Bassot ›

Tässä nyt pientä yritelmää kontrabassoaiheisesta FAQista kun siitä on niin monasti ollut puhe ja kysyntääkin näemmä olisi. Olen kirjoittanut tämän avauksen sähköbasistiystävällisestä näkökulmasta koska olen ymmärtänyt että sähkiksen soittajia on tämän palstan käyttäjistä suurin osa.
 
Olen itse lähtökohtaisesti jazzmusiikkiin suuntautunut läskibassottelija, joten tietämykseni jousisoitosta ja rockabilly-släppäilystä ovat rajalliset. Täydentäkää viisaammat sitten.
 
Kysymykset siinä järjestyksessä jossa taksikuskit ne yleensä esittävät:
 
Mikä?
- Kontrabasso on jousisoitinperheen suurin ja äänialaltaan matalin soitin. Kontra viritetään samoin kuin sähköbasso, eli kvartteihin (kielet alimmasta ylimpään: E-A-D-G).
 
Mihin sitä voi käyttää?
- Kontran perinteisin käyttöympäristö on tietysti klassista musiikkia esittävä orkesteri. Nykyään kontra on olennaisessa roolissa myös kun soitetaan perinteisempää jazzia, countryä, bluegrassia, rockabillyä, kansanmusiikkia, lattarimusaa, ja vaikka mitä muuta. Äkkiseltään on vaikea keksiä tyyliä johon kontrabasso ei tavalla tai toisella sopisi.
 
Miten sitä soitetaan?
- Kontrabassoa soitetaan istualtaan tai seisaaltaan, siten että basso seisoo pohjaansa kiinnitetyn piikin (stakkeli) varassa nojaten soittajaan. Basson kieliä soitetaan joko jousella (arco) tai sormilla näppäillen (pizzicato). Netistä löytyy monta havainnollistavaa kuvaa soittoasennoista. Toisin kuin useimmissa sähköbassoissa, kontrabassossa ei ole nauhoja, joten sen harjoittelu vaatii erityistä paneutumista intonaation ja korvakuulon kehittämiseen. Basson kaulalla on kuitenkin usein käyttökelpoisia "maamerkkejä" joita hyväksi käyttäen voi päästä alkuun. Kaulan mutka, eli paikka jossa kaula alkaa kaartua liittyäkseen koppaan, sijaitsee kontrassa yleensä noin 7. "nauhan" kohdalla. Tämän tiedon valossa on suhteellisen helppo oppia hahmottamaan kaula siitä eri suuntiin. Kukaan ei tietenkään kiellä käyttämästä teipinpaloja tai kevyitä lyijykynämerkintöjä apuna harjoitteluvaiheessa, mutta kontraa olisi hyvä oppia soittamaan myös "sokkona", eli kaulaan tuijottamatta. Varsinkin jos luettavana on nuotteja tai yleisöä viihdytettävänä (huom. "tai").
 
Miten iso se on?
- Kontrabassoja, kuten muitakin jousisoittimia, on eri kokoisia. Kokoluokat määräytyvät perinteisesti monen eri mittasuhteen mukaan. Hyvä taulukko "virallisista" kontran kokoon vaikuttavista mitoista löytyy mm. täältä: http://www.doublebassguide.com/?page_id=3
Kontran kokoluokista 3/4 on ylivoimaisesti suosituin. Kokobassoja (4/4) ja 7/8 -soittimia on myös liikkeellä jonkun verran. Puolibassot (2/4) soveltuvat hyvin nuoremmille, vielä kasvuikäisille soittajille ja 1/4 on jo selvästi lapsille suunnattu.
Pääsääntöisesti kontrabasso on aina iso soitin soittajan kokoon suhteutettuna. Eli sen kantaminen tuo mukanaan oman haasteensa joka on saanut monetkin veteraanibasistit pohtimaan instrumenttivalintaansa. Kontran kanssa liikkuminen kävellen, autolla, junalla ja varsinkin lentokoneella on joskus hyvinkin... no, mielenkiintoista ja tämä kannattaa tiedostaa keikkamatkoja suunnitellessa. Kontrabassot ovat kaikki yksilöitä joten tarkkoja mittoja tai painoja on mahdotonta tässä esittää.
 
Paljonko se maksaa?
- Noh. Kontrabasson hintaan vaikuttavat hyvin monet tekijät: tekijä, historia, vuosimalli, työn laatu, puuvalinnat, kunto, myyjän ahneus, ostajan epätoivoisuus jne. Kuten sanottu bassot ovat yksilöitä ja niillä on kaikilla erilainen tarina. Joskus "bassodiilerit" mielellään kaunistelevat myymänsä basson tarinaa ja näin pyrkivät nostamaan reilusta kauppahinnasta vaikkapa tuhatlappusen verran. Tästä johtuen ainakaan ensimmäistä bassoa ei kannata ostaa ilman konsultaatiota joltakin osaavalta soitinkorjaajalta tai asiaa tuntevalta basistilta. Bassoa hankkiessa kannattaa myös pitää mielessä että täysin soittokuntoista, juuri sinulle sopivaa soitinta ei löydy oikeastaan koskaan. Eli basso on lähes aina pakko käyttää jossain remointoitavana ja trimmautettavana jotta siitä saadaan käypä työkalu uudelle omistajalle. Muutoinkin kontrat vaativat laittamista tasaisin väliajoin, koska ne ovat hankalan kokonsa ja monimutkaisen rakenteensa myötä herkkiä kolhuille ja kosteusvaihteluiden mukanaan tuomille halkeamille. Kontrabasistin pitää ensimmäisestä bassohankinnasta lähtien aina sisällyttää budjettiinsa vähintään kerran vuodessa eteen tulevat korjaus- ja huoltokulut. Kannattaa siis olla hyvissä väleissä jonkun osaavan korjaajan kanssa.
 
Ai niin, se hinta. Väittäisin että siedettävää kokopuista kontraa ei saa alle 1000e ja ylärajaa bassojen hinnoilla ei oikeastaan ole. Mutta ei hätää, kontrabassoja tehdään myös vanerista ja sellaisten hinta onkin sitten ratkaisevasti alhaisempi.
 
Siis joko puusta tai vanerista? (Tähän loppuu taksikuskin kiinnostus oikeassa elämässä)
- Kyllä ja usein myös siltä väliltä.
Kontrabasso on perinteisesti kokopuusta tehty soitin. Tämä tarkoittaa sitä että kaikki basson kopan osat (kansi, selkä ja kyljet) on veistetty puusta. Koska basson osat, varsinkin kansi ja selkä, ovat yleensä kaarevia, puuta on jouduttu käyttämään valtava määrä esim. oikeanlaisen kansi -tai selkäpalasen aikaan saamiseksi. Puun pitää olla myös kauttaaltaan laadukasta ja sen työstämiseen soittimeksi kuluu erittäin paljon työtunteja. Näistä syistä puisten bassojen hinnat ovat melko korkealla.
 
Vaneria taas voidaan taivuttaa muotoonsa, koska se ei ole läheskään niin herkkää halkeamaan. Näin ollen vaneribassoja voidaan tehdä helpommin tehdastyönä ja niiden hinta saadaan pidettyä alhaisena. Vaneribassoja saattaakin saada jo reilusti alle 500 euron.
 
Lisäksi valmistetaan myös ns. hybridibassoja, joissa useimmiten kansi ja selkä on tehty kokopuusta ja kyljet vanerista.
 
Kumpiko sitten pitäisi valita?
- Puinen basso on monille se ainoa oikea. Ja eihän siitä mihinkään pääse että kyllä kokopuisessa bassossa on vaneriseen verrattuna enemmän ääntä, luonnetta ja Jukka Tilsan sanoin "puuta ja jöpinää".
Vaneribassoissa on siis usein ohuempi soundi, koska vaneri ei resonoi niin voimakkaasti kuin puu. Hyvät vaneribassot saattavat tosin olla aivan mainoia soittimia pitemmällekin ehtineille, varsinkin jos basson kestävyys ja roudausystävällisyys sijoittuu korkealle arvoasteikossa.
Aavistuksen kokopuisia halvemmat hybridibassot ovat usein kelpo soittimia nekin. Hybrideistä pieni varoituksen sana ostajalle: niitä on joskus soundinsa ja ulkonäkönsä puolesta todella vaikea erottaa kokopuisesta ja siispä nuo inhottavat bassodiilerit saattavatkin nyhtää sinulta rahat kokopuisesta bassosta vaikka oikeasti uuden soittimesi kyljet ovatkin vanhaa kunnon vaneria. Hybridibassot ovat yleensä soinniltaan lähempänä kokopuista, kuin vanerista.
 
Okei, sitten varmaan tarvitaan kielet?
- Jep, ja niitähän maailmassa riittää. Perinteisesti kontrabassossa, kuten muissakin jousisoittimissa on käytetty eläimen (yleensä lampaan) suolista tehtyjä kieliä. Nämä eläinoikeudellisesti arveluttavat kielet eivät enää nauti suurta suosiota melko kehnon kestävyytensä sekä kalliin ja arvatenkin monimutkaisen valmistusprosessinsa takia. Nykyään kontran kielet tehdäänkin pääsääntöisesti metallista, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Näitä ovat nykyaikaiset, esim. kupari -tai silkkipäällysteiset kielet joilla haetaan joko vanhan kunnon suolikielen lämmintä soundia ja tanakkaa atakkia tai muuten vaan erilaista sävyä ulos bassosta. Rockabilly-läpsytykseen soveluvia kieliä valmistetaan esim. nylonista, kevlarista ja erilaisita muoviseoksista.
 
Päätöksen kielivalinnasta määrää basson käyttötarkoitus. Kieliä valmistetaan lähes jokaiseen musiikkityyliin ja vieläpä alakategoriaankin tarkoitetuksi. Pääpiirteittäin kielet voi jakaa materiaalinsa lisäksi kolmeen ryhmään: jousisoittoon tarkoitettuihin, pizzicato-soittoon tarkoitettuihin ja siltä-väliltä-tyyppisiin hybridikieliin. Lisäksi kieliä valmistetaan yleensä kolmea jäykkyysluokkaa: heavy, medium ja light, tai vastaavat.
Näistä mieleisensä kielisetin valitseminen selviää loppujen lopuksi vain kokeilemalla. Jos ei tiedä mitä hakee, yksi hyvä tapa lähteä liikkeelle on aloittaa "keskeltä". Eli hankkii ensimmäiseksi setikseen keskiverto-kielisetin (metallikielissä vaikkapa Thomastikin Spirocore, joka on käsittääkseni maailman suosituin kontrabasson kielimerkki) hybridinä ja medium-vahvuisena. Siitä on sitten helppo liikkua molempiin suuntiin jos mieltymykset niin käskevät.
 
Mitenkäs se jousi?
- Jousi on tosiaan kontrabasson perinteinen kumppani jota ei kannata väheksyä vaikka ei klassista musiikkia soittaisikaan. Jousi on näet erinomainen treenikaveri intonaatiota ja vasemman käden tekniikkaa hiottaessa. Jousella soitettaessa epävireisyydet kuuluvat noin kymmenen kertaa selvemmin kuin sormin, joten jousen kanssa on pakko skarpata enemmän. Klassisessa musiikissa jousi on tietysti itsestäänselvyys, mutta yleinen myös kansanmusiikissa ja jossain määrin modernissa jazzissakin.
 
Jousia ja tapoja soittaa jousella on kahdenlaisia: ranskalainen ja saksalainen.
Tässä videolinkit molempien saloihin
 
Saksalainen:
http://www.ehow.com/video_4950328_upright-bass-holding-german-bow.html
Ranskalainen:
http://www.ehow.com/video_4950327_upright-bass-holding-french-bow.html
 
Useimmiten se, kumman valitsee riippuu siitä kummanko taitajan on opettajakseen valinnut. Molemmissa on puolensa; ranskalainen jousi mahdollistaa vikkelämmän soiton pienemmällä lihasvoimalla, mutta saksalainen taas mahdollistaa tehokkaamman voimankäytön mm. pitkiin, voimakkaisiin ja matalaliin ääniin. Jousisoitto ei siis ole ominta alaani joten fiksummat voivat tehdä lisäyksiä ja teilata jos jotain meni pieleen.
 
No jos sitä soittaa bändissä, niin kuuluuko siitä mitään?
- Riippuu bändistä. Kontrabasso on perinteisesti akustinen soitin, mutta kuten todettu sitä on ennen aina soitettu jousella ja jousella soitettaessa ääntäkin lähtee hieman enemmän. Nykyaikainen näppäilysoitto kuuluu huomattavasti hiljempaa. Lisäksi basso on perinteisesti ollut osana orkesteria, josta yksittäisten äänien ei ole tarkoituskaan erottua samassa mielessä kuin nykypäivänä. TeijoK taisi joskus kirjoittaa: "heti jos mukana on rumpali, vahvistus on tarpeen". Tämä pitää pääpiirteittäin paikkansa. Eli hyvin usein bändisoittotilanteissa basson ääntä tarvitsee vahvistaa ja tähän tarvitaan tietysti jonkinlainen mikrofoni ja vahvistin.
 
Mikrofoni?
- Kontrabasson onnistunut mikitys on vaikeudessaan basistien keskuudessa lähes ikiliikkujan tavoin fysiikan lakien vastaisessa maineessa. Jos juttelee kontrabasistien kanssa, saa kuvan että bassomikeissä on vain huonoja ja tosi huonoja vaihtoehtoja. Mutta jos mielipiteet jätetään sikseen kontran mikkejä voidaan jakaa muutamaan peruskategoriaan:
 
Piezomikit:
Piezomikit kiinitetään tavalla tai toisella (liimalla, puristimella, tallan siipien väliin tai jalkojen alle tunkemalla) basson tallaan, josta ne poimivat basson äänenvärähtelyn talteen ja välittävät eteenpäin vahvistimelle.
Piezot ovat helppokäyttöisiä ja toimivia livetilanteissa alhaisen kiertoherkkyytensä takia. Miinuksena piezoissa on joskus ohut ja metallinen soundi joka ei välttämättä tee oikeutta basson hienolle luonteelle. Tästä huolimatta piezomikit ovat ylivoimaisesti suosituimpia bassomikkejä.
 
Konkkamikit:
Konkkamikit, eli kondensaattorimikrofonit ovat mikrofoneja perinteisessä mielessä. Eli kyseessä on herkkä ja erottelukykyinen mikki joita on sekä bassoon klipsillä "kiinteästi" asennettavia, että perinteisiä ständiin pystytettäviä malleja. Perinteisen mikin rungon ympärille voi myös pyörittää vaahtomuovia tai vastaavaa ja tunkea mikin tallan jalkojen väliin. Kondensaattorimikit ovat useimmiten ylivoimaisia äänenlaatunsa puolesta, mutta herkkyytensä takia valitettavan kiertoalttiita. Niinpä niiden käyttäminen kovaäänisellä keikalla on joskus mahdotonta. Moni basisti käyttääkin kahta mikkiä rinnan, sekä konkkamikkiä, että piezoa, ja miksaa ne yhteen joko itse esivahvistimessa tai vasta salin puolella miksauspöydässä miksaajan avustuksella. Studiossa basso äänitetään lähes aina konkkamikeillä.
 
Dynaamiset mikit:
Eivät ole yhtä suosittuja kuin konkat, mutta joskus käyttökelpoisia. Dynaaminen mikki ei ole läheskään niin herkkä kuin konkka, joten sen käyttäminen livetilanteissa on vähemmän riskaabelia kierron suhteen. Toisaalta dynaaminen mikki usein jättää akustisen soittimen soundista paljon matkan varrelle, eikä vahvistettu soundi ole läheskään niin vivahteikas kuin konkkaa käytettäessä. Dynaaminen mikki on suunniteltu kestämään konkkaa enemmän äänenpainetta, joten se on myös herkkä sijoittelun puolesta. Jos basisti heiluu liian kauas dynaamisesta mikista, ääni katoaa täysin.
 
Magneettimikit:
Magneettimikit ovat tuttuja säköbassoista. Periaate on täysin sama, joten sitä lie turha kerrata. Kontraan magneettimikit yleensä kiinitetään otelaudan "jatkoksi" eli sen alle. Helppoa kuin heinän teko. Upea vaivalla hankkimasi, huoltamasi, treenaamasi ja roudaamasi kontra tosin kuulostaa näiden läpi aivan sähköbassolta.
 
Muut:
Lisäksi on olemassa lukuisia muita tekniikoita valmistaa basson mikkejä ja suurin osa näistä on mikkivalmistajien omia patentteja. Kannattaa kokeilla kaikkea, varsinkin jos mikään ei tyydytä. Eli tervetuloa kontrabasistien kerhoon!
 
Tässä vielä hyödyllinen linkki, jossa on esitelty lähes kaikki markkinoilla olevat kontran mikkisysteemit:
http://www.doublebassguide.com/?page_id=21
 
Entäs sitten se vahvistin?
Kontrabasson voi vahvistaa tavallisella bassovahvistimella. Soundimieltymykset ovat henkilökohtaisia, mutta yleensä kontrabasistit suosivat pieniä ja roudausystävällisiä (miksiköhän?) komboja, joissa ei ole liikaa turhaa kaiutinpinta-alaa. Kontrasta tulee kierto- ja huminaherkkä millä tahansa mikkisysteemillä jos lavavolume nousee riitävän lujaksi, niinpä basistit yrittävät minimoida omaa osuuttaan tähän kiusalliseen ilmiöön. Markkinoilla on myös varta vasten kontralle tarkoitettuja vahvistimia. Taas kokeilemalla selviää.
 
(Huom! Kyllä sitä ennen muinoin pärjättiin aivan hyvin ilman vahvistinta ja nykyäänkin varsinkin jazzbasistien keskuudessa on olemassa perinteitä kunniottava koulukunta jonka edustajat säätävät kielet korkealle ja soittavat ilman styrkkaria niin lujaa kuin kädet sallivat. Kuulostaa joskus hyvältä, tuntuu joskus pahalta. Tätäkin kannattaa kokeilla jos uskaltaa.)
 
Mutta eikö sen soittaminen ole rankkaa?
On. Koska loppujen lopuksi kaikki on jo sanottu aiemmin, tyydyn lainaamaan itseäni aiemmasta kontrabassolangasta:
 
Kontra ei ole soittimista kepeimpiä soittaa tai kantaa. Tämä kannattaa ottaa huomioon aloittaessa harrastusta. Heti alkuun kannattaa opetella oikeanlaiset ja luonnolliset käsien asennot. Rakkuloita näppäilykäden sormenpäissä ei voi välttää, mutta ne paranevat ja sormien nahka paksuuntuu ajan myötä. Erilaiset jännitystilat hertioissa, kyynärvarsissa ja ranteissa saattavat taas vuosien mittaan pilata kaiken, mikäli ne jättää huomiotta rutiinia hakiessaan. Itselläni ja kollegoillani tavattuja ammattitauteja ovat esim. niska -ja hartiakivut, jännetuppitulehdukset, jopa välilevyn pullistumat. Pahimmillaan moiset joutuu hoitamaan kuntoon leikkauksella.
 
Eli jos soittaminen sattuu, niin pidä heti tauko ja paikallista syy kivulle (usein muualla kuin missä kipu tuntuu, siksi Mobilat ei ole muusikon lääke). Jos bändikaverit urputtavat aloittelijan kyvyttömyydestä niin käske kokeilla itse läskibasson soittamista edes viiden minuutin ajan. Viikon verran parantuvat sormirakkulat herättelevät monet tietäväiset unestaan. Ja muista yrittää olla mahdollisimman rentona soittaessasi.
 
No niin, rakkaat kollegat. Tähänhän sai aamupäivänsä kulumaan kätevästi. Sana on vapaa, saa täydentää, kyseenalaistaa ja ennen kaikkea keskustella tästä mainiosta soittimesta ja sen soittamiseen liittyvistä saloista.
 
Jatkakaa.