Aihe: Oikea hetki perääntyä
1 2 3
Kapane
13.07.2009 13:53:08
 
 
Puhutaan paljon rockin dinosauruksista, jotka eivät tiedä milloin lopettaa soittamista. Esim. Metallica, AC/DC, Rolling Stones ulkomailta ja Yö, Popeda ja Eppu Normaali Suomesta ovat jossain lähteissä nauttineet tätä kyseenalaista kunniaa. Huippuvuodet tulleet, menneet ja unohtuneet, jäsenet vaihtuvat kuin naapurilla auto ja takahuoneessa löytyy enemmän lääkäreitä, kuin bändäreitä.
 
Sitten on se toinen puoli, josta puhutaan vähemmän. Bändit, jotka eivät suostu hyväksymään, ettei heistä ole mihinkään. Demoja ja omakustanteita vääännetään vuodesta toiseen, mutta laulajan siskoa ja naapurin mummoa lukuunottamatta ei kiinnosta faneja, eikä rahoittajia.
 
Koska on siis aika lähteä kitaran kaulalta kohti kunniallisempaa ammattia rekkakuskina tai portsarina?
 
Itse suosin sitä, että suosion huipulla lopetetaan, eikä silloin kun tähti alkaa himmetä, niinkuin tämä Lassin ja Leevin tekijäkin teki aikoinaan. Kerrasta poikki, eikä mitn reunioneita. Ongelmia kuitenkin on. Esimerkiksi Faith No More. Bändin tähti alkoi himmetä jo King For a Dayn kohdalla, kuitenkin tämän jälkeen bändi teki Album of the Yearin joka on mielestäni yhtyeen toisiksi tärkein levy.
 
Toisen sarjan esimerkki on kuitenkin Limp Bizkit, jonka olisi pitänyt lopettaa 3 levyn kohdalla, kun kitaristi lähti bändistä ja rumpalilla oli talven suurimmat kinokset nenäkarvoissaan. Bändi teki kuitenkin puolivillaisen levyn ja reunion EP:n. Tämän kesän reunion osa kaksi osoitti sen viimeistään, että aika on ajanut etenkin keulakuvan ohitse, vaikka muu bändi onkin tiukempi kuin koskaan. Lopputulos nostalgisen säälittävä.
Skenehuora jo 6 vuotta.
Sergei Fallinen
13.07.2009 13:58:33
musta tuntuu et monet noista pitemmän linjan artisteista voi oikeasti nauttia siitä mitä ne tekee, eikä mulla oo sillon mitään sitä vastaan vaikka ne jatkas kuinka pitkään. ei niitä kuitenkaan oo pakko kuunteleen mennä.
Zammy
13.07.2009 14:02:35
Niin pitkään kun artisti tykkää niin kaikki on jees. Ihan sama tykkäsikö kukaan muu. Joku sellainen unelmallinen urakaari muusikolle on sellainen asia, ettei sellaista ole olemassakaan, vaan ura voi olla ylä- tai alamäkeä ja vaihdella eri vuosikymmeninä eikä mitään oikeaa lopettamisaikaa ole.
 
Omituista olisi sellainen, että jos ei joka levyllä pysty edellistä paremmaksi laittamaan, niin ei kannattaisi tehdä mitään.
Minulla on pappatunturi, sininen ja sporttinen. Sillä naiset isketään, sen sorttinen.
superfly
13.07.2009 14:05:28 (muokattu 13.07.2009 14:08:25)
slipoilfan: Ongelmia kuitenkin on. Esimerkiksi Faith No More. Bändin tähti alkoi himmetä jo King For a Dayn kohdalla, kuitenkin tämän jälkeen bändi teki Album of the Yearin joka on mielestäni yhtyeen toisiksi tärkein levy.
 
Nää on niitä makuasioita sitten... Mun mielestä King for a day on bändin ihan selvästi paras levy, ei puhettakaan mistään himmeskelystä. Puhdasta nerokkuutta on tuo lätty. Tuon jälkeen olisi ollut oikein tyylikästä lopetella.
Killing internet dragons is serious business!
maelstorm
13.07.2009 14:07:29
jos omakustannetta ja demoa väännetään sillai päin, että kiinnostusta se herättää siskossa ja ehkä vähän mummossa, niin ketkä ovat silloin näitä ketjun aloittajan mainitsemia "rahoittajia"?
 
eikö toi nyt vähän kuullosta siltä että bändi on itte paskat demonsa maksanu, ja jos ne kolme kertaa vuodessa käy soittamassa jossain pizzeriassa keikan, niin onko niillä silloin mitään pakottavaa syytä lopettaa? Keneltä niiden demojen tekeminen ja kälyisten keikkojen soittaminen on pois?
 
toiseksi, jos jotkut vähän harmaantuneet entiset legendat kerää rivinsä kasaan ja pistää vanhoja muistelevan hittikiertueen pystyyn, niin keneltä se sitten mahtaa olla pois? jos se vähentää joltain puristilta himoja kuunnella jonkin lopettaneen bändin vanhoja levyjä niin ehkä ihan hyvä vaan että vittuuntuu bändiin ja musiikkiin ylipäänsä, jos tollaiset asiat haittaavat musiikin kuuntelemista niin suosittelen regressiota esimerkiksi pikkuautoilla leikkimiseen tai jotain muuta tämänkaltaiselle psyykelle sopivaa toimintaa.
Siivet.
padaa@dadaa!
13.07.2009 14:09:01 (muokattu 13.07.2009 14:10:06)
 
 
Komppia edellisille. Miksi sitä pitäisi olla joku ennakkoon hakattu lopettamisaika? Paljon olisi jäänyt tekemättä jos vaikka Neil Young olisi lopettanut Harvestin jälkeen (kaupallisen) suosionsa huipulla. Tai Motörhead Ace Of Spadesin jälkeen. Tai Dylan olisi laittanut pillit pussiin ensimmäisen buuajan jälkeen.
MrsJones
13.07.2009 14:40:42
Mun mielestä se on soittajan itsensä päätettävissä. Ja jossakin määrin soittajan perheen.
 
Mitä siitä, vaikka kellaribändi tekisikin musiikkia itselleen vaikka 50 vuotta? Kyllähän soittaminen on kuitenkin aina viisaampaa hommaa kuin vaikkapa tietokonepelien pelaaminen tai telkkarin tuijotus, anteeksi nyt vaan. Ihmisellä on hyvä olla harrastus, oli minkä ikäinen hyvänsä.
 
Kun soittamalla ei saa leipäänsä tienattua, voi sen lisäksi mennä töihin ja vaikka kalastaa. Ääntä maailmaan mahtuu kyllä, sen perusteella ei tarvitse soittamista lopettaa kenenkään.
Teijo K.
13.07.2009 14:46:19
 
 
maelstorm: jos omakustannetta ja demoa väännetään sillai päin, että kiinnostusta se herättää siskossa ja ehkä vähän mummossa, niin ketkä ovat silloin näitä ketjun aloittajan mainitsemia "rahoittajia"?
 
eikö toi nyt vähän kuullosta siltä että bändi on itte paskat demonsa maksanu, ja jos ne kolme kertaa vuodessa käy soittamassa jossain pizzeriassa keikan, niin onko niillä silloin mitään pakottavaa syytä lopettaa? Keneltä niiden demojen tekeminen ja kälyisten keikkojen soittaminen on pois?
 
toiseksi, jos jotkut vähän harmaantuneet entiset legendat kerää rivinsä kasaan ja pistää vanhoja muistelevan hittikiertueen pystyyn, niin keneltä se sitten mahtaa olla pois? jos se vähentää joltain puristilta himoja kuunnella jonkin lopettaneen bändin vanhoja levyjä niin ehkä ihan hyvä vaan että vittuuntuu bändiin ja musiikkiin ylipäänsä, jos tollaiset asiat haittaavat musiikin kuuntelemista niin suosittelen regressiota esimerkiksi pikkuautoilla leikkimiseen tai jotain muuta tämänkaltaiselle psyykelle sopivaa toimintaa.

 
Samaa mieltä.
Aina saa kärsiä ja hävetä.
Bonham
13.07.2009 14:56:27
Olis pitäny lopettaa ja olis pitäny lopettaa... sehän on niiden duunia, kai ne sitä saa tehdä jos huvittaa?
Opinions are like assholes, everybody's got one. (Harry Callahan)
sahkuifk
13.07.2009 15:18:06
Antaa setien heilua. Popeda esim. on nyt kovemmassa vireessä kuin koskaan, saattaa seuraava levy yllättää nää jotka jostain syystä eivät "voi" digata bändiä:)
On toki niitäkin jotka vaan eivät älyä lopettaa vaikka eväät on syöty ajat sitten mutta eihän ketään kieltää voi.
Meidän treenikämpän ikkunasta näkyy route 66, onhan sekin jo jotain matkalla menestykseen.
Tsugu Way
13.07.2009 15:26:34
Ajatellaanpa asiaa niin päin, että kuinka paljon on entisiä, ja uudenkin sukupolven faneja harmittanut sen jälkeen, kun bändi on lopettanut jotakuinkin suosionsa huipulla. Mietitäänpä sitä, että kuinka paljon keikkajärjestäjät ja fanit olisivat valmiit maksamaan, jos saisivat lavalle (tai levytysstudioon) vielä kerran vaikkapa Sentencedin, Abban, Beatlesin (eh.. noh, Paul ja Ringo) ja Led Zeppelinin.
Jos se ei svengaa, se ei ole minkään arvoinen. (Duke Ellington)
sub zero
13.07.2009 15:49:40 (muokattu 13.07.2009 16:00:15)
sitä on niin vaikee sanoo parin vuoden aikaperspektiivissä, et minkä levyn jälkeen niinkun alkaa se lopullinen notkahdus bändillä. helppohan se on joskus vuosia jälkeen päin sanoo.
 
ketäs näitä tällasia setiä on, jotka on oikeesti niinkun "tajunneet" et okei, nyt mä olen liian vanha, en enää soita rokkia. ei tuu äkkiseltään ketään mieleen. clapton ja maikkelihan molemmat ovat uhkailleet suht varhaisella lopettamisella.
 
mä nään kyllä tässä jotain ongelmaa, et yritetään soittaa rokkia (tai muutakaan) sen jälkeen kun ikä on jo tehnyt tehtävänsä ja sit yleisössä jännitetään, et miten hyvin se vielä osaa vetää vai onko jo hermoradat rappeutuneet liikaa. mut näköjään monet ei nää ongelmaa, joten kai se näin sit menee. kun tyhmät maksaa niin sedät jaksaa.
 
odotan kyllä innolla immortalin ja morbid angelin 60-vuotis reunion-toureja. ei tarvii mitään corpse-paintejakaan enää sitten, kun on muutenkin elävä ruumis.
 
jonain päivänä nähdään vielä 70-vuotiaita tiluttamassakin. eddie van halen on vasta 55, et siihen menee vielä kyllä aikaa.
mr. finland, walk on by, your ideapark dream. mr. finland, walk on by, your alko store supreme
Kapane
13.07.2009 16:03:55
 
 
Nythän en siis tarkoita harrastelua tai sitä dumaa mitenkään vaan ammattilaispuolta lähes pelkältään.
Skenehuora jo 6 vuotta.
maelstorm
13.07.2009 16:46:39
slipoilfan: Nythän en siis tarkoita harrastelua tai sitä dumaa mitenkään vaan ammattilaispuolta lähes pelkältään.
 
ja siellä ammattilaispuolella niitä demoja ja omakustanteita siskoille ja mummuille sitten tehdäänkin niin maan perkeleesti.
Siivet.
Teijo K.
13.07.2009 16:50:00
 
 
maelstorm: ja siellä ammattilaispuolella niitä demoja ja omakustanteita siskoille ja mummuille sitten tehdäänkin niin maan perkeleesti.
 
En tajunnutkaan et miehän oon pro jätkä näemmä.
Aina saa kärsiä ja hävetä.
Lennu
13.07.2009 16:51:35
 
 
maelstorm: ja siellä ammattilaispuolella niitä demoja ja omakustanteita siskoille ja mummuille sitten tehdäänkin niin maan perkeleesti.
 
No niin kuulemma, jopa 25 vuotta on väännetty demoa ammattimaisesti.
visentti on vihree nyrsijä.
Teijo K.
13.07.2009 16:52:46
 
 
Lennu: No niin kuulemma, jopa 25 vuotta on väännetty demoa ammattimaisesti.
 
Studiopalstalla noita kyllä on useita juum.
Aina saa kärsiä ja hävetä.
maelstorm
13.07.2009 17:00:43
niin, mutta jos palataan alkuperäisviestiin niin bändi duunaa omakustanteita ja demoja, pelkästään ammattilaispuolella, ainoastaan siskoja ja mummua kiinnostaa, mut bändillä on kuitenkin faneja ja rahoittajia.
 
.?.
Siivet.
Kailis
13.07.2009 17:01:28
 
 
Remun mainitsen tässä, siis Hurriganes mielessä.
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2 3
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)