Konsertit, keikat, tapahtumat ›

2.8 Kulttuuritalo, Helsinki. Ei paha.

Jösses! Olen paikalla.

Liput tilattu. Nyt sitten vain odotellaan ja nautitaan kesästä ensin =)

Joo. Tämä pitää kokea. Mikäli lukaisin oikein niin Ben Granfelt on lauteilla myöskin.
Erittäin mielenkiintoinen tapahtuma.
 
Paikkana vaan kultsa ei mielestäni ole niitä parhaimpia. Joskus jotain möykkäbändiä paikalla kuunnelleena toteaisin että akustiikka on aika surkea.

qal: Paikkana vaan kultsa ei mielestäni ole niitä parhaimpia. Joskus jotain möykkäbändiä paikalla kuunnelleena toteaisin että akustiikka on aika surkea.
 
"Möykkäbändien" kohdalla toi mesta on melkein siedettävä, sofistikoituneempi osasto kärsii akustiikasta mielestäni enemmän. Esim Zappa Plays Zappa kuulosti kaikujen ansiosta pahimmillaan kuin AC/DC:tä ois kuunnellu (joo joo, munkin mielestä acdc on parempi kuin zappa tai lukather, mutta ku niillä oli omakin keikka).
 
Lukather oli silloin joskus -90 luvulla Kaivohuoneella. Se miellytti mua. Los Lobotymy`s taisi olla bändiyhteisö tuolloin.

En tunne Lukatherin soolotuotantoa Candymanin lisäksi, mutta olen sen verran kova Toto-fani, että lippu on hankittuna tuonnekin. Tulisipa Party in Simon's Pants, niin olisin tyytyväinen!

Luke on loistava show-mies, siis biisien välilläkin ja tuollainen pienempi mesta on osuva paikka ottaa kontaktia jengiin.
Soittohan sujuu takuuvarmasti.

Jep. Sunnuntaina sitten herran keikalle. Kovana Toto- ja Lukather-diggarina tätä tapahtumaa tosiaan odottaa erityisen hyvissä fiiliksissä. Mies on nimenomaan esiintyjä ja loistava, monipuolinen kitaristi. Luken soolomateriaalin kuuleminen livenä herättää innostuneita odotuksia. Noista soololeyvistä iskee selvästi eniten debyytti Lukather ('89), jolla on yksinkertaisesti hyviä ja mukaantempaavia biisejä ja 80-lukulainen soundimaailma miellyttää muutoinkin allekirjoittanutta. Myöhemmät soololevyt ovat ihan toimivia sinällään, aika erilaisia kuitenkin tyyliltään tuohon ensimmäiseen verrattuna. Uusin eli Ever Changing Times onkin ollut sitten yllättäen soitossa viime aikoina keikan lähestyessä. ;-)

Mun mielestä Luke oli pieni pettymys. Teknisesti helvetin taitavaa soittoa, mut vähän liikaa sellasta päämäärätöntä jamittelua. Settilistan olis mun mielestä rakentaa vähän monipuolisemmaksi. Hiukan jäi siis vaisu fiilis.
 
Ben Granfelt toimi ainakin mulle paljon paremmin tällä kertaa.

Bonfire: Mun mielestä Luke oli pieni pettymys. Teknisesti helvetin taitavaa soittoa, mut vähän liikaa sellasta päämäärätöntä jamittelua. Settilistan olis mun mielestä rakentaa vähän monipuolisemmaksi. Hiukan jäi siis vaisu fiilis.
 
Ben Granfelt toimi ainakin mulle paljon paremmin tällä kertaa.
 
Tämähän oli niinkuin meikäläisen suusta. Kaiken lisäksi Lukatherin soundi oli paikka paikoin ihan käsittämätöntä mössöä.
Soittajat toki taitavia, mutta liikaa venytetty biisejä ja loputtomasti sooloja. Ei jaksa.
Granfeltin setti oli parempi.
 
Olikohan Lukather vielä rundin päättymisen kunniaksi ns. nenässä?

Täysin samoilla linjoilla Bonfiren ja Galin kanssa. Odotin paljon enemmän, onhan Luke yksi meikäläisen suosikkeja. Turhan ylipitkiä biisejä. Jamittelu on sinänsä ok, mutta liikaa on liikaa. Täytyy sanoa, että pitkästä aikaa tuli semmoinen tunne, että taidan lähteä kesken konsertin. Yhdellä sanalla tiivistäen, väsynyt. Kyllä Lukather soittaa osaa ja bändi oli tosi kova, mutta tällä kertaa pisteet meni Granfeltin tyylikkäälle kitaroinnille ja soundeille.

Ja samalla linjalla jatketaan... Nähtyäni sentään Lukatherin ja Carltonin (100% instrumentaali) joskus vuosituhannen vaihteessa Totojen ohella, olin yllättynyt poistuessani väsähtäneen 1000Eyesin soolonkohdalla 2h jälkeen. Oikeastaan otti päähän, kun tuli keikuttua niinkin pitkälle. Draamankaaresta keikkamittakaavassa ei ollut tietoakaan.

Samoilla linjoilla ollaan. Lukatherilta löytyy soololevyiltä hienoja biisejä, et olis ollu mukava kuulla niitä enemmän, eikä vain yli 20 minuuttiin venytettyjä jamitteluja. Mut oli keikassa kyllä paljon hyvääkin. Onhan noi niin älyttömiä soittajia. Valentine erityisti oli aivan loistava!!

Kyllähän nyt kävi niin, että ainakaan lattialla ei saanut mitään tolkkua rytmiryhmän soitosta. Hihatti ja ylätomit erotti, basari ja basso oli käsittämätöntä megapörinää. Tuli ihan tuskaisasti 70-luvun koulubilebändien soundit mieleen...Onhan se persiistä, jos bändin soitto perustuu groovelle ja sitä viiltäviin nerokkaisiin yksityiskohtiin, mutta basistinkin kuviot on katsottava sormista. Olen kuullut Kultsalla sähköisestä menosta mm. Abraham Laborielia, ja kyllä silloin rummut ja basso soi ihan mallikkaasti.
 
Onneksi soolokohdissa myös basson kuuli, mutta hieman utuisesti silloinkin. Äänentoistosta johtuen myös maestron itsensä parasta antia oli mielestäni omat hiljaisemmat soolottelut, eritoten Song for Jeff.
 
Vähänkös jäi koko keikasta haikeat fiilikset, kun oli odottanut tiukkaa tyki- ja tikutusta.

Siitä ei pääse yli, että Luke on sairaan taitava kitaristi ja halutessaan onnistuu luomaan aivan uskomattomia tulkintoja. Tässä konsertissa oli loppujen lopuksi
varmaan kiertueväsymys ja sen mukaiset syyt että lavameininki meni välillä
ei nyt aivan pelleilyksi mutta sinnepäin. Song for Jeff oli mahtava ja ne muutamat
nopeemmat boogiet.
 
Luke tuli nimmareita jakamaan kohtuullisen pöllyssä puolen tunnin viivyttelyn jälkeen.
Oli varmaan vetänyt muutakin kuin vissyä nestehukkaan, kun katse oli lasittuneen
väsynyt.
 
Lyhyemmillä ja tiukemmilla sovituksilla olisi varmaan saanut settilistaa venytettyä
yleisölle paremmin sopivaksi ja tuolloin kahteen ja puoleen tuntiin olisi saatu
yltäkylläinen olo.