Kitarat: kitarakamat ›

Minkälaista mikkiä kannattais hakeee jotta saundit olis erinomaiset sekä raskaassa metallissa että myös puhtaassa clean toiminnassa??
 
Kiitos

korkkis: Minkälaista mikkiä kannattais hakeee jotta saundit olis erinomaiset sekä raskaassa metallissa että myös puhtaassa clean toiminnassa??
 
Kiitos
 
No varmaan semmoista, jossa saundit olis erinomaiset sekä raskaassa metallissa että myös puhtaassa clean toiminnassa. Eri juttu sit, onko semmoista olemassakaan, varsinkin kun et millään tapaa kerro, mikä sulle on raskaampaa metallia ja millaisia puhtaita edellytät. EMG 81:n ja vintage-PAF:in soundillisia ominaisuuksia on aika vaikea puristaa samaan mikkiin.
 
Sen voin kyllä luvata, että vaikka tuommoinen mikki olisikin olemassa, kaatuu häkellyttävän monipuolisen soundipaletin tavoittelusi viimeistään käytössä olevaan kitaraasi - edellyttäen, että se on tuo, joka omakuvassasi kököttää.

Antti1: Ainoa keino on taas vaan ryhtyä rumbaan ja kokeilla kaikenlaista.
 
Se vaatii joiltakin usean vuoden mittaista yritys-erehdys-yritys-erehdys-yritys... -putkea tajutakseen, että loppupeleissä dramaattisimmat muutokset lopullisessa soundissa syntyvät jostain aivan muusta kuin kitaran mikkien vaihtelusta.
 
Joka tapauksessa: miedommilla mikeilä saavutetaan väistämättä sävykkäämpi soundipaletti kuin pötköillä, joiden kanssa soundi on tukossa ennenkö se ehtii edes kitarapiuhaan asti. Heikkoa signaalia voi aina boostata, mutta valmiiksi liian kuumalla signaalilla ei paljon "normaalimusan" kentällä pelata.

Olettaen että kitara johon se mikki tulee on omakuvasi RR24 voisi aloittaa vaikka Duncan Customista. Soundiltaan äkäisempi PAF mutta ei liian kuuma pehmeämpään menoon.

Omakuvan jaskako kyseessä eli pelkkä tallamikki kehissä? No, heitetään nyt lonkalta vaik SD Custom 5. Mulla oli joskus straton tallassa tuollainen ja mielestäni oikein pätevä mikki. Soundiltaan scoopattu, pysyy selkeänä rajullakin säröllä. Outputtia tarpeeksi mutta ei liian paljon, joten kliineissäkään ei riivi korvia.

veri_heavy: Olettaen että kitara johon se mikki tulee on omakuvasi RR24 voisi aloittaa vaikka Duncan Customista. Soundiltaan äkäisempi PAF mutta ei liian kuuma pehmeämpään menoon.
 
Joko jacksoniin tai ibaneziin..

Jucciz: Se vaatii joiltakin usean vuoden mittaista yritys-erehdys-yritys-erehdys-yritys... -putkea tajutakseen, että loppupeleissä dramaattisimmat muutokset lopullisessa soundissa syntyvät jostain aivan muusta kuin kitaran mikkien vaihtelusta.
 
Jep. Mä olen todennut omien kokeilujeni perusteella, että eroja toki on, mutta ne ei nyt loppupeleissä kuitenkaan oo niin merkityksellisiä. Oikein tuhnut perusmikit, tai pahasti kiertävät vaihtelen parempiin ja joskus tulee ihan vaan kokeilunhalusta vaihdeltua johonkin uutuuksiin. Ei oma henk.koht. soundi siitä koskaan kuitenkaan sinänsä paremmaksi muutu. Suurempi vaikutus on vaikka vahvarin eq:n pienellä pyöräytyksellä, taikka muutamalla oppitunnilla kunnon soitonopen kanssa.
 
Vaan mitäpä sitä ei tekisi sitä "täydellistä" soundia hakiessa.

Antti1: Vaan mitäpä sitä ei tekisi sitä "täydellistä" soundia hakiessa.
 
Näinpä. Ja jos aloittajalla ei enää soittorintamalla (kuten vaikkapa fraseerauksessa, timessä ja kaikkien mahdollisten tyylien hallinnassa) ole enää mitään opittavaa ja muilta osin myös kaikki kitarakamat ovat viimeisen päälle - mikäs siinä tilanteessa on ruveta viininmaistelijaksi ja etsiä vielä juuri omiin tarpeisiin sopiva mikki kruunaamaan paketin.

Melkein voisin minäkin ehdottaa jotain kuumempaa paf-henkistä humpparia, kuten Custom tai Custom 5 ja mahdollisesti vielä nostopotikalla toimiva puolitus.

Jucciz on sit jo saavuttanut musiikillisen zen-tilan ja hallitsee universumin tyylilajit? Kuinka muutenkaan sitä olis joutanut Sheptoneja keppeihin hankkimaan? ;)

Täältä ei tule mitään ehdotuksia, koska vaihtoehtoja on tuhansia.
Täältä tulee vain lätinää lyhyesti ja ytimekkäästi siitä, miten itse olen tuon koko mikkirumban ajatellut.
 
Mielummin laitan mikiksi miedomman kuin kuumemma, eli panostusta enempi soundin laatuun kuin ulostuloon. Nykyään markkinoilla on vähintään yhtä paljon ulostuloa voimistavia laitteita kuin on mikrofonejakin. Eli jos kaipaan sitä ultimaalista hi-gain rätinää ja pauketta, niin saan sen tarvittaessa tuotettua esim. säröpedaalilla. En näe mitään hyötyä tai etua siinä, että ostetaan se kuumin mahdollinen mikki kitaraan ja sitten ihmetellään, miten siitä saisi miedomman, tai paremman soundin ulos. Sillä miedommalla mikillä kun hoitaa tarvittaessa herkimmät balladit ja verkkarikansan valssit ja tangot, kuin myös lisälaitteen tai monipuolisen vahvistimen avulla ne rankemmat musisoinnit. Sitä gainia kun on aina helpompi lisätä kitarasoundiin kuin ottaa pois laitteista joissa ei ole minkäänlaista säätömahdollisuutta moiselle.
 
Nykyään vähän hirvittää tuo meininki kun signaalia lyödään ruttuun sen 3-6 kertaa signaaliketjussa. Kuumat mikit, kompura täysille, overdrivellä tiukennetaan, eq:lla boostataan, vahvistimen etuasteessa särötetään lisää ja pääteastetta ajetaan ruvelle. Siinä sitä on "kitarasoundia"... ja lopulta ihmetellään kun kiertää, vinkuu, ei kuulosta hyvälle ja mitään siantappomeininkiä kevyempää ei ko. setupilla saada aikaiseksi.
 
Sellainen pieni hengähdystauko on varmasti monesti paikallaan. Kannattaa siis pysähtyä miettimään omaa signaaliketjua. Ehkä sille soundille voisi antaa hivenen tilaa liikkua ja hengittää. Tämä moderni loudness war on tehnyt selvää jo nyansseista ja niistä pienistä hienoista jutuista joita vanhemmilla levyillä on, kitarasoundissakin.
 
Kaikkien ei tarvitse olla mielipiteeni kanssa samaa mieltä... kuten alussa totesin niin tämä oli omaa henkilökohtaista pohdintaa ja päätelmiä nykyisestä kuviosta.

bonecrusher: Täältä ei tule mitään ehdotuksia, koska vaihtoehtoja on tuhansia.
Täältä tulee vain lätinää lyhyesti ja ytimekkäästi siitä, miten itse olen tuon koko mikkirumban ajatellut.
 
Mielummin laitan mikiksi miedomman kuin kuumemma, eli panostusta enempi soundin laatuun kuin ulostuloon. Nykyään markkinoilla on vähintään yhtä paljon ulostuloa voimistavia laitteita kuin on mikrofonejakin. Eli jos kaipaan sitä ultimaalista hi-gain rätinää ja pauketta, niin saan sen tarvittaessa tuotettua esim. säröpedaalilla. En näe mitään hyötyä tai etua siinä, että ostetaan se kuumin mahdollinen mikki kitaraan ja sitten ihmetellään, miten siitä saisi miedomman, tai paremman soundin ulos. Sillä miedommalla mikillä kun hoitaa tarvittaessa herkimmät balladit ja verkkarikansan valssit ja tangot, kuin myös lisälaitteen tai monipuolisen vahvistimen avulla ne rankemmat musisoinnit. Sitä gainia kun on aina helpompi lisätä kitarasoundiin kuin ottaa pois laitteista joissa ei ole minkäänlaista säätömahdollisuutta moiselle.
 
Nykyään vähän hirvittää tuo meininki kun signaalia lyödään ruttuun sen 3-6 kertaa signaaliketjussa. Kuumat mikit, kompura täysille, overdrivellä tiukennetaan, eq:lla boostataan, vahvistimen etuasteessa särötetään lisää ja pääteastetta ajetaan ruvelle. Siinä sitä on "kitarasoundia"... ja lopulta ihmetellään kun kiertää, vinkuu, ei kuulosta hyvälle ja mitään siantappomeininkiä kevyempää ei ko. setupilla saada aikaiseksi.
 
Sellainen pieni hengähdystauko on varmasti monesti paikallaan. Kannattaa siis pysähtyä miettimään omaa signaaliketjua. Ehkä sille soundille voisi antaa hivenen tilaa liikkua ja hengittää. Tämä moderni loudness war on tehnyt selvää jo nyansseista ja niistä pienistä hienoista jutuista joita vanhemmilla levyillä on, kitarasoundissakin.
 
Kaikkien ei tarvitse olla mielipiteeni kanssa samaa mieltä... kuten alussa totesin niin tämä oli omaa henkilökohtaista pohdintaa ja päätelmiä nykyisestä kuviosta.
 
Harvoin löytyy tekstiä joka on näin suoraan kuin omista ajatuksista, plussa paukahti. Sinänsä huvittavaa lukea hi-gain touhusta samalla kun kuuntelee Devin Townsendin Ki plattaa jossa säröä löytyy ehkä yhteensä n. 10 sekunnin ajan koko levyltä, silti rankkuudessa ei häviä lainkaan kaikenmaailman mökädetheille sun muille.

Pääosin bonen kanssa samaa mieltä, mutta mä kyllä ymmärrän tuon monen vahvistusasteen käytön sinänsä. Se tapa käyttää niitä vaan on mulla vähän erilainen, tai no enhän mä edes oo pitkään aikaan mitään käyttänyt piuhan lisäksi. Kuitenkin, jos hakee tietynlaista syvyyttä säröön esim, niin useammasta yhtäaikaisesta od:sta voi sitä löytyä helpostikin. Niistä jokaisesta ei saa vaan runtata sitä gainia oikeastaan juuri ollenkaan, jos haluaa järkeä siihen soundiin.
 
Sellainen kolme black paisleyta täysillä -meininki ei oikein iskostu mun kalloon, vaikken mä mikään täysi bluussipappa olekaan. Oikeastaan ollenkaan.

Bonecrusherilta asiaa. Mulla on joka kepissä maksimissaan keskitasoisen outputin omaavia mikkejä koska olen huomannut et se on hemmetin paljon mukavampaa yrittää rääpiä jotain, kun soundi tottelee rannetta signaaliketjun loppuun asti.

Jos heviä soittaa niin aktiivimikit, niissä on vain sitä jotain. Ei kannata kuitenkaan ehkä ottaa suuritehoisinta aktiivimikkiä jos hakee monipuolisuutta.

Krice: Jos heviä soittaa niin aktiivimikit, niissä on vain sitä jotain. Ei kannata kuitenkaan ehkä ottaa suuritehoisinta aktiivimikkiä jos hakee monipuolisuutta.
 
Heviäkin on niin monenlaista.. tarkoitit varmaan sitä lajia, joka näyttää studiossa analysaattorin läpi ajettuna kuvaruudulla siltä tasapaksulta kompressoidulta jötkäleeltä?? ;) Eli ns. "louhinnalta"..
Ennen mekin soitettiin omasta mielestä heavya vaan sittemmin sen joku genreröi "powerblues"-nimikkeelle.. ;)

Aktiivit toimii molemmissa... mutta se saundi on aika erilainen kuin monet kevyempää soittavat hakevat. Kliininen ja kylmä puhtailla ja hieman säröilläkin, mutta toimii joissain jutuissa hyvin.
 
Jos hakee perinteisempää niin passiivit maun mukaan puolituksella toimii ja ovat lämpöisemmät ja tatsiltaan aivan erilaiset, enemmän dynamiikkaa.
 
Ja kyllä noissa eroja on. Vaikka vaihtaa Duncanin JB:stä Invaderiin... saa olla aika puurokorva jollei huomaa eroa.

En nyt osaa mikeistä mitään antaa neuvoa, mutta aivan muita (elämässä hyödyllisiä) neuvoja voin antaa:
 
- Jos tarvitset apua, selitä ongelmasti tarkasti (tässä tapauksessa kerro mitä kitaraa käytät, mitä tarkalleen haluat, mikä on budjetti jne.)
- Älä käytä huutomerkkejä turhaan äläkä käytä kahta kysymysmerkkiä. Keskustelufoorumeissa tuollaiset yleensä tulkitaan melko lapsellisiksi.
 
Eli annappa jonkinnäköinen hintahaitari jolla sitä mikkiä etsit, ja tarkenna vähän mitä siltä oikein haluat niin se on kaikille eduksi.

Täältäkin ääni tässä tapauksessa mikille (merkkiä sen paremmin ylistämättä) jossa output on "keskitasoa" koska kompromissi tuossa on tehtävä ja pakko tinkiä kummastakin ääripäästä.
 
Menee offtopicikisi mutta painiessani joskus saman "allround" kitaraongelman parissa päädyin samaan ratkaisuun kun monet muutkin samantyylisen ongelman parissa painiskelleet. Eli hankkimalla muutaman eri skeban radikaalisti eri käyttötarpeille, ajan kuluessa sitä huomaa miten soitinten setupit on vakiintuneet ja se pahin virittely ja kokeilu jää näin vähäisemmäksi ja "modifiointia" tulee tehtyä lähinnä juuri hankittuihin soittimiin.
 
Joo joo se vaatii taloudellista panostusta mielettömästi vrt yhteen mikkiin jolla hoituu kaikki (ei sitä varmasti kaikki haluakkaan omistaa montaa keppiä) mutta ajan kuluessa oon saanut siitä pitkästä säästämisestä ja vihdoin hankkimisesta myös älyttömän hyvät kiksit harrastukselle. On myös hyvinkin tarkasti selvinnyt mitä siltä seuraavalta taloon hankittavalta kitaralta/mikiltä vaaditaan ja uskon sen vaikuttavan pahimpien virheostosten lue kokeilujen määräänkin...... Tai ne virheostokset eivät ole niin yliampuvia ;)
 
Edit: Saako siitä nyt jo selvää?