Klassinen ›

sub zero: ja miten tämä eroaa lisztin ja wagnerin syklisyydestä?
 
Sibeliuksen musiikista tulvehtivalle diatoniselle päivänpaisteelle ja valoisuudelle wagnerin, ja muiden saksalaisen koulukunnan edustajien kuten osittain melartinin syklisen 3. sinfonian jossa sama teema esiintyy jokaisessa osassa, kromaattisten intohimojen vyöryt ovat sangen vieras ja harvinainen ilmiö hänen musiikkinsa valtaosin modaalisesta luonteesta johtuen jossa kromaattisen tonaalisuuden kaleidoskooppimaiset ristikkäissuhteet ovat hänen yksinkertaista modaalisuutta tavoittelevan kansallisromanttisen nationalisoivan tai myöhemmin tulevaisuuden tienään pitämän klassistisemman ja jopa palestrinamaisen tyylillisen ihanteensa vastaisia,ja joka juuri siksi saa minut pikemminkin ignoroimaan kuin kuuntelemaan sitä haltioissani ja pakahtuneena sydänjuuriani myöten hänen sinfonioidensa tunnusomaisiksi piirteiksi mainituista motiivien merkitsevyydestä ja muodon orgaanisesta kasvamisesta motiiveista huolimatta romanttisen ja klassisen saadessa uuden merkityksen hänen musiikissaan.
 
Omassa musiikkipoliittisessa manifestissani jos sitä tahtoo sellaiseksi kutsua ajan suurempaa integroitumista saksalaiseen koulukuntaan ja olen musiikilliselta katsomukseltani hyvin epäönationalistinen kosmopoliitti joka voi ajatelle suomalaista musiikkia aivan hyvin myös ilman sibeliuksen vaikutusta, vaikakaan musiikkia, kuten absatrakteja, dogmaattisia ja ankaran doktrinäärisiä teoreettisia filosofisia oppirakennelmia, ei ole tehty ajateltavaksi vaan välitttömintä tietotapaa kiihdytettäväksi, jolle musiiki ilmaisee itse tahdon vireet objektivoituna tunteena, niin että se kykenee nopeasti vaikuttamaan intohimoihin, affekteihin älyn mukaisina tahdonliikkeiden tahdon tyydytyksen ja tuskan vastineina älyn kirkkaalle kuvastimelle, niiden kuvina, heijastuen tahtoa itseään todellista mielihyvää tai tuskaa kuitenkaan kiihdyttämättä.
 
Toisekseen siksi että emme kykene ajattelemaan mitään erityisesti ja tunnusmerkillisesti suomalaiskansallisesti identifioiravissa olevaa musiikillista tyyliä, joka olisi kaikille säveltäjille ominainen ja kollektiivinen, vaan itsenäisiä individualistisia luovia yksilöitä ja henkiä omalla abstraktilla tasollaan autonomisina eksistoivine hengentuotteineen.
 
Sibeliuksen melodia.ainekselle on ominaista siis fluktuaalisuus, kuten tulikin jo todettua. Ne eivät yleemsä joskin 7. sinfonian pasuunateema on tästä säännöstä poikkeus, valmiissa muodossa kuten beethovenilla jossa dramaattinen tapahtuminen käydään 2 haarniskoidun teeman kesken kun Sibelius käsittelee kerraklla 1 tai useampaa teemaa erikseen kun sieltä täältä poimituista elliptisestisesti ja aforistisesti käyteltyjen takkuisista motiiveista ja melodianpätkistä syntyy tupsujen kasauduttua yhteen uusia kirkkaita melodialinjoja jotka saattavat alkaa liikkua, ja muuttua ja hajoavat taas osiin jotka ovat toiset kuin alkuaan ja näin sinfoniian muoto kasvaa ja kehittyy orgaanisesti elimellisesti motiivbeistaan vaikka sonaattimuoto saattaakin häämöttää sen pohjalla.
 
Kajanus on sikäli hämmästyttävä ilmiö kotimaamme säveltaiteessa että hänen tiensä vei kompleksisesta tristan-kromatiikkaa muistuttavasta myöhäisaromanttisesta ilmaisukielestä kohti sinfoniettansa uusklassista ilmaisua jossa voidaan kuulla vaikutteita monilta tunnetuilta wieniläisklassikoilta sieltä täältä poimittuine aiheineen jotka hän on mestarillisesti nivonut yhdeksi kokonaisuudeksi luoden aineksistaan persoonallisen synteesin.