Keskustelua raskaammasta musiikista ›

Moimies: Deivi kirjoitteli tuolla omalla foorumillaan että ainakin Five Magics tulossa tulevan kiertueen livesettiin.
 
Ja joku "uusi" kappale Businessiltä

Levyhän toimii kuin junan vessa.

Moimies: Deivi kirjoitteli tuolla omalla foorumillaan että ainakin Five Magics tulossa tulevan kiertueen livesettiin.
 
Tää ois kyllä unelma nähä livenä.
 
E: Plus sit debyytilt olis kiva kuulla muutakii ku Mechanix.
 
E2: Paitsi et oliha ne Rattleheadii jossain jo vetäny. :D

Olis kyllä hienoa nähä se Poison Was The Cure joskus livenä/livetaltiointina.

--Tomppa--: Olis kyllä hienoa nähä se Poison Was The Cure joskus livenä/livetaltiointina.
 
Onko ne koskaan vetänyt sitä? Se riffi on nimittäin kyllä niin perkeleen infernaalisen saatanallinen, että kysyy kyllä Mustainelta oikein extra-kusipäisyyttä että sen pystyy laulamaan ja soittamaan samaan aikaan.

Askorbiinihappo: Onko ne koskaan vetänyt sitä?
 
Eivät oo. Täyte.

Iskee kyllä ihan helvetin kovaa Endgame. Vaikkei Megadeth enää hirveästi onnistu yllättämään niin tämä on kyllä parasta 'dethiä piiiitkään aikaan. How the Story Ends noussut yhdeksi ehdottomista suosikeista, Headcrusher, TDWF ja Endgame ovat kanssa täyttä rautaa..
 
Balladia lukuunottamatta muutkin biisit ovat hyviä, 44 Minuteskin iskee nykyään!

Askorbiinihappo: Onko ne koskaan vetänyt sitä? Se riffi on nimittäin kyllä niin perkeleen infernaalisen saatanallinen, että kysyy kyllä Mustainelta oikein extra-kusipäisyyttä että sen pystyy laulamaan ja soittamaan samaan aikaan.
 
Hmm, onhan Mustainella huomattavasti hankalemmankin oloisia riffin ja laulun yhdistelmiä. Tuossahan tuo laulun rytmitys on kuitenkin tasaista räpätystä niinkuin riffikin.

bedlam: Hmm, onhan Mustainella huomattavasti hankalemmankin oloisia riffin ja laulun yhdistelmiä. Tuossahan tuo laulun rytmitys on kuitenkin tasaista räpätystä niinkuin riffikin.
 
Jos nyt olen oikein lukemani ymmärtänyt, niin Rust In Peace...Polaris on näitä ns "helvetin hankalia biisejä laulaa". Siksipä ei ole livenä pahemmin sitä kuultukaan.

Endgame ennakkotilauksessa. Myspacesta kuunneltu nyt muutamaan kertaan läpi ja ainoa WTF?-reaktion aiheuttaja oli tuo Hardest Part of Letting Go... Sealed With a Kiss. Tiedä sitten, mitä Dave on ajatellut pistäessään tuon muuten helvetin kovalle levylle... Eihän tuo nyt ihan täyttä ripulia ole, mutta IMO olisi paremmin kotonaan jossain Riskin tyyppisellä rieskalla.
 
Nyt noista biiseistä iskee erityisesti Bodies, The Right to Go Insane ja 44 Minutes.

Pluto: Jos nyt olen oikein lukemani ymmärtänyt, niin Rust In Peace...Polaris on näitä ns "helvetin hankalia biisejä laulaa". Siksipä ei ole livenä pahemmin sitä kuultukaan.
 
Joku Train of Consequences -säkeistö tuntuisi itselle melkein pahimmalta. Vaikkei toisella kädellä tarvitse tehdä mitään koko riffissä, niin kitaran ja laulun rytmityksen luulisi melko helposti kompastuvan toisiinsa. No, kaikki kai on kuitenkin mahdollista kun saa riffin tulemaan täysin lihasmuistista.
 
hullu_ukko: Endgame ennakkotilauksessa. Myspacesta kuunneltu nyt muutamaan kertaan läpi ja ainoa WTF?-reaktion aiheuttaja oli tuo Hardest Part of Letting Go... Sealed With a Kiss. Tiedä sitten, mitä Dave on ajatellut pistäessään tuon muuten helvetin kovalle levylle...
 
Minusta tuo taas ei ole lainkaan hullumpi biisi. Outo kylläkin. Omasta mielestäni 44 minutes, Bodies ja How the Story Ends ovat levyn heikointa antia. Tuon viimeisen alkuriffi varsinkin on jotain käsittämätöntä, yäk.
 
Pitää vielä jatkaa mutustelua, mutta kyllä tää saattaa heikoista hetkistään huolimatta olla jopa tasaisin levy sitten Youthanasian. Crypticillä oli hyviä värssyjä, mutta kokonaisuutena se on aina tuntunut jotenkin kummalliselle. En ole kyllä vuosiin kuunnellutkaan levyä läpi...

Ihan kelpo levy. Huonoa biisiä ei oikeastaan edes löydy tältä levyltä. Vähiten pidän todennäköisesti Bite the Hand biisistä.
 
Sellaiset todella mieleenpainuvat kertosäkeet puuttuvat, lukuunottamatta ehkä 44 minutesia. Megadethin tavaramerkki Friedmanin aikakaudella oli myös mieleenpainuvat soolot.
 
Ne uupuvat tältä levyltä täysin ja soolot ovatkin levyn heikointa antia. Mukana on muutama ihan kivakin soolo, mutta suurin osa on puuduttavaa tilulilua, jotka eivät todellakaan paranna biisiä, päinvastoin. Muutama hyvä riffi jää täysin paitsioon ollessaan täysin mitäänsanomattoman soolon taustalla.
 
Vaikuttaisi siltä, että Dave on saanut päähänsä, että mitä enemmän sooloja, sitä parempi biisi. Soolot ovat toki aina olleet iso osa Megadethia, mutta ainakin vielä Cryptic Writingsiin ja ehkä myös Riskiin asti niillä positiivinen vaikutus biiseihin. Ne toivat jotain lisää biisiin. Ilman niitä biisit olisivat olleet huonompia. Nykyään asia on ikävä kyllä päinvastoin.
 
Daven vokaalit ovat myös hieman aneemiset. Vokaaleista puuttuu osittain jonkinlainen fiilis ja nyanssit. Onkohan "tasapaksujen" vokaalien taustalla se seikka, että Dave tietää vetävänsä biisejä livenä. Monimutkaiset vokaalit yhdistettynä haastaviin kitarapätkiin aiheuttaisi liikaa ongelmia ja on tehty kompromissi -> helposti laulettavat lauluosiot, niin monimutkaisemmat kitaraosiot on helpompi vetää puhtaasti livenä läpi.

allupatukka: Niin, tai sitten joko tunne tai ääni alkaa loppumaan...
 
Missä vaiheessa Daven ääni on kestänyt sitä korkeelta laulamista =DD

Tässä vaiheessa jonkunlaine kuva siitä mikä tossa levyssä miellyttää ja mikä ei.
 
Kappaleista etenkin 44 Minutes jossa tosiaankin se ainut oikeasti hyvä kertsi tällä levyllä. Siinä piisissä toimii myös se lyriikoiden luoman mielikuvan ja musiikkipuolen ilmapiirin yhteispeli. Toine esimerkki tästä on levyn nimikappale Endgame, jossa lyriikan ja musiikin luomat erilliset ilmapiirit yhdistyy saumattomasti hyväksi kappaleeksi. En tajua, Head Crusherin ensimmäine puol kappaletta toimii ja potkii nyt aika kovaa, mut loppu siitä dempatusta ala E:stä karmeenkuulosen digisärönsä kanssa on taas tylsää kakkia. Vaikka joku siellä vähän ihmetteli Hardest Part of Letting Go...-kipaletta, niin ite nostan bändille hattua tosta, ehkä omaperäsin kappale koko levyllä.
 
Sävellyspuolelta sen verran, että levy tuntuu paikoittain vähän tökeröltä, eri riffiä siellä sooloa täällä ja kaikki nidottu yhteen kummemmin miettimättä että miten ne saisi yhdistettyä sulavasti. Sama temmonmuutoksissa. Vähä myöski hatuttaa tuo liian Last Ritesilta kuulostava alkuriffi kappaleessa 1,320', sama homma ku aikoinaa Sleepwalkerin riffin kans (vrt. Holy Wars jollet tiiä tät hommaa jo).
 
Yleensä sangen nerokasta shittiä lyriikkapuolelta vääntäny Dave on täl levyl onnistunu löytämää vaa kliseisiä ja tylsiä tapoja ilmasta asiansa. Hyvät riimittelyt, vertaukset, tavat ilmasta asiat, verbaalinen kikkailu ja muu on hyvin vähissä. Harmi sinäänsä, noista aiheista ois saanu varmasti paljo parempaaki tekstiä aikaseks. Poikkeuksena kuiteki 44 Minutes, siin on hyvät lyriikat (vaikka kehuin Endgame-kipaleen lyriikkailmapiiriä, ni ois ne silti voinu olla vähä mielikuvituksellisemmat).
 
Ja ne soolot on perustilua, mutta mielikuvituksen puutteesta ei voi syyttää. Tunnetta ei sitte kyllä oo nii paljo että nappais urakalla, että eipä olla Martya lähelläkään. Mustainen soolot nyt on samaa huttua ku UA:lla.
 
Mustosen laulu on kyllä vähän tasapaksua. Kyllä sitä kuuntelee, mutta ei siinä mitään hienoa ole, niiku jäsen Alegre jo sano et ne nyanssit ja muut puuttuu. Eikä niitte nyanssien tarviis olla mitään kiljumisia tai korkeelle nostoa, vaa vähä rikkaampaa ääntämistä ja muuta vastaavaa. Vanhoilla hyvillä levyillä Mustonen oli todella värikäs lausumaan ja veti jos minkänäköstä koukkua siel (paras näistä oli varmaan se ku Sweating Bulletsissa se vääntää sen "black tooth grin"-kohdan, ei sääh :D).
 
Soundeista en sano nyt täl erää muuta ku että ite en Andy Sneapin kanssa tekis yhteistyötä, varsinkaa jos kehataa väittää hakevasa paluuta 80-, tai ees 90-luvulle. Toki ammattimaista jälkeähä hemmo saa aikaan, mut miuta hänen kädenjälkensä ei miellytä.
 
Kokonaisuutena: hyvääkin löytyy, mut liia moni asia on tyydytty jättämään vaa "onha se ok"-tasolle (vaikkei se välttämättä heidän ittesä mielestä oo nii). Ite annan tälle täs vaihees tälläsen arvion:
 
*** / *****
 
Katotaa mitä mietitää sit parin kuukauden päästä.

bedlam:
 
Omasta mielestäni 44 minutes, Bodies ja How the Story Ends ovat levyn heikointa antia.
 

 
Oho, Itselleni nuo ovat juuri levyn parasta antia!
 
Tuo 44 minutes on muuten tositarina, aiheesta on tehty leffakin, täytynee tsekata.
 
http://www.imdb.com/title/tt0362389/

Tuosta Sneapista ja sen haukkumisesta.. Sneapin pojalla on varmasti ollut suuri vaikutus Megadethin nykysoundin raskauteen ja biisintekoon, muutenkin kuin ihan puhtaasti soundimielessä. Metallituottaja kun on. Olis varmasti tullut paljon popimpi levy monen muun tuottajan hoivissa.
 
En itekään puhtaasti soundimielessä äijästä tykkää. Mutta näyttää silti saaneen potkittua bändiltä yllättävän tiukkaa matskua irti.

Juu kovinta Dethiä sitten Countdownin... Eli suoraan back-to-thrash-roots-tyyliin. Ainakin omasta mielestäni. Biisit toimii (osa voisi olla suoraan Rust In Peacen demoista tehty), soundit toimii, Broderickin/Mustainen kitarointi melkoisen tiukkaa, Daven laulukin toimii;). Melkein voisi sanoa että on paras Deth-levy mutta voi olla vielä liian aikaista... Kuunnellaapas vielä lisää.

Mikähän helvetti meikässä on vikana, ku tykkään enemmän UA:sta, vaikka tätä uutta oon nyt yrittäny mahollisimman paljon kuunnella? Eilen saapu levyke laatikkoon, mutta ei millään iskeny ekalta kuulemalta yhtään niin hyvin ku tätä edellinen läträke. Pittää varmaan yrittää kuunnella vielä lissää.

Tuossapa taitaa olla uutta signaturea, tai ainakin prototyyppiä.
 
http://www.deanguitars.tv/userpics/lib9b/davezero.jpg