Bassot ›

Hankin tuossa kesäkuun lopulla Warwckin Hellborg Pre Amp:in ja Hellborg Mono Block 250:n. GASsittelin näitä reilun vuoden, enkä löytänyt tältä foorumilta haulla juuri mitään, joten pistinpä oman hehkutukseni, jos vaikka joku muu ajautuu samaan jamaan.
 
Kalliitahan nuo ovat, tuli tilattua Music Smiddt:iltä, kantoivat kotiovelle asti vähän reiluun kahteen rahaan kuukauden palautusoikeudella. Olisin mielummin ostanut kotimaasta eli Musamaailmasta, mutta siellä oli tarjolla vain 2*250 W stereoversiota, jolloin nuppiyhdistelmälle olisi tullut painoa yli 25 kg, kun nytkin siunaantui 19 kg:tä. Myönnän, että nykyisten mini-nuppien keveys houkuttaisi kyllä, mutta MarkBass F1 käväisi hallussa (siitä lisää alempana) ja Aguilar AG500 ei kaupassa kolahtanut, DB750 sen sijaan kuulosti hyvälle.
 
Vehkettimen ulkonäköhän on makuasia, mulle tämä toimii, ja on siinä härskit valot. Namiskuukkeleita on juuri sen verran, kun osaan toivoa, ja niiden lay-out täys kymppi imho.
 
Olen tätä ennen soitellut himassa aina akustisesti, osin siksi, että aiemmissa vahvareissa on ollut jotain häiritsevää, mutta nyt soittelen jatkuvasti Hellboraattorin kautta. Kotisoitossa tykkään, kun tuo on niin hiljainen, että masterin ja levelin voi vääntää täysille (soitinpiuha irti tässä kokeilussa), eikä silti kuule onko päällä vai ei, onkin tullut ekaa kertaa soiteltua välillä myös niin hiljaisella hiplauksella, ettei akustisesti kuulisi käytännössä mitään. Bändisoitossa ei kohinaetäisyyden sitten olekaan niin kauheasti väliä.
 
Soundi on selvästi sieltä hifi-päästä, joku toinen voi olla vielä inan verran hifimpi, mutta sen ei ole mulle enää väliä. Viime kesän kokeiluni oli MarkBass:in F1, sekin kuulosti kotona alkuun hyvälle, tosin kohisi hyvin lievästi + flekti humisi vaimeasti, mutta treeniksellä tuntui, että soundin detskut jotenkin hukkuivat kitara- & rumputulen alle, vaikka tehoa riitti. Hellboraattori puolestaan on jollain tavalla jopa röyhkeä, eli vaikkei esim. ylä- tai keskiääniä ole määrällisesti buustattu, niin kaikenmaailman soittotatsin muutokset, pinch harmonics-kokeilut ym., kuuluvat hyvin tuplabasarimätön yms. läpi. Vehje taipuu silti hyvin myös perinteisemmille pitkille bassonuoteille, hiljaa tai kovaa. Kotona kaappina on MarkBass:in Traveller 121H ja treeniksellä Ampeg SVT 15E (tykkään molemmista).
 
EQ:n pitäisi olla hyvä, mutta en ole sitä muuta kuin satunnaisesti kokeillut, tarttis ehkä tutkia totakin maailmaa joskus.
 
Teho (250 W) on riittävä, mutten voi kehua hirvellä reservillä. Hain viimeksi treeniksellä vähän rajoja soittamalla kovaa etusen Master jossain +2 db:n (eli kello kolmessa) tietämillä (menee +10 db:hen), ja päätteen level täysillä. Tuolloin kovakätinen peukutus vilkutti päätteen clippi-valoa transienttien kohdalla. Äänessä en huomannut mitään säröytymistä tai kompressoitumista, ja kuulin sekä tunsin soittoni paremmin kuin hyvin, mutta mielummin kehuisin, ettei oltu edes lähellä rajoja. Toisaalta tuo voi olla tervekin merkki, että transientit tulevat etusesta kompressoitumatta läpi(?). Pitänee kokeilla vielä buustata alapäätä ja kokeilla pienemmällä dynamiikalla paljonko lahkeet lepattavat.
 
Sitten vielä huomio ko. päätevaffarin erikoisuudesta eli päätemuuntajasta. Käsittääkseni takapaneelin kaiutinimpedanssivalitsin (2, 4, tai 8 ohmia) vaikuttaa sen muuntosuhteeseen. Molemmat kaappini ovat kahdeksan ohmin nimelliskuormaisia, mutta olen kuulevinani vielä hivenen lisää lämpöistä läskiä matalissa nuoteissa ja pehmeyttä ylä-päässä, kun laitan ko. valitsimen neljän (tai kahden) ohmin asentoon. Sitä en ymmärrä miksi tuo tunnu vaikuttavan äänenvoimakkuuteen. Mun toisena nuppina on Traynorin YBA200 täysputki (harkitsen myymistä), ja tämä Helboraattorin väärässä asennossa ajaminen lisää soundiin mielelestäni jotain väitettyä putkimaisuutta (ei ole oma keksintöni) sikäli, kun osaan sanoa.
 
Yhteenvetona olen siis perin tyytyväinen, kenties toki vielä alku-huumassa sekä markkinoinnin uhri. Kommentoikaa ihmeessä, jos jotain mieleen juolahtaa.
.
.
.
Itse Jonas Hellborgista sen verran, että herran live-lätty 'Temporal Analogues of Paradise', jolla vain kaksi yli 20 minuuttista vahvasti vuorovaikutteista ja improvisoitua trio-jamia kolahti vahvasti kymmenisen vuotta sitten, ja sen jälkeen olen diggaillut hänen Intia- ym. proggiksistaan. Moni voi soittaa paremmin ja nopeammin, mutta arvostan herran valitsemia polkuja erittäin paljon.