Tanssimusiikki ›

sutikomppi: Terve. Ruonansuun " Ollaan enkeleitä toisillemme". Mietin aina kun tuon joutuu kuuntelemaan mietin, onko se perkele tehnyt tuon tosissaan. On se limainen piisi.
Varsinkin se kohta, toinen toistaan huonompi ihminen...... kylmät väreet menee joka kerta.
 
Perinteisestihän Jope on jokaiselle huumorilevylleen jättänyt aina sinne viimeiselle raidalle sen tosikkobiisin ja äskenhän jopa levytti kokonaisen albumillisen näitä tosikkolauluja.

Anonymous-jazz: Perinteisestihän Jope on jokaiselle huumorilevylleen jättänyt aina sinne viimeiselle raidalle sen tosikkobiisin ja äskenhän jopa levytti kokonaisen albumillisen näitä tosikkolauluja.
 
Tosikkobiisi?
Tarkoitatko esim. "Hannu ja Niilo"?
Joka on päivitetty versio "Hanna ja Niilo" -biisistä. HOHO!! :D

-Näistä pateettisista: Ranskalaisethan sen osaa: Kuolleet lehdet, La Mama, Hymni Rakkaudelle... Taitavien tulkitsijoiden esittämänä klassikko-kamaa.
 
Sitten on näitä "artisteja" jotka itkevät lavalla, ennen kuin kuulijat edes hoksaavat että mistä hiivatista tässä on oikein kysymys. Minuun ei tämä siirrettävä käyttötuska ole oikein koskaan purrut vaan pikemminkin vaivaudun esiintyjän puolesta. Mielestäni esittäjän ei tarvitse itkeskellä. Riittää kun kertoo surullisen tarinan. Itkeköön kuulijat, jos sattuu kolahtamaan. Vesku Loiri lienee aivan nuorallakävelyn rajatapaus, ehkä pienempikin intensiteetti riittäisi.

Carola - Rakkauden jälkeen

marpula: Ja sitten kuuntelemaan:
http://www.youtube.com/watch?v=lWhbsCdsru4
 
Jep!
 
Voi elämä.

Anonymous-jazz: Perinteisestihän Jope on jokaiselle huumorilevylleen jättänyt aina sinne viimeiselle raidalle sen tosikkobiisin ja äskenhän jopa levytti kokonaisen albumillisen näitä tosikkolauluja.
 
Onneksi tästäkin voi nauttia Jope-vapaan, huumorista vapaan, objektiivisemman version jonka levytti Eero Aven!
 
Samalla levyllä on myös kaunis renditio Burning lovesta, jonka rokkiulinat vetävät vertoja jo tuolle Isabellelle.

Kirka: Mamy Blue

Pari biisiä tulee mieleen, jotka kuulin viimeksi parisenkymmentä vuotta sitten. Jorma Pulkkisen järisyttävä vibraattoteos, nimeä en enää muista. Toinen on Leo Gauriloffin todennäköisesti parodiana levytetty biisi, jossa lauletaan mm. kotitalon palamisesta yms.
 
Voi kun kuulisi nuo uudestaan.

Jope: Jukka-Pekka Palo.
 
"Jukka Pekka Palo (eddäduda)
Meiltä palo talo (eddäduda)
Myö ei piästä kottiin (eddäduda)
Ota meijät Noppapottiin.

Huuhaa- Innasen "Surullinen onaniahumppa"-

onhan noita!??
"Yön syliin" (Jamppa)
"Rakkauden jälkeen" (Carola)
"Ruusuja hopeamaljassa" (Eki)
"Joutsenlaulu" (Hakulinen)
"Mikä sulle oikein tuli?" (Lapuan Huutaja)
"Kuin joutsenlaulu" (Rantelin)
"Kaduilla tuulee, Siellä missä nyt oot" (Siltsi)
"Viimeinen kuulutus, IAkaan Sinikellojen" (Metri-Helena)
"Yksinäinen saarnipuu, Albatrossi, Kotkan poikii, Saimaan saaressa jne" (Junnu)
"Kuurankukka, Jos annat vierellesi tulla, Jotain jää" (Koivusalo)
"Viimeinen valssi" (Meri Tapio)
"Marraskuu" (Miljoonasade) jne jne.
 
mutta ketjun aloittaja tarkoittanee ns. "kulta-ajan" pateettisia lauluja ja sellainen aika sijoittunee parhammillaan 70-80 luvuille ja tapahtumamiljööksi voi kuvitella taajamien/lähiöiden keskikaljakuppilat iltapäivällä!???
 
Tarja Ylitalo on by the way taannoin levyttänyt hienon kappaleen "Yöjuna", siinä tavoitetaan mun mielestä hienosti loppuvan rakkauden öinen tunnelma! ;) Ekan kerran ton biisin kuullu nimenomaan 80-luvun alkupuolella "Kyrösjärvi"-nimisen ravintolan grammarista..

Äääääääääääääääääääääääääääääääähhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhh : /
 
Esa Nieminen: Mihin onni menee
 
..ei tarvi mitään lisätä, siinä on kaikki aiheesta! : (

Jami: ..
En kovasti oo viehättynyt lajitoverien tunnemaailman arvioinnissa. Kaikki mitä myydään on löytäny paikkansa vaikka soittaja olis kuinka leipääntynyt. Muusikon olis erityisesti hyvä myötäelää ihmisten tunnemaailmaa. Leipäpappius on tylsää. Kaikille.
 
Hienosti kirjoitettu ..juuri näin!

Lumi teki enkelin eteiseen.

Jami: Kovin tuntuu kyyniseltä porukka. Ainakin siinä vaiheessa kun nuo Junnun biisit tulee luetteloon. Joko joku pian keksii että Leino oli aivan ylivoimainen surkeuden kuvaaja.
 
En kovasti oo viehättynyt lajitoverien tunnemaailman arvioinnissa. Kaikki mitä myydään on löytäny paikkansa vaikka soittaja olis kuinka leipääntynyt. Muusikon olis erityisesti hyvä myötäelää ihmisten tunnemaailmaa. Leipäpappius on tylsää. Kaikille.
 
3000-4000 keikan jälkeen on selvää että määrätyt biisit alkaa tuntumaan puulta. Siinä 500 esityksen jälkeen alkaa elämän valttikortit olemaan aika korni esittäjän mielestä. Pappi ei saa elää liikaa tunnemaailmassa seurakuntalaisten kanssa. Muuten se on alta vuoden hullujenhuoneessa jos joka surukeskusteluun se itkee ja vollottaa mukana. Sama on muusikon kanssa, kova jätkä ( tai siis pimee ) saa olla jos sen 500 jälkeen vielä elämän valttikortit saa aikaan tunnekylläisen tilan. Eri asia on sitten se tilanteen / keikan/ yleisön kunnioittaminen. Sen voi tehdä ja esittää biisinsä asiallisesti, mutta tunnemaailma......................

jon lord: 3000-4000 keikan jälkeen on selvää että määrätyt biisit alkaa tuntumaan puulta. Siinä 500 esityksen jälkeen alkaa elämän valttikortit olemaan aika korni esittäjän mielestä..
 
Paljon aiemminkin jo!

EP: Paljon aiemminkin jo!
 
Miten niin? "Tämä elämän katkera sarka, loppuun täytyy mun taivaltaa"
Minä tuhlaajapoika parka en nyt ymmärrä.

jape2: Miten niin? "Tämä elämän katkera sarka, loppuun täytyy mun taivaltaa"
Minä tuhlaajapoika parka en nyt ymmärrä.
 
Äh, no juu heh heh!.. :D

jon lord: 3000-4000 keikan jälkeen on selvää että määrätyt biisit alkaa tuntumaan puulta.
 
Ohjelmiston vaihtuvuus on bändille elinehto. Uskottavan esittämisen edellytys on että "taiteilija" pystyy myötäelämään ja olemaan esityksensä takana. Surkuhupaisinta on ollu kun bändi pilaa jonkun kestosuosikkibiisin sekä musiikillisesti että sanallisesti. Ihan tahallisesti kun ei enää itseä huvita.
 
Myötäelämisellä tarkoitan eri asiaa kuin elämisellä. Myötäeläjä ymmärtää miten joku biisi koskettaa ihmisiä ja toteuttaa sen niin että mahdollistaa kuulijalle tunne-elämyksen. Todellisessa taiteessa esittäjä elää esityksensä sydänverellään mutta jospa humppamuusikolle nyt hyväksyttäis tuo myötäeläminen. Ilman sitä vois kyllä ajatella alan vaihtoa.
 
Leipäpappi taas on pappi joka julistaa sanaa uskomatta asiaan. Vertauksena toimii mielestäni vähän kaikkiin ammatteihin. "Leipäpappius" on mielestäni myös yksi masennuksen ja loppuunpalamisen suurin syy.