-lehti sitten päivitti punktilanteen Suomessa 70-luvun lopulla ja sen merkitystä ei punkin nousussa ei pitäisi koskaan unohtaa. Toki muillakin pienlehdillä oli iso osuus asiassa. Tärkeänä apurina toimi Epe's Music Shop, jonka postimyynti toimi hienosti ainakin Saloon päin 1974-79.
 
Käsittääkseni punk tuli Suomeen talvella 1976-77. Nuoret soittajat löysivät tuolloin uuden kiinnostavan jutun. Musatouhut saivat kaivaun piristysruiskeen vähän joka puolella ja vuosien 1977-1980 välillä perustettiin innolla bändejä ja tehtiin paljon uutta musiikkia. Bändissä soittaminen oli kuitenkin vähän arveluttavaa tuolloin. Nuoret olivat varsin aktiivisia hakiessaan uutta kuunneltavaa (johtuen Ylen popmusiikin vähäisyydestä. oma huom.)
 
Punk oli suomenkielinen vaihtoehto erottua joukosta... ...hyvälle musiikille oli tilaa syntyä, kasvaa ja kehittyä julkisuudessa. Bändeille annettiin tuolloin kuitenkin aikaa ja mahdollisuus kompuroida matkalla maineeseen. ...seuraavat nimet on syytä mainita: Atte Blom, Epe Helenius, Kimmo Miettinen, Jouko Karppanen ja Seppo Kahilainen,
 
Muutos alkoi näkyä vasta, kun pienlevy-yhtiöitä ja omakustannejulkaisuja alkoi ilmaantua haastamaan perinteiset levy-yhtiöt taisteluun musiikin kuluttajista.
 
Yleisemmällä tasolla oltiin siirtymässä Kekkosen ajasta Koiviston aikaan. (No myöhemminhän se tuli, lopulta. -oma huom.) Elmuja syntyi ja taloja vallattiin. Oli hienoa olla edes pieni osa jotain tuollaista isompaa. Niissä oloissa nuorten oli pakko olla itse aktiivisia.
 
Elokuvakerhot aloittivat toimintansa monella paikkakunnalla 1970-luvulla ja elokuvat kiinnostivat muutenkin yleisesti monia nuoria.
 
Kaiken kaikkiaan punkpuuhastelu oli sittenkin vain osa tätä isompaa tarvetta tehdä itse jotain ja niin me tehtiinkin.
 
Punk syntyi Suomessa paljolti vastavetona ihmisten ylenpalttista ja todellisuuspakoista viihdyttämistä vastaan. (Mitähän se on nyt? Tuhatkertaista realitypaskamössöä. -oma huom.)
 
...yhteisymmärrystä ja yli-innokasta hengen paloa oli vielä rutkasti enemmän tuolloin liikenteessä.
 
Punk oli ja on minulle ajatus, idea, piintyneiden tapojen ja turhien normien heittämistä romukoppaan." Kari Hipponen Mika Saastamoisen Parasta lapsille -kirjassa (Johnny Kniga, 2007)
 
Näin sen itsekin koin. HC-punk jäi minulta väliin. Siihen tuli niitä elementtejä, joita en välttämättä hyväksynyt. Hooceestähän osa siirtyi skinien leiriin. Se oli kaiketi tiukasti koodeihin pohjautuva ilmiö pukeutumiseen ja käyttäytymisineen. Sitä punk ei ollut eikä ole.
 
Yhteisiä nimittäjiä kirjassa ovat ainakin Sex Pistolsien tulon kieltäminen Suomeen, Anarchy in the U.K:n näkeminen Iltatähdessä, Epen ja Atte Blomin ennakkoluuloton asenne ottaa punkbändejä yhtiöönsä ja se, että lähes jokainen haastateltava sanoo punk-asenteen jääneen tavalla tai toisella mukaan elämän hetteikköihin.
 
Sitä paitsi, punk oli helvetin hyvää musiikkia.

glx405: (Mitähän se on nyt? Tuhatkertaista realitypaskamössöä. -oma huom.)
 
Tää reality-homma on kyllä outo tapaus. MTV:täkin jaksoi katsella vielä suunnilleen vuonna 2001 mutta sitten sekin täyttyi reality-skeidasta. Kumma juttu kun ei vieläkään ala jengiä kyllästyttää. Mulla on jokin semmoinen aavistus että WC-tornien jälkeen alkoi myös viihdemediassa ja yhteiskunnassa ylipäätään tällainen kehnompi kausi.

glx405: Parasta lapsille -kirjassa (joka on täysin ohittamaton teos Suomi-punkista kiinnostuneelle) Vaavin Hipponen tiivistää loistavasti, mitä on punk?:---." Kari Hipponen Mika Saastamoisen Parasta lapsille -kirjassa (Johnny Kniga, 2007)
 
Näin sen itsekin koin. HC-punk jäi minulta väliin. Siihen tuli niitä elementtejä, joita en välttämättä hyväksynyt. Hooceestähän osa siirtyi skinien leiriin. Se oli kaiketi tiukasti koodeihin pohjautuva ilmiö pukeutumiseen ja käyttäytymisineen. Sitä punk ei ollut eikä ole.
 
Yhteisiä nimittäjiä kirjassa ovat ainakin Sex Pistolsien tulon kieltäminen Suomeen, Anarchy in the U.K:n näkeminen Iltatähdessä, Epen ja Atte Blomin ennakkoluuloton asenne ottaa punkbändejä yhtiöönsä ja se, että lähes jokainen haastateltava sanoo punk-asenteen jääneen tavalla tai toisella mukaan elämän hetteikköihin.

 
Jep, tuosta Hipposen listasta kaikki kohdat olivat mullekin osa lapsuutta ja nuoruutta. Pistolsin näkeminen televisiosta - oliko se sitten se pätkä uutisten yhteydessä vai Iltatähdessä ensin, en muista - se jakoi seuraavana päivänä koko koulun niihin jotka tajusivat, ja niihin jotka eivät. Se oli pohjaton kuilu. Mulle se oli vastaus jota olin etsinyt siitä lähtien kun veljen kuoleman jälkeen kotona kaikki oli mennyt päin helvettiä vuosina 1974-1976.
 
Punk oli mulle paikka jossa koulukiusaamista vastaan kehittämäni puolustusmalli, se etten välittänyt mistään ja kuoleminenkin oli yhdentekevää ja tein sen heti selväksi (jos ei välitä mistään eikä kadehdi mitään ei pety eikä tule satutetuksi henkisesti - turpiin sain ja tulin hakatuksi kuitenkin varmaan 30 kertaa tuon asenteeni takia, asuinhan kantakaupungin kovimman fiftarijengin alueella) olikin ihan normaalia ajattelua.
 
Kaikissa oli jotain vikaa = kaikki olivat tasa-arvoisia. Punkin arvomaailman tutkiminen sai meidät tosissaan kiinnostumaan koulun kirjaston yhteiskuntatieteen ja filosofian kirjoista, joskin vastavuoroisesti esimerkiksi yhteiskuntaopin opetus näyttäytyi niin housut nilkoissa propagandana vallitsevan järjestelmän puolesta, että kaikki kirjat ja monisteet lensivät samantien palavina ikkunasta. Oi meitä äidinkultia. Silloin miettimiäni opetusrakenteita olen myöhemmin tuonut esille esimerkiksi Taideteollisen Korkeakoulun opetusta suunnitellessa, ja ehkä joitakin niistä on sittemmin omaksuttukin (esim. tuntijaon korvaaminen ajallisesti katkottomilla mutta ajassa liukuvilla workshopeilla).
 
HC-punkilla ja skineillä ei sitten 1981-1983 ollut mitään yhteistä (yhdistävä musa löytyi Madnessin harmittomasta versiosta brittiska'ta ja Sham69:n perinnepunkista), ja välit olivat, kuten idioottien välillä aina, kipinöintiä ja metallin kirskunaa kuului kuin raitiovaunuista kaarteessa kun kohdattiin. Oltiin eri mieltä mutta ei tapeltu ellei ollut henkilökohtaisia kaunoja. Tuskinpa HC-jengistä skinejä tuli, ainakaan ennen kuin HC hajosi omaan nihilismiinsä totaalisesti vuonna 1983. Old school -skinien kanssa tietysti on aina oltu kavereita kuten muutkin vanhat ukot, mutta niiden skeneen ei kuulukaan rasismi. Yhtä hyvin vois sanoa, että meistä tuli gootteja tai psychobillyjä. Itse taisin mennä HC:sta pesäeron tehtyäni tuonne Australian-osastoon.
 
HC:ssä ei myöskään ollut noita koodeja ainakaan samalla tapaa kuin nykyään, kyllä kaikki mahtui joukkoon mutta asenne oli toinen - "meidän jutut on meidän juttuja ja niiden ei oo tarkoituskaan aueta ulkopuolisille" olis ehkä lähellä. Mä olin HC-skenessä niin syvällä kuin vain voi olla Sekunda-bändeineni, vaikka hiljaisuudessa seurasin kaikkea musaa mitä ajassa tapahtui.
:-D
 
Enemmän HC syntyi siitä, että koettiin Uuden Aallon bändien ja vanhojen punk-toimijoiden vain mielistelevän valtavirtaa, ja jutuissa joiden piti olla "meidän" hyväksyttiin kuitenkin "niiden" säännöt. Lepakko oli toista vuotta kiinni ilmastointiremontin takia, mikä taas tiedettiin ihan vain byrokratian hyppyyttämiseksi. Ei olis pitänyt suostua. Ymmärtäjiä ei HC:n piirissä suvaittu lainkaan, ja kun Discharge tuli keikalle, oli pääpointti siinä että heillä ei ollut roudareita vaan jätkät itse kantoivat kamat, ja PA-settikin oli "ihan paska mutta oma ja maksettu".
 
Piti olla vastaan, vaikka se sitten tarkoittaisi yhteiskunnasta ulos joutumista. Olis ollut täysin mahdotonta edes ajatella mennä armeijaan tai edes siviilipalvelukseen, koska molemmat oli isänmaamyönteisiä eleitä. Oikeaoppista oli vallata talo tai lähteä vaivihkaa ulkomaille. Poliisiauto saatiin hirveällä ähinällä kaadettua, ehkä tuleenkin.
 
Vuonna 1983 HC oli ohi. Jäljellä oli varasteleva spurgulauma ja kaikki joilla oli vähänkin järkeä oli lähteneet joko ulkomaille taistelemaan tai siirtäneet kapinansa toiseen musiikilliseen kontekstiin. Pulttitakki menetti ensin hihansa ja jäi sitten komeroon. Mutta ajatukset pysyivät.
 
Ehkä tähän aikaan tärkeimpänä niistä peräänkuuluttaisin sitä tervettä epäilyä kaikkia hallituksen, esivallan, suuryhtiöiden ja yhteiskunnan byrokratian toimia kohtaan. Ei niillä ole mitään salattua tietoa jonka varassa tehdä sellaisia ihmisten parhaaksi tarkoitettuja "oikeita" päätöksiä jotka vain näyttävät epäoikeudenmukaisilta - se mikä näyttää kiipimiseltä tai omanvoitonpyynniltä myös on sitä. Kaikki lehdet ja muut uutiset valehtelevat. Jokaisen pitää ottaa totuus selville itse, kaikki tarjolla oleva tieto on väritettyä. Kaikki ilmainen ruoka on syöttinä ansassa. Kaikki pitää ymmärtää itse.
 
Mutta mitään ei tarvitse hyväksyä.

Huomasin Saksassa että ainakin 90-luvulla skineillä, punkeilla ja hipeillä oli keskenään ihan hyvät välit. Vaikka skinit olisivat olleet täysiä natseja, punkit vasurianarkisteja ja hipit viherpiipertäjiä pilvipäitä, niin silti. Kuuntelivat hymyssä suin toistensa paasaamista. Niiden bändit esiintyivät samoilla oi/hc-festareilla, vaikka tietenkin joidenkin skinibändien tekstit saattoivat olla osittain siistittyjä sellaisissa tilaisuuksissa.
 
Tuossa on sikäli outoa värinää että vähän väliä saa uutisista lukea kun natsiskinit ja anarkistit on tapelleet jossain Itä-Berliinissä.
 
Mites Kivi Englannissa, onko rintamalinjat kauttaaltaan täysin jyrkät vai ilmeneekö kaveeraamista?
 
HC:stä: Minä olin siihen aikaan nuori soittajapoika joka kuunteli progea, jazzia, Beatlesia ja Nurmiota. Minusta niiden tuhannen ja yhden hc-pumpun sanoitukset olivat kyllä runoutenakin ihan merkittäviä, ja musapuolella oli semmoinen kaahaus että pakkohan sitä on digata. Kun kävi hc-bändien keikoilla, ei voinut ikinä ennalta tietää että soittaako siellä se porukka jonka nimi keikkajulisteessa lukee, tai soittaako ylipäätään kukaan. Jengi hortoili kännissä lavalla, kaatuili, tappeli, oksenteli. Sitä oli erittäin mahtava katsella ja kuunnella. Toinen performanssi oli menossa työväentalon pihalla ja pusikossa, jossa umpihumalaiset bändinjätkät todistelevat toisilleen omaa huonouttaan, maailman surkeutta ja kilpailivat kuka on vähiten soittokunnossa. Kyllä se minusta oli oikein mainiota meininkiä. Tuli niin hyvälle tuulelle että nauratti aina viikon tai kaksi sellaisen jälkeen!
 
Suomi-hc:n tekstit on muutenkin varmaan maailman parhaat hc-tekstit. Hyvin filosofisia ja tiiviitä. Ei englantilaiset tai amerikkalaiset bändit osanneet tehdä yhtä hyviä hc-tekstejä.

glx405: Hilse-lehti sitten päivitti punktilanteen Suomessa 70-luvun lopulla ja sen merkitystä ei punkin nousussa ei pitäisi koskaan unohtaa.
 
Kuten teki myös ensimmäinen Hilse-levy, 1979 ilmestynyt kokoelma jossa oli 18 biisiä ja 18 bändiä oli monelle yhtyeelle ensimmäinen levytys. Biisien ja bändien taso on kirjava mutta tämä levy kertoo kaiken sen mitä Suomessa tapahtui juuri ennen 80-lukua.
 
Nää on turkulaisia hippejä:
http://www.youtube.com/watch?v=F282hvmcWZA&feature=related

velipesonen: Mites Kivi Englannissa, onko rintamalinjat kauttaaltaan täysin jyrkät vai ilmeneekö kaveeraamista?
 
En tiedä enää kun olen vähän yli-ikäinen
:-D
 
Eiköhän täällä ne tappelut oo enemmän fudisjengien välisiä tai muuten kaupunginosakohtaisia kuin musiikkiin liittyviä. Varsinkin täällä pohjoisessa on aika harvinaista nähdä tyylipuhtaita jonkun skenen edustajia, ellei nyt parhaat päivänsä ohittaneita varsinaisia rocktähtiä lasketa, niitä kyllä riittää. No, ehkä nuoria hevareita tulee bongattua eniten varsinaisista roolipukeutujista. Joillain ska-keikoilla oon kans käynyt.
 
Tietenkin soittajat tunnistaa toisensa aina, ja olipa musa mitä tahansa, keskinäistä kunnioitusta tuntuu löytyvän, ja jos pubissa istuu iltaa niin kaikkien kanssa riittää juttua, yleensä oman kaupungin bändeistä. Ihan musasta riippumatta niistä ollaan ylpeitä - ja usein tietysti syystäkin.
 
Livekeikkojen taso vaihtelee loistavasta masentavaan. Pääsääntöisesti lämppärien osa on aika ankea, enemmän showcase kuin keikka. Poikkeuksena sitten rokkiklubien ilmaiset/halvat pienois"festarit" joissa bändit on tasa-arvoisempia, tosin bändit saattaa sitten olla puolivalmiimpia.
 
Englannissa musabisnes on vakavasti otettava osa kulttuuria, mutta se on myös kovaa ja julmaa bisnestä josta on mahdollista tehdä uraa ja ammatti, ja johon panostetaan.

velipesonen:Minusta niiden tuhannen ja yhden hc-pumpun sanoitukset olivat kyllä runoutenakin ihan merkittäviä,
 
Suomi-hc:n tekstit on muutenkin varmaan maailman parhaat hc-tekstit. Hyvin filosofisia ja tiiviitä. Ei englantilaiset tai amerikkalaiset bändit osanneet tehdä yhtä hyviä hc-tekstejä.
 
Niistä piireistä tuli myös A. W. Yrjänä ja mieshän oli 80-luvun puoliväissä Terveiden Käsien kitaristi. Erityisesti Tornio on se kaupunki mistä tuli ne nerokkaimmat hc-runoilijat. Tornio on toki kulttuurikaupunki johon Svea-mamman pää turvallisesti nojaa mutta ihmetellä silti sopii että miksi juuri Torniosta tuli hc-pääkaupunki. Ehkä arktiset olosuhteet ja pään läpi puhaltava kylmä viima ovat otollista maaperää hc-runoudelle :)

Atomic Cafe: ... Torniosta tuli hc-pääkaupunki. Ehkä arktiset olosuhteet ja pään läpi puhaltava kylmä viima ovat otollista maaperää hc-runoudelle :)
 
Yrjänä joo, Raivo on kohtuuhyvä ja Kolmikärki osittain. Läjä on kuitenkin The Poet. Parhaana pidän ehkä seuraavaa:
 
Lääke korvaa puuttuvan sielun
ja outo maa pitää hauskaa.
 
Ensinnäkin, mitä silloin tapahtuu jos jokin korvaa jonkin joka jo valmiiksi puuttuu? Lääkkeen ja sielun keskinäinen vastaavuus saa uusia piirteitä. Outo maa siihen perään niin avot, se on siinä, täst mie piän.
 
Rokkimusiikissa on paljon tekijöitä ja faneja jotka ovat oikeastaan enemmän kiinnostuneita kirjallisuudesta kuin musiikista. Musiikissa on aina tietysti jonkinlainen "fiilis" jonka kuvaamiseen runous on omiaan, ja sehän onkin eräs runoilijoiden lukuisista tehtävistä tässä kaikkeudessa.

velipesonen: Ensinnäkin, mitä silloin tapahtuu jos jokin korvaa jonkin joka jo valmiiksi puuttuu? Lääkkeen ja sielun keskinäinen vastaavuus saa uusia piirteitä.
 
No perkele, Läjä on vielä suurempi nero kun olen ymmärtänyt sikäli että en ymmärtänyt äskeisestä yhtään mitään. Olen aina elänyt siinä uskossa että lääkkeen ja sielun keskinäistä vastaavuutta kuvaa keskustelu jonka kävin eräässä helsinkiläisessä puistossa kun olin ulkoiluttamassa tyttöystävän koiraa:
 
Herra Narkomaani:- Onks sulla viinaa?
 
Minä: -Ei
 
Herra Narkomaani:-Onks sulla pameja?
 
Minä-: Ei
 
Herra Narkomaani:- Onks sulla pilvee?
 
Minä:-Ei
 
Herra Narkomaani:- Onks sulla piriä?
 
Minä:-Ei
 
Herra Narkomaani:- Onks sulla hepoa?
 
Minä:-Ei
 
Herra Narkomaani:- Mitä sä sitten käytät?
 
Minä:- En mitään
 
Herra Narkomaani:- Sä oot saatana hullu.
 

 
Jos ajatusta pitää tästä laajentaa niin minulle käy kuten tuolle narkomaanille, loppuu asteikot kesken ja pää sutii tyhjää.
 
Pissaa ja paskaa:
http://www.youtube.com/watch?v=V6-_K_VYRHY&feature=related
 
Nää on hippejä:
http://www.youtube.com/watch?v=43jaI27umrw

Elähtäneitä viihdyttäjiä joo. Kyllä sillä Alangollakin oli hetkensä Veljien alkuaikoina, vaikka sillähän ei punkin kanssa ollut juurikaan tekemistä. Ismo ei osaa laulaa punkkia eikä ole koskaan osannutkaan, mutta eipä ole koskaan itsekään väittänyt osaavansa.
 
Sielun Veljet oli vuoteen 85 asti hyvä, Kone oli teennäistä akatemiataidetta ja myöhempien aikojen sooloprojektit...enpä sano mitään.

kivi: HC-punkilla ja skineillä ei sitten 1981-1983 ollut mitään yhteistä (yhdistävä musa löytyi Madnessin harmittomasta versiosta brittiska'ta ja Sham69:n perinnepunkista), ja välit olivat, kuten idioottien välillä aina, kipinöintiä ja metallin kirskunaa kuului kuin raitiovaunuista kaarteessa kun kohdattiin. Oltiin eri mieltä mutta ei tapeltu ellei ollut henkilökohtaisia kaunoja. Tuskinpa HC-jengistä skinejä tuli, ainakaan ennen kuin HC hajosi omaan nihilismiinsä totaalisesti vuonna 1983. Old school -skinien kanssa tietysti on aina oltu kavereita kuten muutkin vanhat ukot, mutta niiden skeneen ei kuulukaan rasismi. Yhtä hyvin vois sanoa, että meistä tuli gootteja tai psychobillyjä. Itse taisin mennä HC:sta pesäeron tehtyäni tuonne Australian-osastoon.
 
HC:ssä ei myöskään ollut noita koodeja ainakaan samalla tapaa kuin nykyään, kyllä kaikki mahtui joukkoon mutta asenne oli toinen - "meidän jutut on meidän juttuja ja niiden ei oo tarkoituskaan aueta ulkopuolisille" olis ehkä lähellä. Mä olin HC-skenessä niin syvällä kuin vain voi olla Sekunda-bändeineni, vaikka hiljaisuudessa seurasin kaikkea musaa mitä ajassa tapahtui.
:-D
 
Enemmän HC syntyi siitä, että koettiin Uuden Aallon bändien ja vanhojen punk-toimijoiden vain mielistelevän valtavirtaa, ja jutuissa joiden piti olla "meidän" hyväksyttiin kuitenkin "niiden" säännöt.
 
Ok, kiitos tarkennuksesta. Itselle tuli tossa vaiheessa jo tärkeämmäksi Bunnymenit ja kumppanit, eli siirryin siihen uusi aalto-jengiin luontevasti, mitä jotkut vähän kritisoivatkin Parasta lapsille -kirjassa.

velipesonen:Sielun Veljet oli vuoteen 85 asti hyvä.
 
Minun mielestä Ismo on tehnyt hienoa musiikkia ennen ja jälkeen siekkareiden mutta kyllä minä pidän Sielun Veljiä Ismo Alangon pääteoksena vaikka ei se sitä yksin kirjoittanut. Siekkarit tuli nähtyä sen kaikissa käännekohdissa ja yleensä niiden ensi-ilta oli Kaivopuistossa. Matka tynnyreitä kolistelevasta rytmiryhmästä Intialaista kansanmusiikkia soittaviin pelimanneihin oli pitkä ja antoisa reissu.
 
Väkivalta ja päihdeongelma oli pitkään siekkareiden biisilistassa ja siihen kuului oleellisena osana paidaton Alanko joka tippui lavalta kesken biisin. Yhtä uskottavasti sitä ei 80-luvulla tehnyt edes Iggy Pop.

Häh, L'Amourha oli jo hippimusiikkia (TT Oksalakka) ja nää Softwood Musicit 150-prosenttista hämyilyä. Syynä laatta.

velipesonen: Häh, L'Amourha oli jo hippimusiikkia
 
Noh noh! Alanko pisti melodiat kyllä kehiin, mutta kyllä jyrää tuo levy. Sienimusalevyt ovat erikseen.

glx405: Noh noh! Alanko pisti melodiat kyllä kehiin, mutta kyllä jyrää tuo levy. Sienimusalevyt ovat erikseen.
 
Minä pidän niistä sienilevyistäkin mutta hc-asteikolla mitattuna L'Amourha on kivaa poppia, seuraava levy on paskaa iskelmämusaa, sitä seuraava jatsia ja Softwood Music jotain mikä ei kolahda edes sen jälkeen kun on juotu 7 pulloa sorbusta, impattu kaksi muovikassillista liimaa ja jääty rekan alle useaan eri otteessen.