Aihe: DEAD PREZ (USA) @ Tavastia 12.8.2009
1
jonninen
22.07.2009 11:06:34
 
 
YHDYSVALTALAINEN HIPHOP-YHTYE DEAD PREZ TAVASTIALLE
Ke 12.8.2009 Helsinki, Tavastia
 
Poliittisesti aktiivinen hiphop-kokoonpano Dead Prez saapuu kesän lopulla ensimmäistä kertaa Suomeen. Public Enemyn ja N.W.A.:n sekoitukseksi kuvailtu yhdysvaltalaisduo nähdään Helsingin Tavastialla keskiviikkona 12. elokuuta.
 
Floridassa 90-luvun lopulla stic.manin ja M-1:n perustama Dead Prez on uransa alusta saakka keskittynyt kantaaottavaan ja poliittisesti aktiiviseen hiphop-musiikkiin. Lyriikoissaan esimerkiksi virkavallan väärinkäytöksiä, taloudellista epätasa-arvoa, rasismia, sodanvastaisuutta sekä ihmis- ja eläinoikeuksia käsittelevä yhtye on jo vuosia kuulunut tärkeimpiin vaihtoehtoisen hiphopin kokoonpanoihin.
 
Kahden virallisen albuminsa, Lets Get Free (2000) ja Revolutionary But Gangsta (2004), ohella Dead Prezin jäsenet ovat julkaisseet soolomateriaalia sekä satojatuhansia myyneitä Turn off the Radio -mixtapeja. Viimeisimmällä julkaisullaan, kesäkuun lopussa ilmestyneellä mixtape-sarjansa kolmannella osalla Pulse of the People, Dead Prez teki yhteistyötä The Evil Genius DJ Green Lanternin kanssa, joka on tullut tutuksi projekteistaan Nasin ja Immortal Techniquen kanssa sekä Barack Obama: Yes We Can -mixtapen taustalta.
 
LIPUT:
- ennakkoon Tiketistä alk. 24 EUR
- ovelta 25 EUR
 
www.deadprez.com
www.myspace.com/deadprez
www.fullsteamagency.com
Linnunlaulupuu
22.07.2009 13:36:27
YES!
White house is a rock house/ uncle sam is the motherfuckin pusherman/ what i have to do to make you UNDERSTAND?
"Sitten tuli monia hittejä leijat ehkä suukon antaa saan viimeiseen mieheen"
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)