Aihe: Vikaa 6505 212 combon lead-kanavassa
1
Nöyrä
01.08.2009 18:25:33
Comboni lead-kanava alkoi temppuilemaan yllättäen. Ensin soundista katosi kaikki botne, seuraavaksi mukaan tuli kova suhina ja äänenpaineen valtava nousu, ja viimeisimpänä satunnainen tremolo. Efektinähän tällainen äänimaailma olisi tietysti ihastuttavan herkkä, integroituna sitä en vahvistimeeni kuitenkaan halua :)
 
Päätin ensin botnen kaikottua että vika on pääteputkissa (tällöin en vielä ollut rajannut vikaa vain yhteen kanavaan), ja hankin uudet. Vaihdon jälkeen soittelin crunch-kanavalla, ja olin tyytyväinen kun homma pelasi. Sitten vaihdoin leadille, ja ymmärsin että vika oli yhä olemassa, ja rajoittuukin vain yhteen kanavaan. Päättelin vian näin ollen olevan todennäköisesti etuasteputkissa, nehän olivat vieläpä yhä tehdasputket (noin kolmivuotias peli kyseessä), jotka ovat useilla olleet jo ostettaessa rikki.
 
Ostin sitten lähikaupasta yhden etusputken, ja päätin etsiä viallisen putken jota lead-kanava yksinomaan käyttäisi. Laitoksessahan on viisi etusputkea, jotka suojiensa alta paljastuivat olevan tehdasasenteisesti vasemmalta oikealle Sovtek, EH ja kolme JJ:tä (suuri yllätys, aiemmin olen lukenut että näissä olisi tehdasasenteisesti pelkkää EH:ta..). Uskoakseni ensimmäinen putki vasemmalta on vaiheenkääntöputki, toinen efektilenkki, ja loput kolme JJ:tä normaalia etuastetta. Yksi kerrallaan vaihtelin JJ:n putkien paikalle tätä uutta toimivaa etusputkea. Ei vaikutusta. Lopuksi kokeilin tätä uutta putkea vielä Sovtekin ja EH:n tilalle, ei vaikutusta. Vaihtelin JJ:n putkia keskenäänkin, ei vaikutusta (paitsi joku vaihdos toi mukanaan pientä ropinaa myös crunch-kanavalle, mutta se katosi sitten kun vaihtelin järjestystä edelleen).
 
Eli, mikähän vahvistimessani voisi olla vikana? Etuasteputkien vika tuntui päättäriputkien vaihdon jälkeen hyvin todennäköiseltä, mutta suorittamani etusputkirumban jälkeen ei niinkään.. Ellei ole mahdollista että useampi etusputki olisi ns. sökönä, eikä vikaa huomaisi clean/crunch kanavalla? Tämäkin kuulostaa melko epätodennäköiseltä, koska lead kanava on täysin soittokelvoton (vika tuntuu pahenevan jokaisella testikerralla), ja crunch sitä vastoin kuulostaa aivan terveeltä. Lueskeltuani myös interwebistä tietoa vahvistimesta, uskoisin että 6505 nupin tavoin combossakin jokaisen kanavan soundi kierrätetään samojen (=kaikkien) putkien läpi, toisin kuin on ilmeisesti 6505+ nupissa. Tässäkin valossa etuasteputkien vian tulisi kuulua kaikilla kanavilla..
 
Toivoisin todella että vika olisi kuitenkin putkissa tai jossain muussa DIY-mahdollisessa kohteessa, jottei tätä hirvitystä tarvitse lähteä minnekään kuskaamaan/lähettämään.. Kaipaisin siis teidän minua kokeneempien audionikkareiden diagnooseja ja toimintamalleja vian paikantamiseen/korjaamiseen. Kiitän jo etukäteen suuresti vaivannäöstänne!
Silppuri
01.08.2009 19:31:55
 
 
Lead-kanavan post-potikka? Tai siiten joku kylmäjuotos... Näin äkkiseltään arvattuna...
"I havent slept since I woke up."
Nöyrä
01.08.2009 19:49:09
Silppuri: Lead-kanavan post-potikka? Tai siiten joku kylmäjuotos... Näin äkkiseltään arvattuna...
 
Eipä ainakaan vahvistin enää mitenkään reagoi tuohon lead-postin pyörittelyyn.. Kuitenkin muilla säädöillä on jonkin verran vaikutusta soundiin (mm. pre-gainilla), joten ensimmäinen arvauksesi lienee hyvinkin mahdollisesti oikea. Minkä kokoluokan remontti tuo olisi?
Nöyrä
01.08.2009 20:30:13
Silppuri: Eli siis äänenvoimakkuus ei muutu, vaikka pyörittelet sitä post-potikkaa?? Silloin se on melko varmasti siinä potikassa vika. Jos menee pelkällä potikan vaihdolla niin ei varmaan paljon yli 50 e remotti luulisi olevan, kun pajalle viet. Vähän riippuu.
 
Juu, ei mitään vaikutusta. Koko kanava tuntuu olevan hillittömän isolla (ja unohtaneen matalat taajuudet), ainoastaan pre-gain ja kitaran mikki vaikuttavat äänenvoimakkuuteen.. Tästä syystä ei ole hirveämmin fiiliksiä kyseisen kanavan toimintaa testaillakaan, naapureita kunnioittaen.
Ilmeisesti tuota huoltoon lähettämistä pitää sitten alkaa pitämään todennäköisenä vaihtoehtona :/
Silppuri
01.08.2009 21:42:17
 
 
Nöyrä: Juu, ei mitään vaikutusta. Koko kanava tuntuu olevan hillittömän isolla (ja unohtaneen matalat taajuudet), ainoastaan pre-gain ja kitaran mikki vaikuttavat äänenvoimakkuuteen.. Tästä syystä ei ole hirveämmin fiiliksiä kyseisen kanavan toimintaa testaillakaan, naapureita kunnioittaen.
Ilmeisesti tuota huoltoon lähettämistä pitää sitten alkaa pitämään todennäköisenä vaihtoehtona :/

 
Hmm. Tuo matalien taajuuksien puuttuminen vielä vähän ihmetyttää. Jokin aiheuttaa kapasitiivisen elementin sinne väliin (?!?!?). Tai sitten etuasteesta on useampi putki särki. Noh... huollossa todennäköisesti saavat selville.
"I havent slept since I woke up."
Nöyrä
01.08.2009 22:06:41
Silppuri: Hmm. Tuo matalien taajuuksien puuttuminen vielä vähän ihmetyttää. Jokin aiheuttaa kapasitiivisen elementin sinne väliin (?!?!?). Tai sitten etuasteesta on useampi putki särki. Noh... huollossa todennäköisesti saavat selville.
 
Täytyy kuitenkin ottaa huomioon että soundi on jo lähtökohtaisesti mitä sattuu, koska en voi avata kitaran volaa / kanavan pre-gainia juuri ollenkaan huikean äänenvoimakkuuden vuoksi. Lisäksihän vahvistimen soundi muuttuu jonkin verran post-gaininkin myötä, jos se on nyt päättänyt olla jatkuvasti tapissa tms. niin eipä sen voi olettaakaan kuulostavan normaalilta.
 
Kokeilin pyöritellä noita kaikkia nupikoita, tuntui tuo leadin post-gain potikka pyörivän jonkin verran muita liukkaammin.. Tiedä sitten josko se on aina noin tehnytkin. Olisi vaikka hajonnut tuo reverb-potikka mieluummin, en varmaan olisi koskaan edes huomannut asiaa..
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)