Audiovisuaalinen alue ›

Hei
 
Yritän tehdä tästä hieman blogin omaisen artikkelisarjan, jossa kerron, miten äänitöitä tehdään elokuviin ja vastaaviin töihin. Monikameraan ja vastaavin en tässä koske, mutta osittain samat lainalaisuudet pätevät sielläkin. Toivon, että tämä avaa myös jonkin verran keskustelua ja kommentoitavaa. Olen itse nyt opiskellut ja tehnyt elokuvaääntä muutaman vuoden. Eri tasoisia lyhäreitä löytyy parisenkymmentä, pari musiikkivideota, pari pitkää elokuvaa, tv-sarjaa ja niin edelleen. Mitään totuuksia en lähde esittelemään, mutta lähinnä sitä, miten itse asioita näen.
 
Osa 1: Peruspalikat karkeasti
 
Äänityöt elokuvassa voidaan jakaa kolmeen kategoriaan esituotanto, kuvaukset ja jälkityöt.
 
Esituotantovaiheessa tärkeintä on määrittää, mitä ollaan tekemässä. Yleisesti tällöin valitaan työryhmä, näyttelijät, kalusto, lokaatiot ja niin edelleen. Suunnitellaan kuvat, mitä kuvataan ja pohditaan sitä, millaista elokuvaa ollaan ylipäätään tekemässä. Tässä vaiheessa äänisuunnittelija rakentaa yhdessä ohjaajan kanssa suunnitelman siitä, millainen äänimaailma elokuvassa tulee olemaan. Lisäksi hän miettii tuottajan kanssa sitä, millaisella kalustolla hän voi mennä kuvauksiin ja toteuttaa tehdyt suunnitelmat.
 
Kuvausvaihe on taas edellisen vaihee toteutus osa. Kuvauksiin ei tulla miettimään, mitä tehdään, vaan suunnitelmat ovat jo hyvin valmiin. Kuvauksissakin tosin joutuu lennosta miettimään asioita uudestaan. Isommissa kuvauksissa ääniryhmä on tavallisimmin 2-3:n henkeä.
 
Ensimmäinen kaveri on äänittäjä, joka painaa tallentimesta reciä ja vastaa siitä, että kuvauksista saadaan onnistunutta ääntä. Äänittäjän vastuulla on kaluston hankinta ja kunnossapito, kirjanpito leikkaajan assistentille ja tallennettu materiaali. Äänittäjä käsittelee useinmiten myös nappimikrofoneja.
 
Toinen henkilö on taas puomittaja (pulkkisen esko). Puomittaja käsittelee puomia, eli teleskooppitikkua jonka päässä on mikki. Hänen tehtävänään on saada mahdollisimman hyvin kerättyä äänet talteen omaan mikrofoniinsa.
 
Viimeinen henkilö on ääniassistentti. Hänen tehtäviään ovat mm. kahden edellisen avustaminen, 2. puomina toimiminen (ei kuvassa näkyvien henkilöiden puomitus) ja kuvauspaikkojen akustointi (mattoja/patjoja).
 
Pienemmissä kuvauksissa yksi henkilö voi hoitaa kaikkien tontit.
 
Kuvauksissa tallennetaan pääasiassa dialogia. Dialogi pitää saada talteen, koska se on kaikista vaikein tuottaa jälkikäteen studiossa. Dialogia tallennetaan lähes aina sekä puomilla, että nappi- eli radiomikeillä. Puomi suunnataan mahdollisimman lähelle näyttelijän suuta, siten kuitenkin, ettei se häiritse näyttelijää tai ole kuvassa. Radiomikit ovat taas pienen pieniä suuntaavia mikkejä, jotka teipataan näyttelijän paidan alle piiloon ja niistä lähtee langaton signaali äänittäjälle. Äänittäjä tallentaa taas kaiken tallentimeen, eli mankkaan. Mankka on nykyään laite, josta löytyvät sekä etuasteet, ad-muuntimet, että kovalevy. Mankkaa käytetään sen takia, ettei kuvauksiin tarvitsisi raahata epävarmaa tietokonetta.
Dialogin voi tallentaa myös kameraan, tällöin mikin ja kameran välissä käytetään erillistä, kannettavaa mikseriä.
 
Kuvausvaiheen ja leikkauksen jälkeen seuraavat jälkityöt. Jälkitöissä kuvausten hajanaisesta äänimassasta työstetään yksi eheä kokonaisuus.
 
Ensimmäinen osa on dialogileikkaus. Siinä leikkaukseen valituista otoista poistetaan kaikki ylimääräiset äänet, laitetaan puomi ja nappimikit oikeaan suhteeseen, kaiutetaan ja rakennetaan yksi ehjä raita. Tarkoituksena on saada luonnollisen kuuloinen raita, jossa ei ole mitään ylimääräistä.
 
Yleensä dialogista kaikki ei ole käyttökelpoista, koska puomittaja on nukahtanut, nappimikit kuolleet ja ohi on ajanut pikavene. Silloin dialogia nauhoitetaan studiossa uudelleen. Tätä kutsutaan ADRksi. ADRstä on kuitenkin vaikea saada luonnollista, koska näyttelijän on vaikea puhua samaan tahtiin, kuin kuvassa ja soundia pitää muokata, jotta se kuulostaisi samalta, kuin kohtauksen muut repliikit.
 
Seuraavaksi lisätään foleyt. Foley äänillä tarkoitetaan ääniä, jotka näyttelijä omalla toiminnallaan saa kuvassa aikaan. Koska kuvauksissa ei usein ole mahdollista nauhoittaa jokaista ääntä läheltä ja hyvin, niin siksi nämä äänet tehdään jälkikäteen, koska ne on suhteellisen helppo tehdä. Foley ääniä nauhoittaessa toinen henkilö nauhoittaa ja toinen tekee mikin edessä tarvittavat äänet. Foley äänille on tyypillistä, että ne eivät ole syntyneet niistä asioista, mitä kuvassa näkyy. Esimerkiksi autokolari saattaa olla vain lasin, metallin ja vastaavan hieromista toisiinsa ja se kuulostaa silti ihan aidolta.
 
Elokuvassa on myös toisenlaisia tehosteita, kuin foleytä. Esimerkiksi, jos kuvassa on pajatso tai biljardipeli, niin nämä tehosteet ovat yleensä juuri niitä, mitä kuvasta näkyy. Näiden tehosteiden ja foleyn ero voi olla häilyvä jossain määrin. Näitä tehosteita äänisuunnittelijat nauhoittavat yleensä itse tai ottavat tehostelevyiltä. Nämä tehosteet myös yleensä kiertävät elokuvasta toiseen. Tehosteet voivat tulla kuvasta näkyvistä asioista tai olla kerronnallisia elementtejä, joilla tiivistetään asioita.
 
Koko kohtauksen alle levitetään ambienssi. Ambienssi on se sointi, minkä kuulet jossakin huoneessa kokoajan (esim. tuuletin, huoneen akustiikka) tai esim. ne äänet, jotka ovat kahvilassa kokoajan - kahvikuppien kilinä, rupattelu ja niin edelleen. Ambienssin tarkoitus a) poistaa kohdat, missä ei ole vielä ääntä b) saada tila kuulostamaan luonnolliselta.
 
Viimeinen osa-alue on musiikit. Musiikeilla luodaan tunnelmaa ja saadaan katsojat helpommin hyväksymään nähdyt asia.
 
Eri äänien laiton jälkeen elokuva menee miksaukseen, missä eri äänet laitetaan oikeille tasoileen. Elokuvan miksauksessa tärkeimmät osa-alueet ovat juuri volumet, panoroinnit ja kompressointi. Kaikuja käytetään vain tarpeen mukaan nappimikki raidoille ja ADR kohdissa.
 
Elokuvien miksaus vaihtelee sen mukaan, mihin ne ovat pääasiallisesti menossa. Teatterielokuvat miksataan 5.1 muotoon ja niissä on huomattavasti enemmän dynamiikkaa, kuin TVseen tehdyissä stereoversioissa.