Tankero 20.09.2009 23:10:25 | |
---|
jazzmies: Suomalaiset rumpalit ovat keskivertoa tyhmempiä ihmisiä. Rumpalien äly on kehittymätön, koska sana äly loistaa poissaolollaan, kuten esimerkiksi rumpalien pikkujouluissa viime syksynä Uunisaaressa, tahattomastikin noin keskiverto. He ovat näennäisen lojaaleja ja reiluja toisille rumpaleille, mutta kovia puhumaan selän takana kökköä toisistaan heti kun silmä välttää. Rumpalit ovat bändin marttyyreja, jotka nauttivat itsesäälistä kamahelvettinsä keskellä ja salaa katkeria, kun kitaristi ja laulaja menevät JO baariin. Rumpalit ovat kapeakatseisia, sillä juuri he itse luulevat olevansa oikeassa. Rumpalien egot tulevat lähes poikkeksitta soitettavan musiikin tielle. Rumpalit harjoittelevat hölmöjä asioita suhteessa soittamaansa musiikkiin, sillä rumpalit rakastavat ismejä, jotka ovat peräisin joko klassisesta tai marssiperinteestä, siis käyttökelvottomia. Muut rumpalit tulevat kateelliseksi jonkun lajitoverinsa loistaessa käyttökelvottomilla rytmihybrideillä. Muuten ihan söpöjä. Jopa on pöliä kirjotus. Varmaan Pattijoen Tempauksen vaikutuksen alaisena kirjoitettu. Humppajyrä |
Lucky 7 22.09.2009 16:08:56 (muokattu 22.09.2009 18:01:29) | |
---|
Jazmies on harvinaisen oikeessa. Ei kukaan normaali ihminen suostu näin käsittämättömääm ja alkukantaseen toimintaan,kuin melun ja paukkeen luomiseen, ja siota siihen vielä rahaakin. Sitten saa päälle valvoo yönsä kantamalla romujansa ympäri suomee ja ajamalla koomaan verrattavassa olotilassa vielä autookin. Silti pystyy kirkkain silmin väittään sen olevan kivaa ja kehittävää. Jos tässä jokin kehittyy,on se kanssa eläjien emotionaalisuus. Ainakin minun tuntemat rummuttajat on melko primitiivisiä, ja leikkisiä, lähes lapsen kaltaisia olentoja, joiden omaisten tulee olemaan taivastenvaltakunta. Se mitä ei muista, ei pidäkään muistaa. |
passe 22.09.2009 21:20:07 | |
---|
Ainakin minun tuntemat rummuttajat on melko primitiivisiä, ja leikkisiä, lähes lapsen kaltaisia olentoja, joiden omaisten tulee olemaan taivastenvaltakunta. Taivaan valtakunnasta en tiedä, mutta mitä pidempään leikit, sen onnellisempana elät. Se on taivahan tosi! Sometimes more is more |
Kailis 22.09.2009 21:51:56 | |
---|
passe: Taivaan valtakunnasta en tiedä, mutta mitä pidempään leikit, sen onnellisempana elät. Se on taivahan tosi! Mä hoidan varsinaiset leikit taivaassa ja täällä esileikit. |
hansakemanelius 22.09.2009 22:05:07 | |
---|
Kailis: Mä hoidan varsinaiset leikit taivaassa ja täällä esileikit. Epäilenpä että vaikka kuinka putsaat noit snarejasi esileikkinä täällä maan päällä niin et kuitenkaan saa niitä mukaasi kun aika koittaa..... Twistkompilla pärjää pitkälle... |
Kailis 22.09.2009 22:08:21 | |
---|
hansakemanelius: Epäilenpä että vaikka kuinka putsaat noit snarejasi esileikkinä täällä maan päällä niin et kuitenkaan saa niitä mukaasi kun aika koittaa..... Jotain pitää jättää pojallekin perinnöksi nääs nääs. Ja älä huoli, kyllä sä siellä taivaassa saat sitten soittaa millä vaan snarella. |
Nolte 22.09.2009 23:37:48 | |
---|
Kailis: Jotain pitää jättää pojallekin perinnöksi nääs nääs. Ja älä huoli, kyllä sä siellä taivaassa saat sitten soittaa millä vaan snarella. Polttaakohan ne muuten pilven päällä pilvee miten rankasti? Matskua riittää kyllä. No, pistä kokemuksia tänne, jos oot sielä ennen minuu. Mut ettei vaan pukkaa Kailitsulle hiilenmättöhommia alakerrassa. Niitä siellä lapotaan uuuniloihin arvovirveleiden rungoilla. 6,5 Slingy on siellä tosimiehen peli, piccolo taasen tyttöjen pikkulapioinen ,.. kuulemma, en ole ite köyny, eikä taida olla kovinkaan tasokasta valvontakameran kuvaakaan. Ja mjutenjin Al Pacino oli ite stana siinä yhdsä filmissä, mut kehnosti kävi sillekin vsnhalle kehnolle, että sikäli, jos siinä hissisä on kaks vaihtoehtoo ni yläkertaan päin mielellään ehkä, ei niinkään alakerran leiskat vedä puolueeseen. no en tiiä, saunassa on mukava käyä, et kai semmoisen yhen helevetin keikan pystyis suomalaine ukko hoitelemaan pois. Perkele. |
passe 22.09.2009 23:55:23 | |
---|
Nolte: Polttaakohan ne muuten pilven päällä pilvee miten rankasti? Matskua riittää kyllä. No, pistä kokemuksia tänne, jos oot sielä ennen minuu. Mut ettei vaan pukkaa Kailitsulle hiilenmättöhommia alakerrassa. Niitä siellä lapotaan uuuniloihin arvovirveleiden rungoilla. 6,5 Slingy on siellä tosimiehen peli, piccolo taasen tyttöjen pikkulapioinen ,.. kuulemma, en ole ite köyny, eikä taida olla kovinkaan tasokasta valvontakameran kuvaakaan. Ja mjutenjin Al Pacino oli ite stana siinä yhdsä filmissä, mut kehnosti kävi sillekin vsnhalle kehnolle, että sikäli, jos siinä hissisä on kaks vaihtoehtoo ni yläkertaan päin mielellään ehkä, ei niinkään alakerran leiskat vedä puolueeseen. no en tiiä, saunassa on mukava käyä, et kai semmoisen yhen helevetin keikan pystyis suomalaine ukko hoitelemaan pois. Perkele. http://sv.wikipedia.org/wiki/Hell Sais kerrankin sanoo: "Live in hell!", eiku..öö..not alive in Hell, eiku... Sometimes more is more |
Nolte 23.09.2009 08:46:06 | |
---|
|
Kailis 23.09.2009 09:23:56 | |
---|
Ja miehään asun Hellssinking:issä... |
hansakemanelius 23.09.2009 10:40:54 | |
---|
Kailis: Ja miehään asun Hellssinking:issä... Hellssinradioking:issä Twistkompilla pärjää pitkälle... |
sahkuifk 23.09.2009 21:30:00 | |
---|
Tuupakkaas sinne Googleen helvetinkolu tai helvetinjärvi. Kotopuolen kupeesta löytyy paikka tuo. Maailmankaikkeuden mahtavin kaiku muuten tuolla kallioilla... On se nyt kristuus sentään notta jos mää tuosta polokaaseen ja tuonne huitaasen niin jonsei siitä kohoren lähäre boogie juoksemahan niin onhan se ny kumma. |
sahkuifk: Tuupakkaas sinne Googleen helvetinkolu tai helvetinjärvi. Kotopuolen kupeesta löytyy paikka tuo. Maailmankaikkeuden mahtavin kaiku muuten tuolla kallioilla... Siellä kun pistäisi menemään virvelikomppia niin olisi varmaan helvetillinen kolu :-) Timing stinks but cheerfully winks... |
Kailis 24.09.2009 12:20:25 (muokattu 24.09.2009 12:22:02) | |
---|
|