Koskettimet ›

Mitä mieltä kyseisistä soittimista? Eivät ole hirveän arvokkaita eivätkä saundillaan pärjää "oikeille" äänipyörähammondeille, mutta mielestäni soitettavuus on huippuluokkaa. Eikä se saundikaan mikään huono ole, omaperäinen vain. Itse ostin sellaisen eilen, ja ehdin jo tehdä sillä ensimmäisen äänitteenkin. (älkää välittäkö huonosta soittamisesta, en ole ennen soittanut jalkiollista urkua ja olihan sitä jalkiotakin pakko rämpätä siinä samalla :P enkä edes ole varma että menikö tuo biisi edes soinnuiltaan oikein vai ei.) Linkki: http://www.youtube.com/watch?v=K8k8Z8iKgd4
 
Eli siis basso, soinnut ja urkumelodia on soitettu sillä urulla, vieläpä samaan aikaan. Kitaran sitten äänittelin myöhemmin ja rummut tuli koneelta.
 
Tuossa soittimessahan on kaksi f-nuotista alkavaa kolmioktaavista koskettimistoa ja sitten yksi c:stä alkava yksioktaavinen jalkio. Drawbareja ei ole, vaan eräänlaisia äänikertoja, jotka napsutellaan päälle ja pois. Myöskin jotain epäurkuja löytyy, eli sello, haitari, banjo ja piano. Mutta niinkuin arvata saattaa, niin ne eivät kovin aidon kuuloisia ole. Rumpukonekin on, ja rumpukomppi alkaa kätevästi jotain alemman sormion kosketinta painettaessa. Siitä huolimatta se rumpukone on kuitenkin melko käyttökelvoton, koska saundit ovat niin huonot ja biisin aloittaminen sen kanssa on vaikeaa. Mutta kyllähän se jonkinmoisesta metronomista käy. Painoa soittimella on melko paljon, olisikohan jotain yli 50 kiloa ainakin. Sähköä se vie 110 wattia, mutta siitä taitaa suurin osa mennä äänen generointiin ja vain pieni osa vahvistukseen, koska kovin kovaa ääntä siitä ei lähde täysilläkään voimakkuuksilla. Kuitenkin ääni on mukavan täyteläinen ja selvästi parempi kuin muissa transistoriuruissa, jotka olen nähnyt. Myös matalat äänet ovat mukavan syviä ja "potkivat" hyvin, jos nyt urkuäänestä voi niin sanoa. EDIT: Ainiin, ja tuollainen yksinkertainen "leslie-efekti" siinä on myös, eli eräänlainen lievän vibraton ja lievän tremolon yhdistelmä.
 
Yleisesti ottaen mielestäni kyseessä on ihan hyvä soitin, vaikkakaan sitä ei koon ja painon takia kehtaa ottaa lyhyille keikoille mukaan. Tai mikäs minä olen sanomaan, kun en pändiäkään ole saanut kasaan. Mutta hieno urku on silti.

Itsellä oli ekana omin rahoin ja kovalla työllä ostettuna soittimena Hammond N-312.
 
Siitä puuttui drawbarssit. Äänikertavalikoima oli teatteriurkumainen, mutta saundit ei oikein vakuuttanut.
 
Transistoriuruista on WLM Trip ja vanha Korg BX-3 ehkä vakuuttanut eniten.
 
Tommostakin olis kiva kokeilla:
http://www.vintageplanet.nl/pics/felix/YC45D.jpg

Kyllä mä voisin olohuoneeseen ottaa Hammond Colonnaden, Eleganten tai Concorden, vaikka transistori-Hammondeja ovatkin.
 
http://www.organstop.com/classi8.jpg
 
http://barton.theatreorgans.com/images/37046451.jpg
 
http://barton.theatreorgans.com/images/99338930.jpg
 
http://www.netinstruments.com/pics/36120.jpg
 
http://www.youtube.com/watch?v=EYqLUX4Wxmg

musamies: Ymmärsinkö lukemani oikein, että X-66:nen on periaatteeltaan puoligeneraattoriurku kun on generaattori, mutta siitä edespäin homma hoidetaan muulla elektronisella tekniikalla "frecuence divider":
http://www.nshos.com/HammondX66-6.htm
http://www.nshos.com/HammondX66-8.htm
 
Niinpä näyttää, mutta koska generaattoria käytetään ainoastaan kanttiaaltolähteenä josta jakamalla tehdään eri taajuudet, niin soundissa ei käsittääkseni voi olla mitään eroa verrattuna paljon yksinkertaisempaan oskillaattoreilla toteutettuun rakenteeseen joka on yleinen noissa 70-luvun transistoriuruissa.
 
Eli generaattorirakenteella ei tuossa saada monimutkaiselle mekaaniselle toteutukselle muuta vastinetta kuin virityksen pysyvyys (oskillaattorit voi silloin tällöin joutua virittämään kun kondensaattorien kapasitanssiarvot "ryömivät" ajan kuluessa, toisaalta tällöin on myös mahdollisuus virittää jonkin toisen soittimen mukaan hiukan ylä- tai alavireeseen) sekä se että markkinamiehet voivat edelleen sanoa kyseessä olevan generaattoriurun.

Ensimmäinen urku oli mulla Hammond B-250 + HL822 lepa, transistoripelejä molemmat. Lepa tosin lähti kiertoon aika nopeasti, oli sen verran epäluotettava kumppani. Mutta urusta pidin kovasti, drawbarit löytyi, 2x61 sormiot, ja oikein miellyttävä kaasupoljin. Tästä sai mureat rokkisoundit, kun laittoi kaveriksi MS Leo 200:n leslien ja ajoi tätä Laneyn 100W putkinupilla. Eihän siinä urussa nyt mitään foldbackejä saati kunnollisia vibratoja ollut, mutta silti jotakin siinä soundissa oli. B-100:n on yksilavainen versio tästä, ja tällaista käytti esim. Matti Pitsinki J.Karjalainen yhtyeineen kanssa (Tähtilampun alla -levyllä).
 
Korgin vanhan CX-3:sta pidin kanssa kovasti, tosin glissandojen kanssa piti olla tarkkana, ettei leikannut kämmentään auki, sen verran terävät reunat oli siinä. Mutta sen soundi leikkasi hyvin miksauksesta läpi, ja jopa sen oma lepasimu kävi hätätilanteessa.
 
Yleisesti ottaen jos on mikä tahansa transistorihammond + putkietuaste + oikea (putki)leslie, niin ei se kovin huonolta voi kuulostaa :)

Murgo: Niinpä näyttää, mutta koska generaattoria käytetään ainoastaan kanttiaaltolähteenä josta jakamalla tehdään eri taajuudet, niin soundissa ei käsittääkseni voi olla mitään eroa verrattuna paljon yksinkertaisempaan oskillaattoreilla toteutettuun rakenteeseen joka on yleinen noissa 70-luvun transistoriuruissa.
 
Ainakin meikäläisen N-312 urkuun verrattuna, joka oli Hammondin ekoja transistoriurkuja, verrattuna ei ole pelkoa sekoittaa siihen tuota X-66:sta, jonka ääni on aika jouluinen ja viihteellinen.
http://www.hammondx66.com/
 
Laitas tulee tuolta MP3:sista vaikka toi Cuantas palabras de amor!

musamies: Ainakin meikäläisen N-312 urkuun verrattuna, joka oli Hammondin ekoja transistoriurkuja, verrattuna ei ole pelkoa sekoittaa siihen tuota X-66:sta, jonka ääni on aika jouluinen ja viihteellinen.
http://www.hammondx66.com/
 
Laitas tulee tuolta MP3:sista vaikka toi Cuantas palabras de amor!
 
Juu, siis tarkoitin ettei se soundi ainakaan ole myötäsyntyisesti parempi kuin mitä oskillaattoreilla saadaan, generaattorin alkuperäinen aaltomuoto kun ei tule läpi taajuusjakajista, joten jakajien jälkeinen käsittely määrää soundin, ei alkuperäinen lähde.
 
Toki oskillaattoripohjainen urku voi siis kuulostaa paremmalta kuin tuollainen "puoligeneraattoriviritys" , mutta alkuperäisellä signaalilähteellä (generaattori/oskillaattorit) ei ole taajuusjakajia käytettäessä mitään tekemistä lopputuloksen kanssa, se vain antaa perustaajuuden josta jakamalla saadaan kanttiaalto jota sitten suodatetaan lopullisen soundin aikaansaamiseksi.

Trip:pi on muutes siitä kiva, että siinä ei näytä olevan niitä jakajia vaan oskilaattoreita on valtaisa määrä. Sen ääni onkin aika kiva, en tiedä onko syy juuri jakajien puutteessa.
 
VOX on hyvin soitettuna kivan kuuloinen, kukas tietää minkäsmoinen siinä oli tekniikkapuoli?

musamies: Trip:pi on muutes siitä kiva, että siinä ei näytä olevan niitä jakajia
WLM on ollut jakajiin perustuva, ainakin se urku ja samoin se kytkentäkaavio joka mulla oli (70-luvun lopulta kumpikin). Ensin 2,048 MHz oskillaattorista ylin oktaavi ja sitten siitä puolittamalla loput.

jysi: WLM on ollut jakajiin perustuva, ainakin se urku ja samoin se kytkentäkaavio joka mulla oli (70-luvun lopulta kumpikin). Ensin 2,048 MHz oskillaattorista ylin oktaavi ja sitten siitä puolittamalla loput.
 
Toi on Hit. Trip on edellistä sukupolvea. Hitissä homma tehdään just noin.

musamies: Trip:pi on muutes siitä kiva, että siinä ei näytä olevan niitä jakajia vaan oskilaattoreita on valtaisa määrä. Sen ääni onkin aika kiva, en tiedä onko syy juuri jakajien puutteessa.
 
VOX on hyvin soitettuna kivan kuuloinen, kukas tietää minkäsmoinen siinä oli tekniikkapuoli?
 
Kakstoista oskillaattoria, perässä transistorijakajat. Koko urku ei sisällä yhtään IC-piiriä. Hiton huolella toteutettu filtteröinti, vastuksia koskettimisto puolillaan. Todennäköisesti tästä syystä niin häijy soundi... tuossahan on erilliset drawbarit siniaallolle ja rähinälle, niiden suhdetta voi säätää erikseen 16', 8', 4' ja IV-äänikertojen lisäksi. Toi IV tulee muuten siitä että se on neljän eri äänikerran sekoitus.

jysi: WLM on ollut jakajiin perustuva, ainakin se urku ja samoin se kytkentäkaavio joka mulla oli (70-luvun lopulta kumpikin). Ensin 2,048 MHz oskillaattorista ylin oktaavi ja sitten siitä puolittamalla loput.
 
Esimerkiksi Hammond N-312 tai Eko Tiger sisälsi sellaset säädettävät kelat jokaista oktaavin ääntä kohden vaan ei sen enempää.
 
Tuo Trip:pi on toista maata ja se sisältää todellakin aika paljon sälää äänen tuottamiseksi. Jos en olis niin laiska nettisivujen teossa, olisin varmaan dokumentoinnu ton kuvien muodossa. Ehkä pitää vähän skarpata. Trip:pi
on vähän ku pullollaan elektronisia urkupillejä!
 
Jos tota Trip:piä vertas vaikka Ekoon tai Hammond N-312, kun on paljon drawbarsseja auki, sen ääni vähän kuin säihkyy ja kimaltelee vähän kuin oli tossa Hammond X-66:sessakin. Lisäksi tulee samantapaan säksättävä äänen aluke kuin on generaattoripeleissäkin. Perkussio on monipuolinen jos se vaan toimis.

musamies: Trip:pi on muutes siitä kiva, että siinä ei näytä olevan niitä jakajia vaan oskilaattoreita on valtaisa määrä. Sen ääni onkin aika kiva, en tiedä onko syy juuri jakajien puutteessa.
 
Varmaan kiva viritettävä, joutuu jokaisen sävelen virittämään erikseen. :)
 
Saattaa muuten johtua äänen elävyys juuri siitä että eri oktaavien äänet eivät ole ihan 100% tarkan matemaattisesti vireessä keskenään kuten jakajilla tehdyssä väkisinkin, jolloin summasignaali on vähemmän "steriili" ja viritys voi olla jotain muutakin kuin tasajakoinen ? Tietysti myös oskillaatorin kela-kondensaattoriyhdistelmä saattaa tuottaa omia mausteitaan jotka jakajat suodattaisivat pois.
 
Trankkujakajan ulostulo kai lienee kutakuinkin kanttiaaltoa, josta sitten suodatuksella saadaan esim. siniaaltoa yms. (kanttiaaltohan käsittääkseni sisältää kaikki perustaajuuden harmoniset kerrannaiset) ?

Murgo: Varmaan kiva viritettävä, joutuu jokaisen sävelen virittämään erikseen. :)
 
Klavinetissakin piti virittää joka kieli erikseen. Ei se vaikeeta ollu :D
 
Eko Tigerin hyvänä puolena on muutes, että se on helppo virittää.
 
Saattaa muuten johtua äänen elävyys juuri siitä että eri oktaavien äänet eivät ole ihan 100% tarkan matemaattisesti vireessä keskenään kuten jakajilla tehdyssä väkisinkin, jolloin summasignaali on vähemmän "steriili" ja viritys voi olla jotain muutakin kuin tasajakoinen ? Tietysti myös oskillaatorin kela-kondensaattoriyhdistelmä saattaa tuottaa omia mausteitaan jotka jakajat suodattaisivat pois.
 
Voi olla, että siinä on joku tällanen valtti puolellaan. Varsinkin valkoset drawbarssit saundaa tässä jotenkin hyviltä kun niitä on useampi auki.

Missä muuten tuossa hammondissa lukee se malli? Tuo on ilmeisesti joku äärimmäinen halpismalli, koska ei siinä ole tietoakaan mistään semmoisista hienouksista, joista tässä topikissa on puhuttu. Mutta olis kiva tietää sen mallin nimi... Oliskohan se jossain sisällä, pitääpä avata ja katsoa
 
EDIT: Hyissaatana! Tuota urkua ei ole varmasti imuroitu sisältä ainakaan 30 vuoteen. Siellä on valehtelematta puolen sentin paksuinen kerros valkoista pölyä, joku paperiroska ja KOIVUN LEHTIÄ. Otan kuvan. Ja toisen. Ja kolmannen. Laitan ne kohta nettiin. Mutta en löytänyt kyllä sitä tyyppikilpeä, paitsi jos se on siellä pölyn alla. Nyt imuroin sen.
 
EDIT2: Noniin, imurointi valmis. Koivunlehtien, pölyn ja paperiroskien lisäksi sieltä löytyi mm. kuolleita ja eläviä hämähäkkejä, tulitikkuja, havunneulasia, jotain pieniä lelujen osia ja kaikkea muutakin epämääräistä. Mutta mallin nimeä en saanut selville. Jospa niistä kuvista sitten selviäisi, kun saan ne nettiin...

^ Vanhat kotiurut ovat kyllä melko mielenkiintoisia arkeologisia kohteita, omistani on myös löytynyt mm. kyniä, legopalikoita, erilaisia paperinpalasia, plektroja, lusikka jne.
 
Puhumattakaan tosiaan mahtavista määristä pölyä ja roskaa sekä kauan sitten kaatuneiden nesteiden tahmeista jäännöksistä sekä niiden aiheuttamista korroosiojäljistä piirilevyissä ja kontakteissa.
 
Toisaalta sikäli hyviä että monet viat korjaantuvat ihan vain putsaamalla ja ruiskimalla kontaktisprayta.

Olis vaan kiva jos joku tekis tutkielman siitä miten monta oikeata 5 tunnin keikkaa jollain tuollaisella Eko Tigerillä jaksais soittaa ja kuinka monta keikkaa muut kanssabändiläiset jaksais kuunnella.

http://jouluserver.com/~stompilo/sahkourku/ Tuossapas kuvia siitä urusta

KoskPaavo: Olis vaan kiva jos joku tekis tutkielman siitä miten monta oikeata 5 tunnin keikkaa jollain tuollaisella Eko Tigerillä jaksais soittaa ja kuinka monta keikkaa muut kanssabändiläiset jaksais kuunnella.
 
Mitä paskempi urku, sen vaikeampi sitä on soittaa edes omasta mielestään hyvin.
 
Ehkä sellasella viitsis pari biisiä soittaa...