Muusikoiden.net
20.04.2024
 

Kitarat: kitarakamat »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Peavey Vypyr 15
1 2 3 4 5 6
Harrastelija
16.03.2009 22:32:21
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Otti ja katosi kotistyrkkari muille maille vierahille.
 
Soittamaan pystyy ilmankin, mutta pikkuinen combo on silti aina hyvä olla olemassa.
 
Tuota Peaveyn mallintavaa koti rämpyttelyyn olen hiukan katsellut (niitten iänikuisten Rolandien ja Voxien sijaan). Youtube videot ovat ihan asiallisia ja ei sitä liikaa ole haukuttu muuallakaan. Eli saattaisi olla vaihtoehto halvan hintansakin puolesta.
 
En toki odota mitään Dieselin, Einstein tai Fenderin ylittävää sounditaivasta, mutta eiköhän tuo käyttökelpoista ääntä itsestään irrottele? Ja wattimäärän ei tarvitse riittää bänditreeneihin, 15w on kerrostaloon ihan riittävä, etenkin kun bänditkin ovat olleet jo aikoja sitten manan majoilla.
 
Haulla löysin yhden ketjun, jossa lähinnä arveltiin ettei siitä ole mihinkään, jo ennen kun moista edes suomesta sai..
 
Eli onko nyt sen rantauduttua suomeenkin jo joitain aikoja sitten, jollain omakohtaista kokemusta styrkkarista?
 
Harrastelija
 
Tärkeintä on musiikki, kitara on vain väline sen tuottamiseen.
trih
17.03.2009 03:20:15 (muokattu 17.03.2009 04:24:24)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Onko niitä jossain kaupoissakin?
 
No kyllä näiden samplejen perusteella on hyvä yleispeli kunhan on se SAMPERIn ohjain ostettuna:
http://www.youtube.com/watch?v=-pmSEPolZbw
 
Just.
PappaSF
17.03.2009 11:41:05 (muokattu 17.03.2009 18:17:17)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Ite jo pääsy kokeilemaan tuota Vypyr 30 W, joka oli positiivinen kokemus.
Soundia saa tuosta moneen lähtöön ja efektit, amp-modellit, stombboxit eivät lopu ihan heti kesken.
 
Soittelin erillaisilla soundeilla (clean, pientä säröä ja isompaa säröä) ja ihan mukavasti soundasi ja taipuu mukavasti monenlaiseen menoon.
 
Ihan hyvä trankku peli tuo ja itse jos harkitsisin että 15W tai 30W niin ottaisin tuon 30W, kun hintaeroa ei ole mikään kauhian iso ja siinä taitaa olla pikkasen enempi ominaisuuksia.
 
Kaiken kaikkiaan hyvä kokemus jäi testauksen jälkeen tuosta Vypyr 30W, hyvä kilpailia tuolle Cube 15X ja 30X ym. Cuben vehkeille ja hinnaltaan ihan kohtuullinen.
 
Testasin tuota Itäkeskuksen Musiikki Fazerilla
 
koponen
17.03.2009 13:43:41
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Testattu on ja Vypyrit kyllä ehdottomasti kovin yllättäjä halppismarkkinoille. Ja se iso pedaalikin maksoi vain jotain reilun satasen.
 
I'm endorsed by Marshall
Kidi
17.03.2009 14:10:03
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Testasin kans markun musas ja soundas yllättävän hyvälle. miinuksia jos hakee niin ristuksen paljon nappeja... =)
 
Silppuri
17.03.2009 14:54:40
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

No eipäs ole kyllä hinnallakaan pilattu! 15-wattisen saa satkulla.
 
"I havent slept since I woke up."
Jacksonist
17.03.2009 15:25:17 (muokattu 17.03.2009 15:33:04)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Ite ajattelin korvata kotivahvarina Microcuben tuolla 15W Vypyrilla + Samperin pedaali I:llä. Briteistä joku ~150€ + postit. Vypyr 15 85 puntaa ja Sanpera I 48 puntaa.
 
koponen
17.03.2009 16:48:06
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Jacksonist: Ite ajattelin korvata kotivahvarina Microcuben tuolla 15W Vypyrilla + Samperin pedaali I:llä. Briteistä joku ~150€ + postit. Vypyr 15 85 puntaa ja Sanpera I 48 puntaa.
 
Paitsi että 15W versioon ei käy kumpikaan Sanpera. 30W versiosta alkaen käy sitten molemmat.
 
I'm endorsed by Marshall
Jacksonist
17.03.2009 18:03:57
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

koponen: Paitsi että 15W versioon ei käy kumpikaan Sanpera. 30W versiosta alkaen käy sitten molemmat.
 
Näinpä onkin näköjään. 70e pitää laittaa lisää tuohon 30:een..
 
Antti1
17.03.2009 18:07:21
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Noihin siis käy ihan midilankut, siis isompiin malleihin? Toi 30W vois olla kiva vekotin, kun ennestään löytyy kuitenkin tuo Diezel Columbus, jos tulee tarpeen ohjailla jotain midillä toimivaa.
 
Harrastelija
18.03.2009 18:47:36
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

15W versio kotiutui, lähinnä siksi, ettei 30w antanut meikäläiselle mitään lisäarvoja omiin tarkoituksiin.
 
Pikkuisen testailtu tehdasasetuksilla ja melko hyvältä vaikuttaa. Soundi ei ole ollenkaan niin "muovinen" jollaista antoi ulos esim. Roland Cube 20. Se on itseasiassa paljon parempi kuin odotin. Voisin jopa sanoa hyväksi.
Sen sijaan, ulkoinen yleisvaikutelma on hiukan muovisen oloinen, mutta ehkä siihen tottuu, jos vahvistin vaan kestää.
 
Perussoundit siis yllättävän hyvät ja muokkausvaraa löytyy riittävästi. Hyvä myös mallinnoksissa tuo Clean/särö erikseen jokaiselle mallinnetulle vahvistimelle.
 
Ohjekirja väittää myös, että EQ toimii jokaisen mallinnoksen kohdalla mahdollisimman aidosti alkuperäiseen verrattuna. Eli vaikuttaa enemmän tai vähemmän, hiukan eri tavalla kuin joissain toisissa.
Tätä nyt en ole vielä ehtinyt testailemaan.
 
Hintaansa nähden enemmän kuin hyvä ostos ja vie samanhintaisia mallintavia miten haluaa ja mihin haluaa.
 
Harrastelija
 
Tärkeintä on musiikki, kitara on vain väline sen tuottamiseen.
PappaSF
18.03.2009 19:05:03
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Ihan kiva kuulla että olet tyytyväinen, oman suht lyhykäisen testaamisen perusteella asiallinen peli tuo, niin ja onnea uuden kombon omistajalle :-)
 
Antti1
18.03.2009 19:06:42
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Voi perhana... Näinköhän se on, jotta joutuu itekin tuommoisen vaan päräyttämään. Mistäs halvimmalla lohkeaa? DV:ssä ainakin on aika edukas toi 30W malli.
 
Marklar
18.03.2009 22:34:55 (muokattu 18.03.2009 22:35:25)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Eikös Britanniassa ole erimalliset pistokkeet verkkovirralle kuin Suomessa? Jännite ja taajuus taitavat kyllä olla samat, eikä pistokkeen vaihtaminen kovin työläs operaatio ole..
 
Itsekin taidan tuon 15 wattisen hommata korvaamaan käyttämättä jääneen ValveKingin.
 
Mies ei ole puutteessa, vaan jatkuvassa tarpeessa.
Borlag
18.03.2009 22:40:25
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

heavymetallisti: Eikös Britanniassa ole erimalliset pistokkeet verkkovirralle kuin Suomessa? Jännite ja taajuus taitavat kyllä olla samat, eikä pistokkeen vaihtaminen kovin työläs operaatio ole..
 
Itsekin taidan tuon 15 wattisen hommata korvaamaan käyttämättä jääneen ValveKingin.

 
Juu onhan niillä, tosin laittavat adapterin tuolle mukaan pyytämättä, joskus koko piuhan jos laitteessa vaihdettava.
 
Juiffi
04.05.2009 20:58:20
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Juu tänään kokeilin tuota 75 wattista mallia. Voittaa Rolandin Cubet ainakin. Sitten kokeilin jotain Voxia, en osannut käyttää tai sitten se oli aivan kauheaa kuraa. Mutta tuo Peavey olis tällä viikolla tarkoitus hakea tuosta savonlinnasta. Riittävän hyvä puhdas ja soundin saa niin ruvelle, että huhhuh. Ainakin omalla mittapuulla. Efektejä on vaikka muille jakaa, eipähän lopu kesken. Tuo ledi show on aika jännää katottavaa. Kyllä kelpaa kohta soitella.
 
Antti1
04.05.2009 21:05:34
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Ainoa soundillinen ongelma tuossa on, että ihan kaikki "mättövahvarit" kuulostaa keskiääniltään vähän ohkaselta. Saattaisi korjaantua elementtiä vaihtamalla, mutten jaksa vaihdella kamalasti. Pitäis tehdä kaappiliitäntä johdon persukseen melkein.
 
"I do not need a microphone. My voice is fucking powerful!" -JB
Jaken
07.08.2009 23:42:33
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Osto edessä, ja valinta pitäisi tehdä Vypyr 30 vs Vox ValveTronix VT15/VT30. Tympeä vain että kokeilemaan ei kumpaakin pääse järkevästi etäisyyksien takia, eli verkosta tilaukseksi menee... Soitto lähinnä Metallica-tyylistä, mutta kyllä toimivat cleanitkin pitää olla. Lisäkokemukset eritoten Vypyristä (senverta uusi malli ettei netistä oikein löydy syvällisempiä jorinoita), eritoten jos jollakulla olisi kokemusta noista molemmista niin todella mielelläni kuulisin mielipiteitä!
 
Zl z
08.08.2009 00:20:37 (muokattu 08.08.2009 00:25:51)
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Jaken: Osto edessä, ja valinta pitäisi tehdä Vypyr 30 vs Vox ValveTronix VT15/VT30. Tympeä vain että kokeilemaan ei kumpaakin pääse järkevästi etäisyyksien takia, eli verkosta tilaukseksi menee... Soitto lähinnä Metallica-tyylistä, mutta kyllä toimivat cleanitkin pitää olla. Lisäkokemukset eritoten Vypyristä (senverta uusi malli ettei netistä oikein löydy syvällisempiä jorinoita), eritoten jos jollakulla olisi kokemusta noista molemmista niin todella mielelläni kuulisin mielipiteitä!
 
Pikkuveli osti tuossa taannoin Vypyr 75:n jonka specsit ei juurikaan eroa tuosta 30-mallista, ja helvetin monipuolinen vahvainhan tuo on kyllä, (ehkä jopa liiankin monipuolinen, kun on tuohon Randalliin jo kerennyt tottumaan ja tutustumaan). Kotisoittelutarpeisiin irtoaa kyllä oikein mainiosti sitä higain osastoa, sekä myös niitä puhtaita. Monipuolisuudessaan ja myös soundeiltaan peittoaa meikästä ainakin Rolandin Cube-sarjan, Voxin mallintavia ei syvällisemmin ole tullut testattua joten niistä en sano tässä yhteydessä mitään. Tosin Peaveyn potikoita saattaa tovin joutua pyörittelemään soundia hakiessa, kun niitä eri optioita tuosta tosiaan löytyy.
 
YOU COOKED IT WRONG AGAIN!
tuomas30
08.08.2009 00:57:11
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kannattaako ostaa ennemmin esim tämä vypyr 15w, vai esim pocket pod jonka sitten yhdistäis kotiteatteriin? (2x magnat 503:set) Pelkästään kotisoittelua ajatellen
 
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1 2 3 4 5 6

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «