Muusikoiden.net
28.03.2024
 

Klassinen »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Taiteenlajien klassillinen vertailu
1 2
velipesonen
19.08.2009 13:14:26
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Onko kellään aavistusta mistä johtuu, että klassiseksi miellettävä musiikki tavoittaa paljon suppeammat yleisöt kuin klassinen maalaustaide tai kirjallisuus? Jos kadunmiehelle näyttää Mona Lisan kuvaa, ehkä vähän yli puolet osaa kertoa mikä on maalaus ja joka neljäs kuka sen maalasi, ja tämä tapahtui sentään jo 500 vuotta sitten. Jos heille taasen soitetaan 9. Sinfonian finaalin pääteemaa jostain sieltä keskeltä, ehkä joka kahdeskymmenes tietää sävellyksen ja heistäkin (Suomessa) puolet veikkaa säveltäjäksi Sibeliusta.
 
Dante, Dickens ja Dostojevski ovat intellektuelleiksi pyrkivien suosikkilistalla itsestäänselvästi, mutta yksikään klassinen säveltäjä ei heitä yleensä kiinnosta. Olen ollut huomaavinani, että romahdus klassisen musiikin tuntemuksessa yliopistoväen keskuudessa ajoittui yhteen kulttuuriradikalismin kanssa, sitä ennen asiat olivat paremmin.
 
Miksi musiikki on merkittävästi vähemmän suosittua ja arvostettua kuin muut taiteenlajit?
 
hörhö
19.08.2009 13:35:47
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Olen jyrkästi eri mieltä. Mona Lisa on sinällään huono, että sen nyt kaikki tunnistaa kuten Ukko Noaakin (Belmania harvemmat siellä taustalla), mutta sen maailman toiseksi suosituimman maalauksen, viimeinen ehtoollinen jo harvempi kuin vaikka finlandian suomessa.
 
Oikeesti musiikki on tosi suosittua jos vertaa siihen, kuka oikeasti jaksaa lukea Dostovjevskiä tai Tolstoita. Tai sit jos vertaa musiikkia vaikka balettiin, niin pidän itsestäänselvyytenä, että baletti jää suosiossa kakkoseksi.
 
Only sick music makes money today - Friedrich Nietzsche 1844-1900
sub zero
19.08.2009 13:55:07 (muokattu 19.08.2009 14:17:53)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

no kirjat varmaan onkin suositumpia kuin klassinen musiikki. se liittyy ehkä osaltaan siihen, että ne saa liitettyä helpommin filosofiaan ja yhteiskunnalliseen keskusteluun, kun taas musiikki on suht oma saarekkeensa, jonka tuntemus ei ole läheskään niin tärkeää (tai sitä ei ainakaan pidetä sellaisena) laajempien asioiden ymmärtämiseksi.
 
nietzschen ja wagnerin suhde on ehkä vahvin tämmöinen liittymä klassisen musiikin ja muun intellektuaalisen bullshitin muodon välillä (mitä siis vahvistaa se, että nietzschen varhaisessa ajattelussa wagnerin musiikilla oli jopa jonkinlainen rooli sen sijaan, että nietzsche vain olisi ollut wagnerin ystävä ja tämän musiikin ihailija).
 
toinen syy siihen, miksi klassinen musiikki häviää ainakin kirjallisuudelle, on se, että klassinen musiikki saattaa herättää jotain tunnetason vastareaktioita, jos ei ole tottunut positiivisessa mielessä kuuntelemaan sellaista musiikkia (sama efekti on ikivanhalla jazzilla - se voi tuntua jotenkin vielä klasaria vanhemmalta). vaadittaisiin intoa klassisen musiikkiin tutustumiseen, että kuuntelijassa herää halu päästä sen meininkiin sisälle ja voittaa vierastava tunnereaktio. dostojevskiin ei sen sijaan nähdäkseni juuri liity tätä vastaavaa ongelmaa, danteen hiukan dostojevskiä vahvemmin.
 
veikkaisin, että korkeasti koulutettujen keskuudessa on selvästi enemmän jonkun dostojevskin paksun teoksen lukeneita kuin sellaisia, jotka ovat oma-alotteisesti kotonaan kunnolla tutustuneet jonkun suuren säveltäjän sinfoniaan.
 
kuvataide on niin ikään vähemmän suosittua kuin kirjallisuus. kaikelle musiikille kuvataide häviää toki 6-0, mutta klassiselle musiikille niukemmin.
 
mr. finland, walk on by, your ideapark dream. mr. finland, walk on by, your alko store supreme
velipesonen
19.08.2009 14:11:10
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Olen kohtuullisen vakuuttunut, että kulttuurinrakastajien keskuudessa vaikkapa Velázques tai Vermeer ovat paljon paremmin tunnettuja kuin Telemann ja Josquin Desprez.
 
Olisiko syynä, että vaikka täysin epämusikaalisia on vain noin prosentti väestöstä, enin osa kuitenkin pitää kaikkea musiikkia vain täyteaineena, ja jos tällaiseen täyteaineeseen pitäisi keskittyäkin, sitä pidetäänkin sitten jo loukkaavana. Musiikki elää ajassa eikä sitä voi nauttia nopeutettuna, ja ajankäyttöön puuttuminen on useimmille tunkeutumista henkilökohtaiselle alueelle. Mistä tämä kaikki sitten johtuu, keine Ahnung.
 
TritoneSubstitution
20.08.2009 10:40:14
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Hyvä pointti tuo musiikin autonomisuuden esiintuominen!
 
Pierre Boulez sanoi viime perjantain Ensemble intercontemporainin konsertin yhteydessä järjestetyssä haastattelussa, että kuvataide on usein helpompaa katsella kuin musiikki on kuunnella. Taidenäyttelyssä voi äkkiä jättää väliin teoksen, joka ei puhuttele tai joka ei kiinnosta. 40:n minuutin orkesteriteosta kuunnellessa sen sijaan ei voi hypätä yli "tylsiä kohtia". Musiikki on ilmiönä aikaan sidottu, mikä osaltaan rajoittaa sitä, miten, missä ja milloin musiikkia voi kokea.
 
Anteeksi huono muotoilu, ja epäselvä ilmaisu.
 
Soitan myös synaa.
megatherium
20.08.2009 18:19:05 (muokattu 20.08.2009 18:58:47)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

TritoneSubstitution: Hyvä pointti tuo musiikin autonomisuuden esiintuominen!
 
Pierre Boulez sanoi viime perjantain Ensemble intercontemporainin konsertin yhteydessä järjestetyssä haastattelussa, että kuvataide on usein helpompaa katsella kuin musiikki on kuunnella. Taidenäyttelyssä voi äkkiä jättää väliin teoksen, joka ei puhuttele tai joka ei kiinnosta. 40:n minuutin orkesteriteosta kuunnellessa sen sijaan ei voi hypätä yli "tylsiä kohtia". Musiikki on ilmiönä aikaan sidottu, mikä osaltaan rajoittaa sitä, miten, missä ja milloin musiikkia voi kokea.
 
Anteeksi huono muotoilu, ja epäselvä ilmaisu.

 
Musiikin kiistämättömänä ja kieltämättömänä etuna kirjallisuuteen ja muihin taiteenlajeihin verrattuina on kuitenkin sen kyky baikuttaa välittömästi tahtoomme, tunteisiimme ja affekteihin, paljon voimakkaammin kuin ne sanat joihin se on sävelletty välittömintä tietotapaamme stimuloidessaan ilmaistessaan sille itse tahdon vireet muiden taiteiden esittäessä ideoita, tahdon objektivoitumisasteita, jotka kiihdyttävät välillisintä kirjallisuuden kysymyksessä ollessa järjellisillä sanoilla merkittyjen käsitteiden tietotapaa joka ei voi tietotapansa välillisyyden vuoksi saada aikaan välitöntä vastakaikua tiedoitsemisen puhtaan subjektin käsityskyvyn mukaisissa tunteissa älyn mukaisina tahdonliikutuksen todellisen mielihyvän tai tuskan vastineissa, tyydytyksen tai tuskan kuvana puhtaan mielteen alueella. josta tahto itse, oma minuus ts. persoona on erottautunut ja tungettu pois tajunnasta.
 
Musiikin kauneuden puhtaan mielteen alueella älyn mukaisia todellisen tuskan vastineina aikaansaama sydäntä viiltävä kipu korostaa tuskaisimmassakin soinnussa irrationaalisessa, suurin luvuin ilmaistavissa olevissa sävelvärähdysten suhteessa, ts. epäsoinnussa, kuulijansa nautintoindeksiä muodostuen tahtoamme vastaanhangoittelevan luonnolliseksi kuvaksi todellista tuskaa koskaan tuottamatta.
 
Jos olisitte valmiit suorittamaan taide-empiirisen kokeen ottamalla aikaa kellosta kuinka kauan ja monta sataa sivua teidän on luettava paksua kirjallista nidettä sen esittämien ideoiden käsittämiseksi ja hengentuotteena sen objektiivisuudesta nauttiaksenne ts. syvällisestä osallisumisestanne objektiinne ja vaikutetuksi tullaksenne niin että koko muu maailma mielteenä on haihtunut maailmasta pois tahtona musiikillisen informaation verrattomasti ja ylivoimaisesti nopeampaan ja voimakkaampaan vaikutukseen vähden, joka ottaa puhtaan subjektin valtoihinsa ikään kuin ulkopuolelta tulevan geniuksen alkaessa toimia jos olet lainkaan vastaanottavaisessa mielentilassa ja herkistynyt sen välittämille intohimoille musertavine emotionaalisine tunnejärkytyksineen joita mikään muu taiteenlaji ei milloinkaan pystyisi ilmaisemaan yhtä vakuuttavasti kuin musiikki ja sävelet.
 
Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa
levesinet
20.08.2009 19:44:59 (muokattu 20.08.2009 22:23:24)
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kirjallisuuden klassikoita luetaan usein käännetyssä tai modernisoidussa muodossa, koska kielet kehittyvät, syntyy uusia ilmaisuja ja toiset vanhentuvat ja kadottavat alkuperäisen merkityksensä. Sen sijaan Mozartin muotoilun ja soitinnuksen määrätietoista upgreidaamista herkästi paheksuttaisiin.
 
Kuvataiteiden aiheista luonto ja ihmiset näyttävät tietysti edelleen samankaltaisilta kuin satoja vuosia sitten. Luontoa ja luonnonläheisiä ihmisiä esittävä kuvataide on suhteellisen ajatonta. Sen sijaan perverssin länsimaisen "sivistyksen" epäluonnollisuus, kuten muoti, etiikka, etiketti ym. muuttuvat.
 
Useimmat kirjallisuuden ja maalaustaiteen vanhat klassikot eivät ole kovin abstrakteja. Sen sijaan varsinkin länsimainen klassinen nuottimusiikki on varsin abstraktia, ja siitä tuli barokin ja klassismin aikana erityisen kieliopillista.* Uudemman ajan sävelkieliin ja semantiikkaan kasvanut suuri yleisö ei kykene tulkitsemaan ja kokemaan vanhaa musiikkia samanlaisena kuin sen luoneet mestarit alkuperäisine yleisöineen oman aikansa maailmassa. Ken on mieltynyt ympäri maailman levinneeseen afrikkalaisperäiseen rytmiikkaan, ei ehkä löydä rytmillistä nautintoa renessanssihilavitkutuksesta, barokkipumppauksesta ja klassismikotkotuksesta. Ken on kuullut sähköllä tuotettua bassoa, tuskin vaikuttuu kontrabassojen huminasta.
 
*On mahdollista hillitä musiikin kieliopillista abstraktisuutta tuottamalla saundeja ja dynamiikkaa, jotka mukailevat suoraviivaisemmin sinänsä monipuolisia luonnonilmiöitä tai eläinten primitiivistä käytöstä. Pisarointimusiikkia, ukkosmusiikkia, myrskytuulimusiikkia, saalistusmusiikkia jne. Samalla irtaudutaan länsimaisesta sivistyksestä. Varsinkin Debussyn muotoiluun vaikuttivat meri, tuuli ja pilvet. Tämä tuskin vetoaa aloitusviestissä mainittuihin intellektuelleiksi pyrkiviin.
 
Paul Cézanne: L'art est une harmonie parallèle à la nature
k00l
 
HarriP
21.08.2009 14:24:27
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Hmm. Tuntemani yliopistoväki joka lukee Dantea ja Dostojevskia on kyllä myös kiinnostunut ja tietoinen klassisesta musiikista ja sen säveltäjistä. Joten omat havaintoni eivät tue tuota väitettä.
 
Samoin: vaikea kuvataide on kyllä vaikeaa. Samoin vaikea kirjallisuus. Ei vaikeus ole vain musiikin yksinoikeus. :)
 
tsugaru
21.08.2009 18:18:52 (muokattu 22.08.2009 19:42:51)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

velipesonen: Olen kohtuullisen vakuuttunut, että kulttuurinrakastajien keskuudessa vaikkapa Velázques tai Vermeer ovat paljon paremmin tunnettuja kuin Telemann ja Josquin Desprez.
 
Olisiko syynä, että vaikka täysin epämusikaalisia on vain noin prosentti väestöstä, enin osa kuitenkin pitää kaikkea musiikkia vain täyteaineena, ja jos tällaiseen täyteaineeseen pitäisi keskittyäkin, sitä pidetäänkin sitten jo loukkaavana.

 
Kuvataiteen teosten paremmalle tuntemukselle selityksenä voi olla katsomisen ja silmänvaraisen havaitsemisen perinne ihmiskunnan kehityksessä: onhan silmän kautta tulevalle informaatiolle varattu ulkopuolisten ärsykkeiden aivokapasiteetista peräti 80%. Ihmisestä on kehittynyt silmän varassa toimiva eläin. Joten näkemäänsä ihminen pyrkii järjestelmällisimmin jäsentämään ja nimeämään.
 
Kuvataiteen kentällä on herännytkin pyrkimyksiä irrottautua silmän ylivallasta. Marcel Duchamp tuomitsi impressionistiset maalarit väri-entusiasmissaan "tärpätinhaistelijoiksi". Silmän tappisolujen sijaan Duchamp tunnetusti pyrki teoksillaan vaikuttamaan ideoiden kautta (Pisuaari -teos, R. Mutt - Mykkä taide http://www02.oph.fi/etalukio/kuvataide/kurssi5/kuvat/pisuaari.jpg), mistä käsitetaiteen alku. Alkusoittona ns. vaikealle kuvataiteelle.
 
Ns. helpossa lue realistisessa kirjallisuudessa liikutaan myös näköhavaintoon perustuvan kuvauksen varassa. Psykologinen kerronta ja sittemmin modernismi toivat tähän muutoksen. Yhtä kaikki kirjallisuus sekin on perustanut visuaalisuuteen.
 
No, olihanne tietysti pikkasen "hyvinsyöneen" näkösiä keskitysleirivangeiks, mut eise ainakaan mua silleen haitannu, ku ei täs oikeestaan ollu pääosissa ne ihmiset, vaan niitten puheet. NHR
megatherium
25.08.2009 21:35:37 (muokattu 25.08.2009 21:37:45)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

HarriP: Hmm. Tuntemani yliopistoväki joka lukee Dantea ja Dostojevskia on kyllä myös kiinnostunut ja tietoinen klassisesta musiikista ja sen säveltäjistä. Joten omat havaintoni eivät tue tuota väitettä.
 
Samoin: vaikea kuvataide on kyllä vaikeaa. Samoin vaikea kirjallisuus. Ei vaikeus ole vain musiikin yksinoikeus. :)

 
Riippuu musikillisen reseption kvalitatiivisesta ja kvantitatiivisesta suhteesta, kuinka paljon aivoenergiaa sille on valmis uhraamaan havaintokyvyn laimentumatta käsittääkseen oman joustavuutensa ja voimansa varassa sen puhtaan objektiivisen olemuksen.
 
Musiikki voi saada aikaan niin valtavan voimakkaita emotionaalisia kokemuksia että sitä ei uskoisikaan jos sellaisia ei milloinkaan ole saanut todistaa. Mutta kaikkein äärimmäiset psyko-fyysiset olotilat johin musikki meidät voi johdattaa edellyttävät kulijalta lähes yli-inhimmillistä keskittymis-ja reseptiokykyä kyetäksen samastumaan niihin tiloihin jotka säveltäjä on kokenut teosta luodessaan. se edellyttää paitsi kykyä transsinomaiseen kontepmplatiiviseen meditatiiviseen tilaan vaipumista myös niin vahvaa hengenvoimien keskittämistä ja fokusoimista yhteen pisteeseen että koko muu maailma katoaa ja vastaanottajan kohtesta tulee ainoa realitetti.
 
Mutta koska erinäisistä käytännön syistä johtuen ja halusta nauttia puhtaasta musiikillisesta kauneudesta ja tietoisesta musikista ja sen sävelkielen ja harmonisen sanaston kompleksisesta kromaattisuudesta pakahtumisesta nauttiakseni täydellisen minuuden menettämisen vastapainona ja softimpana vaihtoehtona kuuntelenmatta kuitenkaan musiikkia pelkkänä ajankuluna ja aistillista mielihyvää tuottavana viihteenä menetin puhtaasti musikillisten kvaliteettin ja sen lyyrillisen lumovoiman stimuloimana ambitioni edellä mainittunlaisiin eskapistisiin ymmärtääkseen-täydellisesti-musiikin-ilmaiseman-syvällisen-viestin-on unhohdettava-itse-musiikki-sen-syvimän-olemuken kokonaisvaltaisiin psyko-fyysisiin olotiloihin, ja Schubertin opperoiden melodinen kauneus ja sittemmin delius ottivat pauloihinsa joiden musiikista kuten kotimaisesta myöhäisromanttisesta tai jälkisarjallisesta musiikista voimakkaita ja välitömästi tahtoon ja intohimoihin vaikuttavia pakahduttavia sielullisia kokemuksia hyvi vähällä ajattelun ja kontemplaation energialla
 
Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa
megatherium
25.08.2009 21:56:03
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

abstrakteja. Sen sijaan varsinkin länsimainen klassinen nuottimusiikki on varsin abstraktia, ja siitä tuli barokin ja klassismin aikana erityisen kieliopillista.*
 
musiikki voi olla vain tavallaan abstraktia paitsi korkeimmassa metafyysisessä merkityksessä, eksistoidessaan omalla abstraktilla tasollaan luojastaan tai oopperan hahmoista riippumattomana noudattaessaan omia lainalaisuuksiaan ilmaistessaan kuitenkin niiden syvimmän olemuksen, mutta toellisuudessa nuoteilla on ainakin yhtä määrätty tehtävä kuin sanoilla ja käsitteillä jotka ovat abstraktiona vain osamielle havainnosta ajatteluerittelyllä syntyneinä kun kaikki perusajattelu tapahtuu kuvissa.
 
Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa
HarriP
27.08.2009 22:01:09
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

megatherium: Musiikki voi saada aikaan niin valtavan voimakkaita emotionaalisia kokemuksia
 
Juu ja kuvataiteissa esim tämä:
http://www.tate.org.uk/tateetc/issue7/rothko.htm
 
ja kirjallisuudessa esim tämä:
http://en.wikipedia.org/wiki/Tom_o'_Bedlam
 
molemmat vaativat ja ansaitsevat kyllä jonkin verran aikaa, että lähtevät avautumaan.
 
tsugaru
28.08.2009 08:58:00 (muokattu 28.08.2009 09:37:48)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

HarriP: Juu ja kuvataiteissa esim tämä:
http://www.tate.org.uk/tateetc/issue7/rothko.htm
 
ja kirjallisuudessa esim tämä:
http://en.wikipedia.org/wiki/Tom_o'_Bedlam
 
molemmat vaativat ja ansaitsevat kyllä jonkin verran aikaa, että lähtevät avautumaan.

 
Tyhmänlainen kysymys, mutta mitähän tarkoitat Rothkon teosten "avautumisella"?
 
Merkittävä maalari Giorgio Morandi maalasi lähes yksinomaan asetelmia, mikä keskittyneisyys tuotti jo täysin aineettomia paksun värikerroksen maalauksia ja huikeaa väririnnasteisuutta. http://farm4.static.flickr.com/3036/2982593067_0365bb4195_o.jpg Eli juuri päinvastoin kuin Picasso, joka maneereita vältelläkseen vaihtoi toteutustavasta ja tekniikasta toiseen.
 
Olen joskus miettinyt löytyykö säveltaiteessa tekijää, jonka työskentelytapa muistuttaisi Morandin variaatio-menetemää.
 
No, olihanne tietysti pikkasen "hyvinsyöneen" näkösiä keskitysleirivangeiks, mut eise ainakaan mua silleen haitannu, ku ei täs oikeestaan ollu pääosissa ne ihmiset, vaan niitten puheet. NHR
Penasol
28.08.2009 09:11:18
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

tsugaru: Tyhmänlainen kysymys, mutta mitähän tarkoitat Rothkon teosten "avautumisella"?

Ainakaan itse en juurikaan pidä tuon tyyppisestä taiteesta, täysimittainen nauttiminen Rothkosta vaatisi varmastikin ennakkoluulojeni, tai mikä siinä lienee välissä, kadottamista. Eräänlaiseksi taiteen avautumiseksi kai sitäkin voisi kutsua. Vaikkakin olisi ehkä parempi sanoa avaavansa itsensä taiteelle entistä laajamittaisemmin.
 
Veivät pyörän Jyväskylässä, onko näkynyt? http://muusikoiden.net/dyn/users/36560.jpg
HarriP
28.08.2009 11:08:54
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

tsugaru: Tyhmänlainen kysymys, mutta mitähän tarkoitat Rothkon teosten "avautumisella"?
 
Hyvä kysymyshän toi on.
 
Noi Rothkon teokset ovat hyvin sävykkäitä ja sisältävät kolmiulotteisuuden illuusioita. Huone on hämärämpi kuin kuvassa mikä toimii näille maalauksille erinomaisesti.
 
Sitä mukaa kuin silmä ja pää adaptoituu valaistukseen ja maalauksiin niistä erottuu uusia juttuja. Nämä voivat tuoda mieleen assosiaatioita ja tunteita; ja tämä on mitä tarkoitan avautumisella. Mutta tämä vaatii hiukan aikaa, pitää asettaa itsensä alttiiksi maalauksille, rauhoittua vähän sellasesta päiväsäpinästä.
 
Rothko avautuu ilman sen taidehistoriallisen position tai teoreettisen viitekehyksen tuntemista, mikä on hyvän taiteen merkki.
 
Poppi on suoraa stimulaatiota ja spektaakkelia, non-pop eli taide taas vaatii usein sitä että yleisö tekee vähän hommia kokemuksensa eteen, ja se homma on keskittymistä ja kärsivällisyyttä teoksen edessä. Ei aina ihan näin, ja mitään arvoeroa näiden välillä on turha tehdä -- kummallakin on oma osansa.
 
Askr
06.09.2009 00:12:12 (muokattu 06.09.2009 00:13:37)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Mona Lisa on sikäli huono esimerkki, että sehän on ehkä läntisen maailman tunnetuin yksittäinen taulu, se on ikonisoitunut ja sen nimi on helppo. Klasaribiiseillä ei ole noin iskeviä nimiä, mutta veikkaan että Beethovenin 5.:nen tititi taa kyllä samaan tapaan tunnettu ja vaikkei sen oikeaa nimeä tiedettäisi, niin yhtä moni osaa nimetä säveltäjän kuin da Vincin.
 
Sitten muutoin, tuossa mainittiinkin näköaistin hallitsevuus. Tästä on käsittääkseni vielä aate/filosofian historiassa lisää, nimittäin kuinka valistuksen jälkeistä modernia maailmankuvaa visuaaliset viestit hallitsevat muiden ärsykkeiden yli.
 
Siis tuo edellinen, mikäli tosiaan on niin, että klasssinen musiikki tunnistetataan huonommin kuin kuvataide tai kirjallisuus - en olisi ihan varma. Jos noin on niin voi vielä lisätä sen, että kuvataiteet ja kirjallisuus eivät ehkä ole kokeneet niin jyrkkää jakoa populaarin ja nk. korkeataiteen välillä kuin musiikki. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että nykytaidemusiikkia ei varmaankaan tunneta juuri lainkaan, käytännössä ollenkaan, siis laajasta yleisöstä jos puhutaan, kun taas nykytaidetta kyllä, sillä viimeistään Andy Warhol, Roy Lichtenstein yms sotkivat populaaria ja korkeaa aikoinaan ja tämä on tuonut nykytaidetta jossain määrin yleiseen tietoisuuteen. Sen sijaan nykytaidemusiikki - ja tämä on nyt sitten kärjistetysti - ei ole piitannut kyllä suuresta yleisöstä tai sen ymmärryksestä pätkän vertaa. Tämä klasaripuolen pitkään jatkunut halu pitäytyä kokonaan korkeataiteiden puolella - näitä Mantovaneja yms Divoja lukuunottamatta - varmaan osittain heijastuu myös siihen historiallisempaan klassiseen. Mutta sitten toisaalta - nk. populaaripuolen musiikki onkin sitten todella paljon tunnetumpaa kuin mikään kuvataide. Kirjallisuus taitaa jäädä siihen väliin.
 
Itse luulisin tosiaan kuitenkin, että nämä tunnetuimmat klassiset kappaleet tunnetaan vähintään yhtä hyvin kuin tunnetuimmat klassiset maalaukset. Veikkaan itseasiassa, että säveltäjiä osataan nimeltä luetella suurempi joukko kuin maalareita, tai kirjailijoitakaan.
 
/typoja
 
tsugaru
06.09.2009 10:06:09 (muokattu 06.09.2009 10:29:35)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Askr:...kun taas nykytaidetta kyllä, sillä viimeistään Andy Warhol, Roy Lichtenstein yms sotkivat populaaria ja korkeaa aikoinaan ja tämä on tuonut nykytaidetta jossain määrin yleiseen tietoisuuteen. Sen sijaan nykytaidemusiikki - ja tämä on nyt sitten kärjistetysti - ei ole piitannut kyllä suuresta yleisöstä tai sen ymmärryksestä pätkän vertaa. Tämä klasaripuolen pitkään jatkunut halu pitäytyä kokonaan korkeataiteiden puolella - näitä Mantovaneja yms Divoja lukuunottamatta - varmaan osittain heijastuu myös siihen historiallisempaan klassiseen. Mutta sitten toisaalta - nk. populaaripuolen musiikki onkin sitten todella paljon tunnetumpaa kuin mikään kuvataide. Kirjallisuus taitaa jäädä siihen väliin.
 
Populaarimusiikia ja kuvataidetta on mahdotonta rinnastaa keskenään. Institutionaalisen nykykuvataiteen ulkopuolinen visuaalinen ilmaisu jakaantuu kuitenkin osa-alueisiin, kuten muotoilu, mainokset, sarjakuvat, kuvitukset, logot ja muut graafiset toteutukset, valokuva. Muumimuki, Valion kulutusmaitopurkki tai Nokian logo pystytään nimeämään, mutta ei välttämättä radiosta tullutta kappaletta, jonka kertosäe on viimeksi jäänyt soimaan päässä.
 
No, olihanne tietysti pikkasen "hyvinsyöneen" näkösiä keskitysleirivangeiks, mut eise ainakaan mua silleen haitannu, ku ei täs oikeestaan ollu pääosissa ne ihmiset, vaan niitten puheet. NHR
Askr
06.09.2009 11:09:03 (muokattu 06.09.2009 11:17:45)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

tsugaru: Populaarimusiikia ja kuvataidetta on mahdotonta rinnastaa keskenään. Institutionaalisen nykykuvataiteen ulkopuolinen visuaalinen ilmaisu jakaantuu kuitenkin osa-alueisiin, kuten muotoilu, mainokset, sarjakuvat, kuvitukset, logot ja muut graafiset toteutukset, valokuva. Muumimuki, Valion kulutusmaitopurkki tai Nokian logo pystytään nimeämään, mutta ei välttämättä radiosta tullutta kappaletta, jonka kertosäe on viimeksi jäänyt soimaan päässä.
Tämän keksutelun avannut rinnastus on varsin voimakkaasti ihan vaan spekulaatiota, ei varmaan historiallisen klassisen musiikin ja maalaustaiteen rinnastuskaan välttämättä toimi. Ihan hauska ajatusleikki silti.
 
On totta, että visuaalisella puolella on populaaripuolensa, mutta siinä missä "musiikki" on yleiskäsite joka kerää popin ja klassisen yhteen puuttuu kuvapuolelta vastaava sateenvarjo. Visuuaaliset taiteet - joo, mutta nimenä, vaikemmin ymmärrettävä kuin "musiikki" ja lisäksi kokoaa yhteen alueita, jotka poikkeavat lähtökohtaisesti toisistaan sen verran, että en tiedä voiko puhua samasta asiasta kuin "musiikissa". Lähtien siitä, että muumimuki on paitsi visuaalinen viesti myös arkikäyttöön tehty esine siihen liittyvine vaatimuksineen. Enkä tiedä voiko logoa, jonka ensisjainen tehtävä on toimia merkkinä nimelle, siis nimetä, rinnastaa popkappaleeseen, joka kai hittitehtailussakin on kuitenkin lähtökohtaisesti itsenäinen ...? Nokian logo lienee helppo nimetä, koska sehän lukee logossa, musiikin puolella parempi vertailukohta olisi varmaan nokian tunnari, joka sekin varmaan osataan liittää kohteeseensa jokseenkin hyvin. Ylipäänsä jos käyttöesineistä puhutaan minusta parempia pareja olisivat soittoänet, ovikellon äänet, varoitus- ja hälytysäänet jne.
 
Ja jos palaa siihen mitä varten tuon toin esille: arvailin että nykykuvataide on tunnistettavampaa kuin nykytaidemusiikki, koska nykykuvataide on kuitenkin pyrkinyt kommunikoimaan massa/populaari kuvien ja niiden kuluttajien kanssa. Nykytaidemusiikissa samanlaista halua en ole havainnut (ja tämä arvelu ei kyllä sitten sisällä arvottavia merkityksiä)
 
tsugaru
06.09.2009 20:59:54 (muokattu 06.09.2009 21:00:21)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Askr: Tämän keksutelun avannut rinnastus on varsin voimakkaasti ihan vaan spekulaatiota, ei varmaan historiallisen klassisen musiikin ja maalaustaiteen rinnastuskaan välttämättä toimi. Ihan hauska ajatusleikki silti.
 
Nokian logo lienee helppo nimetä, koska sehän lukee logossa, musiikin puolella parempi vertailukohta olisi varmaan nokian tunnari, joka sekin varmaan osataan liittää kohteeseensa jokseenkin hyvin. Ylipäänsä jos käyttöesineistä puhutaan minusta parempia pareja olisivat soittoänet, ovikellon äänet, varoitus- ja hälytysäänet jne.

 
Melkoisen ongelmallisia rinnastuksia nämä. Esinesuunnittelija voi kuitenkin mieltää suunnittelemansa tuotteen kokonaiseksi lauluksi tai kappaleeksi, ennemmin kuin "ovikellon ääneksi". Ja olisiko oopperatalon suunnittelu sitten jo oopperaa vastaavaa. Mutta oopperatalon tuntevat monet, harvempi siellä esitettäviä oopperoita. Kuten voi huomata, aika ontuvaa tämä vertailu.
 
Ja jos palaa siihen mitä varten tuon toin esille: arvailin että nykykuvataide on tunnistettavampaa kuin nykytaidemusiikki, koska nykykuvataide on kuitenkin pyrkinyt kommunikoimaan massa/populaari kuvien ja niiden kuluttajien kanssa.
 
Nykykuvataide, joka ei välttämättä viittaa olemassaolevaan populaarikuvastoon, taitaa jäädä tunnistettavuudessa taidemusiikin kanssa samoille lähtöviivoille.
 
No, olihanne tietysti pikkasen "hyvinsyöneen" näkösiä keskitysleirivangeiks, mut eise ainakaan mua silleen haitannu, ku ei täs oikeestaan ollu pääosissa ne ihmiset, vaan niitten puheet. NHR
Askr
06.09.2009 23:30:14
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

tsugaru: Melkoisen ongelmallisia rinnastuksia nämä. Esinesuunnittelija voi kuitenkin mieltää suunnittelemansa tuotteen kokonaiseksi lauluksi tai kappaleeksi, ennemmin kuin "ovikellon ääneksi".
Osa esinesuunnittelijoista suhtautuu kuitenkin aika aattellisesti siihen käyttöfunktioon, arkiesineisyyteen, ja kaihtaa ajatusta uniikista taideteoksesta: Kaj Franck ei itse signeerannut käyttöesineitään, vastusti koko ajatusta. Fiskarsin design on ryhmän ja anonyymiä. Vertailua toki hankaloittaa, että käsitteen "musiikki" sisään ei välttämättä lueta "muotoilua", tai sitä osaa muotoilusta, joka ei ollenkaan tähtää uniikiksi taide-esineeksi kun taas "muotoilun" puolella sekin nähdään käsitteen sisään kuuluvaksi, silloinkin kun kyse on vieläkin anonyymimmästä käyttöesinemuotoilusta kuten vaikka ihan tavallisesta jakoavaimesta. Ovikellon ääni on kieltämättä ääripää, mutta periaatteessa jokuhan senkin suunnittelee, "säveltää" ja tälle "säveltäjälle" se saattaa olla "teos".
 
tsugaru: Ja olisiko oopperatalon suunnittelu sitten jo oopperaa vastaavaa. Mutta oopperatalon tuntevat monet, harvempi siellä esitettäviä oopperoita.
Ihmiset tuntevat arkiympäristönsä maamerkit, kyllä, mutta harva osaa nimetä googlettamatta esimerkiksi Helsingin oopperatalon suunnittelijan. Ja yhtä harva tietää kuka on suunnitellut ja miltä näyttää Pariisin oopperatalo, vanha tai uusi, molemmat oman aikansa merkkiteoksia. Luulisin että Carmen on paljon, paljon tunnetumpi kuin se vanha oopperatalo. Sydneyn talo taitaa olla ainut, jonka edes joku Sydneyn ulkopuolinen osaisi nimetä juuri oopperataloksi.
 
Mutta ihan totta, nämä rinnastukset ovat hankalia. Kertooko kyky nimetä ylipäänsä musiikkikappaleen tunnistamisesta: saattaahan monikin klassinen melodia olla hyvinkin tuttu, läheinenkin, ilman että sitä osaa nimetä. Sen sijaan kirjallisuudessa tekstinpätkiä varmaan harvemmin tunnistetaan (näitä suo kuokka ja jussi - tasoisia sloganeita lukuunottamatta) vaikka kirja ja kirjailija olisi tuttukin ja osattaisiin nimetä.
 
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1 2

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «