Aihe: Lastenmusiikki
1 2 3 4 5 6 7 8 9
eth0
02.03.2009 10:24:12
tsugaru: Hmmm. Tässähän on kysymys myös mielihyvästä, jota lapsi kokee vanhempiensa mielihyvän tunteesta. Jos vanhemmat tuntuvat pitävän siitä, että lapsi kuuntelee känkkäränkkää, niin kyllä se saa lapsenkin pitämään känkkiksestä. Jos vanhemmat soittelevat tutumusiikkina J. Karjalaisen Lännen-Jukkaa tai Pähkinänsärkijää, on melko varmaa että musiikki nappaa lapsellekin.
 
Meillä kuunnellaan yhdessä kaikenlaista musiikkia. Kaikki ei mene läpi, mutta enemmän lasten äidillä on vaatimuksia sen suhteen mitä kuunnellaan kuin jälkikasvulla.
 
Yleisesti tuntuu, että selkeät rakenteet, laulumelodiat ja tietyntyyppiset bassolinjat ovat se mistä vähän vaille kolmevuotias esikoinen tykkää. Frööbelit ym. yleisesti rockin ja kantrin suuntaan kumartavat jutut ovat pojasta paljon kiinnostavampia kuin esim. Ipanapalta löytyvä mainio Palefacen englannintunti. Perinteiset lastenlaulut pärjäävät kisassa myös yllättävän hyvin.
 
Taitaa olla niin, että mainitut reunaehdot täyttävä musiikki koukuttaa tässä vaiheessa lasta enemmän kuin "lapsellinen" tematiikka (autot/sammakot/jne.). Iskelmämusiikki sopii nukuttamiseen. SRV, Grand Funk Railroad ja Allmanit ovat "pomppimismusiikkia".
 
Toki pääosin sanoitusten perusteella suosikeiksi ovat nousseet YUP:n "Myyrä", Baddingin "Laivat" ja Matti-Eskon "Rekkamies". Mummo ihmettelee, kun lapsi paukuttaa Martikaista täydestä sydämmestä...
tsugaru
02.03.2009 10:55:59
Frööbelit ym. yleisesti rockin ja kantrin suuntaan kumartavat jutut ovat pojasta paljon kiinnostavampia kuin esim. Ipanapalta löytyvä mainio Palefacen englannintunti. Perinteiset lastenlaulut pärjäävät kisassa myös yllättävän hyvin.
 
Taitaa olla niin, että mainitut reunaehdot täyttävä musiikki koukuttaa tässä vaiheessa lasta enemmän kuin "lapsellinen" tematiikka (autot/sammakot/jne.). Iskelmämusiikki sopii nukuttamiseen. SRV, Grand Funk Railroad ja Allmanit ovat "pomppimismusiikkia".
 
Toki pääosin sanoitusten perusteella suosikeiksi ovat nousseet YUP:n "Myyrä", Baddingin "Laivat" ja Matti-Eskon "Rekkamies". Mummo ihmettelee, kun lapsi paukuttaa Martikaista täydestä sydämmestä...

 
Baddingiä pitäisi hankkia. Leevi and the Leevings on lasten suosima sekin. Olisikohan Paukkumaissi sitten paremminkin äitien suosiossa?
 
Ipanapalta nousevat ylitse muiden mukavan poljentoiset Lastenhuoneen kapina ja Huina haina. Mutta Paleface on hyvää kuunneltavaa kun aletaan oppii englantii.
No, olihanne tietysti pikkasen "hyvinsyöneen" näkösiä keskitysleirivangeiks, mut eise ainakaan mua silleen haitannu, ku ei täs oikeestaan ollu pääosissa ne ihmiset, vaan niitten puheet. NHR
Torsti Suomi
03.03.2009 19:28:47
Onko tämä Ipanapa-homma oikeasti kehitetty lapsia varten vai lasten vanhempia varten, jotka haluavat annoksen Hanna Pakarista ja Olli Lindholmia säännöllisesti (tai ovat kyllästyneet poptorimaiseen syntikkataustaiseen sinnepäinlauluun).
 
Väittäisin, että lapset ovat aika vaativa kohderyhmä, sillä heillehän ei voi perustella järkisyillä mitään. Tunteella mennään. Riittääkö kaikenmaailman Palefaceilla ja muilla nuorisomusiikin helmillä kompetenssia iskeä tähän ns. tunnerakoon kuitenkaan...
Milkop
03.03.2009 19:33:12
 
 
Rölli toimii vielä näin vanhempanakin ja oli ehkä kovinta kotimaista joskus pentuna. Hauskoja sanoituksia ja hyvin tehtyjä biisejä muutenkin.
"People are fucking boring. You know what would be great for a guy like me? To be in a coma." -George Carlin
Simo78
03.03.2009 19:40:51
Milkop: Rölli toimii vielä näin vanhempanakin ja oli ehkä kovinta kotimaista joskus pentuna. Hauskoja sanoituksia ja hyvin tehtyjä biisejä muutenkin.
 
Näin. Tykkääköhän Frederik "robotti ruttunen sähköhella ella" biisistä? Biisi siis kertoo siitä, että vaihdetaan nuorempaan ja kuumempaan:-D Niin ja lopussa se nuorempi sitten jättää ruttusen ja ruttuselle iskee koti-ikävä...
-Cale
03.03.2009 21:23:53
Koululta jossa olen avustajana löytyy useampikin Irwin Goodman -fani. Sanomaltaan kaikki biisit ei ehkä ole lapsille sopivia. Onhan Irwin tosin tehnyt lastenlaulujakin joskus.
Torsti Suomi
03.08.2009 23:48:21
Tällä hetkellä meillä on suosiossa "aikuisten" musiikki. Autossa pitää väkisin soida joko Whitesnaken alkupään tuotanto tai Tuomon Reaching out for you. Vaimo on jo ihan hiilenä, kun nämä ovat ns. voimasoitossa.
 
Eilen pistettiin väliin hieman Huvituttia ja kyllähän siihen löytyi vanhasta muistista laulut vielä pojilta, mutta heti viimeisen laulun jälkeen piti Tuomo pistää peliin.
Olipa kerran Ihmemies, Teräsmies ja Batman - samassa baarissa...
Torsti Suomi
03.08.2009 23:50:21
Ja vielä piti mainitsemani..
 
Olen erittäin pettynyt Fröbelin palikoiden toimintaan. Nyt useampia levyjä kuunnelleena huomaan, että yksi olisi riittänyt. Se on itsensä toistamista, samat soundit ja Mats Lillrankin tylsä ääni. Ok, en itse ole kohderyhmää, joten jos tenaviin uppoaa, hyvä homma.
Olipa kerran Ihmemies, Teräsmies ja Batman - samassa baarissa...
horsehead75
04.08.2009 14:12:27
Oh-hoh!
 
Täällähän on unohdettu kokonaan yksi: Herra Heinämäen Lato-orkesteri.
 
Ehdottoman taitavaa, oivaltavaa ja hyvää lastenmusiikkia. Herra Heikki Salo kiinnostavine sanoituksineen uppoaa niin lapseen kuin aikuiseenkin.
 
Pankaahan mieleen ja katsokaahan nettisivut, taitaa jokunen klippi löytyä musiikkiakin:
 
http://www.heinis.fi/
When the power of love overcomes the love of power, the world will know peace. - Jimi Hendrix
Ed_Guy
04.08.2009 15:29:52
Viidakkorumpu - Aarne Alligaattori on aika mukaansa tempaava biisi :)
texjazz
04.08.2009 15:36:16
 
 
Ja jos joku ei ole vielä saanut Tohtori Orffin ja Herra Dalcrozen levyjä kuunneltavaksi, laitan lapset täältä päiväkodista uhkailemaan teitä. Ne ei kutsu teitä synttäreille eikä leiki huomenna teidän kaa.
Älleh ellus allo nodhat.
rintapek
04.08.2009 16:45:11
 
 
horsehead75: Oh-hoh!
 
Täällähän on unohdettu kokonaan yksi: Herra Heinämäen Lato-orkesteri.

 
Niin, eihän se ollut kuin ekasivulla.
Muutoin kyllä yhdyn sanoihisi.
One kind of music only - the good kind
apua-mies
04.08.2009 19:51:10
sturm und drang, ra, pantera, iron maiden.
Zed
04.08.2009 20:44:35 (muokattu 04.08.2009 20:46:33)
 
 
Mörköoopperaa ja vaikka M. A. Nummisen ja Jarkko Laineen puolianarkistisia levyjä 70-luvun alusta kannattanee soittaa nykykersoillekin. Kokeilkaapa, niin niistä kasvaa teräväkatseisia ja piikikkäällä huumorintajulla siunattuja paskiaisia.
mll
04.08.2009 21:47:31
H. Ani: Kyl Orfin ja Dalcrozen rinnalla pitää mainita Hullut Hattuset.
Meinaan notta vähintään yhtä hyviä ovat, jollei parempiakin.
 
http://www.hattuset.net/

 
Hattuset on kyllä tiukka bändi. Lastenmusan parhaimmistoa. Lainailimme lastenmusiikkia kirjastosta roppakaupalla, vain todetaksemme, että omasta levylaarista löytyivätkin parhaimmat pöhinät l. Hullut Hattuset.
kousmanen
04.08.2009 21:54:34
 
 
Fröbelin Palikat. Siinä on sitä jotain.
Up the Irons /,,/
Prophet
04.08.2009 23:06:03
Jonna Tervomaan paras kasaribiisi Kulta polkee fillarillain. Anna Babitzin on tämän alunperin esittänyt.
 
http://www.youtube.com/watch?v=YiAcNqj59yE
Torsti Suomi
05.08.2009 00:15:55
Timppa_: Fröbelin Palikat. Siinä on sitä jotain.
 
Itse itseäni lainaten muutama viesti taaksepäin:
 
"Olen erittäin pettynyt Fröbelin palikoiden toimintaan. Nyt useampia levyjä kuunnelleena huomaan, että yksi olisi riittänyt. Se on itsensä toistamista, samat soundit ja Mats Lillrankin tylsä ääni. "
 
Mitä jotain? Vai ainoa, jonka tiedät?
Olipa kerran Ihmemies, Teräsmies ja Batman - samassa baarissa...
sub zero
05.08.2009 00:49:58
parhaiten lapselle sopii tuommoinen melodialtaan tarttuva klassinen musiikki
mr. finland, walk on by, your ideapark dream. mr. finland, walk on by, your alko store supreme
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)