Keskustelua raskaammasta musiikista ›

asa: Niin minäkin...
 
Haha! Owned!:)

Tuo Somewhere In Time on kyllä tosi rankasti yliarvostettu varsinkin täällä M.netissä, ei toi vaan ole kokonaisuutena kovin vahva. Reverbiä on lätyllä etenkin aivan liikaa - puhumattakaan biisimateriaalista. Seventh Son, Killers, Iron Maiden ja Piece Of Mind ajavat helposti edelle.
 
Toinen yliarvostettu lätty on eittämäti Poweslave - kenen mielestä Back In The Village ja The Duellist on klassikkolevyainesta?

sikki-six: Reverbiä on lätyllä etenkin aivan liikaa
 
Rienausta!! Lisää kaikua! Mulle Somewhere In Time on kyllä ollut aina se paras Maiden levy, mahtava tunnelma läpi levyn ja ihan huippubiisejä.

sikki-six: Tuo Somewhere In Time on kyllä tosi rankasti yliarvostettu varsinkin täällä M.netissä, ei toi vaan ole kokonaisuutena kovin vahva. Reverbiä on lätyllä etenkin aivan liikaa
 
Tarkoittanet kai CHORUSTA? Ja muulle löpinälle NO HUH HUH!

Adrian Smith on pirun kova laulaja. Reach Out on vieläpä melko menevä kipale.

ballfish: Adrian Smith on pirun kova laulaja. Reach Out on vieläpä melko menevä kipale.
 
Se ukkelin eka soolo (A.S.a.P. Silver And Gold) on edelleen varsin toimivaa hard rockia. Etenkin paria ekaa biisiä (The Lion ja nimibiisi) tulee luukutettua varsin useinkin. Levyllä muuten soittaa rumpuja Zak Starkey (The Who, Oasis).

kenen mielestä Back In The Village ja The Duellist on klassikkolevyainesta?
 
Duellistsista en oo ikinä tykänny, mut Back in the Village taas päinvastoin on aina potkinut paskat pellolle, hyvä kappale.
 
Mie oon pitäny ite aina Piece of Mindiä yliarvostettuna teoksena. Sen lisäks et siinä on pari puhkikulunutta kappaletta, siinähän on vaan kaheksan kappaletta muutenkin ja etenkin loppupään kappaleet on aika huonoja. Sitte levyllä on sellasiaki kappaleita joista oisin yhtenäisenä pienempänäki pakettina maksanu täyden levyhinnan, kuten Revelations, Where Eagles Dare ja ETENKIN Still Life, levyn paras kappale.
 
Paras kokonaisuus Maidenilta on omasta mielestäni ollut aina No Prayer for the Dying, suurimmaks osaks pelkkää hyvää kamaa ja levy sisältää tuskin yhtään (ainakaan omalla kohdallani) puhkikulutettua kappaletta. Ainut mikä harmittaa ko. levyssä on se että yksikään levyn kappale ei varmasti toimisi livenä kovinkaan hyvin, etenkään levyn parhaimmasta päästä oleva Run Silent Run Deep. Toimii siis studiolevynä täydellisesti, livenä ei varmasti, mutta riittääpä tämä näinkin.

Omat suosikkilätyt on ehdottomasti Somewhere in time ja Seventh Son.
Ne on aina "defaulttina" mp3 soittimessa tai autossa mukana

Jokunen: Aloin oikein miettimään, että mikä biisi tuolta levyltä ei ole kovaa tasoa. En keksinyt yhtään. SIT on äkkiseltään mietittynä Iron Maidenin ainut levy ilman ainuttakaan heikohkoa biisiä. Soundihommista en tiedä muuta kuin että hyvältä kuulostaa miun korviin. Kova levy Seventh Sonkin on, mutta Can I Play With Maddness tulee aina skipattua. Oikeastaan biisi on aika paska. SIT on äkkiseltään mietittynä Iron Maidenin ainut levy ilman heikohkoa biisiä.
 
Ooon ihan samaa mieltä. ei ole yhtään täytebiisiä SIT:llä.
 
Tottakai omalla asteikolla ko levyä nostaa vielä se, että se oli se eka levy (ylipäätään koko metallitouhuista) jonka sain käsiini ja voinpa kertoa että Stary Catsit ja suomipopit pakattiin vauhdilla komeroon.
 
Oli varmaan jäähallissa hauskaa katsottavaa kun kaverin kanssa ala-asteikäsinä riehuttiin siellä yläparvella niin paljon kun kyettiin...

iron_man_90: Mie oon pitäny ite aina Piece of Mindiä yliarvostettuna teoksena.
 
Joo, samoin. Hyvä levy, toittakai. Mutta Maidenin paras? Juu, ei. Itsekkin liputan SIT:in puolesta. Pidän itseasissa siitä saundimaailmastakin todella paljon.

Jos tarkenna tuota aiempaa kirjoitustani, niin haluan todeta Somewhere In Timen varsin passeliksi levyksi, joka toisaalta kärsii todellisten klassikkobiisien puutteesta. Loneliness.. on toki jo aikas lähellä, kuten myös "nimikkobiisi", mutta todellinen ajaton setti puuttuu oman korvan mukaan. Itseä myös ärsyttää mm. Wasted Yearsin selkeä hittihakuisuus, jota ei muutaman radioaseman yliankara soittolistatykitys ole auttanut tippaakaan.
 
Piece Of Mindilla on toki aika ankara tason lasku Still Lifen jälkeen, mutta setti siihen asti on vaan niin kovaa ikiaikaista settiä, että se on helppo antaa anteeksi. Seventh Son taas on pitkälti timanttia ekasta nuotista viimeiseen, vaikka se Can I Play With Madness välillä ärsyttääkin. Tuon levyn progeileva viba on vaan itelle aivan täyttä hunajaa - mahtavan biisimateriaalin lisäksi tietty.
 
Number Of The Beast menisi omalla kohdalla lähelle kärkeä puhtaasti biisien kannalta, mutta suurin osa noista kipaleista on vaan selkeästi parempia myöhemmillä live-lätyillä. Erityisesti hidas ja ankea Hallowed Be Thy Name häiritsee korvaa Live After Deathiin tottuneelle. Invadersiä tai Ganglandiä ei myöskään saa yltämään Maidenin 80-luvun korkealle rimalle mitenkään...

Maiden, paras, nyt ja ikuisesti. Fani ollut jo nelisen vuotta, puolet levyistä hyllyssä.
Innoitti mua kitaran soiton alottamiseen, pääasiassa Dave Murray. Mutta, ihan paras bändi.
 
UP THE IRONS /,,/

Somewhere in Time tuntuu aina jäävän jotenkin muiden levyjen varjoon. Itselleni se on ehdoton suosikkilevy bändin tuotannosta. Heaven Can Wait on ehkä vähän muita biisejä heikompi, mutta kun levyltä löytyy Loneliness of the Distance Runnerin ja Alexander the Greatin kaltaisia unohdettuja klassikoita, pieni notkahdus on helppo antaa anteeksi. Heti SITin perässä hiihtää Seventh Son of a Seventh Son. Kolmosbiisin kohdalla on aina pakko painaa skip-nappulaa, mutta muuten levy on täyttä rautaa. Moonchild on ehkä kaikkien aikojen kovin aloitusbiisi.
 
No Prayer for the Dyingissa ja Fear of the Darkissa on vähän välityön makua, ja eivätpä nuo levyt usein soittimeen eksy. NPftD:ltä löytyy pari aliarvostettua huippubiisiä, kuten nimikkokappale, Public Enema Number One ja Mother Russia, kun taas FotD:lla on törkeän kova Be Quick or Be Dead sekä vähemmän tunnetut mestariteokset Afraid to Shoot Strangers, Childhood's End ja Judas Be My Guide. Muutamia poikkeuksia lukuunottamatta loput biiseistä ovat melko löysää tavaraa Bring Your Daughter... To the Slaughterin ja From Here to Eternityn malliin. Ja löytyypä FotD:lta ehkäpä Maidenin huonoin biisi, The Apparition. The Angel and the Gamblerissa on sentään jonkinlaista huumoriarvoa, kun taas tuo biisi on silkkaa kidutusta.
 
En tiedä miksi kirjoitin tämän.

Somewhere In Timen sijaan No Prayer on harvinaisen aliarvostettu levy. Vai kuinka moni täällä ei hehkuta SIT:iä tai rankkaa sitä korkealle? No Prayer For The Dyingillä ei ole oikeastaan yhtään skippausbiisiä. Beastilla pari, Peace Of Mindilla myös, Powerslavellakin on vain neljä kovaa biisiä, "välibiisit" (tästä ollaan varmasti montaa eri mieltä..) eivät yksinkertaisesti yllä levyn kärkikastiin. SITillä on Heaven Can Wait ja Seventh Sonilla kolmos- ja nelosraidat ovat aikasta kuluneita.
 
No Prayer For The Dying on sen sijaan on hyvällä tavalla tasalaatuinen, eli siellä ei ole sitä yhtä suurta mestariteosta jonka perässä muut kappaleet raahautuisivat. Vaikka onhan siellä mum miälest kovia raitoja. Nimibiisistä Fates Warningiin kaikki loistavia. Assasinin pilaa osittain kauhea kertsi, mutta ei se muuten mikään huono kipale ole. Loppulevy on myös sitä timangipuolta. Holy Smoke on enempi tätä rokkipuolta ja ykkösbiisi on hyvä avaaja. Moonchild II? Ei.
 
(Vai liittyykö tämä mitenkään siihen, että olen ehtinyt kuluttaa Somewhere In Timen erittäin perusteellisesti? Pakkohan sen on sitä olla.)

No Prayer... on kyllä hyvä levy, tosin jostain syystä sitä ei ole tullut kuunneltua niin hirveästi. Fear Of The Dark tuntuu olevan suht. aliarvostettu. Toki The Apparition on Maidenin historian paskin biisi, eikä Weekend Warriorkaan mikään klassikko ole muttei mun mielestä levyllä muita heikkoja hetkiä oikeastaan ole. Kaikki haukkuu Ganglandia mutta itse tykkään helvetisti! Eikä The Angel And The Gamblerkaan ole mun mielestä todellakaan maineensa veroinen huonoudessa. Sinkkuversio toimii aivan mainiosti, mutta levyversion venyttäminen lähes kymmenminuuttiseksi on kyllä maailman turhin ratkaisu! Dickinsonin paluun jälkeisistä levyistä Brave New World on oma suosikkini.
 
Rassaako muuten ketään muuta se, että ekan levyn 1998 remasterissa "Sanctuary" on ympätty typerästi kakkosbiisiksi? Ainahan toki voi playlistia muuttaa mutta silti.

http://www.youtube.com/watch?v=I7bAuzNTIBs&fmt=18
 
Monkees + Maiden = The Trooper Believer
 
Samalta häiskältä Queen + Slayer:
 
http://www.youtube.com/watch?v=zO4Rht7y1RQ&fmt=18

No Prayer on kyllä ehdottomasti bändin huonoin levy. Itse en jaksa siltä kuunnella kuin ehkä Mother Russian, joka on kyllä oikeinkin hieno piisi.
 
Itse en kutsuisi Somewhere in Timea yliarvostetuksi, mutta kovin erilainen se on muuhun tuotantoon nähden. Joku tykkää, joku ei, itse pidän soundillisesti ehkä hiukan enemmän Seventh Sonista, vaikkakin molemmilla levyillä lähestulkoon kaikki piisit ovat hyviä.
 
Ja siltikin se debyyttilevy on paras. Mahtavan raakaa ja energistä. =)

Germaniac:
 
Rassaako muuten ketään muuta se, että ekan levyn 1998 remasterissa "Sanctuary" on ympätty typerästi kakkosbiisiksi? Ainahan toki voi playlistia muuttaa mutta silti.
 
En edes tiennyt, että se on siellä. Eihän se sinne kuulu. Korkeintaan loppuun bonusbiisiksi.
 
EDIT: Mitä helvettiä!? Seuraavilla levyillä on Twilight Zone ja Total Eclipse. Hienoja biisejä, mutta eiväthän nämäkään niille levyille kuulu...

Uudesta studioalbumista (lainattu Wikipediasta), toivottavasti ei oo ollu jo täällä, en oo seuraillu kovin tarkkaan tätä Maiden-ketjua, pahoittelen jos ovat olleet:
 
Rumpali Nicko McBrain kertoi Revolver Magazine -lehden haastattelussa, että yhtye on aloittanut uuden materiaalin valmistamisen.lähde tarkemmin? Työskentely studiossa alkanee marraskuussa 2009, ja albumin julkaisu ajoittunee kesään 2010. Kappaleet nauhoitetaan Bahamalla Compass Point -studiossa, jossa esimerkiksi yhtyeen klassikkoalbumit Piece of Mind (1983), Powerslave (1984), Somewhere in Time (1986) ja Seventh Son of a Seventh Son (1988) on nauhoitettu. Uuden studioalbumin promokiertue sijoittuu McBrainin mukaan ainakin kesään, syksyyn ja talveen 2010. Yhtye nähdään kiertueella todennäköisesti myös Suomessa.
 
Sellasta.