Muusikoiden.net
29.03.2024
 

Aloittelijat »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Kitaran soittamisen itseopiskelu..
1
Tulikettu
06.09.2009 19:55:45
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Terve!
 
Päätin nyt rekisteröityä tänne, näyttää olevan paljon kokeneita konkareita liikenteessä täällä.
 
Olen siis ostanut ensimmäisen sähkökitarani nelisen viikkoa sitten. Tuntuu että mitään en osaa soittaa ja että soittaminen ei edisty ollenkaan. Ainoa kappale (osa sitä) on Nothing else mattersin alkupimputus.
 
Kirjastosta olen muutamia kirjoja lainannut ja niistä joitain perussointuja opetellut. Mutta silti kovasti harmittaa että mitään en osaa soittaa.
 
Miten minun tulisi jatkaa harjoitteluani? Jos teillä olisi kertoa joitain kehittäviä harjoituksia joita voisin kitaralla soitella, niin kertokaa toki.
 
Niin tosiaan, kitaraa ostaessani myyjä kertoi että netistä vaan tietoa etsiskelemään ja kirjastosta, soittotunteja ei lähialueella enää ole.
 
Jermakki
06.09.2009 19:59:15
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Noh, itse aloitin soittelemaan muiden bändien biisejä. Sitä jatkoin vuoden ajan, siinä ohella perussointujen ja skaalojen opettelua.
 
Muista että alussa EI kannata alkaa harjoittelemaan mitään nopeita sooloja, menee vain innostus. Sanon taas että alotelkaa sillä ramonesilla ja nirvanalla, oppii hiukan perusjuttuja, monet metallican riffit ovat kanssa suht. helppoja aloittelijoille.
 
Onnea uuden harrastuksen kanssa :)
 
Tulikettu
06.09.2009 20:19:17
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Okei, tuossa olikin paljon rohkaisua!
 
Mutta mutta... Mitkäs vaikkapa Metallican biiseistä olisivat helpohkoja? Olen myös kokeillut Nirvanan Smells like teen spiritiä, mutta en saa sitäkään kohdilleen. Varmasti tabien lukuohjeiden kertaus olisi paikallaan...?
 
Jermakki
06.09.2009 20:29:53
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Enter Sandman
Seek And Destroy alkuriffit
One akustinen alku
 
Ei nyt muita tule mieleen.
 
Tulikettu
06.09.2009 21:13:40
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Terve,
 
tähän aikaan illasta nuo biisit tuntuvat turhan vaikeille, olisko jotain vielä helpompaa?
 
tukse
06.09.2009 21:57:04 (muokattu 06.09.2009 21:59:33)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

http://www.justinguitar.com/en/BC-000-BeginnersCourse.php
 
Lähet tuosta stage 1 kohdasta hankaamaan, ja hankaat niin kauan että osaat.
 
Ei välttämättä kannata heti lähteä soittelee biisejä. Opettelet eka vaikka noi perus soinnut.
 
Sir Härö
06.09.2009 23:19:13
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Deep purple - smoke on the water
 
Nirvana - Come as you are
 
White stripes - Fell in love with the girl
 
Black Sabbath - Black Sabbath
 
Noista kun pääteemat alkuun opettelet niin hyvä tulee. Ihan turhaa lähteä opettelemaan metallicoita ja bodomeita. Noissa edellä mainituissa biiseissä on jotain minkä oppimisesta saatat hyötyäkin vähän jotain.
 
Kun opettelet soittamaan nuo em. biisit, mieti sen jälkeen että mitä säveliä ja sointuja niissä soitat. Erno "Supernopee" menee varmaan sillä välin edellesi kitarataituruudessa opetellessaan soittamaan metallicat pirun nopeasti ja tytöt ovat aivan haltioissaan Ernon uskomattomaan downstrokeen. Mutta Ernoa vituttaa myöhemmin kun sormet käy pirunnopeasti eikä hänellä itsellään ole hajuakaan siitä mitä siinä otelaudalla tapahtuu. Tämä taas ei ole silloin sinun ongelmasi koska alusta asti tiesit mitä olet tekemässä ja näin ollen nautit soittamisesta vielä silloinkin kun Erno pistää kitaransa torille ja aloittaa pelkän musiikin kuluttajan uransa.
 
If you can't convince them, confuse them
elsewhere
07.09.2009 00:43:19 (muokattu 07.09.2009 00:46:01)
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Minä olen soitellut nyt kaksi vuotta enimmäkseen itsekseni, enkä siltikään osaa mitään. Muista, että mihinkään ei ole kiire, ja perustekniikoiden (vaikkapa juuri niiden perussointujen) opetteluun kannattaa käyttää paljon aikaa. Tiluttamaan ehtii myöhemminkin, ja kunhan malttaa ottaa rauhallisesti ja harjoitella, niin kyllä niitä tuloksia tulee. Tytötkin tykkäävät enemmän kitaristista, joka tietää mitä tekee ;)
 
Näin ihan soittouran alussa suosittelisin, että ottaisit kitaratunnin tai pari, jos siihen on suinkin varaa ja mahdollisuus. Soittamaan oppii toki ilman tuntejakin, mutta esim. hyvä soittoasento ja kummankin käden perustekniikka ovat asioita, joita on aika inhottava opetella itsekseen, ja varsinkin jos jossain vaiheessa tajuaa, että väärinhän tämä menee ja pitäisi opetella uudelleen alusta. Tai jos ei ihan virallisia soittotunteja, niin pyydä vaikka jotain kaveria näyttämään.
 
Edit: sanoisin, että kappale, josta kannattaisi aloittaa, olisi joku sopiva muutaman soinnun perusrenkutus. Sellainen ei toki ole yhtä siistiä soitettavaa kuin Metallica, mutta siinä tulee harjoiteltua rytmiikkaa, sointujen vaihtoja ja ihan yleistä "instrumentin pitelyä". Hyvä esimerkki tällaisesta voisi olla vaikkapa Knocking on Heaven's Door, jossa on yksinkertainen sointukierto mutta johon voi taitojen karttuessa lisäillä kaikenlaista kivaa.
 
~ Love broke out and I forgot it's war.
Trendkeel
07.09.2009 20:29:38 (muokattu 07.09.2009 20:30:44)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

http://justinguitar.com/ (Edit. Tämähän tuli jo aikaisemmin..)
 
Suosittelen vilpittömästi yllä olevaa sivua. Kaveri selittää videoissaan rauhallisesti ja perusteellisesti ihan aloittelijajutuista sinne advanced-tyyppisiin teoria-asioihin. Soittoasentoon, plektraotteeseen ja otelautakäteen kuuluu ottaa huomiota, kun heti kättelyssä klaaraa nämä vähintään kohtalaisesti, ei myöhemmin pitäisi tulla ongelmaa. Väärin on helppo oppia, siitä oikeaan.. ei niin helppoa.
 
Aloita soinnuista ja jottei homma ole täysin puuta, opettele ohessa voimasoinnut (yksinkertaistetut versiot soinnuista). Rock- ja metallimusiikin ehdoton kivijalka, noilla pötkii pitkälle. Koordinaation harjoitteluun kuluu hirveästi aikaa, mutta siitä pääsee yli vain soittamalla, soittamalla, soittamalla... :) Hyvältä kuulostaa silloin, kun soittaa rauhalliseen tempoon varman kuuloisesti.
 
Sointujen jälkeen voit siirtyä asteikkoihin, niistä sitten moodeihin. Barrét myös.. Nuotteja voi mielenkiinnon mukaan opetella, mutta hyvällä tyylitajulla ja korvakuulolla pärjää yhtä hyvin. Opeteltavaa riittää pelkästään teoriapuolelta paljon. Eikä teoriaa tarvitse sen kummemmin päntätä, vaan logiikan avulla ja "oikean" soiton ohessa nuo tulee opittua suht. vaivattomasti. Tämä, kaiken muunkin ohella, on tietenkin yksilöllistä.
 
Itseopiskelun haaste on ehdottomasti se, että ei jämähdä niihin samoihin tylsiin riffeihin, likkeihin, maneereihin jne. Kehitystä tapahtuu kuitenkin jokaisen soittokerran aikana ja useimmiten sitä ei itse huomaa ollenkaan. Bändiin tai kaverijameihin kannattaa hakeutua, onhan se muutenkin mukavampaa kuin, että nyhjää yksin himassa kitara kourassa.
 
Siinä pientä pohdintaa. Onnea harrastuksen alkuun, tämä on erittäin palkitseva harrastus - ja rahaa vievä, jos sille tielle lähdetään :)
 
THE MIRROVR which Flatters not ~The Blackening~
SkittaBöy
09.09.2009 15:31:25
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Itselläni se ratkaiseva asia kitaran soiton opiskelussa oli juuri tabladuurien printtaus netistä sellaisiin biiseihin, mitä itse tykkäsin kuunnella.
 
Yritin ensin jotain opetusvideoita ja ohjeita lueskella läpi, mutta hyvistä neuvoista huolimatta kyllä noilla eväillä olisi jäänyt kitara nurkkaan. Tabeista soitellessa ja omien taitojen kehittyessä sitten alkoi teoriakin pikkuhiljaa kiinnostaa ja nykyään on nuotit ja skaalat ainakin perustasolla hallussa (koko ajan oppii lisää).
 
En kuitenkaan missään nimessä aloittaisi kitaran soittamista nuoteista lukemalla. Itselläni olisi oppiminen pysähtynyt siihen, niin kuivalta tuo alussa tuntui. Eli vastaukseni siihen, miten tulisi jatkaa, on mielestäni tämä:
 
Lataa lisää tabladuureja sellaisiin biiseihin, mitä kuuntelet. Kun löytyy jokin biisi, minkä soittamisesta nautit, soittele sitä paljon ja kyllästyttyäsi etsi toinen hyvä harjoitusbiisi. Siitä se lähtee.
 
tukse
09.09.2009 16:28:31 (muokattu 09.09.2009 17:22:33)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Lisäisin vielä että katso miten muut soittaa jonkun tietyn riffin tai biisin. Esim. youtube on hyvä paikka. Siellä on myös opetusvideoitakin.
 
Mikäli Metallican soittelu kiinnostaa, niin suosittelen myös lick library dvd -opetusvideoita. Niissä opetetaan nuotti nuotilta miten biisit soitetaan, ja monille muillekki eri bändeille löytyy opetusdvd:t
 
http://www.licklibrary.com
 
Jaken
10.09.2009 18:27:46
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Riippuu mitä aloittelija haluaa oppia soittamaan. Jos se on metallica-hevivääntöä niin kannattaa katsastaa vaikkapa Metallican For Whom The Bell Tolls. Ainakin intro ja verse ovat hyvin helppoja. Ja yleensäkin kun ne voimasoinnut saa hanskaan edes jotenkuten niin siirtyä veivaamaan vaikka Black Sabbathia (Iron Man, N.I.B).
 
Ei kannata yrittää matkia niitä alkuperäisiä aivan yksi yhteen, se että osaa sitä oikeaa sointua rämpäyttää edes kerran tahdissa on jo hyvä ensiaskel.
 
Tässä tuo For Whom The Bell Tolls:
http://www.youtube.com/watch?v=s9kxnwueflE
http://www.ultimate-guitar.com/tabs … or_whom_the_bell_tolls_ver9_tab.htm
 
kiivarinen
17.09.2009 22:02:33
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Omalla kohdallani toimi ainakin Metallican Creeping Death, kunhan voimasoinnut ovat hallussa.. Sooloja on ehkä turha lähteä opiskelemaan alkuvaiheessa, mutta riffit suht helppoja ja muutenkin biisi kuulostaa hyvältä soitettuna pelkällä kitaralla ilman taustaa (muita soittimia).
 
JnZm
18.09.2009 11:32:44
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Metallicasta vielä, helppoja riffejä löytyy myös Load-levyltä, kuten Ain't my bitch, King Nothing ja Wasting my hate.
 
calf
20.09.2009 15:32:48 (muokattu 20.09.2009 15:33:16)
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Hymistely ja laulu kannattaa ottaa mahdollisimman aikaisin myös mukaan. Soita kitaralla vaikka ihan satunnainen melodia ja hyräile samalla. Tuo taito on rytmimusiikin puolella instrumentin hallinnan ohella ehkä se tärkein asia. :)
 
Tsemppiä soittamiseen!
 
There are no wrong notes
Harrastelija
20.09.2009 16:48:39
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

tukse: Lisäisin vielä että katso miten muut soittaa jonkun tietyn riffin tai biisin. Esim. youtube on hyvä paikka. Siellä on myös opetusvideoitakin.
 
Mikäli Metallican soittelu kiinnostaa, niin suosittelen myös lick library dvd -opetusvideoita. Niissä opetetaan nuotti nuotilta miten biisit soitetaan, ja monille muillekki eri bändeille löytyy opetusdvd:t
 
http://www.licklibrary.com

 
Tuo LickLibrary on muutenkin melko monipuolinen paikka, sieltä löytyy ihan hyvää teoria ja muutakin opetusta selkeästi esitettynä noilla DVD:llä.
 
Ainoa vaan että ne tietysti maksaa, mutta ovat kyllä hintansa arvoisia ainakin omasta mielestäni.
 
Harrastelija
 
Tärkeintä on musiikki, kitara on vain väline sen tuottamiseen.
Kivenmurikka
21.09.2009 12:31:21
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Itse hommasin guitar pron ja opettelin soittamaan tabeista helppoja kohtia kappaleista, esim. fear of the darkin alku jne. Pikkuhiljaa siirryin vaikeimpiin kohtiin ja lopulta kokonaisiin kappaleisiin.
 
Muistaakseni ensimmäinen biisi jonka opin kokonaan oli Nightwishin the carpenter.
 
Nyt on kaksi vuotta itseopiskelua takana. Pari viikkoa sitten ostin aikaa Rockwaylle, suomalainen musiikkikoulu internetissä. Haluan oppia teoriaa tähän väliin.
 
Eli mun opiskelu toimi siis kuta kuinkin näin:
-Hommaa guitar pro ja lataa siihen helppoja kappaleita
-Harjoittele niitä paljon
-Kun tuntuu että osaat, siirry vaikeampaan
 
Tällä hetkellä opettelen suosikkikappaleitani ja tuolla rockwaylla teoriaa.
 
- Jonna
haukotus
21.09.2009 15:53:33 (muokattu 21.09.2009 15:54:48)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Ei kannata lannistua jos ei nirvanat sun muut mene oikeastaan aika helvetin vaikeita vasta aloittaneelle. Mieti että itse kääntäisit kitaran toisin päin eli soitat "väärinpäin" oikea kätinen vasurina ja toisinpäin niin ei sieltä mikään enter sandman onnistu.
Kannattaa kokeilla:
Rollareitten - Satisfactionia Introa
Vähän haastavampi
Judas Priestin - Breaking the lawin Introa
Sitten vasta näitä Ramonesseja jne.
Kyllä se siitä ei kannata sointuja vielä opetella itsekkin olin soittanut vuoden ennenkuin opettelin soinnut.
Kannattaa myös myöhemmin jokunen skaala opetella jotta oppii käyttämään kaikkia sormia.
Niin juu ja sitten guitar pro kannattaa waret.. eiku ostaa :D
 
"isoveljeni (tuolloin -80 luvun lopulla about 5-6 vuotiaana) kovana mäkihyppyfanina, oli kuulemma järkyttynyt äärimmäisesti, lähes itkuun asti, kuullessaan, että matti nykänenkin käy paskalla." - oo-p
Marshallga
30.09.2009 23:14:52 (muokattu 30.09.2009 23:15:15)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Vaikka tabeista onkin helppo havainnoida biisin kaava, ei kannata pelkästään sokeana luottaa niiden varaan. Kannattaa aikuisten oikeasti yrittää opetella biisejä korvakuulolta, rytmitys kannattaa ainakin kuunnella suoraan biisistä. Itsellenikään ei ne tabista juuri aukea.
 
"Support music, not rumors."
Mad-Mike
01.10.2009 21:20:55 (muokattu 01.10.2009 21:21:43)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Itse aloitin kitaransoiton opetteluni Scorpionsin kappaleista mutta se on mielestäni ehkä silti haastavaa (still loving you esim.) kun senhän sitä olisi heti halunnut oppia :D. Mutta Axel Rudi Pell nimisellä kaverilla on paljon todella helppoja biisejä ja tablojakin netistä löytyy mielinmäärin. Tosin näistä on helppo aloittaa myös opettelemaan korvakuuloltakin jotain.
 
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «