Tästä on keskusteltu paljon aikanaan kun eräs zädilainen baari keksi ottaa tuon käyttöön pari vuotta sitten. Maailmalla on tietääkseni aika yleinen käytäntö. Mutta silti se on aivan penaalista. Huomioon ottaen Kantiksen niin eihän se räkälä sais senkään vertaa tuottoja jos ei bändit kävis sielä. Ja joutuu se vuokran siitä tilasta maksamaan kuitenkin vaikkei siellä möykkäis kun rotat ja torakat. Kolme vai neljä kertaa on tullut siellä kolisteltua ja viimeisin oli ns. takuuperseilyn alainen illanvietto. Ja oli myös viimeinen. Alakerta oli puolillaan mutta silti täyttyi myynti. Se siis onnistui mutta latisti tunnelmaa kyllä moinen lisä-velvoite. Baariyrittäjät ovat ottaneet tylyn asenteen soittajia kohtaan ja ovat päättäneet vyöryttää osan kuluista soittajien niskoille. Senkin lisäksi että suurin osa tekee hommaa harrastuksekseen ja kamoihin on palanu muutamia tonneja. Reilu meininki? Pitäis saada ryhmähenkeä ja alkaa boikotoida tollasia mestoja. Loppuu se riisto. Illalla hilpeenä kaljaa ja aamulla kalpeena hiljaa. |
tommiot 08.08.2009 00:40:37 (muokattu 08.08.2009 00:40:56) | |
---|
Pitäis saada ryhmähenkeä ja alkaa boikotoida tollasia mestoja. Loppuu se riisto. Ehdottomasti. Meidän bändi ainakin boikotoi. Paitsi jos jätkät haluaa lähteä ilman mua keikalle. Alalla työskennellessä (mikserin toisella puolella) on tottunut siihen että tulee liksaa, ja usein vielä safkat päälle. Ei paljon nappaa lähtee soittamaan niin että siitä joutuis itse maksamaan. How do mix ?! ¯(°_o)/¯ |
TheEsa 08.08.2009 11:56:32 | |
---|
Alalla työskennellessä (mikserin toisella puolella) on tottunut siihen että tulee liksaa, ja usein vielä safkat päälle. Ei paljon nappaa lähtee soittamaan niin että siitä joutuis itse maksamaan. Aivan. Kyllähän soittaminen ja keikkailu kivaa on, mutta ei niin kivaa että siitä rupeaisi itse maksamaan :D http://www.freewebs.com/rock-ugly |
Niq 08.08.2009 12:53:07 | |
---|
TheEsa: Aivan. Kyllähän soittaminen ja keikkailu kivaa on, mutta ei niin kivaa että siitä rupeaisi itse maksamaan :D Jep. Ilmaiseksi voi jopa harkita lähteä soittamaan jos ei tarvitse maksaa matkoja omasta pussista eikä roudata edes backlineä paikalle, vaan miehet ja kitarat & rumpukapulat piisaa. Baarit kusee omille kintuilleen moisella kusipäisyydellä. Olen ainakin itse huomannut, että siellä missä viihtyy esiintyjät, viihtyy myös asiakkaat ja päinvastoin. "I have a cunning plan" -Baldrick |
Fintrollx 08.08.2009 17:54:33 | |
---|
"You can't kill heavy metal" |
spade 12.08.2009 23:25:41 | |
---|
Hitto noil baareillakin kulut per olut tuoppi on 0,50€ ni on ihme jos ei edes jotain kipurahaa löydy bändille.. Lentokonesuihkuturbiinimoottoriapumekaanikkoaliupseerioppilas |
tommiot 12.08.2009 23:56:32 | |
---|
spade: Hitto noil baareillakin kulut per olut tuoppi on 0,50€ ni on ihme jos ei edes jotain kipurahaa löydy bändille.. Kyl. Tilojen vuokra ja henkilökunnan palkkaaminen on ilmaista. How do mix ?! ¯(°_o)/¯ |
Bobana 16.08.2009 01:08:28 (muokattu 16.08.2009 01:09:33) | |
---|
Moridin: Kyl. Tilojen vuokra ja henkilökunnan palkkaaminen on ilmaista. Tässä tää tuli. Meneekö se sun pikkuseen päähäs että se ravintoloitsija joutuu silti maksamaan siitä tilasta vaikka siellä vaan paska haisis ja torakat hyppis pöydillä. On aivan naurettavaa sysätä vastuuta bändeille. Tilanteen PITÄISI olla niin että bändit lähettävät demonsa "työnantajalle" ja hän päättää että onko bändi tarpeeksi hyvä saadakseen illan myynnin "täyteen". Millä ihmeen yhtälöllä ravintolan tuottavuus sysätään artistien niskaan...??? EDIT. Tästä keskustelusta ei puutu enää kuin se yks basisti... Illalla hilpeenä kaljaa ja aamulla kalpeena hiljaa. |
Super-Jari 16.08.2009 08:50:58 | |
---|
Varmaan ensimmäinen kerta kun olen Bobanan kanssa samaa mieltä. Palkat ja vuokrat pitää juosta ohjelmasta huolimatta. |
Seba 16.08.2009 09:30:49 | |
---|
kyllä se niin on että pitää tuon yhtälön mennä toistepäin ennenkuin itse näen roudaamisen vaivaa pätkäkään. Soittaminen on niin kivaa että sen voisi tehdä vaikka ilmaiseksi, mutta muut hommat on sen verran rasittavia että niistä pitää kyllä korvaus saada. Pikkurahalla (400) ollaan itse tehty keikkaa, josta ei kulujen ja verojen jälkeen montaa kymppiä per jannu käteen, mutta jotain kuitenkin. Ja tuo summa on se mitä baarit itse ovat ehdottaneet ja antaneet mahdollisuuden pyytää enemmänkin, mutta ei olla kehdattu kun ihan nimettömiä harrastelijoita ollaan kuitenkin. Ei muuta kun boikotti moisille stadin paskabaareille ja menkää hyvät ihmiset espoon puolelle soittamaan, sieltä saa jopa vähän rahaakin ilman riskejä. |
tommiot 16.08.2009 11:05:08 | |
---|
Bobana: Tässä tää tuli. Meneekö se sun pikkuseen päähäs että se ravintoloitsija joutuu silti maksamaan siitä tilasta vaikka siellä vaan paska haisis ja torakat hyppis pöydillä. On aivan naurettavaa sysätä vastuuta bändeille. Tilanteen PITÄISI olla niin että bändit lähettävät demonsa "työnantajalle" ja hän päättää että onko bändi tarpeeksi hyvä saadakseen illan myynnin "täyteen". Millä ihmeen yhtälöllä ravintolan tuottavuus sysätään artistien niskaan...??? EDIT. Tästä keskustelusta ei puutu enää kuin se yks basisti... HÄH?? Mä kuittasin tohon edeltävään viestiin että se ei oo ihan niin yksinkertaista että ravintolalla on vaan kulut 0,50 euroa per tuoppi. Voi olla aika vitun tiukka paikka kuitenkin alkaa maksamaan edes liiton minimejä tuntemattomalle paikalliselle hevibändille, joka saattaa vetää mestaan 10 ihmistä, ja kantajuopot ei edes uskalla tulla sinne meteliin kun vedetään ainakin 115 dB. Mun mielestä ihan asiallista on että mennään pelkillä lipputuloilla, ja jos tullaan kauempaa niin kilsat päälle. Kohtuutonta on se että vaaditaan esiintyjiltä rahaa jos ei tuukaan tarpeeks jengiä. How do mix ?! ¯(°_o)/¯ |
Hippoman 16.08.2009 11:33:38 | |
---|
Ei paljon nappaa lähtee soittamaan niin että siitä joutuis itse maksamaan. Joo, no ei todellakaan. Ainakaan enää. Kotipuolessa on pari lempparipaikkaa, missä voi soitella ihan juoma- ja ruokakuluilla. Nyt vituttaa taas ihan helvetisti |
jannu 16.08.2009 14:18:33 | |
---|
Hippoman: Joo, no ei todellakaan. Ainakaan enää. Kotipuolessa on pari lempparipaikkaa, missä voi soitella ihan juoma- ja ruokakuluilla. Siis siellä saa soittaa, mikäli ostaa ruokaa ja juomaa??? |
Hippoman 16.08.2009 15:50:43 | |
---|
jannu: Siis siellä saa soittaa, mikäli ostaa ruokaa ja juomaa??? Heh. Nielen ylpeyteni ja vaivun hirteen. Nyt vituttaa taas ihan helvetisti |
Lennu 16.08.2009 20:38:37 | |
---|
jannu: Siis siellä saa soittaa, mikäli ostaa ruokaa ja juomaa??? Heh. Tää oli varmaan vitsi, mutta onhan se totta, että usein ne soittajat vie kyllä asiakaspaikkoja sieltä ravintolasta, kun luuhaavat siellä ylimääräistä aikaa soiton ulkopuolella. Usein ovat myös kovaäänisiä ja häiritsevät oikeita ihmisiä. Me ollaan serkkuni Veken ravintolassa viety roskiskatoksen nurkille yksi penkki, jossa muusikot voivat metelöidä ja syödä huumeensa rauhassa. Ei roudareita eikä kuskia, omat loppuunnussittu PA ja mersu. Yöt teltassa. |
BigAgib 26.08.2009 19:17:22 | |
---|
Hei oikeesti! Alalla 20 vuotta mm. Stadissa keikkailleena. En ole koskaan kuullut mokomasta kusetuksesta! Älkää kukaan, koskaan lähtekö tuollaiseen diiliin. |
vital 27.08.2009 11:21:42 | |
---|
kun me soitettiin bändin kaa Kantiksessa, niin jouduin jopa maksamaan narikasta. Ja jep, meitä kusetettiin muutenkin. Baarimikko lähti veks vartiks alakerrasta soiton aikana, ja yleisö meni yläkertaan hakemaan juotavaa. Ja me jouduttiin tietenkin maksamaan kantikselle keikan jälkeen. Meitä häädettiin pois alakerrasta melkein heti keikan jälkeen, vaikka sen piti olla auki vielä tunnin verran. Kukaan ei ees tiennyt että pelkkä käteinen käy alakerrassa, sekin vaikutti. oh well... |
JCM 27.08.2009 11:59:04 | |
---|
vital: kun me soitettiin bändin kaa Kantiksessa, niin jouduin jopa maksamaan narikasta. Ja jep, meitä kusetettiin muutenkin. Baarimikko lähti veks vartiks alakerrasta soiton aikana, ja yleisö meni yläkertaan hakemaan juotavaa. Ja me jouduttiin tietenkin maksamaan kantikselle keikan jälkeen. Meitä häädettiin pois alakerrasta melkein heti keikan jälkeen, vaikka sen piti olla auki vielä tunnin verran. Kukaan ei ees tiennyt että pelkkä käteinen käy alakerrassa, sekin vaikutti. oh well... Melko legendaarista. |
oiva tumpeloinen 27.08.2009 12:04:38 | |
---|
JCM: Melko legendaarista. Khyyl. Ihan kyllä kiinnostaisi tietää, mitenköhän hyvin kanne tuommoisesta pystyyn jätetystä maksusta pitäisi rosiksessa. Eli mitenköhän pitkälti tuommoinen "sopimussakko" pitää kutinsa, kun siinä on kuitenkin kyse lekkeristä.... |
Simo78 27.08.2009 15:51:07 | |
---|
JCM: Melko legendaarista. Oma vastuu!! Jee jee. Artisti maksaa! jee jee |