Aihe: God Is An Astronaut Suomeen marraskuussa
1
Mosaiikki
07.05.2009 11:29:53
Tiedote 6.5.2009
 
IRLANTILAINEN GOD IS AN ASTRONAUT ENSI KERTAA SUOMEEN MARRASKUUSSA
Melodisten äänimaisemien mestarit herättelevät herkkiä ja synkkiä tunteita.
 
Ke 4.11.2009 Helsinki, Kuudes Linja
To 5.11.2009 Tampere, Klubi
Pe 6.11.2009 Jyväskylä, Lutakko
 
Irlantilainen instrumentaalista post-rockia soittava God Is an
Astronaut (GIAA) saapuu marraskuun alussa kolmen keikan
minikiertueelle Suomeen.
 
Näyttävistä projisoinneistaan tunnettu kokoonpano tuo
kokonaisvaltaisen audiovisuaalisen kokemuksen Suomeen ja Skandinaviaan
ensimmäistä kertaa. Keikan jokaista biisiä kuvittaa oma video.
Yhtyeen videot singleihin Fragile, The End of the Beginning ja
From Dust to the Beyond ovat saaneet soittoaikaa myös musiikkikanava
MTV:ltä.
 
Vuonna 2002 perustettun kolmimiehisen kokoonpanon tuorein, yhtyeen
mukaan nimetty neljäs albumi God Is an Astronaut julkaistiin vuoden
vaihteessa ja viidennen albumin julkaisu on suunnitteilla
loppuvuodelle 2009.
 
GIAA:ta lämmittelee kiertueella jyväskyläläinen, progressiivista
metallimusiikkia soittava Ghost Brigade, jonka kiitelty
debyyttijulkaisu Guided by Fire saa syksyllä 2009 seuraajan.
 
Helsingin ja Tampereen lippujen ennakkomyynti alkaa Tiketissä 17.
päivä elokuuta. Jyväskylän liput myy Jelmu/Lutakko samasta päivästä
alkaen.
 
GOD IS AN ASTRONAUT
http://www.myspace.com/godisanastronaut
 
"Experts at creating beautiful, instrumental landscapes from sound" -
Ken McGrath - blistering.com 9/10
 
We don't consider our music to be experimental or want to make it
experimental, we just want to have songs that people can remember and
listen to in ten years time and still hopefully take something away
from it. God Is an Astronaut audiojunkies.net
 
GHOST BRIGADE
http://www.myspace.com/ghostbrigade
http://www.ghostbrigade.net
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)