redhat 02.07.2009 22:03:20 (muokattu 02.07.2009 22:03:53) | |
---|
Taustatietoja: itse soitan rumpuja, en tiedä kitaroista ja vahvistimista paljoakaan. Kyselen bändin kitaristin puolesta. Kitaristillä Fenderin FM65 DSP vahvistin, Rolandin säröpedaali ja ESP:n kitara (malleja en tiedä). Vahvistin on hiukan tehoton ja siksi pedaalista on säädetty volaa kovemmalle, itse vahvistimessa volat melkein täysillä. Aikaisemmin vedetty 2 - 4h treenejä tällä setupilla, tänään vedeltiin 2h ja kitaristi huomasi että vahvistin kuumenee aika paljon, ja ihmetteli kun ääni huononi / puuroutui jonkin verran vaikka säätöihin ei koskettu. Uskaltaako vahvistimessa pitää volyymiä melkein täysillä koko ajan, vai voiko vahvistin päästää savut siitä johtuen pihalle? Kuten yllä mainitsin, niin ääni puuroutui / huononi yht äkkiä. Vahvistin myös kuumeni enemmän kun aikaisemmilla kerroilla. Kertokaapa kitarasankarit kun paremmin näistä asioista tiedätte. Kiitos. |
Painajaismainen 02.07.2009 22:07:29 (muokattu 02.07.2009 22:07:52) | |
---|
Peruskysymys vähän aiheen ulkopuolelta: olettehan nostaneet vahvistimen korokkeelle, jotta se ei tuuttaa kaikkea mölyään nilkoille? Parantaa kuuluvuutta kummasti eikä välttämättä tarvitse luukuttaa täysillä. "Palkkapäivä iskee kuin miljoona GASia" - Kivijalka |
redhat 02.07.2009 22:33:30 | |
---|
Painajaismainen: Peruskysymys vähän aiheen ulkopuolelta: olettehan nostaneet vahvistimen korokkeelle, jotta se ei tuuttaa kaikkea mölyään nilkoille? Parantaa kuuluvuutta kummasti eikä välttämättä tarvitse luukuttaa täysillä. Eipä tuota ole tehty, täytyy ens kerralla ottaa joku penkki matkaan ja kokeilla. Kun sellaista ongelmaa on myös ollut, että vahvistin vinkuu pahasti kun pedaalista on volat päällä. Eli kiertääkö se ääni, vai? |
redhat: Eipä tuota ole tehty, täytyy ens kerralla ottaa joku penkki matkaan ja kokeilla. Kun sellaista ongelmaa on myös ollut, että vahvistin vinkuu pahasti kun pedaalista on volat päällä. Eli kiertääkö se ääni, vai? Kierto-ongelma johtuu juurikin siitä että laitteissa on liikaa volaa ja mahdollisesti liikaa gainia. Kitaran mikrofoneista en tiedä, mutta huonot mikrofonit usein edesauttavat kiertoa. Jos kitara on todellakin ESP, mikkipuolen luulisi olevan kunnossa. "Palkkapäivä iskee kuin miljoona GASia" - Kivijalka |
Jucciz 02.07.2009 22:49:59 | |
---|
Mä veikkaan, että kaveri, jolla on vahvistimenaan Frontman-sarjan Fender, ei soita aidolla ESP:llä. Miksi laittaa toista tonnia kitaraan ja maksimissaan viis kymppiä vahvistimeen? LTD:tä veikkaisin... P.S. Vahvistimen "tehon kasvattaminen" siten, että sen eteen laitetaan säröpedaali, josta käännetään volumet täysille, ei melkoisen suurella todennäköisyydellä tuota toivottua tulosta. |
Painajaismainen 02.07.2009 22:51:42 | |
---|
Jucciz: Mä veikkaan, että kaveri, jolla on vahvistimenaan Frontman-sarjan Fender, ei soita aidolla ESP:llä. Miksi laittaa toista tonnia kitaraan ja maksimissaan viis kymppiä vahvistimeen? LTD:tä veikkaisin... Samaa epäilin, en vaan kehdannut sanoiksi pukea. "Palkkapäivä iskee kuin miljoona GASia" - Kivijalka |
ReBeat 02.07.2009 22:54:52 | |
---|
Jucciz: Mä veikkaan, että kaveri, jolla on vahvistimenaan Frontman-sarjan Fender, ei soita aidolla ESP:llä. Miksi laittaa toista tonnia kitaraan ja maksimissaan viis kymppiä vahvistimeen? LTD:tä veikkaisin... Tai voihan olla että toi orkesteri on kitaristille sivuprojekti ja toisella kämpällä on toisenlainen vahvistin... |
Jucciz 02.07.2009 22:58:37 | |
---|
ReBeat: Tai voihan olla että toi orkesteri on kitaristille sivuprojekti ja toisella kämpällä on toisenlainen vahvistin... Njoo. Onhan kaikki mahdollistakin. Vetelenhän mäkin olosuhteiden pakosta kotona enimmäkseen POD:illa. |
Painajaismainen 02.07.2009 23:01:33 | |
---|
Vahvistimen lämpiäminen saattaisi johtua siitä, että vahvistin on asetettu tiukasti seinää vasten tai että vahvistimen takaosa on suljettu tee-se-itse menetelmin? "Palkkapäivä iskee kuin miljoona GASia" - Kivijalka |
redhat 02.07.2009 23:09:10 (muokattu 02.07.2009 23:10:57) | |
---|
Selvennetään hiukan lisää: kitara ei ole tonnin kitara vaan maksoi about 400e. Tiedä onko sitten se ESP vai mikä, oisko sitten ollu se LTD. Musamaailmasta ostettu. Myöskään kitaran mikeistä en osaa sanoa mitään. Täytyy tosiaan yrittää sitä vahvistimen nostamista jos se ratkaisisi tuon ropleeman. Mutta osaako joku kertoa voiko vahvistin päästää savut sen takia että volyymi on melkein täysillä? Ja vahvistin ei ole ollut seinässä kiinni, eikä ole omia virityksiä. |
ravensoul 02.07.2009 23:15:26 (muokattu 02.07.2009 23:15:56) | |
---|
redhat: Mutta osaako joku kertoa voiko vahvistin päästää savut sen takia että volyymi on melkein täysillä? No jos on tuutattu reilusti buustatulla signaalilla etunen tukkoon ja vola kaakossa pääte klippaa jatkuvasti, transistorivehkeen ollessa kyseessä, niin enpä ihmettelisi ylikuumenemista enkä varsinkaan sitä jos kuulostaa paskalta. "Only two things are infinite: the universe and human stupidity; and I'm not sure about the the universe." - A. Einstein |
Painajaismainen 02.07.2009 23:15:43 | |
---|
redhat: Selvennetään hiukan lisää: kitara ei ole tonnin kitara vaan maksoi about 400e. Tiedä onko sitten se ESP vai mikä, oisko sitten ollu se LTD. Musamaailmasta ostettu. Myöskään kitaran mikeistä en osaa sanoa mitään. Täytyy tosiaan yrittää sitä vahvistimen nostamista jos se ratkaisisi tuon ropleeman. Mutta osaako joku kertoa voiko vahvistin päästää savut sen takia että volyymi on melkein täysillä? Ja vahvistin ei ole ollut seinässä kiinni, eikä ole omia virityksiä. Uskoisin että elementti ei hirveästi tykkää pitkässä juoksussa täysiä luukuttaessa. Toisaalta jos tehonkestoa riittää niin... En minä oikein tiedä mikä trankkuvahvarissa saattaisi rikki mennä, mutta kierto-ongelman aiheuttajiksi voit mitä varmimmiten lisätä kitaran huonot mikrofonit. "Palkkapäivä iskee kuin miljoona GASia" - Kivijalka |
Antti1 03.07.2009 13:14:57 (muokattu 03.07.2009 13:17:08) | |
---|
Trankkuvahvarilla voi päätesärön kanssa saada elementin solmuun, käytännössä esim. puhekelan oikosulkuun. Se voi tapahtua joko pikkuhiljaa (ääni huonontuu, alkaa pätkimään ja lopulta lakkaa kokonaan), tai hiukan elementistä, vahvarista ja signaalista riippuen kertalaakistakin. Kokemusta on... Kokeile sitä vahvaria vähän. Painele kädellä (varovasti!) elementtiä hiukan sisäänpäin. Kuuluuko ja tuntuuko siinä sellaista rahinaa? Ihan kuin olisi tyyliin hiekkaa jossain, mihin se ei todellakaan kuulu. Toi on enempi bassoelementtien (siis subit, pa jne.) juttuja, mutta miksei kitarapuolellakin. "I do not need a microphone. My voice is fucking powerful!" -JB |
Juicy 03.07.2009 17:22:16 | |
---|
Kokeile sitä vahvaria vähän. Painele kädellä (varovasti!) elementtiä hiukan sisäänpäin. Kuuluuko ja tuntuuko siinä sellaista rahinaa? Ihan kuin olisi tyyliin hiekkaa jossain, mihin se ei todellakaan kuulu. Toi on enempi bassoelementtien (siis subit, pa jne.) juttuja, mutta miksei kitarapuolellakin. Onnistuin kerran rikkomaan auton 6x9''-kajarit vastaavaan kuntoon, enkä edes kovin isolla luukuttanut. 2x100w 8ohm päättellä ajelin ja kaiuttimissa tehonkestoa 150w/8ohm. Loudness-asetus oli kylläkin päällä, ja kajarit vanhoja... Vähän ehkä offariks meni, mutta menköön. "...pala kaulan yhden elimen, pitkä tappi." |
aristoteles666 03.07.2009 18:14:42 | |
---|
liian pieni pääte rikkoo kaiuttimet, kaiuttimet kestää hyvin liikaa tehoa mutta ei kanttiaaltoa jonka tuottaa liian pieni vahvistin säröytyessään |
iWad 03.07.2009 18:57:43 | |
---|
Vahvari tosiaankin pään korkeudelle, kyllä pitäisi 65w riittää bändisoittoon jos elementti ei tuuttaa jaloille vaan korville. Selventää myös soundia huomattavasti. |
epi2 03.07.2009 19:03:45 | |
---|
aristoteles666: liian pieni pääte rikkoo kaiuttimet, kaiuttimet kestää hyvin liikaa tehoa mutta ei kanttiaaltoa jonka tuottaa liian pieni vahvistin säröytyessään eikös tää oo enemmänkin näin normaalilla äänenvahvistus puolella, eikä kitara puolella, kun kitara kajarit on tarkotettu kestään säröä? |
Juicy 03.07.2009 21:12:19 | |
---|
epi2: eikös tää oo enemmänkin näin normaalilla äänenvahvistus puolella, eikä kitara puolella, kun kitara kajarit on tarkotettu kestään säröä? Mutta eikös trankkuvahvistimen päätesärö ole vähän eri asia kuin putkivahvarien? Vaikka onhan kitarakaiuttimissa yleensä vähän korkeampi se tehonkesto mitä valmistaja ilmoittaa. "...pala kaulan yhden elimen, pitkä tappi." |