Klassinen ›

anttipi: Päinvastoin:
 
...
 
Minä ainakin olen aistinut monessa yhteydessä asenteita, että ns. moderni taidemusiikki olisi jotenkin vaikeasti lähestyttävää ja/tai kuuntelijavihamielistä paskaa. Ihmettelen, jos et itse tällaiseen ole törmännyt? Enkä lainkaan epäile, etteikö esimerkiksi Mälkki olisi - jo ihan virkansakin puolesta.
 
Olen törmännyt kaikenlaisiin juntteihin, joista osa vihaa nykymusiikkia ja osa himoitsee sitä.
 
Olen itse säveltänyt ja esittänyt paljon musiikkia, joka yleensä luonnehditaan avantgardeksi, ja saamani reaktiot ovat olleet niin moninaisia, etten osaa paljoa linjaa nähdä. Olen esimerkiksi moneen kertaan huomannut, että pitääkseen jostain atonaalisesta musiikista henkilön ei tarvitse olla mitenkään sivistynyt.
 
Olennainen, täysin olennainen kysymys kuuluukin: Miten jostain atonaalisesta tai modernistisessa mielessä kompleksisesta musiikista saataisiin jymymenestys, jota myydään satoja miljoonia? Se on vielä tapahtumatta, mutta jos se tapahtuu, monen asenteet muuttuvat varmasti.
 
Enemmän kuin modernia musiikkia kohtaan, olen kohdannut penseyttä kaikkea konserttimaisessa tilanteessa esitettävää musiikkia kohtaan. Sitä kun joutuu kuuntelemaan eikä ole sosiaalisesti hyväksyttävää räpsiä edes kuvia, pentele. Olenkin vahvasti sitä mieltä, että suurin osa ihmisistä kiusaantuu joutuessaan kuuntelemaan pitempään ylipäätään mitään.
 
Asia on vielä pahenemaan päin. Kuullun ymmärtäminen on heikentymässä. Jos olisin opettaja koulussa tai yliopistolla, tekisin vastaiskun ja puhuisin vaan. Ei liitutaulua, ei diaprojektoria, ei liikkuvaa kuvaa eikä taatusti ensimmäistäkään riivatun power shit pointia. Toinen puoli ruokaa on vaatia ehdotonta hiljaisuutta opetuksen ajaksi. Minusta nykypäivän lukiolaiset tarvitsisivat kunnollista opetusta eikä perhanan huvipuistomaista multimediatykitystä.
 
Viestintätiede on meillä sitoutunut edistämään sellaista agendaa, joka heikentää tarvetta käyttää kuuloaistiaan. Tämä on myönteistä niitä harvoja kohtaan, joilla on kuullun ymmärtämistä vaikeuttava aivovaurio. Tällaisia ihmisiä on alle promille koko porukasta. Mutta heidän tarpeisiinsa koko yhteiskunta mukautuu.
 
Viestintäkasvattajat ja -konsultit ansaitsevat suunnattomia summia rahaa opettamalla meidät takaisin luolaihmistä edeltäneelle kehitystasolle, jossa ei ollut muuta kuin pääasioita. Pelkkiä pääasioita. Ydinasioita. Asioiden välisten suhteiden käsittäminen ei ole näköjään kovin tarpeellista.
 
(Mikä ammattikunta on viestintäkasvattajien kouluttama? Toimittajat.)
 
Kuuloaistin välityksellä tällaisen latistuneen viestintämuodon ylläpitäminen on turhan työlästä, ja siksi elämmekin visuaalisuuden aikakautta.
 
Näin muodoin katson, että sellaisella musiikilla, joka paljastaa syvimmän olemuksensa keskittyneen kuuntelun seurauksena, on varsin ankea lähitulevaisuus. Maailma hukkuu meluun ja kohinaan, ja kuuloelimen välityksellä halutaan täytettä olemassaoloon, jota luonnehtivat lyhytjännitteisyys ja merkinkaltaiset visuuaaliset ärsykkeet (semiotiikka). Meno on niin krouvia että uhrejakin tulee, ja hermonsa menettäneet henkilöt hakevat sielunrauhaa milloin mistäkin. Valitettavasti heidän edellytyksensä kuunnella mitään eivät hermoromahduksessa ainakaan parane. Hiljaisuus on muoti niille, joilla pörisee päässä ilmankin.
 
Jos osa siitä pienestä marginaaliryhmästä, jonka kuuloaisti vielä kokonaisvaltaisesti toimii, väittää nykymusiikkia vaikeaksi, asialla ei liene suurempaa väliä. Tai onpas. Ehkä he haluavat kertoa että kompleksisuuden tähden möykkälinjalle lähteneet säveltäjät ovat vaarassa suistaa heidät tämän marginaaliryhmän ulkopuolelle.