Marshallit on vieraita, en voi siihen kommentoida.
Mutta tosiaan toi kotisoundi/treenissoundi on täyttä asiaa, bändin seasta kitara kuuluu ja erottuu järkevästi vain jos soundissa on middleä. Scooppaus on oikeastaan bändisoittoa ajatellen pahin virhe jonka voi kitarasoundille tehdä.
Bassotaajuudet korostuvat (muistaakseni noin 3dB) kaiuttimen ollessa lattialla, koska ääni heijastuu pinnoista ja äänenvoimakkuus kertautuu. (Lattialle) seinän viereen tai varsinkin nurkkaan sijoitettuna korostusta tulee vielä paljon enemmän. Kannattaa siis nostaa kaiutin siksikin ylös. Ja bassokamat tietysti lattialle(!) Asiasta vähän teoriaakin:
http://www.psbspeakers.com/audio-topics/loudspeaker-Placement-How-to Vertailua PA-maailmasta:
PA-kamoissa subbarit jytäävät paremmin maan tasalla. Kuitenkin laadullisesti parempaa bassontoistoa saadaan jos subbaset ovat yläilmoissa muiden kaiuttimien joukossa, ja ääni kantaa myös kauemmas. Kaiuttimia tarvitaan ylhäällä ainakin tupla- tai jopa triplamäärä jotta botnet olisivat yhtä muhevat kuin maan tasalta. Kuulemma (isot pojat kertoivat että) nämä ovat festareilta ns. uusinta uutta -havaintoa, ja tänä pnä festareilla kokeillaan noiden eri sijoittelujen yhdistelmiä.