Rock, pop, alternative ›

Jucciz: No tämä just.
 
Jätkillä olis soiton puolesta potentiaalia (laulu on unettavan tylsää ja jotenkin persoonatonta), mutta miksi näistä levyistä pitää tehdä niin sliipattuja ja lateksihanskat kädessä miksatun kuuloisia? Ylituottaminen paistaa valitettavan paljon läpi. Enemmän rosoa ja studiolivesoittoa kehiin, niin ollaan lähempänä hyvyyttä.
 
Makuasioita. Minusta tuo on tyylikeino. Wilson on loistava tuottaja.

Nuages: Makuasioita. Minusta tuo on tyylikeino. Wilson on loistava tuottaja.
 
Samaa mieltä. Mun mielestä esim. Blank Planet on yksi parhaiten tuotetuista levyistä. Miksaus ja masterointi on todellakin jees. Kuin myös Deadwing.
 
Uudesta en osaa viä sanoa kun posti ei ole sitä viä tuonut. Spotifystä vain vilkaissut ohimennen.

The Incidentia kohtuullisen taajaan pyörittäneenä pidän kyllä levystä sen hyvinä hetkinä, mutta kokonaisuutena se jättää toivomisen varaa.
 
Tärkeimpänä yksittäisenä syynä tähän on levyn erikoinen rakenne. Muutaman standardimittaisen biisin ja yhden pidemmän kappaleen väliin sirotellut lyhyet katkelmat ja äänikollaasit jättävät tunteen keskeneräisyydestä -- ne ovat kuin pieniä, demomaisia muistiinpanoja sävellystyön jatkoa ajatellen, eivät eheitä kokonaisuuksia.
 
Itse biisit ovat monelta osin hyvää kamaa -- The Blind House on kokonaisuudessaan hieno sävellys ja sen viisijakoinen poljento kulkee harvinaisen luontevasti, The Incidentillä tehokas kertosäe yhdistyy NIN-sävyisiin äänimaailmoihin ja Octane Twisted/The Séance -kaksikon laulumelodia on levyn hienoimpia juttuja. Meshuggah-tyylinen rymistely Circle of Manias sopii komeasti edellisten perään ja on ehkä ainoa näistä lyhyistä fragmenttiraidoista, joka tuntuu puolustavan paikkaansa. I Drive the Hearse tuntuu biisinä melko hyvältä, mutta sen sijoitus levyn lopussa on vähän vieras.
 
Time Flies, sijoittelultaan ja mitaltaan albumin eräänlainen keskipiste, jättää oikeastaan kaikkein haljuimman fiiliksen ihan sen vuoksi, että toistakymmentä minuuttia pitkänäkään se ei päädy olemaan mitään muuta kuin ylimittainen Pink Floyd -pastissi. Temaattisesti se käsittelee samaa ajan yllättävää rientämistä kuin Dark Side of the Moonin Time, viittaa musiikillisesti hyvin suoraan Animals-levyn biiseihin, ja sisältää vielä tekstillisiäkin nyökkäyksiä ("can you stop smoking your cigar?", "after a while" tarkalleen samalla melodialla kuin Dogsissa).
 
Tuotannollisessa mielessä levyllä on aika mielenkiintoisiakin jippoja, mutta kokonaisuus kuulostaa kyllä odotetusti hyvin paljon Steven Wilsonilta -- niin hyvässä kuin pahassakin. (Wilson-kliseistä pahin, filtteröity puhelinmainen laulusoundi, on nyt virallisesti Ihan Vitun Kulunut Juttu.)
 
Käteen jää siis lopulta melko epätasainen levy, jota kaikesta huolimatta kuuntelee varsin mielellään. Tämänkään jälkeen en silti pysty karistamaan sitä fiilistä, että Porcupine Tree on minulle enemmän biisi- kuin levybändi.
 
Jucciz: Olen jossain määrin samaa mieltä kanssasi, mitä nyt "potentiaali" on väärä sana kuvaamaan näitä jätkiä -- se potentiaali on realisoitunut kyllä jo kauan sitten. Suosittelen ehdottomasti katsomaan bändin live-DVD:n Arriving Somewhere, sen kohdalla nimittäin itse tajusin miten kyse on todella Yhtyeestä isolla Y:llä eikä mistään Steven Wilsonin studioprojektista.

nahkis: Muutaman standardimittaisen biisin ja yhden pidemmän kappaleen väliin sirotellut lyhyet katkelmat ja äänikollaasit jättävät tunteen keskeneräisyydestä -- ne ovat kuin pieniä, demomaisia muistiinpanoja sävellystyön jatkoa ajatellen, eivät eheitä kokonaisuuksia.
 
Olen kuunnellut levyn läpi vilkaisematta juurikaan cd:n kelloon tai kappalelaskuriin ja minusta nuo pikkukatkelmat ovat soljuneet todella hyvin osana kokonaisuutta. Eli käytännössä olen luullut olevani menossa suunnilleen raidassa viisi, kun soitin näyttää raitaa kymmenen tai jotain.
 
Esim. Toolin Lateralus on levy, jota rakastan erittäin syvästi, mutta ne väliraidat ei minusta liimaa kokonaisuutta läheskään näin tehokkaasti.

Bedlam, tuo oli mielestäni aikalailla hyvin sanottu. Pitää kyllä sanoa, että mielestäni Lateralus on muutenkin enemmän palikoiden kasaamista kuin liimaamista.
 
Ja Nahkis minusta se puhelinsoundi ei mitenkään ole vieläkään paha. Se ei kuitenkaan ole ikinä ihan samanlainen.

Spotifysta tuli kuunneltua jokunen kerta, mutta nuo ilmaisversion mainokset häiritsivät melkoisesti kuuntelunautintoa. Pakkohan se oli sitten hakea Äxästä. Ei ole vielä avautunut kunnolla, mutta ehkä se siitä ajan myötä.
 
Onko kellään tietoa miten paljon levyä on myyty Suomessa tai maailmalla?

Vähän on itsellekin jäänyt vielä muutaman kuuntelukerran jälkeen hieman etäiseksi koko paketti. En oo tosin kunnolla pystynyt keskittymään vaan kuunnellut muiden hommien ohessa sivukorvalla. Mutta ei tämä missään nimessä huonolta vaikuta.

kotti: Spotifysta tuli kuunneltua jokunen kerta, mutta nuo ilmaisversion mainokset häiritsivät melkoisesti kuuntelunautintoa.
 
Eikös spotifyssä ole sellainenkin versio Inssidentistä, jossa koko levy on yhtenä 55 minuutin raitana? Sen kun laittaa pyörimään, niin ei tarvitse paljon mainoksia kuunnella...

carnation: Eikös spotifyssä ole sellainenkin versio Inssidentistä, jossa koko levy on yhtenä 55 minuutin raitana? Sen kun laittaa pyörimään, niin ei tarvitse paljon mainoksia kuunnella...
 
Normiversion eka raita oli koko levy vielä jokunen päivä sitten muttei ole enää.

http://news.bbc.co.uk/2/hi/entertainment/8266922.stm
 
BBC:llä ihan mielenkiintonen juttu.

Nuages: Makuasioita. Minusta tuo on tyylikeino. Wilson on loistava tuottaja.
 
Porcupine Tree on kyllä ns. hifibändi on ollut soundiensa puolesta jo jostain The Sky Moves Sideways'in ajoilta. Toisaalta on ihan kiva, että bändillä on "täydelliset" soundit, mutta kyllähän se aika kliinisen ja etäisen fiiliksen jättää. Makuasioita, kyllä vain. Tuskin raaemmat soundit kauhean hyvin bändille sopisivatkaan.

Pitää kyllä sanoa, että mielestäni Lateralus on muutenkin enemmän palikoiden kasaamista kuin liimaamista.
 
En tiedä oletko tietoinen, mutta Lateralustahan ei ole tarkoitettu kuunneltavaksi siinä järjestyksessä, kun biisit ovat levyllä..
 
Edit: Laturelasjfiosmc

Lionslicer: En tiedä oletko tietoinen, mutta Lateralustahan ei ole tarkoitettu kuunneltavaksi siinä järjestyksessä, kun biisit ovat levyllä..
 
Edit: Laturelasjfiosmc
 
Pidetäänkö nämä foliohattukabbalafibbonacci-teoretisoinnit siellä Tool-ketjussa?

Näinhän se vain menee.

Ykköslevy on musta aika sinfoniaalinen teeman kiertelyineen. Alkuun piti tsekkailla että onko repeatti päällä kun tuntuu samat jutut toistuvan. Biisit toimii kokonaisuutena paremmin kuin yksittäin kuunneltuna. Time Fliesin ohella ei oikein tunnu "hittipiisejä" löytyvän.
Jännä nähdä miten toimii livenä.
 
Kakkoslevy on aika erikoinen, en oikein ole päässyt sinuiksi. Bonnie the catissa tosin olen tunnistavinani Japan-vaikutteita.

Henkka_90: steven-wilson-porcupine-tree-ei-ole-mitaan-tiskausmusiikkia
 
Martikainen taisi sanoa samaa joskus YUP:sta. Olikohan se Liimatta, joka piti hieman outona, ettei ihmisolento osaa tiskatessaan musiikkia kuunnella.
 
Itse olen ottanut tämän PT:n käsittelyyn näin aluksi töitä tehdessä korvalapuilla kuunnellen. Jotenkin rennompaa ollut tutustelu näin, kotisohvalla levyn korkkaus lehtistä lukien ja täysillä keskittyen ehkä helpommin johtaa pienoiseen alkupettymykseen, kun jokaisen sävelen pitäisi tietenkin heti iskeä tajuntaan.

Musta Incident on loistava ja nerokkaasti rakennettu, nyt kun sen alkaa vähitellen sisäistämään! Olen aina ollut konseptuaalisten juttujen ystävä ja en koskaan ajattele kuuntelevani piisejä, vaan yhtä piiiitkää piisiä! Näin ollen mua ei hämää, jos siellä on minuutin osa, joka ei koskaan enää toistu; se on vaan pieni osa kokonaisuutta. Incidentillä on silti tarpeeksi toistuvia teemojakin, että se tosiaan on miellettävissä nimenomaan tasapainoiseksi kokonaisuudeksi.
 
Mielestäni Incident myös välttää pahimmat progekliseekarikot ja mua miellyttää erityisesti vikan piisin rauhallisuus. Yleensähän progeteemalevyt päättyy johonkin hypermahtipontiseen paisutteluun, tämä onneksi ei.
 
Tosta Time Flies-piisin samanlaisuudesta Dogsin kanssa on SW kommentoinut mm. seuraavaa:
 
"The reason Time Flies is different is because it's supposed to be about me, my childhood, what formed me and also what formed me as a musician. The musical reference in it relate more to the music I grew up with. So you hear a very deliberate reference to Pink Floyd for example. The first album I ever bought was Animals. There's a riff in there that's very similar, just different enough to not get sued. There are also musical clues as well as lyrical clues to me growing up and to what created me as a musician, what created me as a person. That's one of the reasons why musically it does take you into a different area perhaps to some of the rest of the record."
 
Koko haastis: http://www.dprp.net/specials/2009_porcupinetree/

Juuri haltuunotin lipun keikalle. Onkos se nyt niin että ne soittaa joka keikalla ton uusimman läpi kokonaan? Hiukkasen ensikertalaisena harmittaisi jos ei oikein mitään muuta materiaalia tulisikaan.