Rummut: rumpukamat ›

Tarvitsin hevimmät rummut, päätin ostaa Tamat. Kaverit koulussa kysy että "hyi h"#€tti mitä sä ny tamoja oot hankkimassa". Rumpumaikkojenkin äänensävy oli siihen suuntaan, että ei oo tolla kaikki ihan kunnossa.
Sit ku Tamoilla menee keikalle, niin ensin tulee kehut ulkonäöstä ja sit soundista. Eikä kukaan kysy, että mitä sä tamoilla soitat.
Ja loppujen lopuks, kumpi kuulostaa näistä seuraavista klipeistä paremmalta?
1:http://www.youtube.com/watch?v=xOB_Tryj01c
vai
2:http://www.youtube.com/watch?v=O4No-_RSj64
 
Se soundi mielestäni enemmän tatsista ku viisteistä kiinni.

Kailis: Erilaiset, Holestorm hyvä, erilaiset. Ehkä paremmat sulle, muttei minkään absoluuttisen mitan mukaan paremmat.
 
Nimenomaan. Minulle paremmat.
 
Edelleenkin täytyy olla sitä mieltä, että 90-luvun jälkeen ei ole enää tehty rumpuja niin kuin silloin ja ennen sitä. Suurin syy on asiakaskäyttäytymisessä. Haetaan halvinta hintaa ja sitä kautta valmistajat ovat siirtäneet valmistustaan halpamaihin. Hyvää on se, että jokaisella on mahdollisuus ostaa rumpuja. Huono puoli on se, että sitä highest endiä ei enää juurikaan saa. Aina joku osa tai kokonaisuus on oikaistu halvemman vaihtoehdon mukaan.

kimizu:vastenmielisyytesi merkkiä kohtaan lienee ilmeisen vahva, syystä tahi toisesta.
 
Sanoin jo aiemmin, että Kumut ovat ihan hyvät. Suomeen näyttää mahtuvan yksi hype kerrallaan ja nyt se on Kumu.

Eikös Gretshit ja Kumut ole aika erilaisia saundin puolesta? Miksi juuri nämä merkit on samalla lähtöviivalla, öh..
 
Kumuista sen verran, että mieleen jäi lähinnä mahtava bassorummun potku, melkeinpä rummun kokoon katsomatta. Tomit olivat ok, niissä oli aika suoransorttinen ääni, muistaakseni. Se mitä vähän vieroksuin, oli virvelisaundi. aika terävä ja "analyyttinen" ääni ilman sen kummempaa lämpöä tai Sonormaista tukevuutta. Nykyään Helanen taitaa tehdä virppoja myös paksummalla rungolla, mikä on pelkästään hyvä asia. Rumpujen pinta oli nätti vähän kotikutoisella tavalla, olisi kelvannut mulle kyllä mainiosti :)
 
Itse kyllä tykkään Gretschistä. Se hetki, mikä tuli USA Customien kanssa vietettyä, oli kyllä aika mukava. Niiden ääni tosiaankin läjähtää suoraan naamalle, mennään eikä menata. Oli hetken olo kuin T Williamsilla..
Hintapolitiikka ja saatavuus vain toimii tehokkaana vieroitushoitona. Silfverbergiltä en olisi sikakalliita rumpuja ostanut, enkä välitä tilata kokonaista settiä ulkomailta. Se siitä. Ehkä pitäisi tosiaan yrittää metsästää jotain vintagesettiä.
 
Tuosta Kumusta vielä sen verran, että Hämeenlinnassa käynnin jälkeen tuli ostettua Sonorin S Classix virveli ja bassari. Oli tarkoitus täydentää setiksi tomeilla myöhemmin. Mielen muutti emännän jatkuva ihmettely siitä, mitä teen kolmella rumpusetillä pienessä kämpässä (:E Mutta: Sonorin virveli oli mielestäni aivan toista maata kuin Kumun. Paljon enemmän mun makuun: ääni lämmin ja kiinteä. Bassari olisi varmaan hävinnyt basso-osastolla Kumulle, ääni oli terävämpi Sonorissa. Joten puntit oli siltä osin tasan Kumujen kanssa. Sonorien työnlaadussa on silti jotain yliluonnollista :P
 
Ei näitä pahuksen settejä oikein voi pistää mihinkään paremmuusjärjestykseen. Sen näkee jo siitä, että jokainen ehdottelee omia lemmikkejään kisaan mukaan. Mun heikko kohta Sonor ja Gretsch (no, se taisi mennä jo, hinnan myötä), mutta silti en luopuisi myöskään Yammuista, jotka olen itse värkännyt mieleisiksi. Ja bassarina siinä on hoikennettu (mutta hämmästyttävällä äänellä varustettu) Stage Custom hahhah..

Jos nyt sitten ihan ultimate-merkkiä haettais olisko se vaikka...
 
http://www.lesoprano.it/home_en.html
 
Mulle kelpais oikein hyvin jokin vanhempi Slingyn Radio King setti. Oli ne -30-50 luvuilla aika ylivoimaisia.
Mutta siis hyvä että nykyään löytyy joka makuun. Jopa Mikalle =D

Kailis: Jos nyt sitten ihan ultimate-merkkiä haettais olisko se vaikka...
 
http://www.lesoprano.it/home_en.html
 
Mulle kelpais oikein hyvin jokin vanhempi Slingyn Radio King setti. Oli ne -30-50 luvuilla aika ylivoimaisia.
Mutta siis hyvä että nykyään löytyy joka makuun. Jopa Mikalle =D
 
Radio Kingit olisi tuolla Hellstonessa Tukholmassa. 40-luvulta ja alkuperäisin kalvoin. Tosin ne eivät le minun juttu. Lian vanhat :-)
 
Kyllä ne Kumut minulle aivan varmasti kelpaisivat ja kuka tietää, vaikka sellaiset joku päivä tulisi hankittua. Gretschejä olen kuolannut jo pitkään ja olenhan sen maininnutkin, että Savonlinnassa on setti, jolla ensi kerran rumpuja soitin vuonna 1978. Sen jälkeen omistaja pani setin pussiin ja siellä ne on, mutta ei myynnissä. Round badgellinen 60-lukulainen 20 bd, 14ft ja 12 tt...
 
Nyt on noita settejä tarpeeksi ja tilaa niukasti. Oikein en raaski mistään luopuakaan ja käytännössä uutta mahtuu vain enttisen sijaan

Ittellä meni puolitoista vuotta sitten mlx-setti myyntiin. Uudet piti saada. Aikaa oli. Avoimin mielin päätin katsastaa tarjontaa. Hlinnassa Kumut, Vantaalla Gretschit, Hesassa Ludarit, Jammut ja DW:t, autoilua 1300km. Lisäksi yksityisillä Premieriä, ja noita jo mainittuja.
 
Gretschit kolahti heti lujaa. Soundi. Miinuksena tomirpustin "vähän" monimutkainen esim Jammuun verrattuna, tosin tukeva. Samoin huomioitava rumpujen suuri halkaisija. Kalvo sopii justiinsa viisteisiin. Siitä seuraa, ettei ihan hopolopo-vireillä voi vetää, mutta kun virittää aavistuksen korkeemmalle niin johan alkaa soida, ja botnea piisaa. Toimii loistavasti myös emperor-paksuisilla kalvoilla.
 
Kumuissa kolahti erityisesti bd, Premier series oli asiaa, dw:t parhautta, uudet Ludarit vähän kökösti viimeisteltyjä, vanhat kyllä iskee. Sonoreista ollut joskus Hiliten virppa, niihin en nyt sekaantunut.
 
Mutta pää ei enää kääntynyt. Gretschit piti saada.
 
Kesällä 2008 hinnat nousi maahantuojan vaihtumisen myötä 30%. 20,12,14 setin hinta nousi 1000e! Oli pakko kallistua dw/kumu -akselille. Kumut oli jo puolta halvemmat satiinina. Gretschillä vahattu,lakattu,pinnattu on sama hinta. Oli niillä vissiin muutama spesiaalilakka vähän kalliimpi. dw:n jazz-sarjan kattausta jo lähes tilatessa löysin kuitenkin vuoden vanhan 20x16,10x7,12x8,14x14 ja 14x5 jenkki gretsch-setin kohtuuhintaan(mun mielestä, ei vaimon). Olen edelleen myyty. Bd:stä en ole saanut ihan kaikkea irti(mlx bd 20x14on edelleen yllättävän jytky, toisaalta 22" gretch rinnalle niin ois valinnanvaraa), mutta tomit on niinkuin mulle pitää ja puuvirppa ihan pirun hyvä.
 
Toisaalta nykyään budjettiluokan rummutkin on niin hyviä, että voi kysyä onko järkeä laittaa sami/anssi tai stanton/vinnie kamaan useita tuhansia kun sillä tonnillakin saa jo ihan oikeat soittimet. Vaikken itte osaa ees soittaa, niin onhan se kiva istua jakkaralle kun fiilis on kohdillaan. Tuntuu, että näillä mennään prkl vaikka hautaan.
 
Toisaalta jos rokimpaa(22-24") settiä joskus tartten ja on rahaa, niin vaikka sitten se Kumu.
 
Tämä tämmöstä yhden miehen erittäin subjektiivista turinaa, mutta päätinpähän jakaa kokemukset vuoden takaa. Kannattaa kokeilla soittaen eri rumpuja, eroja on ja ei yksi setti millään kaikkeen taitu optimaalisesti. Välillä vaan pitäs olla isompi bassari ja välillä sparklea pinnassa jne
 
Tossa joku Gretsch-koputtelusivu:
http://www.indoorstorm.com/Gretsch_ … Drum_Set_Rosewood_Gloss-p-1415.html

Toisaalta nykyään budjettiluokan rummutkin on niin hyviä, että voi kysyä onko järkeä laittaa sami/anssi tai stanton/vinnie kamaan useita tuhansia kun sillä tonnillakin saa jo ihan oikeat soittimet.

Hyvä kirjoitus :)
 
Tosiaan, tonnilla saa kohtuulliset rummut, mutta ei tarvitse kuin tuplata hinta(silti vain puolet top of the line -hintatasosta), niin saa parhaimmillaan erittäin hyvät. Jankutan saman merkin ja mallin puolesta, mutta silti : Sonorin S Classix. Jos nyt ostaisin uudet rummut, niin ne olisi nuo, mutta 20" bassarin sijasta 22".

Kailis: Säälittävä provo. Tähän samaan retkuun ovat sitten vajonneet mm. Kuoppis, Nykänen ja Lukkarinen. Niilläkin päät aivan sekaisin.
 
Sama sinne takaisin. Haluan nähdä kun vaihdat Bradysi Kumuihin.
 
Kumut on vitun jees. Mutta vitun jees ei aina riitä.

Jep mullehan ne sitten pääty ne täälläkin myynnissä pitkään pyörineet gretschit. Kun tunnin niitä tsekkailin ja paukuttelin niin olin myyty. Kai tuo tosiaan on paljon fiiliksestäkin kiinni kun ei Yamahoissa mitään vikaa mun mielestä ollut.
 
Jotenkin vaan Gretsch iski soundi, fiilis se kaikki. Mun mielestä jo nykyisissä keskitason rummuissa on laatua ja soundia vaikka millä mitalla. Historiaa on tosiaankin tehty paljon vaatimattomimmilla vehkeillä. (Bonhamillako se kuului se pedaalin kitinä heh)
 
Täälläkin on ollut esim eri hintaluokan virveleistä testejä ja erot eivät ole olleet kovin huomattavia joissakin tapauksissa jopa mahdottomia erottaa toisistaan.
 
Jos oot vaikka kuinka tekninen soittaja ja mielestäsi soittamasi huippuluokan rummut ovat surkeet, et saa mitään aikaiseksi, mutta jos vintage kurkkupurkit sun mielestä toimii, ni ylität itses joka ilta. Eli henkimaailman juttuja !!
 
Maailma on täynnä loistavia rumpuja ja määrätyssä hintaluokassa erot on pieniä. Studiossa ja livenä vielä pienempiä (toki on sitten erilaisia rumpuja eri tarkoitukseen)
 
En osaa snoo kummat on paremmat KUMUT vai Gretschit, loistavia kummatkin, ainakin mun kokeilujen perusteella. Itse saan nyt fiiliksiä gretscheistä enempi ja aukeaa tuo vintage maailmakin ihan eri lailla
 
Pikkujuttuna tuli mieleen että Kumuja on vaikea realisoida jos kyllästyt koska ne on sun custom ja jokainen haluaa omansa ja vähenee tuo rumpukamoista jorina näillä sivuilla kun sulla on jo omat customit miksi kuolaisit muiden perään heh

Mun näkemys aiheeseen on, että kamat valitaan vedettävän musan mukaan. Jos lähtisin modernille pop/rock/jazz-keikalle, niin ottaisin mieluummin Kumut. Jos taas vedettävä matsku on tehty ennen 80-lukua (tyylilajilla ei väliä), niin silloin vanhat Gretschit toisivat oikean fiiliksen. Siis mulle. Ne Gretschit pitäisivät lisäksi olla nimen omaan vanhat.
 
Ludwig ja Gretsch ovat sellaiset merkit, että niistä fiilis tulee mulle pönttöjen iästä. Moderneja Gretschejä tai Ludwigeja en haluaisi. Vaikka ne kuulostaisivatkin hyvältä, niin niistä puuttuu se oikea henki, joka taas vintagekamoissa on.
 
Olen vetänyt joskus perus nykypoppia vintage Ludwigeilla ja niistä tuli ihan väärä fiilis siihen musaan. Tuntui jotenkin oudolta vetää tiukkaa beattia suht ilmeettömällä otteella kun kannut huusivat dynaamista sohlausta ja kolaamista ;). Toisin päin homma toimii ehkä aavistuksen verran paremmin, mutta kyllä vanhaa Purplea on silti paljon mukavampi soittaa vanhoilla Ludareilla kuin moderneilla Yamahoilla ;).

moderndrummer88: Tuon setin realisointi olikin helppo nakki...
 
no joo kun ne hinnat meni kohdilleen heh..

Kymmenisen vuotta sitten tuli setin vaihdon aika keskisarjasta korkeammaksi. Kumu oli uusi ja PT Percussion oli jo hetken ollut markkinoilla. Kokeilin molempia Tavastian kirpparilla ja etenkin PT teki vaikutuksen minuun. Sitten työpaikalleni tuli PT-setti, joka toimi joltakin osiltaan, mutta setti oli paljon heikompilaatuinen saundiltaan kuin kirpparilla kokeilemani. Laatu vaihteli liikaa siis.
 
Kumu vaikutti enemmän originaalimmalta ja myös originellilta, mutta saundi jäi hieman ympäripyöreäksi messukokemuksen perusteella. Työpaikalleni tuli sitten kaksikin settiä, joiden tomit vakuuttivat hetimiten. Bassari oli hieman semi, mutta virvelit eivät vakuuttaneet. Setit eivät kuitenkaan kokonaisuutena saaneet minua tekemään investointia, vaikka kokonaisvaikutelma oli positiivinen.
 
Sitten opettajani oli myymässä hänen 80-luvun lopun Gretsch-settiään ilman virveliä. Tomien "suoruus", ja soinnin ja vireen selkeys oli omaa luokkaansa verrattuna mihinkään millä olin aikaisemmin soittanut. Varmaan valuvanteilla oli oma osuutensa, sillä tuolloin niitä ei monissa rummuissa ollut. Bassari oli myös niin hienosti läjässä, ei mitään liikaa eikä mitään puuttunut, ja särmää oli. Eli ei se Gretsch-logo itsessään iskenyt niinkään, vaan filosofia niiden valmistamisen takana. Se filosofia, tai mikä se nyt onkaan, tekee niistä hieman poikkeavasti käyttäytyvän rummun soittotuntuman ja presenssin kannalta. Vanhat Ludwigit ovat järisyttävän hyvin "läjässä" verrattuna Gretschin rouheankliiniseen hifiin, mutta Gretschissä on sitten "se saundi".
 
Toinen samassa hintaluokassa pyörivä setti, jolla on jokseenkin Gretschin tuntuma ja saundi, on Yamahan PHX. Sanoisin jopa että PHX on paras setti, jolla ikinä olen soittanut. Joten puhe siitä, että parhaat rummut olisivat tehty jo, on klisee. Rummut kehittyvät musiikin mukana ja sen tarpeisiin.
 
Vuosi sitten teki mieli vaihtaa treenisettini Sonor Hiliteen, mutta kokemukseni siitä jäi valjuksi. Se mitä on ns. laatu, ei välttämättä muutu saundiksi. Saundiin vaaditaan näkemystä ja filosofiaa, eikä niinkään insinööritaitoa ja saksalaista suunnittelutaitoa. Täytyy vain todeta, että mielummin vedän treenikselläni Sonor Force 3001 kinetsusetillä, koska niiden saundissa on "enemmän" kuin Hilitessa. Eli 400 egen setti päihitti 1700 egen setin.
 
Jälleen subjektiivistä liirumlaarumia, mutta en voi kuin suositella lämpimästi niitä rumpuja, jotka sinuun iskee sekä saundiltaan että fiilikseltään. Oma valintani oli heti ensimmäisen tomilyönnin jälkeen G-piste.

Hirmuisen vaikea on muiden puolesta valita rumpuja. Jokaisella on oma näkemys siitä, mikä on oikein ja hyvää.
 
Minulla Sonorin Hilite oli ykkössettinä vuodesta -90, kun sellaiset uutena ostin. Edelleen ne ovat mielestäni paras setti, johon olen törmännyt. Sekä soundit että työn ja mateiaalin laatu huomioiden. Nykyisin ei enää tehdä rumpuja yhtä hyvistä materiaaleista, kuin 90-luvulla oli tapana. Niin kalliit rummut eivät enää myy. Sonor on muuttanut tapaan sa tehdä ja tekee nykyisin hintatietoisesti sekin. Ennen tehtiin ensin ja sitten katsottiin, paljonko hintalappuun olisi kirjoitettava. Kova panna tästäkin paremmaksi tehdastuotannon tasolla: http://www.drumcityguitarland.com/d … l/stores/1/Sonor-Jet-Set-W6C78.aspx Customina saa mitä vain, mutta nämä tehtiin tehtaan näkemyksellä hyvästä.
 
Kaikissa uusissa rummuissa on jokin kohta, jossa on hiukan (tai jopa täysin) talouttakin ajateltu.
 
Sitten tulee nämä itselleen kustomoidut setit, joita pidän historian kannalta huonona juttuna. Kuka niihin enää parin vuosikymmenen jälkeen saa lisää rumpuja tai edes särkyneen tai kadonneen tilalle sen oikean? Laatusoittimet ovat meillä vain lainassa. Osa harrastajista tykkää vanhemmista soittimista ja uudet eivät tunnu miltään.
 
Mutta fiilis vie Ludwigien kanssa keikalle ja treenaamaan tällä hetkellä. Niissä on minulle "se fiilis", joka rummuissa on kuitenkin minulle tärkeä juttu.

jazzmies: Vuosi sitten teki mieli vaihtaa treenisettini Sonor Hiliteen, mutta kokemukseni siitä jäi valjuksi. Se mitä on ns. laatu, ei välttämättä muutu saundiksi. Saundiin vaaditaan näkemystä ja filosofiaa, eikä niinkään insinööritaitoa ja saksalaista suunnittelutaitoa. Täytyy vain todeta, että mielummin vedän treenikselläni Sonor Force 3001 kinetsusetillä, koska niiden saundissa on "enemmän" kuin Hilitessa. Eli 400 egen setti päihitti 1700 egen setin.
 
Jostain kummallisesta syystä oma kokemukseni Hiliteistä on täsmälleen samanlainen. Tomien saundi oli kyllä "hifimäinen", mutta liian kliininen. Bassari jäi lähtöviivalle entiseen kinuski Sonor 3005-settiin verrattuna. Monellakin asteikolla.
Kun seteillä on niin paljon hintaeroa, on vaikeata uskoa korviaan, ja siksipä sitä vaan tekee ostopäätöksensä näiden nettikirjoitusten perusteella.
Kunpa kaikille rumpaleille kasvaisi niin vahva itsetunto ja luotto omiin korviinsa, että uskaltaisivat valita soittimensa kokemuspohjalta. Rohkeasti.

Mielenkiintoista..Mun mielestä basari on ton Hiliten parasta antia,PS3:t molemmin puolin,eikä mulla ole ollut mitään toivomisen varaa siinä.
 
Kehuja on tullut bändikavereilta sekä keikoilta,vaikea uskoa että esim 3005-sarjan basari olisi vielä paljon! parempi..itse en voi siihen mitään sanoa kun en ole sen sarjan rumpuja päässyt kokeilemaan,kiva olis joskus kuulla sekin.
 
(Ei ollut mikään myyntipuhe :) )

Ihmettelen Jazzmiehen ja Tindrumin kokemuksia Hiliten bassorummun vaisuudesta. Omat kokemukseni ovat kuitenkin ihan päinvastaiset. Todella hyvä ja botnekas soundi, jolle mikään Sonor ei ole tarjonnut täysin tasaista vastusta. Kuitenkin Sonorlite 18, 20 ja 22", Designerin 20" ja Phonickin 22" on ollut omana ja Signaturen 18" käytössä. Kiinalaisista olen noita 2000 ja 3000-sarjalaisia kokeillut samoin saksalaisia...
 
Oma Hilite kokemukseni on kohta 20 vuoden ajalta, joten moneen suuntaan olen rumpua ruuvannut ja kalvoja on ollut monia kokeiluissa. Osa kalvoista ei toiminut alkuunkaan, mutta PS3 molemmin puolin resoreiällä tai ilman ja demppaamattomana olen päässyt oikein hyvään soundiin. Samoin Ambassador molemmin puolin ja ehkä pieni pyyhe demppinä toimii hienosti.

hollmi-5: Ihmettelen Jazzmiehen ja Tindrumin kokemuksia Hiliten bassorummun vaisuudesta. Omat kokemukseni ovat kuitenkin ihan päinvastaiset. Todella hyvä ja botnekas soundi, jolle mikään Sonor ei ole tarjonnut täysin tasaista vastusta. Kuitenkin Sonorlite 18, 20 ja 22", Designerin 20" ja Phonickin 22" on ollut omana ja Signaturen 18" käytössä. Kiinalaisista olen noita 2000 ja 3000-sarjalaisia kokeillut samoin saksalaisia...
 
Oma Hilite kokemukseni on kohta 20 vuoden ajalta, joten moneen suuntaan olen rumpua ruuvannut ja kalvoja on ollut monia kokeiluissa. Osa kalvoista ei toiminut alkuunkaan, mutta PS3 molemmin puolin resoreiällä tai ilman ja demppaamattomana olen päässyt oikein hyvään soundiin. Samoin Ambassador molemmin puolin ja ehkä pieni pyyhe demppinä toimii hienosti.
 
Hiliten basarista itsellä eka kokemus oli "Ompa hyvä soundi!". Joka muuttui ajatukseksi "ei mene tukkoon vaikka kuinka polkee!", joka siitä vaihtui "voisitko mennä tukkoon, plz?", joka siitä vaihtui "ei perkele mene tukkoon vaikka kuinka polkee".
 
Hirveän hyvä soundi siinä oli, mutta ei joka paikkaan sopiva.

hollmi-5: Ihmettelen Jazzmiehen ja Tindrumin kokemuksia Hiliten bassorummun vaisuudesta.
 
Mielestäni en puhunut Hiliten bassarin vaisuudesta, vaan Hiliten vaisuudesta kokonaisuudessaan. Hilite ei sytyttänyt 1989 eikä 2008, koska setistä ei tule kaipaamaani "parkanoa" ulos. "Parkano" on siis särmää, jossa täytyy olla ns. räkäaspekti edustettuna. Mu(n)sta Hilitessa ei ole "parkanoa" niin paljon, kuten esimerkiksi Sonorlitessa tai kiinan Forceissa. Hilitessa on tosin sulosointista "kauniaista" kovinkin paljon, kuten myös Designereissa ja Saksan Forceissa. Kiinan Forceista puuttuu taas laadullisempi "kauniaisaspekti". Mun mielestä taas Amerikan Gretscheissä on sekä "parkano" että "kauniainen" edustettuna. Siksi iso G.