| Aihe: jazz-ahdistus | |
|---|
|
Minun jazz-kuunteluani (tai minkään muunkaan musan kuuntelua) ei ole vielä kertaakaan haitannut se, että musiikki ylittää täysin ymmärrykseni teoreettisessa mielessä. Itseasiassa saatan jopa nauttia siitä. John Zorn kuulostaa mahtavalta, vaikken tajua kunnolla edes biisien rakennetta, jostain skaaloista puhumattakaan (en kuitenkaan lainkaan epäile, etteikö teorian hallinta syventäisi kuuntelukokemusta: olenhan itsekin tämän kokenut sellaisen musiikin kohdalla, jota pystyn analysoimaan muutenkin kuin tunnetasolla (nyt siis puhutaan jostain tyyliin Ramonesista)).
Voi olla, että yleisesti ottaen jazzia ja muuta musiikillisesti haastavaa musiikkia kuuntelevat pääasissa soittamisesta ja/tai säveltämisestä jotain ymmärtävät, mutta kyllä myös kaltaiseni, nimimerkki uusikaverin tavoin usein epämusikaalisena pidetty henkilö, voi saada valtavia kiksejä niinsanotusta vaikeasta musiikista.
Väitän myös, että suurimmat musiikilliset nautintoni olen saanut instrumentaalisesta musiikista (tai sellaisesta, jossa ihmisääntä käsitellään yhtenä instrumenttina muiden joukussa).
-Jazzia kuunteleva ei-muusikko | |
farthead666: Minun jazz-kuunteluani (tai minkään muunkaan musan kuuntelua) ei ole vielä kertaakaan haitannut se, että musiikki ylittää täysin ymmärrykseni teoreettisessa mielessä.
Tässä ketjussa oli muuten alun perin kysymys siitä, että "musiikki ylittää ymmärryksen" käytännöllisessä mielessä. Siis ei esim tajua kuuntelemalla, et miks Charlie Parker on se legenda eikä se perään soolon vetävä toinen saksofonisti jne.
mr. finland, walk on by, your ideapark dream.
mr. finland, walk on by, your alko store supreme | |
sub zero: Tässä ketjussa oli muuten alun perin kysymys siitä, että "musiikki ylittää ymmärryksen" käytännöllisessä mielessä. Siis ei esim tajua kuuntelemalla, et miks Charlie Parker on se legenda eikä se perään soolon vetävä toinen saksofonisti jne.
Joo, mutta tähän on nyt tultu. Keskustelulla on tapana rönsyillä ja sillee. | |
sub zero: Tässä ketjussa oli muuten alun perin kysymys siitä, että "musiikki ylittää ymmärryksen" käytännöllisessä mielessä. Siis ei esim tajua kuuntelemalla, et miks Charlie Parker on se legenda eikä se perään soolon vetävä toinen saksofonisti jne.
Ihan äskettäin tuli vastaan Miles Davisin klassikkoäänite piisistä "Someday My Prince Will Come" ja kun/jos sen kuuntelee, tajuaa miksi Coltrane on legenda ja miksi se toinen saksofonisti, jonka nimeä en muista ei ole.
You can play any note on any chord. If it sounds "right", then it is (Mark Levine) | |
baron: Ihan äskettäin tuli vastaan Miles Davisin klassikkoäänite piisistä "Someday My Prince Will Come" ja kun/jos sen kuuntelee, tajuaa miksi Coltrane on legenda ja miksi se toinen saksofonisti, jonka nimeä en muista ei ole.
Hei kamoon, Hank Mobley on mahtava! The middleweight champion!
Minä juon nyt kahvia. | |
baron: Ihan äskettäin tuli vastaan Miles Davisin klassikkoäänite piisistä "Someday My Prince Will Come" ja kun/jos sen kuuntelee, tajuaa miksi Coltrane on legenda ja miksi se toinen saksofonisti, jonka nimeä en muista ei ole.
toinen saksofonistikin on kuitenkin väitetysti "middleweight champion of the tenor saxophone". täytyypä kokeilla tuota levyä...
mr. finland, walk on by, your ideapark dream.
mr. finland, walk on by, your alko store supreme | |
http://www.youtube.com/watch?v=fBq87dbKyHQ
Minä juon nyt kahvia. | |
Mä kuuntelen jatsia samalla tavalla kun muutakin musaa. Levy soimaan vaan. Ei siinä merkkaa rakenteet tai soolot tai virtuositeetti tai se, onko laulua vai fonia. Pääasia että homma toimii.
Ite en muusikko ainakaan ole, harrastelija pikemminkin, mitäny reilun parivuotta bassoa oon soittanu. Teoriasta tajuan jotain, mutta eipä se tuohon kuunteluun pitäis vaikuttaa.
Itse asiassa toi kuuntelu on mun mielestä enemmänkin kuulemista. Usein se ääni on vaan pantu soimaan omasta soittimesta ite kun on aikasemmin huomattu että tällä levyllähän on hauskaa ääntä, tai että kaveri sano että tää levy vois olla mielenkiintonen.
Soittaminenkin usein menee ainakin mulla samaan tapaan: pompauttelen ääniä jotka vois kuulostaa hyvältä tai muuten vaan jotain mitä tulee mieleen. Sit joku toinen soittaa jotain muuta, ja siinä on jo bändi kasassa. Ei siinä tekniiikoilla tai teorioilla todellakaan oo kuheesti merkitystä. |  Sompi
23.07.2009 12:53:51 (muokattu 23.07.2009 12:55:29) | |
|
Minusta teorian opiskelu ei vaikuta yhtään mitään siihen, pitääkö jazzista vai ei. Itse olen opiskellut musiikin teoria 3/3:n ja pääsin läpi kiitettävällä, mutta en silti ymmärrä jazzista teoreettisesti yhtään mitään. Silti jazz kuulostaa omasta mielestäni hyvältä, ja osaan jopa jonkin verran keksiä jotain jazzahtavia riffejä ja sointukulkuja, yksinkertaisia tosin, vaikken tajuakaan siitä mitään. Jos minulta kysytään, niin ainoa mikä vaikuttaa, on ennakkoluulot. Jos jazziin suhtautuu jo etukäteen asenteella, että "tämä on kuitenkin ihan paskaa, hevi ftw" tai "en minä kuitenkaan tästä mitään tajua, vaikka kuinka yrittäisin", niin ei sen kuuntelusta sitten mitään tule. Kuitenkin jazzissa on usein tärkeintä se rytmitys, johon ei edes tarvitse niin hirveästi teoriatajua. Improvisointi on myös olennaista, eikä siihenkään monesti tunnepohjalta improvisoidessa kovinkaan paljon liity mitään teoriaa. Tietysti myös melodiat ja muut ovat tärkeitä, mutta eivät niin tärkeintä kuin rytmi. Jazzia kuunnellessa ei kannata ajatella koko ajan, mitä soittajat soittavat, vaan enemmän sitä, miltä se kuulostaa; muuten kuuntelusta menee ilo hukkaan. Ja jos ei ensimmäiset korvaan osuvat jazz-musiikit innosta, niin kannattaa etsiä jostain toisesta jazzin alagenrestä, kunnes se mieleinen löytyy. Itse löysin kitaratuntien kautta fuusiojazzin, joka kolahti ja kovaa. Ja nyttemmin kuuntelen paljolti erilaista musiikkia instrumentaalifunkista hieman vanhempaankin jazziin asti. Ja "hevistä" saan jo ihan oikeasti ahdistusta ja päänsärkyä, koska en jaksa kuunnella jotain kymmenen fuzzpedaalin säröttämää kitarasaundia, kun kaikki biisitkin vielä ovat ihan samanlaisia. Eri asia joku melodinen hevi, mutta sellaistahan sanotaan nykyään humpaksi. Ainakin täälläpäin. Mutta se jazz on hienoa. Tietysti kannattaa kuunnella muutakin kuin jazzia aktiivisesti, koska lähes kaikki musiikkityylit kuitenkin ottavat enemmän tai vähemmän vaikutteita toisistaan.
Ennen oli musiikki rautaa, nyt on biisit musiikintekoaineesta tehty | |
Jos joku sanoisi mulle diggaavansa kaikesta maailman musasta, niin en uskoisi sanojaa.
Kyl mä uskoisin. Erilaiset musat puhuttelee ja pöyhii erilaisissa mielentiloissa. Maailmassa on niin paljon erilaista musaa, mistä en oo kuullutkaan, joten en uskaltais itse mennä kehumaan että diggaan ihan kaikesta...kumminkin jostain Ugandan viidakosta löytyis heti joku Voodoomeininki joka kävis vain etomaan :D Mutta kyllä erilaiset äärimmäisyysmusat kuitenkin kiehtoo. Välillä tekee mieli kuunnella Naked Cityn Torture Gardenia, minimalistista teknoa tai raukeita jazz-balladeja. Jos joku kehuis mulle diggaavansa ihan kaikkea, haluaisin oitis mennä penkomaan tyypin levyhyllyä josko sieltä löytyis jotain siistiä uuttaa vääntöä jollaisesta ei oo ikinä ees nähnyt märkiä unia.
viina. hanuri. ja naiset. |  baron
23.07.2009 22:51:56 (muokattu 23.07.2009 22:53:08) | |
|
Mä olin popjazzleirillä ja siellä rumpuope opetti meille "Body Percussion" eli osa jengistä käveli 3/4, osa 4/4 ja osa 5/4 rytmissä ja taputettiin käsin monimutkaista rytmikuviota päälle ja laulettiin/huudettiin päälle ja alkoi mun mielestä polyrytmiikka svengata ja tämän jälkeen ainaskin kuuntelen afrikkalaista perinnemusaa ihan eri korvalla.
You can play any note on any chord. If it sounds "right", then it is (Mark Levine) | |
Tämä ketju liippaa tällä hetkellä hyvin läheltä. Soittelin ala-asteikäisenä poppia ja iskelmää, kun toiset soitti klassista ja oman ikäiset kuunteli räppiä, hip-hoppia sun muuta. Ylä-asteella sitten vasta soitin klassista pianoa ja lukiossa löysin jazzin. Kävin pari vuotta jazz-opella, jonka kanssa käytiin läpi koko jazzin, fuusion ja latinin "tunnetuimmat" biisit siihen tyyliin, että vaan soitellaan ja samalla kuuntelen levyjä ja opettajaa ja poimin sieltä jotain. No, mitä jäi käteen. Häpeän jazz-improvisointiani, koska se ei kuulosta "kunnon" jazzilta. Haluaisin kovasti oppia, mutta yksin se ei onnistu. Nyt mietin, pitäisikö vaan kopioida kaikki maailman lickit jotta osaisin soittaa jazzia. Tilanne on vähän sama kuin jossain siban pääsykokeessa jossa voi pärjätä kun osaa impron ulkoa (ei kannata provosoitua tästä, kiitos). Joo, olen soittanut puoli-kokoaskelskaalat sun muut läpi mutta kun ei ole mitään hajua mihin niitä sitten tunkisi että se kuulostaisi hyvältä.
P.S mulla on piano-ope haussa Espoo-Helsinki-akselilta ainakin syksyksi, joten mainostetaan nyt samalla. |  sub zero
22.08.2009 00:40:41 (muokattu 22.08.2009 00:44:49) | |
|
Pebbe: No, mitä jäi käteen. Häpeän jazz-improvisointiani, koska se ei kuulosta "kunnon" jazzilta. Haluaisin kovasti oppia, mutta yksin se ei onnistu. Nyt mietin, pitäisikö vaan kopioida kaikki maailman lickit jotta osaisin soittaa jazzia. Tilanne on vähän sama kuin jossain siban pääsykokeessa jossa voi pärjätä kun osaa impron ulkoa (ei kannata provosoitua tästä, kiitos). Joo, olen soittanut puoli-kokoaskelskaalat sun muut läpi mutta kun ei ole mitään hajua mihin niitä sitten tunkisi että se kuulostaisi hyvältä.
jos tuntuu hankalalta päästä sisään jazz-improvisaation kieleen, niin vois kokeilla aloittaa sieltä varhaisesta jazzista, koska se on paljon yksinkertaisempaa kuin vaikka bebop.
konkreettina esimerkkinä voidaan pistää kehiin vaikkapa bix beiderbecken kornettisoolot, jotka on varsin ilmavia mutta silti arvostettuja
esim tässä kornettisoolo alkaa kohdasta 1:41 http://www.youtube.com/watch?v=BmM0WZOz08k
(lickejähän voi etenkin tällaisessa vaiheessa kopioida miltä soittimelta tahansa pianolle)
tosin jos tällainen vanhempi meininki tuntuu vieraalta, niin toki voi alottaa myöhemmästäkin jazzin vaiheesta, kuten varmaan useimmat tekee, siinä on sitten vaan vähän koukeroisempia lickit ja yleensä koko sävelkieli
---
sehän on siis ihan tavallinen tilanne, että aluksi improvisaatio kuulostaa huonolta eikä pelkkä skaalojen osaaminen auta, koska niitä pitää osata myös käyttää.
toi just minkä itekin sanoit, että kopioi ihan varta vasten lickejä, niin sehän on se tie tietynlaisen improvisaatio-kielen sisään. sitten kun niitä lickejä osaa paljon, rupeaa tietysti automaattisesti vähän varioimaan niitä. jo alkuvaiheessa lickejä on helppo harkiten muutella ilman, että mennään metsään. niiden lickien kanssa kun aikansa touhuaa ja omaksuu niitä lisää, niin lopulta alkaa mielikuvitus pelaamaan sen soittamisen kanssa ja löytyy oikeanlaisia sävelkulkuja ihan omasta takaa
tuossa vanhemmassa jazzissa, joka on yksinkertaisempaa, niin mun mielestä toimii aika hyvin semmonenkin, että lickien kopioimisen sijaan kuuntelee jotain tiettyjä sooloja tai biisejä intensiivisesti ja sitten yrittää hitaasti ajan kanssa rakentaa omia sooloja niihin, kun päähän on jäänyt soimaan se sävelkieli niistä biiseistä (tarvii tietysti kappaleen sointukaaviot). tämä voi olla vähän mukavampi tapa opiskella
toki jazz-improvisaation oppiminen kunnolla on joka tapauksessa ison työn takana, eihän jazz ole mitään humppaa
(tää viesti ei ollu mitään asiantuntijan ohjetta, vaan toisen aloittelijan tuntemuksia)
mr. finland, walk on by, your ideapark dream.
mr. finland, walk on by, your alko store supreme | |
sub zero: jos tuntuu hankalalta päästä sisään jazz-improvisaation kieleen, niin vois kokeilla aloittaa sieltä varhaisesta jazzista, koska se on paljon yksinkertaisempaa kuin vaikka bebop.
konkreettina esimerkkinä voidaan pistää kehiin vaikkapa bix beiderbecken kornettisoolot, jotka on varsin ilmavia mutta silti arvostettuja
esim tässä kornettisoolo alkaa kohdasta 1:41 http://www.youtube.com/watch?v=BmM0WZOz08k
Hyviä ajatuksia. Itse asiassa tuo varhainen jazzmusiikki kuulostaa liaankin tutulta, se on niin lähellä iskelmä/populaarimusiikkia että soinnut ja melodiat blokkaa melkein automaattisesti. Nimenomaan tuota 40-60-lukujen jazzia olen yrittänyt sisäistää, koska jos musiikissa ei ole haastetta, se ei ole enää virkistä mieltä. Mutta silti luen Levinen ym. kirjoja hiki hatussa mutten jaksa transkriptata. Miksi? Ehkä olen niin jääräpää, että epäilen sen tarpeellisuutta. Klassista soitetaan suoraan nuoteista ja poppia improtaan suoraan päästä kun se on helppoa.
Olen varma, että monilla muilla on samoja tuntemuksia, mutta asiasta ollaan vain hiljaa :) |  JoeQPublic
22.08.2009 15:50:01 (muokattu 22.08.2009 19:57:09) | |
|
Yksi tapa lähestyä jazzia on harmonian kautta.
-Vilkaise biisin sointuja etukäteen ja mieti, missä sävellajissa kukin kohta menee.
- Etsi II-V-I -taitteet. Duurin tai rinnakkaismollin II-V on aika lailla sama asia ja samat sävelet käyvät (Esim. C-duuri/A-molli: Dm7-G7 tai Hm7b5 -E7 - nämä licksit ovat keskenään aika vaihtokelpoisia !). Etsi blues- tai I got rhythm - sointukiertoja tai niiden palasia.
- kaikkien sävellajien on hyvä olla hanskassa (kaikissa sävellajeissa kaikki 7 sointuastetta nelisointukäännöksineen jne). Oman soittimen hallinta ja soundi on tärkeä. Sointusävelillä pääsee pitkälle. Vrt. Sonny Rollins, Moritat, Saxophone colossuksella: Paljon sointuääniä ja arpeggioita, vain vähän lisäsäveliä mausteena:
- Dominantit eli käytännössä duuriseiskasoinnut ovat tärkeitä mm. koska niiden päälle voi laittaa ne kaikkein mielenkiintoisimmat äänet b5 #5 b9 +9 +11, paitsi kahta ääntä (G7:ssa C ja F#). Dominantti luo jännitteen, joka pitää purkaa perussävellajin sointusäveleen (esim. c/e/g/h C-duurissa). Dominanttiarpeggioita lisäsävelineen voi venyttää hyvin "maalin" eli I maj7 päälle ("purkauksen viivästäminen")
- siihen sitten johtosäveliä ja kromatiikkaa päälle.
Tossapa tärkeimmät, ja kannattaa selailla palstan vanhat asteikko-vs. sointu -vatvonnat läpi. Äänittele soittoasi komppilevyn tai BandInABoxin päälle ja kuuntele, mikä meni hyvin, mikä huonosti ja miksi.
Jazz on aika rakenteista musiikkia. Klassari pääsee vähällä, kun ei tarvitse säveltää soittaessaan ;) | Arand
16.09.2009 17:17:03 (muokattu 16.09.2009 17:17:44) | |
|
Anteeksi että menen hieman offtopicin puolelle, mutta tämä aihe vaikuttaa sopivalta kysymykseeni. Olisiko kellään suositella mitään Jazz-opusta/kirjaa, joka valottaisi minulle kyseistä genreä. Joku jossa selitettäisiin teoriaa ja muuta vastaavaa. Soitan kitaraa, mutta periaatteessa mille tahansa soittimelle tehty opus kelpaa. Kiitokset jo etukäteen! | |
Arand: Anteeksi että menen hieman offtopicin puolelle, mutta tämä aihe vaikuttaa sopivalta kysymykseeni. Olisiko kellään suositella mitään Jazz-opusta/kirjaa, joka valottaisi minulle kyseistä genreä. Joku jossa selitettäisiin teoriaa ja muuta vastaavaa. Soitan kitaraa, mutta periaatteessa mille tahansa soittimelle tehty opus kelpaa. Kiitokset jo etukäteen!
tästä voi oppia hyvin alkeita:
http://www.outsideshore.com/primer/primer/
mr. finland, walk on by, your ideapark dream.
mr. finland, walk on by, your alko store supreme | |
sub zero: tästä voi oppia hyvin alkeita:
http://www.outsideshore.com/primer/primer/
Ja sitten kun se on handussa niin Mark Levine "Jazz Theory Book"
You can play any note on any chord. If it sounds "right", then it is (Mark Levine) | |
Miksi opetella jazzia, jos kärsivällisyys ei riitä transkriptioiden tekemiseen? (ei kannata provosoitua)
Soitan myös synaa. | |
TritoneSubstitution: Miksi opetella jazzia, jos kärsivällisyys ei riitä transkriptioiden tekemiseen? (ei kannata provosoitua)
Kenellä tämä oli tarkoitettu? | | « edellinen sivu | seuraava sivu » | |
|---|
|
|
