Mkaarti 24.08.2009 09:47:05 | |
---|
Mitäs mieltä porukka on täällä carvinin kitaroista? Itse olin jo pidemmän aikaa miettinyt carvinin ostamista mutta suomen hinta on aina vähän ihmettänyt kun katsoo carvinin omia sivuja ja hintoja siellä. Löysin haulla keskusteluja samasta aiheesta forumilta kyllä mutta ajattelin kuitenkin avata ihan tuoreen. Kävin kokeilemassa eräässä liikkeessä tuollaista DC727kaa ja päädyin tilaamaan sellaisen liikkeen kautta. Sain sen vähän päälle 900 €. Carvinin sivuilla kitaran hinta on 564 €. Kysyin myyjältä että miten ihmeessä hinta on kuitenkin eri suomessa niin selitys oli että carvinin sivujen hinta on tehtaalla ollessa kitaran hinta ja että suomeen tuodessa siihen tulee rahdit, tulli ja alv vero päälle ja vielä laukun hinta jolloin hinta on tuo. No kumminkin 900 ei ole itselleni paha hinta jenkkikitarasta. Kyselin Musiikki Silverbergiltä kitaran hintaa viime vuonna ja hinta oli yli 1500 vielä silloin. Liikkeessä tilatessani kitaraa myyjät liputtivat asiaa että hinnat ovat tulleet roimasti alas. Eipä noita hirveästi ole liikkeissä näkynyt muualla kun kyseisessä josta sen tilasin. Minkäslaisia kokemuksia muilla on kyseisistä kepeistä? |
Antti1 24.08.2009 16:23:31 | |
---|
Mkaarti: Minkäslaisia kokemuksia muilla on kyseisistä kepeistä? Laadukkaita, kauniita, hyviä työkaluja ja melkolailla edullisia. Oh my goodness. What am I gonna do in a submarine? |
Neponen 24.08.2009 22:20:10 | |
---|
Helvetin päteviä keppejä ja kuten edellä sanottiin, komeita kuin mitkä! |
Rypsolisti 26.08.2009 01:57:15 (muokattu 26.08.2009 01:58:30) | |
---|
Muutama vuosi sitten Carvinin ostoa harkitsin vakavasti, tuolloin katselin DC, Bolt ja CT malleja mutta lopulta tuli ihan muuta hommattua. Olivat kyllä huippu hyviä kitaroita! Erääseen California Carved Top CT6M:n rakastuin palavasti kun sitä kokeilin. Aivan mahtavia pelejä mutta silloin vain lopulta vintage Strato-kuume iski niin pahasti että Strato tuli homattua Carvinin sijaan. Noin vuosi sitten taas harkitsin Carvinin hommaamista (CT6M oli kyseessä) mutta Suomen kalliiden hintojen takia jäi silloinkin hankkimatta. Ehkä vielä joskus... Fender Stratocaster '62... |
kunnasja 26.08.2009 09:42:11 | |
---|
Carvin-vahvistimienkaan hinnat eivät ole enää kovin pahat. Silfverberg vääntää euroiksi sen mitä jenkki pyytää taaloina, mutta silti. Kuriositeettina mainittakoon, että Silfverin sivuilta löytyy pariakin räkkimallin etuastetta joita ei löydy valmistajan sivuilta enää... |
Neponen 26.08.2009 16:59:45 | |
---|
Rypsolisti: Olivat kyllä huippu hyviä kitaroita! Erääseen California Carved Top CT6M:n rakastuin palavasti kun sitä kokeilin. Ehkä vielä joskus... Itellä CT4M, artikkelissa ja profiilissa kuvia minun yksilöstäni. CT6M on vielä fiinimpi malli tästä CT4M:stä, tai näin minä olen asian ymmärtänyt. Omaani olen ainakin tyytyväinen =) Olisit vaan ostanut Carvinin, etkä stratoa. |
Rypsolisti 27.08.2009 13:15:34 | |
---|
Neponen: Itellä CT4M, artikkelissa ja profiilissa kuvia minun yksilöstäni. CT6M on vielä fiinimpi malli tästä CT4M:stä, tai näin minä olen asian ymmärtänyt. Omaani olen ainakin tyytyväinen =) Olisit vaan ostanut Carvinin, etkä stratoa. Juu CT6M:ssä on loimuvaahtera kansi, muutenhan se on ihan sama kitara. No kyllä se vähän jäi kaduttamaan vaikka Stratokin oli erinomainen, olisi pitänyt kummatkin ostaa! Fender Stratocaster '62... |
kunnasja: Carvin-vahvistimienkaan hinnat eivät ole enää kovin pahat. Silfverberg vääntää euroiksi sen mitä jenkki pyytää taaloina, mutta silti. Kuriositeettina mainittakoon, että Silfverin sivuilta löytyy pariakin räkkimallin etuastetta joita ei löydy valmistajan sivuilta enää... Totta. Mulla olisi muuten myynnissä Nomad 30 w combo...saa kysellä. ;) "Minen syö mitthän!" |
Snapo 27.08.2009 15:49:51 | |
---|
Meiksille saa ehdotella carvinia jos on tarvetta luopua, kaikennäköisiä DC tai CT-etumerkillä varustettuja. Jos sattuis löytymään joku mukava kepukka :> Economy on köyhille. |
Mkaarti 30.08.2009 15:29:54 | |
---|
Itse olen myös kokeillut CT6 ja tulevaisuudessa luultavasti myös sellainen ostolistalla. Tällä hetkellä vain tarve oli suurempi seiskalle joten sen takia DC727. Tuollainen http://www.carvinworld.com/catalog/guitars/index.php?model=cs6 voisi olla myös aika makea keppi. LP-mallista kitaraa en ole ennen omistanut. Samaa sarjaa ilmeisesti on CT6 ja CS6, California carved top, mitä sitten lienee tarkoittaakaan= |
Estranged 30.08.2009 22:15:16 | |
---|
Mkaarti: Samaa sarjaa ilmeisesti on CT6 ja CS6, California carved top, mitä sitten lienee tarkoittaakaan= Eri sarjaa sinänsä, että CT:t ovat noita PRS-henkisiä, ja CS:t taas enemmän LP:tä. "I only know two kinds of people; those who obey me and those who die." -Chuck Norris | Carvin-huone |