| Aihe: Levynkansien merkitys ja uudet formaatit | 1 |
|---|
 vinsentti
05.10.2009 19:29:48 (muokattu 05.10.2009 19:30:15) | |
|
Levynkansien merkitys ja olemus on muuttunut digitaalisen musiikkikaupan lisääntymisen myötä. Sähköinen musamyynti keskittyy lähinnä yksittäisiin biiseihin, albumien merkitys vähenee koko ajan, ja levynkansista on tullut sähköisessä kaupassa toisarvoisia. Mp3-kaupan mukana kulkeva kansigrafiikka on vielä lapsenkengissään, esim. iTunesin pieninä ikoneina tai pdf-muotoon siirrettynä. Samaan aikaan pienet indie-merkit julkaisee jatkuvasti innovatiivisia ja huolellisesti suunniteltuja albumeja perinteisissä formaateissa. Näyttää siltä, että isoilla levymerkeillä ei ole enää intoa/resursseja panostaa levynkansien designiin ja toteutukseen, ja pallo tässä asiassa on siirtynyt alan pienemmille tekijöille.
Isoilla levylafkoilla tuntuu sitävastoin olevan painetta sähköisen albumimyynnin kasvattamiseen. Alan isot vaikuttajat ovat ihan näillä näppäimillä julkaisemassa uusia keinoja mp3-muodossa myytävien albumien houkuttelevuuden ja myyntiarvon lisäämiseksi. Näyttää kuitenkin siltä, että asiasta on tulossa taas yksi uusi formaattiriita musiikkihistoriaan: http://technology.timesonline.co.uk … ews/tech_and_web/article6788045.ece
Eli Apple on julkaisemassa omaa formaattiaan sähköisistä levynkansista osaksi iTunesia, kun musateollisuuden jätit keskittyy omaan formaattiinsa, joka ilmeisesti tulisi toimimaan omana ohjelmanaan, ilman mihinkään toiseen softaan sidottua alustaa.
Teen aiheesta opinnäytetyötä, ja olisi hienoa saada aiheesta keskustelua sekä musiikinkuluttajien että bändien näkökulmasta. Levynkansien merkitys tuntuu olevan jossain määrin ikään sidottu juttu. Vanhempi, vinyylien ja cd-levyjen kanssa kasvanut ikäryhmä kokee kansitaiteen merkittävänä osana musankuuntelua, kun nuoremmille kelpaa pelkät tiedostot. Toisaalta myös omistamisen määritelmä on varmasti erilainen eri ikäisten ihmisten välillä: harva levykokoelman omistaja osaa ajatella mp3-kirjastoa vastaavana asiana kuin fyysistä levyhyllyä, vaikka nuoremmille mp3:t voivat olla ihan yhtä hieno juttu. Toisaalta musiikin jakeluformaatti on myös musatyylistä riippuvainen asia, esim. punk-julkaisuille on vaikeaa kuvitella muuta formaattia kuin seiskat.
Kiinnostaisi tietää, että mihin teidän mielestänne ollaan menossa? Onko levynkansille, sellaisena kuin ne nyt on, tulevaisuudessa tarvetta, vai muuttuuko levynkansien olomuoto ja merkitys niin paljon ettei voida enää puhua edes samasta asiasta? Suurten lafkojen suunnitelmat vaikuttavat yhdistelevän erilaisia medioita yhteen, yhdeksi multimediakokonaisuudeksi. Tästä voisi vetää myös tulevaisuuden visioita siitä, että myös itse albumien muoto on ainakin suurten levy-yhtiöiden setien ja tätien mielestä muuttumassa tai muutoksen tarpeessa.
Mihin toivoisitte musateollisuuden kehittyvän levynkansien suhteen? Onko sähköisistä sovelluksista oikeiden levynkansien korvaajaksi, vai tarvitaanko levynkansien rinnalle edes sähköistä vastinetta. Jos niin minkälaisia toiveita sille voisi asettaa?
Mielipiteitä ilmaan, kiitos!
I didn't invent the rainy day, man. I just own the best umbrella. |  karateadonis
06.10.2009 22:22:05 (muokattu 06.10.2009 22:28:49) | |
|
Itse löysin ihan vasta viimeaikoina vinyylit. Tätä ennen olen kyllä ostanut cd-levyjä, mutta en muutamaan vuoteen ihan vain siitä syystä että kaiken on saanut netistä ja koska levyltä se kuitenkin olisi vain päätynyt iTunes -kirjastoon.
Nykyään taustamölynä tulee kyllä jukeboxista mp3-musaa, mutta aina kun haluan oikeesti kuunnella musiikkia niin silloin laitan vinyylin soimaan, kuulokkeet päähän ja levynkannet käteen. Yleensä surffaan sanat läpi samalla kuin kuuntelen. Eli omalta kohdalta musiikinkuuntelijana: Kyllä, kansilla on väliä ja laadukkaat/hienot kannet tuo oman visuaalisen lisänsä kuuntelunautintoon. Riippuen siis tietenkin tavasta jolloin milloinkin haluaa kuunnella. Muutaman levyn kohdalla erityisesti levyn kuvitus liittyy todella vahvasti siihen millainen tunnelma musiikista välittyy. Omalla kohdalla esim. U2 - Joshua Tree.
En omasta lähipiiristäni tunne montaakaan ihmistä joka samalla tavalla keskittyneesti musiikkia kuuntelisi, mutta uskoisin että meitä löytyy...
Todella vaikea kuvitella ,että mikään sähköinen bookletti voisi tuottaa vastaavaa "nautintoa". Pervolla tavalla konkreettiseen kansilehdykkään liittyy myös jokin tietty materiaalin tai painomusteen tuoksu. Tietysti olisihan hieno lisä jos vaikka iTunesin yhteydessä jonkin tietyn kappaleen soidessa alkaisi näytösäästäjä pyörittämään jotain albumin kuvamateriaalista. Mutta tuskinpa mikään sähköinen pilipaliohjelma jaksaisi pitää mielenkiintoa yllä kokonaista albumin kestoa
"pull the trigger on rock'n roll nigger, who's bigger than jesus on a bumper sticker" tai jotain.... | |
Minulle vanhanaikaisena musiikinkuluttajana jo muutos vinyylistä CD:hen oli tason lasku ja pettymys nimenomaan kansitaiteen suhteen. Alkuaikoina jotkut uskalikot tosin yrittivät vielä sulloa CD-koteloihinkin suuria taiteltavia kuvia, vaan eihän se toiminut. Hankala käyttää ja hajosivat nopeasti. CD-aikakauden kannetkin ovat silti olleet tutkailuni alla, ne samoin kuin sanat ym. materiaali kuuluvat osana fiilistelyä levyjä kuunnellessa. Samaten tutkin jokaikisen printin ja präntin mitä kansista löytyy kiitoslistoineen, tuotantotietoineen jne. ja vertaan välillä näitä myös eri levyjen kesken.
En omista mitään nykyaikaista mediasoitinta tai puhelinta, joten en ota kantaa niihin muutoin paitsi että postimerkkitaide tai mediakansiot tikkuaskiruudulla eivät kiinnosta vähääkään. Käytän tietokonetta jos tarvitsen digimediaa. | |
Muutos vinyylikansista cd-levyjen kansiin oli jo sinällään merkittävä mullistus kansitaiteen näkökulmasta. Vinyylissä etu- ja takakansi muodostaa kokonaisuuden, lisätietoa ei löydy vaan kaikki täytyy mahtua (useimmiten) kahteen kuvaan. Monet vinyylikannet onkin täynnä monenlaista yksityiskohtaa, suurennuslasilla tutkittavia detaljeja ja ajan mittaan avautuvia juttuja. Cd-kansissa kansikuvan tarkoitus on lähinnä tarttua silmään ja houkutella kurkistelemaan sisäsivuille, joissa mahtuu olemaan matskua sitten enemmänkin. Ihan näin itsestäänselvyyksiä toistellakseni.
Cd-kansiin vakiutunut jewel-case on itsessään aika käsittämätön ratkaisu: helposti hajoava muovirimpula johon vähänkään paksumpaa kansilehtistä on mahdoton saada pujotettua ehjänä takaisin. Cd-myynnin laskettua näyttäis vähän siltä, että ainoastaan isot yhtiöt luottaa enää pelkkään muovikoteloon. Monet pienemmät levymerkit panostaa ilahduttavan paljon erilaisiin/erikoisiin materiaaleihin, ja tuo tarkoituksellisesti semmosta käsityön leimaa kansiin. Mun mielestä yksi ratkaisu cd-levyjen myynnin elvyttämiseen ois nimenomaan tuo fiilistelyarvon lisääminen kansitaiteeseen. Esim. Toolin taannoinen 10,000 Days -albumi (vaikkei mikään indie-levy olekaan) on loistava esimerkki siitä, miten kuluttaja tuntee saavansa rahoilleen vastinetta levyn ostaessaan.
I didn't invent the rainy day, man. I just own the best umbrella. | |
Vinyyleissä viehättää itselle juuri se, että kansitaide ja itse paketti on osa kokonaisuutta. Musiikkia kuunnellessa voi etsiä lisää 'tarinaa' kansikuvituksesta. Harvoin tällaista tulee tehtyä CD-levyn kanssa, kun on niin pientä printtiä.
Tuli mieleen tästä tapahtuma lapsuudesta, jolloin isä pisti kuulokkeet päähän (olisiko ollut Dire Straitsia) ja antoi levynkannen, jota sitten katselin kun kuuntelin pienenä kappaletta. En ymmärtänyt tämän tapahtuman oikeaa pointtia, mutta nyt ymmärrän - teen sitä aika usein.
Siinä kaksi valokeilaa muodostaa sydämen, savu nousee ja nainen nauraa. -Broadcasters | |
Perzzza: Vinyyleissä viehättää itselle juuri se, että kansitaide ja itse paketti on osa kokonaisuutta. Musiikkia kuunnellessa voi etsiä lisää 'tarinaa' kansikuvituksesta. Harvoin tällaista tulee tehtyä CD-levyn kanssa, kun on niin pientä printtiä.
Komppaan. Varsinkin joku ELPin Tarkus, mitä se on ilman sitä gatefold vinyylin kansitaidetta, vaikea kuvitella, se kuuluu niin olennaisena siihen. Hienoin levynkansi ikinä on taas Santanan eka (nimikkolevy) jossa kaukaa näkyy leijona mutku läheltä kattoo niin siinä on nainen ja miehiä ja päitä ja vaikka mitä. Ei toimi CDnä millään ja jotai JPEGgiä ei ois yhtä hauska tihrustaa eri kulmista.
4-track 4 life ! | |
Kirjoitetaanpa tähän minunkin milipide aiheesta, kun kerran aloittaja aineistoa tutkimukseleen tarvitsee.
Itse en ole haikaillut vinyylien (ja suurien pahvikansien) perään kovinkaan paljoa, vaikka ehdinkin kerätä vinyylilevyjä kymmenisen vuotta. Levari hajosi vuosituhannen vaihteessa. Siinä vaiheessa cd-levyjä oli kuitenkin kertynyt jo mittavasti itselleni. Vinyylikokoelmani ei ollut mitenkään valtava, eikä sisältänyt "aarteita" kovin paljoa. Tein silloin sellaisen ratkaisun, että möin kaikki vinyylit. Niillä saamillani rahoilla laajensin reilusti cd-kokoelmaani. En ole katunut päätöstäni, vaikka vinyyleissä on "se jokin selittämätön fiilis".
Mutta varsinaiseen asiaan, eli levynkansien merkitykseen. Itse hankin kaiken musiikin ostamalla tai tilaamalla oikean alkuperäisen cd:n. En siis kerää poltettuja levyjä. En myöskään kuuntele juurikaan musiikkia mp3 tai muina tiedostoina. Levynkannen merkitys on itselleni suuri. Uutta levyä kuunnellessa en yleensa tee mitään muuta oheistoimintaa, vaan tarkistan kansista samalla kaiken tärkeän ja turhankin nippelitiedon. Seuraan myös usein sanoja cd-vihkosesta samalla kun levyä kuuntelen. Minulla on hyvä näkö, joten cd-vihkoset eivät tunnu yhtään liian pieniltä. Kerään hyviä levyjä "alkuperäisinä". Joskus olen jostain syystä laittanut kokoelmaani jonkun poltetun cd:n. Pikaisesti olen kuitenkin ne poistanut, koska jotenkin olen kokenut, että minulla ei silloin "oikeasti" ole sitä levyä. Jostain syystä haluan "omistaa" suosikkiyhtyeeni kaikki viralliset cd-levyt.
Vastaus siis vielä lyhyesti kysymykseen: Levyvihkosen merkitys on minulle erittäin suuri - myös cd-aikakaudella!
Jos se ei svengaa, se ei ole minkään arvoinen. (Duke Ellington) | |
Molemmissa -sekä cd:ssä ,että vinyylissä- kannet merkitsevät minulle paljon.Siirryin cd:hen lähinnä siksi ,että vinyylien saatavuus heikkeni olemattomaksi ja cd-tasoisen äänentoiston saaminen olisi vinyylin osalta vaatinut tuolloiseen rahatilanteeseen nähden liian kalliita investointeja.
CD-aikakaudella kannet ovat toki pienentyneet ,mutta esim.remastereiden osalta on ilahduttavaa huomata kuinka bookletteihin on saatu mielenkiintoista taustatietoa bändiä ja ao.levyä koskien.En kyllä itse jaksaisi istua päätteen edessä kuuntelemassa levyä jotain pdf-tiedostoa selaten.
"I'm a free spirit baby - olen ilmainen väkevä alkoholijuoma,vauva" | |
Kyllä noilla levynkansilla on ollut merkitystä omissa kuuntelutottumuksissa. Kyllä se on mukava uutta levyä kuunnellessa niitä kansilehtisiä plärätä, mutta jotenkin cd-muodossa on innostus mennyt aika laimeeksi, ehkä johtuen siitä, että ei niissä oikein mitään järkevää sisältöä tunnu nykyään olevan. Tuntuu, että niihin kansiin ei jakseta yhtään panostaa. Tämä on sitten ruvennut tekemään turhaksi noiden cd-levyjen hankkimisen. Olen siirtynyt musiikin kuluttamisessa siihen, että hankin pääasiassa levyt joko digitaalisessa muodossa tai sitten vinyylinä. Cd:den ostaminen on jäänyt melkein kokonaan pois. Ainoastaan silloin tulee ostettua jos ei sitä levyä löydy noissa aikaisemmin mainituissa formaateissa.
Ja jos oikeasti haluaa levyjen kansista nauttia niin ainoa vaihtoehto on vinyylit. Niissä kannet pääsevät oikeasti oikeuksiin ja usein saattaa tulla jotain jännä lisäjuttua mukana, kuten kävi ostaessa God Speed Black Emperorin levyn. Mukana tuli jotain tarraa, onnenlanttia ym. Jotain tällaista todellakin nämä fyysiset äänituotteet kaipaavat, että ne jaksaisivat ihmisiä kiinnostaa jatkossakin. Mutta kyllähän ennemmin sitä tietokoneen ruudulta levyn kansia tutkailee, kun niitä vain tarjottaisiin enemmän digitaalisten julkaisujen mukana, koska pystyy isolta näytöltä sitten niitä kansia katsomaan kuin tihrustaa jostain cd:n kansilehdykästä. Siinä mielessä uskon vahvasti, että sen saman fiiliksen voisi juuri tuota kautta tuoda myös digitaalisen maailmaan. Totuus on kuitenkin se, että cd:n määrä tulee tulevina vuosina radikaalisesti vähenemään ja tästä syystä onkin suunnattava katse digitaalisen musiikin myynnin kehittämiseen ja näiden levyn kansien mukaan saaminen on yksi tärkeä askel siinä. Etu on myös siinä, että ei ole niitä sivujen määrää rajoitteena, kun bittejä kyllä riittää.
Artistit voisivat alkaa myös itse panostamaan noihin digitaalisten julkaisujen kansiin, että siellä voisi olla, vaikka kertomuksia levyjen tekemisestä ja, vaikka suuri määrä kuvia. Kaikki tällainen toisi ihan uusia ulottuvuuksia hommaan. Mahdollista olisi myös jakaa mukana suoraan jotain livepätkää tai muuta videomateriaalia myös. Mahdollisuuksien määrä on todella suuri ja myös huomattavasti enemmän mahdollisuuksia kuin fyysisissä julkaisuissa.
Only pop music can break my heart... | |
Cathi777: Kyllä noilla levynkansilla on ollut merkitystä omissa kuuntelutottumuksissa. Kyllä se on mukava uutta levyä kuunnellessa niitä kansilehtisiä plärätä, mutta jotenkin cd-muodossa on innostus mennyt aika laimeeksi, ehkä johtuen siitä, että ei niissä oikein mitään järkevää sisältöä tunnu nykyään olevan.
Kyllä noissa hyvintehdyissä remastereissa kansilehdyköissä on paljonkin ja hyvinkin järkevää sisältöä.Riippuu toki levystä: Joissain ei ole juuri mitään.
Mutta samahan oli vinyylissä: Joissain painoksissa ei ollut esim.avattavaa kantta tai sanoja ym. sälää painetussa sisuspussissa.
"I'm a free spirit baby - olen ilmainen väkevä alkoholijuoma,vauva" |  solariZed
08.10.2009 14:26:09 (muokattu 08.10.2009 16:49:13) | |
|
Levynkansien merkitys albumi kokonaisuudessa käsittelee itsessään käsitteenä alkuun nähden ainoastaan yhtä kohde-ryhmää, jota kutsutaan tietokone sukupolveksi.
Itse kuulun myös ikäluokkani perustella kyseiseen ryhmään, mutta olen siltikin lähes kieltänyt koko digitaalisen formaatin olemassa olon.
(Ainoana poikkeuksena mainittakoon 80 GB Ipod Classic, jonka pitkän harkinnan ja entisten Walkmanien käytön jälkeen hankin itselleni vain ja ainoastaan sen vuoksi, etten kuluttaisi albumeja liikkuessani, sillä toivon musiikin kulkevan mukana aina vain kuin mahdollista)
Kun musiikin download mahdollisuus tuli meille julkisesti konkreettiseksi 2000-luvun alkupuolella, moni sukelsi vauhdilla mukaan siihen mahdollisuuteen mielestäni siksi, että liian moni ei ymmärtänyt alkuun laisinkaan (sen helppouden sokaisemina), että mitä kappaleiden lataaminen itsessään on.
Tietty aivan nuorimpien musiikinkuluttajien on vaikea iskoistua albumikulttuuriin, koska nettilataaminen on ollut niin olennainen ja itsestäänselvä osa 2000-luvun musiikkikulttuuria.
Itse kuitenkin sain ensi kosketuksen musiikkiin juuri CD-levyjen kautta ja siitä lähtien kannet ovat olleet täysin integroituna albumin musiikilliseen sisältöön.
Kummatkin täydentävät toistaan ja toisinaan ainoastaan keskenään erinomainen albumi voi antaa musiikillisen klimaksin.
Se mikä antoi itselleni kipinän muuttaa aikanaan yhteiskunnallisia käsityksiä, (sekä jopa omaa persoonallisuutta) oli rock albumit ja sen myötä albumien kannet ovat pelkästään hengellisistä syistä tärkeitä.
Penny's place her crummy room.
Her dansette crackles to Jimi's tune.
I don't care I taste Ambre Solaire.
Her neck her thighs her lips her hair.
Ring a ding ding ding I'm going down.
I'm coming around. | |
Nyt alkaa näyttää vastausten määräkin vähän lohdullisemmalta, kiitos tähänastisista!
Kaipaisin vielä mielipiteitä tuosta "albumiuden" muutoksesta, joka mun mielestä on suurten levy-yhtiöiden toiminnan perusteella haisteltavissa. Eli näettekö mahdolliseksi että digitaalisen jakelun kasvun myötä albumin konsepti muuttuu pelkkää musiikkia ja kansia laajemmaksi kokonaisuudeksi? Entä voidaanko applen ja muiden yhtiöiden suunnitelmien kaltaisista monimediapläjäyksistä puhua enää levynkansina, vai ovatko ne jo jotain muuta?
Toinen seikka, josta haluaisin kuulla ajatuksia on cd-kansien muokattavuus ja monipuolistuminen. Jewelcase-ratkaisuista poikkeavilla kansilla on mielestäni valtavasti potentiaalia laajentua nykyisestä muodostaan. Pahvia, erilaisia materiaaleja ja taittelumenetelmiä käyttäen kannet voivat muotouta lähes minkä muotoisiksi ja kokoisiksi tahansa. Ainoana rajoituksena on se, että levy mahtuu kokoontaitettuna edelleen cd-hyllyyn. Näettekö, että tämänkaltaisessa kehityksessä on järkeä vai ajaako digiaika jo auttamattomasti ohi?
I didn't invent the rainy day, man. I just own the best umbrella. | |
Toinen seikka, josta haluaisin kuulla ajatuksia on cd-kansien muokattavuus ja monipuolistuminen. Jewelcase-ratkaisuista poikkeavilla kansilla on mielestäni valtavasti potentiaalia laajentua nykyisestä muodostaan. Pahvia, erilaisia materiaaleja ja taittelumenetelmiä käyttäen kannet voivat muotouta lähes minkä muotoisiksi ja kokoisiksi tahansa. Ainoana rajoituksena on se, että levy mahtuu kokoontaitettuna edelleen cd-hyllyyn. Näettekö, että tämänkaltaisessa kehityksessä on järkeä vai ajaako digiaika jo auttamattomasti ohi?
Itseäni ainakin ärsyttää sellaiset levyjen kannet, jotka ovat jotenkin se standardikoon ulkopuolella, koska niitä on huomattavasti hankalempi silloin hyllyihin ja muihin arkistoida. Samoin se, että nuo pahvikotelot ovat aika heikkoja ja menevät helposti kauhean huonoon kuntoon jos niitä ei säilytä vaan pelkästään hyllyssä koko ajan. Sen takia usein tullut välteltyä niiden hankkimista, paitsi silloin jos niissä on ollut jotain bonusbiisejä tms. tarjolla.
Varmasti tulevaisuudessa tullaan menemään siihen, että digitaalisen musiikin mukana tulee kokonainen multimedia setti, niinhän sen kuulukin mennä ja jo siitä taisin tuolla aikaisemmassa kirjoituksessanikin pohdiskella. Jotenkin on kauhean vaikea keksiä, että miten cd-kulttuuria voisi kehittää paremmaksi kokonaisuudeksi. Eihän siihen kylkeen ihan mahdottomasti mitään pysty laittamaan. Ne bonus dvd:kin olen usein kokenut todella turhiksi eikä niitä sitten oikein tule edes katsottua. Helpommin niitä tosiaan ehkä katselisi, kun ne olisivat suoraan esimerkiksi juuri sen digitaalisen julkaisun kyljessä ja voisi siinä samassa iTunesissa tai muussa sitten tsekkaili niitä, samoin kuin kuvia ja muuta, kun levyä kuuntelee.
Tämähän tosiaan nyt kuulostaa omalta osaltani nyt siltä, että ainoastaan digitaalisuus on tulevaisuus, mutta omalta osaltani se ei näin ole vaan tulen myös jatkossa hankkimaan varsinkin vinyyliä hyllyyn. Nuoret kuitenkin kuluttavat musiikin pääasiassa digitaalisessa muodossa ja se on heille oikeastaan se ainoa tapa musiikkia kuluttaa, tästä syystä levy-yhtiöiden ja palvelujen tarjoajien pitäisi sitä puolta kehittää valtavasti, että saataisiin ihmiset niistä tuotoksista myös maksamaan eikä pelkästään vaan vertaisverkoista ilmaiseksi lataamaan. Sitten on tämä ns. Spotify-suuntaus. Sen kehittäminen on myös yksi haaste, että miten siitä saadaan kannattavaa ja mitä kaikkea voitaisiin sen kehittämisen eteen tehdä ja varmasti paljon toki tehdäänkin. Kyllä ihmiset joka tapauksessa hakevat usein kokonaisvaltaisia kokemuksia musiikin saralla ja varsinkin nuoret haluavat päästä myös jonkinlaiseen yhteyteen sen fanittamansa bändin kanssa ja tässä tulee juuri se, että siihen pitäisi osata vastata mahdollisimman hyvin ja tarjota monenlaisia erilaisia palveluita.
Only pop music can break my heart... | | « edellinen sivu | seuraava sivu » | 1 |
|---|
|
|
