Yleistä keskustelua musiikista ›

Vinyylien harrastus on saanut ylleen katu-uskottavuuden sädekehää. Vinyylilevyjen hankkimista voi perustella monin tavoin, myös ympäristöystävällisyydellään. Pvc- vinyylilevy, kuten kaikki tiedämme, on onglemajätettä jonka epäasianmukainen hävittäminen pilaa ilmakehän. On täysin järkevää hankkia mahdollisimman paljon vinyylilevyjä pois ilmaa pilaamasta. Taidokkaampi henkilö voi huoltaa vinyylisoittimen itsekin, mikä lisää tee se itse -uskottavuutta.
 
Cd-levyt, monikanava ja pikkulasten pakkausalgoritmit ovat uskottavuudestaan huolehtivan musiikinharrastajan boikotissa. Vinyyli- eli mikrolevy on kuitenkin tosiasiallisesti hiukan liian yleinen formaatti todellisen katu-uskottavuuden hankkimiseksi. Vain puolinaisena väliaikaisratkaisuna voidaan pitää 10-tuumaisten levyjen julkaisemista niiden kiusaksi, joiden automaattinen levysoitin tunnistaa vain 7- ja 12-tuumaiset vaihtoehdot. Edelleen voidaan kikkailla kierrosnopeuksilla käyttämällä esim. kohtalaisen harvinaista 16 rpm vaihtoehtoa.
 
Todelliseen indieen tästä on kuitenkin vielä noin piirun verran matkaa, varsinkin kun kaupallisuus väijyy vakavasti otettavaa taiteentekijää joka nurkan takana. Esitän tässä varteenotettavia ratkaisuja niille, jotka todella vaalivat uskottavuuttaan tässä helppoheikkien ja sekalaisten onnenonkijoiden kansoittamassa maailmassa.
 
- Julkaiskaa kaikki äänitteenne formaatista riippumatta sellaisessa muodossa, jossa oikean äänen kuuleminen vaatii kutakin kanavaa vastaavan kaiuttimen johtojen kytkemistä napaisuudet ristiin. Tämä on helppo, ilmainen ja tehokas keino pudottaa kaikkein suurimmat tyrkyt ja pyrkyrit kelkasta.
 
- Kryptotkaa musiikkinne niin, että vain salausavaimen haltija saa siitä selvää. Tämä onnistuu niin, että kirjoitatte musiikkinne ensin nuoteille ja sitten sekoitatte nuotit keskenään jollain tietyllä matemaattisella kaavalla. Soittakaa ja laulakaa tämä salamusiikki julkaistavalle äänitteelle ja ilmoittakaa käyttämänne salauskaava vain heille, joiden todella toivotte nauttivan musiikistanne. NÄPPÄRÄ TAPA VÄLTTÄÄ KAUPALLISUUTTA.
 
- Julkaiskaa ja ostakaa vain 78 rpm vahalevyjä tai Edison-fonografirullia. Valitsettepa kumman tahansa, julkituokaa kaikissa yhteyksissä asenteenne, että näistä sen toisen vaihtoehdon valinneet ovat valinneet väärin.
 
- Julkaiskaa kaikki kaiverretut levynne siten, että musiikki alkaa etiketin vierestä ja loppuu levyn ulkoreunassa. Kestää aikansa ennen kuin kuuntelija älyää kääntää levylautasen pyörimissuunnan päinvastaiseksi, eivätkä kaikki osaa sitä tehdäkään!
 
- Varustakaa julkaisemanne äänitteet niin mutkikkaalla ja vaikeasti toteutettavalla kaiuttimien sijoitteluohjeella, että laiskemmalla menee sisu kaulaan.
 
- Julkaiskaa c-kasetteja, joissa informaatiota on ainoastaan kahdella keskimmäisellä raidalla, jolloin kuuntelijan on siirrettävä kasettisoittimen äänipäätä pystysuunnassa voidakseen kuunnella molemmat raidat samanaikaisesti. (pystyasentoisilla kasettisoittimilla tämä tapahtuu vaakasuoraan)
 
Mikä hyvänsä formaateilla ja tekniikalla kikkailu on katu-uskottavuuden saavuttamiseksi sallittua ja sitä paitsi tarpeellista. Hiukan enemmän teknisesti näppärille avautuukin varsinainen mahdollisuuksien valtameri heidän väsäillessään äänitteitä, jotka ovat ainoita omassa formaatissaan. Esimerkiksi monofonisen kelanauhan, jonka kuunteleminen edellyttää 50-luvulla Amerikassa vähän käytetyn kolmiraitanauhurin keskimmäisen raidan kuuntelemista vastavaiheisena, julkaiseminen voisi tulla kyseeseen.
 
Pyydänkin nyt Mnettiläisiä esittämään omia ehdotuksiaan uskottavan äänentoiston kehittämiseksi.

veljeni Pesonen,
 
Mistä nyt hiertää noin kovasti? lipsahtiko esinahan alle suolaa kun sormet suoltavat näin myrkyllistä ja monimutkaista huumoria?
 
Jokatapauksessa keskityit pääsääntöisesti ruotimaan musiikin erilaisia tallennusmuotoja ja näiden suojaamista digi-aikana; äänentoistolla itse ymmärrän sellaisia asioita kuten vahvistimet, mikserit, ja kaiuttimet. ne on katu-uskottavia kun ne on "vintagea" eli jotain paskaksi potkittuja mörskiä 60-70 luvulta joista hädin tuskin pihisee ulos mitään ääntä. Mikserit on kyl aika vammasen näköisiä jos jonkun tosi vanhan ostaa mut skobet on kyllä aika mageen näköstä sektoria ja täten katu-uskottavia. Vaihtaa vaan elementit niin taatusti niillä saa pillua. Mikseriksi voisin suositella jotain digivehjettä jossa on iso päheä näyttö jossa näkyy kaikkea jännää matskua, nostaa älyllistä teknofiili-profiilia. Kaulaan palestiinahuivi ja silmään paksusankaiset kekkoslasit, ilman vahvennusta. kyllä lähtee.

Ainoa katu-uskottava äänite, johon sisältyy myös äänentoisto, on runonlaulaja. Ympäristöystävällinenkin, kun maatuu elinkaarensa päätteeksi.

Oliko aloitus suunnattu indie- paholaisia vai koko ihmiskuntaa vastaan?

EilaPertti: Oliko aloitus suunnattu indie- paholaisia vai koko ihmiskuntaa vastaan?
 
En ymmärrä että sen tarvitsisi olla ketään vastaan. Tarkoitus on löytää lisää hyviä ideoita, ellei jopa parempia, annetusta aihepiiristä.

velipesonen: En ymmärrä että sen tarvitsisi olla ketään vastaan. Tarkoitus on löytää lisää hyviä ideoita, ellei jopa parempia, annetusta aihepiiristä.
 
Oliko tossa joku tarkoituskin? Hitto, jopas.

velipesonen: En ymmärrä että sen tarvitsisi olla ketään vastaan. Tarkoitus on löytää lisää hyviä ideoita, ellei jopa parempia, annetusta aihepiiristä.
 
Parasta on jättää julkaisematta kokonaan. Silloin paha piraatti ei syö leipää taiteilijan pöydästä eikä kuka tahansa kadunmies pilaa taideteoksen arvoa kuuntelemalla sitä tusinalaitteistolla.

elsewhere: Parasta on jättää julkaisematta kokonaan. Silloin paha piraatti ei syö leipää taiteilijan pöydästä eikä kuka tahansa kadunmies pilaa taideteoksen arvoa kuuntelemalla sitä tusinalaitteistolla.
 
Ai niin. Tämä menee jo äänentoiston ulkopuolelle ja itsekehun piikkiin mutta idea on vapaasti hyödynnettävissä: Soitin aikoinaan kahdessakin bändissä jotka hämäyssyistä tekivät kaikki keikkansa aina eri nimellä. Oli meillä fanejakin, kuten yksi Pete ja yksi Ari, mutta hekään eivät osanneet tulla keikoillemme kuin sattumalta. Hekin silti mukisematta hyväksyivät käytäntömme koska kysehän oli pohjimmiltaan kaupallistumisen välttämisestä.

elsewhere: Parasta on jättää julkaisematta kokonaan. Silloin paha piraatti ei syö leipää taiteilijan pöydästä eikä kuka tahansa kadunmies pilaa taideteoksen arvoa kuuntelemalla sitä tusinalaitteistolla.
 
Vielä parempi on jättää soittamattakin, ja keskittyä esim. urpoilemaan internetissä.

Teijo K.: Vielä parempi on jättää soittamattakin, ja keskittyä esim. urpoilemaan internetissä.
 
Älä suotta heitä pyyhettä kehään! Aina voi liittyä bändiin, jonka aloitusajankohtaa ei kerrota ja joka ei välttämättä koskaan lopeta. Kukaan jäsenistä ei tiedä keitä muita siinä soittaa, bändi ei koskaan treenaa tai esiinny eikä sillä ole ohjelmistoa, ainakaan sellaista josta sen jäsenet olisivat tietoisia. Bändin olemassaolosta ei kerrota kenellekään, mikä onkin helppoa koska sillä ei ole nimeä, ainakaan sellaista jonka joku tietäisi.

Parempi olla edes liittymättä, paljastumisen vaara on aina olemassa.

"katu-uskottava" kadotti terminä uskottavuutensa viimeistään jo joskus 80-luvulla...

Niin, katu-uskottavan näköiseksi, oloiseksi tai ääniseksi voidaan vaikka tehdä, mutta silloinhan se ei enää sitä ole. Tai.

Raimo Luksusjahti: Jos olet jo rakentanut elämäsi kaupallisuutta ja levy-yhtiöitä (hyi!) vastaan niin ajatteleppa että joka ikinen formaatti mikä tämä maailma pitää sisällään, on kopioitavissa....!
 
Maailmassa on aina ollut yksilöitä jotka haluavat pitää keksimänsä asiat omana tietonaan. Tämä ei onnistu. Asiat tulevat ilmi heidän käytöksessään ja ylipäätään elämässään. Parempi ja toimivampi konsti on koota ympärilleen vihkiytyneiden piiri, jonka jäseniä sitoo vaitiolovelvollisuus. Osan elämästään voi sitten sysätä siihen marginaaliin.
 
Niinpä tässä katsannossa olemassaolevan mutta hankalasti tavoitettavan ja mahdollisesti omaa hoksaamista vaativan, suomeksi sanoen salailevan, julkaisu- ja kulutuspolitiikan ylläpito edustaa jonkinlaista tärkeäksi koetun tiedon salaamisen ikiaikaista perinnettä.
 
Sitten on vielä alakulttuureihin elimellisesti liittyvä snobismi eli keikarointi. Uskottavuutensa pitää todistaa snobismilla, eikä aito snobi voi koskaan keksiä itse mitään, hän ei voi sallia sellaista itselleen. Pitää koettaa keksiä jo olemassaolevien vaihtoehtoyhdistelmien joukosta jokin jolla snobbailla.
 
Ajatelkaa huviksenne fanzinejä tai Hesarin NYT-liitettä.

Uskottavuudestaan huolehtivan taiteilijan optimaalinen mediastrategia
 
Media valehtelee, sen tietävät kaikki. Mutta kuinka paljon ja miten tätä voi mitata, sitä eivät tiedä läheskään kaikki. Otetaan siitä selvää. Oletetaan että joku toimittaja tahtoo tehdä sinusta lehteen haastattelun. Lehden tyypillä tai suuruudella ei nyt ole merkitystä.
 
Vaivaudu tekemään pieni koe. Koeta kertoa itsestäsi mahdollisimman tarkkaan puolet totta ja puolet selkeää valhetta. Hio viestintäsi sellaiseksi, että pystyt antamaan itsestäsi ristiriitaisen ja väljähtävän vaikutelman. Jos annat sellaisen muutoinkin, yritä vain kovasti alleviivata sitä entisestään. Tämän seurauksena toimittaja joutuu hämilleen ja todennäköisesti tuskastuu. Haastattelutallennetta ja -muistiinpanojaan kollatessaan hänen tekisi mieli jättää koko homma sikseen, mutta minkäs teet kun tienestit ovat siitä kiinni. Hän päätyy muokkaamaan sinun puheitasi itse, rakentelemaan siltoja sinne tänne, epätoivoisesti yrittäessään muuttaa kuvaa sinusta vähemmän ristiriitaiseksi. Juttu tulee.
 
Kun luet jutun lehdestä, jaa siinä sinua koskeva tieto kolmeen osaan: 1. Totta, 2. Sinun keksimääsi valhetta, 3. Toimittajan keksimää valhetta. Toden kohdalla ei ole väliä sillä mitä kautta se on saatu selville. Kehitä yksinkertainen pisteytysjärjestelmä pienemmän ja suuremman valheen erottamiseksi toisistaan; tällöin suurempi valhe painaa vaakakupissa enemmän, niin kuin olla pitääkin. Lopuksi määritä kuinka suuri osuus lehtijutusta on valhetta. Älä hätkähdä jos saat yli sadan prosentin tuloksia, ne ovat täysin tavallisia kun mediasta puhutaan. Mahdollisesti huomaat myös, että valhetta, olipa miten tökerö hyvänsä, uskotaan herkemmin kuin tosiasiaa.
 
Tähän on siis tultu, sinusta on kirjoitettu yksi ainoa lehtijuttu ja julkisuuskuvasi on jo täysin valheellinen, ilman ensimmäistäkään lumipalloefektiä tai rikkinäistä puhelinlankaa. Nyt sinulle tarjoutuu tilaisuus hoitaa mediasuhteesi ns. kuntoon valittamalla lehden päätoimittajalle ja sitä hallinnoivan osakeyhtiön hallitukselle, että kyseinen toimittaja kirjoittaa sinusta puuta heinää. Voit tehdä tämän vaikket voisi sitä todistaa ja vaikea sitä olisikaan todistaa; miten todistat että et ole sanonut jotain? Korkeintaan voit todistaa sanoneesi jotain, mutta siitähän nyt ei ole kyse. Toimittaja joutuu puhutteluun ja selvittelemään juttuaan esimiehilleen. Jos hän on fiksu, niin kuin todennäköisesti on, hän on tuhonnut kaiken haastatteluun liittyvän materiaalin heti jutun kirjoittamisen jälkeen. Hän saa joko kunniamaininnan tai pienen huomautuksen päätoimittajan linjasta ja promilleista riippuen. Joka tapauksessa hän huolehtii siitä että sinun asioistasi huolehditaan tiedotusvälineissä vastedes lähinnä vaikenemalla.
 
Tähän väliin moraalinen pohdiskelu: Sinä olet ryhtynyt valheeseen. Se ei ole mitenkään harvinaista, taiteilijat ovat aina keksineet tarinoita itsestään. Et ole huonompi kuin esimerkiksi Andy Warhol tai Kurt Cobain. Silti olet valehtelija. Toimittajakin on valehtelija, ja sinä tiedät sen. Hänen valheensa liittyvät hänen yritykseensä tehdä sinusta kiinnostava juttu, joka voisi saada ihmiset kiinnostumaan sinustakin. Silti hän on valehtelija. Mutta hänpä ei tiedä että sinäkin olet. Niinpä olet valehtelijan lisäksi myös konna, ja jos olet tehnyt valituksen, olet halpamainen, koska moraalisessa katsannossa olette toimittajan kanssa samassa veneessä.
 
Nyt sinulla on numeerinen enemmän tai vähemmän tarkka ilmaus sille miten paljon media valehtelee. Se valehtelee niin paljon kuin pystyy. Tutkimus ei ole vielä valmis, koska verrokki puuttuu. Mene ja kerro samat tarinat esimerkiksi psykiatrille. Hän kirjoittaa sinusta lausunnon. Mittaa ja pisteytä psykiatrin lausunto samaan tapaan kuin lehtijuttu aiemmin, saatko saman luvun? Sinulla on kasassa havainto- ja tutkimusmateriaali, josta voi päätellä monia asioita.
 
Näillä yksinkertaisilla menetelmillä olet saavuttanut uskottavuuden myös suhteessa mediaan. Voit aivan totuudenmukaisesti kertoa kapakkapöydässä ja Mnetissä että media ei tahdo noteerata sinua. Sinähän olet niin underground ja outlaw ettei ne uskalla! Olet lunastanut itsellesi myös pyhimyksen viitan ja sankarin sädekehän. Helppoa, eikä maksa paljon.

Nyt on Pesosella aika tarkistaa lääkitystä.

superfly: Nyt on Pesosella aika tarkistaa lääkitystä.
 
Ihan hauskaa kirjoitustahan tämä on. Tässä siis ilmeisesti irvitään "tositaiteilijoita" ja heitä myötäileviä snobeja joiden mielestä kaikki mistä pitää useampi henkilö kuin joku pieni "todellisten asiantuntijoiden" sisäpiiri on kaupallista ja rahvaanomaista sontaa. Vastaavasti taas tositaidetta on vain sellainen jossa ei ns. "tavis" havaitse mitään taiteellista arvoa, joten ilmoittamalla arvostavansa sitä ilmaisee olevansa "massan yläpuolella" ja jotenkin muita parempi.
 
Tämän logiikan mukaan mikään mistä "tavikset" pitävät ei voi olla hyvää joten jos vaikkapa bändi on tarpeeksi suosittu ansaitakseen musiikillaan elantonsa, se on kaupallista paskaa. Samoin jos joku tallennusmuoto on kätevä, edullinen ja luotettava mistä syystä enemmistö käyttää sitä, snobin on keksittävä joku syy miksi epäkäytännöllisempi ja siten harvempien käyttämä systeemi on "ylivoimainen" jolloin sitä käyttämällä voi identifioitua "asiantuntijaksi" ja erottua "massasta".
 
Tämä "tavis" on muuten aika hauska ilmiö, se kun tarkoittaa käsittääkseni ns. "tavallista tallaajaa" joita kaiken järjen mukaan meistä suurin osa siis on. Silti juuri kukaan ei usko itse olevansa "tavis" tai ainakaan halua sellaiseksi tunnustautua vaan yrittää vaikka väkisin keksiä jotain mikä nostaa hänet "massan yläpuolelle". Ja jos ei ole poikkeuksellisen kyvykäs missään asiassa, niin sitten tavoitellaan erikoisuutta muiden ja omissa silmissä esimerkiksi juuri tällaisella snobismilla, eli ollaan näkevinään vain harvoille ja valituille avautuvaa piilosisältöä sielläkin missä sitä ei todellisuudessa ole.
 
Äänentoistosta kun puhutaan, niin ns. high end-harrastushan on tätä puhtaimmillaan, uskotellaan muille (ja jopa itsellekin) että omaa paljon tavallista tarkemmat "kultakorvat" ja pystyy erottamaan asioita joita herkimmätkään mittalaitteet eivät havaitse. Yllättäen valvotuissa sokkotesteissä "kultakorvat" eivät enää eroja havaitsekaan, mutta se ei heitä haittaa, he hymistelevät omissa "uskovien" piireissään eri kuparilaaduista tehtyjen kaiutinkaapeleiden "selkeitä soundieroja" joita "surkeat tavikset" eivät kuule ja yrittävät siksi väittää ettei niitä muka ole.
 
Eli kyseessä on ns "keisarin uudet vaatteet"-ilmiö, kun tarpeeksi uskotellaan että tämä ON hienoa ja ainoastaan massajuntti ei sen hienoutta ymmärrä, niin harva uskaltaa sanoa vastaan ettei vain leimautuisi massajuntiksi.

velipesonen: - Julkaiskaa kaikki kaiverretut levynne siten, että musiikki alkaa etiketin vierestä ja loppuu levyn ulkoreunassa.
 
Tämäkin on jo keksitty Amerikassa 50-luvulla. Oliko tuo nyt Korean-sodan aikaan sotilasradioasemat soittivat 16 -tuumaisia vinyylilevyjä, jotka soivat etiketistä ulkoreunaan. Levyllä oli molemmilla puolilla kaksi musiikkiesitystä, yleensä viihdemusiikkia, countrya tai sotilasmusiikkia. Levyllä radiojuontaja myös haastatteli artistia.
 
Minulla on yksi tuollainen countrylevy, mutta sen kuunteleminen ei vielä ole onnistunut. Ajattelin eläkepäivillä modata vanhasta levysoittimesta vehkeen, jolla kuunteleminen onnistuu.

Johnson D: Minulla on yksi tuollainen countrylevy, mutta sen kuunteleminen ei vielä ole onnistunut. Ajattelin eläkepäivillä modata vanhasta levysoittimesta vehkeen, jolla kuunteleminen onnistuu.
 
Jos levylautasen hihna on profiililtaan pyöreä naru joka joustaa, lautasen pyörimissuunta kääntyy kiertämällä naru kahdeksikoksi.