Keskustelua raskaammasta musiikista ›

Ja kyllähän Death Magnetic selvästi mielenkiintoisempi tapaus on kuin Megadethin uusin, joka on läpeensä perin tylsä.
 
Noniin lapsoset, tästä se taas lähtee... Olo on kuin viisivuotiaiden kanssa jotka väittelevät karkista ja jäätelöstä. Riittää jo tuo mielipiteistä kiistely. Ei mulla muuta. rölölölölöö

Tästä lähtee.. :D

Eddie: http://www.youtube.com/watch?v=SbhMXcbLJVY
 
Lisää Martya vielä kehiin. Rupeaa aina itkettämään kun kuulee tän. Ihan järkyttävän kaunista. Jos tässä ei ole tunnetta, niin missä sitten...
 
Linkittäkää tällaisia kappaleita vielä lisää! aivan uskomaton

rlode: Linkittäkää tällaisia kappaleita vielä lisää! aivan uskomaton
 
Kannattaa ostaa koko Scenes-levy. Kuten myös Introduction. Mainioita.

En ole todellakaan Megadeth-fani mutta tää Friedman on aivan vitun kovaa kamaa! Kiitän! Pitääpi ettiä noita vanhoja levyjä käteen; äxästä ei ainakaan löydy...

Ron McGovney: En ole todellakaan Megadeth-fani mutta tää Friedman on aivan vitun kovaa kamaa! Kiitän! Pitääpi ettiä noita vanhoja levyjä käteen; äxästä ei ainakaan löydy...
 
http://play.com :ssa ainaki o

Angel on kyllä parhaimpia instrumentaaleja koskaan.

Kyllä musta Megadethin Endgame rokkaa paremmin ku Metallican DM.
Endgamissa osa sooloista o kyl tollasta turhanpäiväistä tiluttelua ilman johtolankaa mutta kyl se ihan kuunneltavaa matskua.
 
Endgame menee tonne raamatulliseen lopun aikaan ja kertoo petojärjestelmä tulosta jolloin jokaiseen laitetaan mikrosiru ja sitten porukat orjuutetaan tällaisen uuden maailmanhallituksen alle.. Niin ja tähän kohtaan kaiketi tulee kanssa se kuuluisa pedonluku..Eli jotain tollasilla teemoilla mennään levyllä..Sitten vissiin joku on vielä järjissään lopussa vai olikos se että kaikki järki paennut vai mites toi loppu.. Noh eikös teemoiltaan ihan pätevää metallihuttua..

Jep kyllä nuo on loistavaa materiaalia biisin aiheiksi. Megadethin biisit on alusta toki käsitelleet näitä samoja teemoja. Ja Endgame on ollut melko kovassa kuuntelussa. Levy on pätevä, sellainen just ja just neljän tähden paketti. Superbiisit puuttuu ja soolot on tosiaan kamalaa huttua. Paitsi Head Crusherin loppusoolo toimii.

44 Minutes potkii ihan saatanasti. Loistavaa tulosta on Broderick bändissä aikaan saanut.

Disposable: 44 Minutes potkii ihan saatanasti. Loistavaa tulosta on Broderick bändissä aikaan saanut.
 
Niin mitä on saanut aikaan? Noita turhanpäiväisiä tusinatiluja? Biisit taitavat kuitenkin yhtä lukuunottamatta olla yksin Daven tekemiä.

Komentoimpas minäkin tätä Endgamea ja sen ympärillä vellovaa tiluvitutuksen vuodatusta. Levy itsenään on kyllä loistava tuotos kokonaisuudessaan ja eroaa muista Megadethin levyistä just sen verran että oli järkevää tehdä se. Jos se olisi "uusinta" RIP:stä tai Countdownista, niin täällä kitistäisiin, että "eipä enää Dave keksi uutta kun pitää vanhoja kopioida". Endgame avautuu joka kuuntelukerralla enemmän ja enemmän, mikä on pelkkää plussaa. Yhtään poisjätettävää biisiä ei mielestäni levyllä ole ja muutenkin Top3 elää kuuntelukerta toisensa jälkeen.
 
Megadethin biisit ovat aina rakentuneet ensisijaisesti loistavien, hyvien tai keskinkertaisten riffien varaan. Tätä perustaa vasten on sitten loihdittu kokonaisuus hyvillä sanankäänteillä ja ikonimaisilla sooloilla.
 
Ikonisoolot ovat vuosien varrella lähteneet sekä Daven että muiden kepittäjien näpeistä, ei pelkästään Martyn joka kieltämättä on se kaikista arvostetuin ja hypetetyin Deth-sooloilija. Vaikka nuo Martyn ajan levyt ovatkin timantinkovia, ei se kyllä silti poista sitä faktaa, että Megadethissä on aina ollut hyvä kitaristikaksikko. Jokaisen levyn soolot ja riffit ovat Dethiä itseään ja kuulostavat siltä vielä vuodenkin päästä. Ei Pitrellit, Droverit ja Broderickit tietenkään mitään Friedmanneja ole, mutta miksi pitäisikään. Jos em. kolmikko soittaisi just kuin Marty tai ehkä vielä Martymmin, niin taas olisi kitinä päällä "...miks pitää koittaa matkia Martyä". Eihän tämä juupas-eipäs väittely lopu koskaan.
 
Nykyinen Chrisu-boy on teknisesti taidokkaampi kitaristi kuin moni meistä ja muista maailman kitaravirtuooseista ja tämän lisäksi hän on keksinyt vallan toimivat ja omanlaisensa soolot yhteen aikamme loistavaan metallilevyyn. On se kuitenkin sentään aika hyvä saavutus.
 
En oikein ymmärrä millainen soolokitaristi Endgamella olisi näiden "tiluhuttu"-valittajien mielestä oikein olla? Olisiko se parempi, että wah-lirutukset toistettaisiin lähes samankuuloisina levyltä toiselle, kuten eräässä toisessa aikalaisbändissä vai mitä oikein ollaan vailla?
 
Yllä oleva on vain hetkellinen mielipiteeni ja sitä voi tulkita kukin haluamallaan tavalla. Endgame on parempi kuin moni huonompi olematta kuitenkaan paras. Toivottavasti Megadeth tulee uuden levyn tiimoilta taas Suomeen, sitä herkkua ei koskaan saa liikaa.

En oikein ymmärrä millainen soolokitaristi Endgamella olisi näiden "tiluhuttu"-valittajien mielestä oikein olla?
 
http://i33.tinypic.com/3011ycx.jpg
 
Tuollainen olisi kätevä.
 
Tosiasiahan se on, että sama kuka muu kitaristi Martyn jälkeen bändiin tulee, tätä haukutaan aina ja Martya hypetetään. Suuri osa faneista tuskin tulee koskaan olemaan tyytyväisiä muihin soolokitaristeihin. Valitus aiheesta tuskin lakkaa pitkiin aikoihin...
 
E: Ja omasta puolestani sanon, että olen juuri edellämainitun kaltainen Marty-kiihkoilija, mutta uuden levyn kuuntelun myötä on Broderickin sooloistakin löytynyt hyviä koukkuja ja ihan kelpo tiluahan ne ovat pitemmän päälle.

Kun tätä Endgamea kuuntelee, niin ei tule koskaan sellaista fiilistä, että jesss onpa hyvä kitarasoolo. Tulee enemmän sellainen fiilis, että loppuisi jo. En osaa sen paremmin sitä kuvata. Soolosoundit ovat myös jotenkin "juustoiset". En parempaa sanaa nyt keksi. Nuotteja on myös paljon, mutta päähän ei jää mitän. Soolot eivät tuo tarpeeksi lisäarvoa biiseihin.
 
Tämmöstä tuli itsellä mieleen. Mutta on siellä muutama hyväkin soolo joukossa.

TTV: Nykyinen Chrisu-boy on teknisesti taidokkaampi kitaristi kuin moni meistä ja muista maailman kitaravirtuooseista ja tämän lisäksi hän on keksinyt vallan toimivat ja omanlaisensa soolot yhteen aikamme loistavaan metallilevyyn.
 
Neljään sellaiseen: JAG PANZERin Age Of Mastery, Thane To The Throne, Mechanized Warfare ja Casting The Stones.

Jatketaan vielä tilukeskustelua :)
 
Minä pidin paljon enemmän Droverin sooloista kuin Chrisin. Eihän ne päässeet lähellekään Friedmania, mutta jotenkin räväkämpi tatsi löytyi kuin Broderickilta. UA:lla oli jopa joitakin todella hyviä sooloja. Broderickilta taas puuttuu se muna siitä soitosta ja samalla ideakin. Nopeasti se kyllä osaa tilutella, mutta kuulostaa minun korviin samalta kuin joku makuuhuoneessa kitaraa rämpyttävä 13-vuotias supertilukone. Taitava mutta... :)

Mun mielestä esim. 44 minutes -biisin melkeinpä soolot pelastavat. Se simppeli liruliruliru-lii-lii-lii-soolo ekan kertsin jälkeen on tarttuvampi kuin mikään koko biisissä siihen mennessä.
 
Toisaalta kyllä esim. 1320-viisu on helkkarin hyvä siihen asti kun alkaa se Seek & Destroy-rumpukomppi/soolokohta. Ois vaikka loppunut mielummin koko biisi tokaan kertsiin.
 
Jännästi tuolta kyllä bongaa sellasia yhtymäkohtia Megadethin omiin ja myös muiden vanhojen rässibändien biiseihin tuonkin lisäksi. Nimibiisin rytminvaihdos on kuin löysä pastissi Hangarin vastaavasta. Vikan biisin kertsiriffistä tulee mieleen Suicidalin "Disco's Out, Murder's In" http://www.youtube.com/watch?v=rY6TpHBRAcs ja saman kohdan sanoituksista tulee mieleen myös Suicidalin "How Will I Laugh Tomorrow When I Can't Even Smile Today"... :D
 
Edit: ja niin, joku tuossa vähän aikaa sitten valitteli sitä, että levyn paras riffi on haudattu soolojen alle. Minusta se on taas coolia, tulee "vanhat hyvät ajat" mieleen, kun se paras riffi saatettiin juurikin heittää ohimennen muutamaan kertaan jossain biisin lopussa (vaikkapa esim. 1320 -biisissä minuutin kohdalla). Nykyään tuntuu, että jos vahingossa hyvä riffi tai melodianpätkä keksitään, niin sitä pitää hieroa naamaan 32 kertaa heti tiskillä, että varmasti jää kaikilla mieleen.
 
Toisaalta se on ajan kirous, ennen kuunneltiin aina levyt ja biisit alusta loppuun, nykyään siirrytään enemmän ja enemmän siihen, että biisi skipataan ekan kertsin jälkeen. Eihän sinne loppuun kannata silloin mitään järkevää piilottaa.

Kyllä sieltä hyviä koukkuja löytyy sooloista tällä uudella lätyllä. Se vain on kylmä fakta, että lähes aina uudempaa megadethiä kuunnellessa tulee mietittyä "entäpä jos martti olisi saatu tälle levylle?". Ei siinä ole mitään eipäs juupas- aihetta. Se vain on sitä fiilistä mikä itselleni ainakin tulee väistämättä.
 
Yhdeksi suosikiksi uudelta levyltä on noussut yllättäen nimikkobiisi. Se on alusta loppuun hyvin mietitty kokonaisuus, joka ei välttämättä avaudu ihan ensimmäisillä kuuntelukerrolla. Loppu on ihan timanttia (kuulostaen niin helvetisti youthanasialta. Se on laadun tae jos mikä!!).
 
Noh, polkaistaan sitten lyhyet arviot kaikista skipaleista, Koittakaa kestää ;)
 
1. Dialectic Chaos
- Hyvä piisi potkaista levy alkuun. Soolot ovat hyviä ja melodiaakin niistä löytyy.
 
2. This Day We Fight!
- Ei avaudu lainkaan. Paska biisi. Vähän sellainen väkisin väännetyn oloinen.

3. 44 Minutes
- Ässäpiisi. Uutta megadethiä sekoitettuna vanhempaan. Loistava sekoitus melodiaa ja rankkuutta. Hyvät lyriikat. Kuten joku jo mainitsikin: hyvät soolot ja jumaleissön sitä soolon takana kulkevaa riffittelyä. Asiaa.
 
4. 1,320
- biisi kuulostaa meikäläisen korvaan sellaiselta vanhan perään haikailulta eikä oikein iske paskoine sooloineen. On tässä jotain hyvääkin: kaikki muu maistuu tämän jälkeen paremmalta. No ei vaan, on siinä oikeasti paljon hyviä juttuja. Riffejä yms.
 
5. Bite The Hand
- Ei mitään erikoista. Lopun kitarasooloilut pelastavat aika paljon.
 
6. Bodies
- Heti alkuunsa tämä kappale tekee selväksi, että nyt ei pelleillä. HELVETIN hyvä biisi. Tämä on sitä itseään - Megadethiä. Riffittely on uljasta ja sooloilu on pirun maukkaan kuuloista. Ugh.
 
7. Endgame
- Tästä jo hieman avauduinkin. Upea biisi.
 
8. Hardest part of letting go
- Pidin jo ensikuulemalta. Risk-tyylinen alku ja sitten mennäänkin Maideniin. Kaipaa kuitenin jotain. En tiedä mitä. Ehkä kuitenkin liian vahvasti keskitasoa - eli ei mitään erikoista.
 
9. Head Crusher
- Tautista paskaa. Jos bodies teki vaikutuksen ensimetreillä, niin tekee kyllä tämäkin. Alku on käsittämättömän huonon kuuloinen. Ainut valonpilkahdus kuullaan kertosäkeessä ja tietty riffittely keskiloppuvaiheilla. Muutoin selvä rimanalitus levyllä. Soolokin hirveätä jöötiä.
 
10. How The Story Ends
- Tykkään. Tykkään ihan helkkaristi. Lyriikoita myöten loistava kappale. Tässä on 44 minutesin tyyliin sekoitettu hienosti vanhaa ja uutta megadethiä. Loppu on cool. Se on jotain sellaista mitä uskoisin Metallican halunneen tehdä "the day that never comes":n lopussa. Heidän epäonistuen siinä surkeasti. Hyvä Mustaine!
 
11. The Right To Go Insane
- Taas hyvä biisi. Hieno lopetus levylle. Toimivat riffit ja sopivasti melodiaa mukana. TOSIN... pakko sanoa, että tässä on pilattu se kokonaisuus huonolla soololla. On siellä jotain hyvääkin tilua seassa mutta pääosin paska luritus.
 
No niin. Tulipa tekstiä. Elikä sellainen 8,5 - 9 / 10 arvoinen levy. Hyvä saavutus jo täydellisen levyn (tässä vaiheessa pitäisi olla jo selvä, että kyseessä on youthanasia) tehneeltä Mustainelta. Se mitä tästä puuttuu on jonkinlainen fiilis. Ei tämä niin steriili ole kuin esim. the world needs.... mutta saisi olla rumpujen miksauskin enemmän (taas) sinne youthanasiaan kallellaan. Elikä ne saisivat soida isosti eikä vain "lähellä". Muutoin levyn saundit on hienoa kuultavaa. Ottakaa Metallican jampatkin nyt mallia miten sitä levyä ei pilata paskoilla miksauksilla. Sooloihin ehkä olisi myös kaivannut enemmän ulottuvuutta. Soundeihin siis.
 
Edit. Noniin, tuubista kun alkuun noita kyttäilin (ennen kuin hokasin, että voin tietty kuunnella ne mediaplayerilla, kun eilen ne koneellekin rippailin), niin eiköhän siellä ollut sitten biisijärjestys päin sitä itseään. Eli 1,320 lisätty ;)
 
Sehän meni sitten sopivasti ristiin kuitenkin :)

Rhapa: No niin. Tulipa tekstiä.
 
Missäs 1320? Jos haukut sen, niin arvostelusi hyvät ja huonot biisit ovat melkein täysin päinvastaiset kuin meikäläisellä :D The Right ja Hardest Part ovat kyllä munkin mielestä levyn parhaimmistoa.
 
Ja mikä Head Crusherin introssa on niin surkeata? Siinähän on räjähtävin ja vetävin alku koko levyn biiseistä. How The Story Endsin aloitus sen sijaan on jotain aivan kauheaa.