Etno, proge, latin ›

Alkaa yhä enemmän tuntumaan siltä, että tällä levyllä on kaikki, minkä vuoksi alunperin Dream Theateria aloinkin kuuntelemaan Images & Wordsin ilmestyttyä. Samaa hohtoa. Upea levy. Taattu klassikko. Näin baari-illan jälkeen, täytyi istahtaa jälleen levyn armoille herkistymään. Tulee fiilis, että nyt on palaset loksahtaneet kohilleen.
Pakko kai se on Prognation lippu hommattava.

On kyllä käsittämättömän paljon parempi kokonaisuus kuin SC.

Erittäin hyvä levy. Olisi ollut vieläkin parempi jos oisi karsittu portnoyn ärjy-osuudet kokonaan pois. Count of tuscany on paras pitkä biisi sitten Acosin imo.

rakula: Count of tuscany on paras pitkä biisi sitten Acosin imo.
 
Tää on aika paljon sanottu. Pitäisköhän sitä uskaltautua sittenkin tsekkaamaan tää uutukainen vaikka SCn hirveys kummittelee mielessä vieläkin.

Se ois sitten sunnuntaina livenä tsekattava, harmiksi vain 1,5h setti. Saa nähä pysyykö perus-festarisetti tältä kesältä vai tuleeko jotain uutta mukaan, Wither nyt olisi helppo siellä välissä vetää kun ei vie aikaa juurikaan.
 
Ja toki myös ProgNationin lippu taskussa.

arppah8: Tää on aika paljon sanottu. Pitäisköhän sitä uskaltautua sittenkin tsekkaamaan tää uutukainen vaikka SCn hirveys kummittelee mielessä vieläkin.
 
Pitäisi. On nimittäin aivan eri maailmasta kuin muutama edellinen levy.

Uusi levy korkattu Spotifystä (DT:tä en ole kuunnellut pitkään aikaan). Tuntemuksia:
 
A Nightmare to Remember
Synkkää. Synkempää. Tämä bändihän on itse kuolema! Portnoy on reenannut nopeutta, kyllä se vain on maailman nopein ja teknisin ja paras progerumpali, ehdottomasti. Labrie osaa vinkua ja ähistä kuin Koivusen Arska ja Löfrströmin Kalle yhdistettynä. Angstisesta väliosan kuorosta plussaa, tässähän ihan silmät kostuvat. VITTU Portnoy blastaa!!!! Speedprogemetallia! Hyvät soundit, selkeät, hyvät rakenteet, hyvä alku levylle.
 
A Rite of Passage
Pophitti! Kuulin tämän melkein radiosta eräänä päivänä. Tai toimittaja sanoi, että kohta tulee uutta DT:tä. Harmi vain, että automatka kesti vain puoli tuntia, joten Radio Rockin kohta ei ehtinyt tulla käytäntöön. Tarttuva kertsi, kyllä kelpaa festareilla soitella. Ja poppipituus on ylitetty nelinkertaisesti, tämä on sitä progea! Pehmeän täyteläisiä sooloja Petruccilla. Kohdassa 5:48 toimivaa rytmiikan käyttöä tehokeinona.
 
Wither
Seiskaluokkalainen goottityttö koulussa "OOTTEKO KUULLU SITÄ UUTTA DT:T VITTU SE ON SYNKKÄÄ". Goottityttökin kuitenkin on joskus surullinen, silloin otetaan tehosoittoon Wither. Wither ruokkii sielua, syventää tunteita: surua, iloa, vihaa. Wither on kappale, joka on tehty meille kaikille.
 
The Shattered Fortress
Tyylikäs feidaus sisään! Tämä on niitä biisejä, joita vain tosimuusikot tekevät. Vanhoja biisejä ei ole tehty vain edellisiä levyjä varten, oikeat taiteilijat käyttävät ne myös uudella levyllä. Biisi ei silti ole medley, vaan harkittu kokonaisuus. Miksi tuhlata kaikkia ideoita yhdelle levylle, parempi jättää fanit odottamaan tulevaa, uutta parempaa.
 
The Best of Times
Rudess on ulostanut vermeistään todella autenttisen viulusoundin. Olisipa minullakin noin monipuolisia, noin analogisia kosketinsoittimia. Tässä biisissä on kuultavissa stadionorgasmikohta (2:55), joka ei olisi ilman tilua kerrassaan yhtään mitään. Lopun kitarasoolo heiluu hyvän maun rajoilla, hitaita kohtia on juuri sen verran, ettei soolo mene tylsäksi lässynlääksi.
 
The Count of Tuscany
Jos Circus Maximus otti ennen vaikutteita DT:ltä, niin nyt asia on toisinpäin. Rakenteet, melodiakulut, unikset. Onneksi pojat ovat persoonallisella tavallaan saaneet tämänkin kappaleen kuulostamaan runsain mitoin Dream Theaterilta; tilu ei ole järjetöntä, tilu on taidetta.

tilu ei ole järjetöntä, tilu on taidetta.
Hahah, tässä olisi allekirjoitusainesta :D
 
En ole vielä kuullut kuin tuon nimikkobiisin, mutta pitää kai se ostaa kun noin hehkutatte

Itse asiassa levyllä on mukana oikea viulisti joten ei lähde Rudessilta ne viulusoundit.

Tsekkasin ekaa kertaa tän vedon Metropolis pt1:stä,
http://www.youtube.com/watch?v=w4ids4rOegI
Tuo vanha laulajahan vetää ihan helvetin hyvin. Tuohan ois hyvä paikkaaja LaBrielle ;)

Toi Maideni veto oli aika mainio, näin vanhan meideni fanin korvin :)

Levy vaan paranee kuuntelukertojen lisääntyessä. Sanoisin, että parempi kuin Octavarium ja aika tasoissa Train of Thoughtin kanssa mun makuuni. 137 kertaa parempi kuin Systematic Chaos.
 
Count of Tuscany on ihan käsittämätön. Parasta Rudessia koskaan. Ainakin hyvin lähellä sitä.

Kolmisen kertaa kuunnellut levyn ja todennut että (tosin jo aikaisemminkin jo todennut mielessäni) uskomattomia muusikoita nämä tyypit. Oikeastaan jopa tiesin että levystä tulee hyvä ja pettymystä ei tullut tälläkään kertaa.
 
Hauska hetki tuli kun kuuntelin ensimmäistä kertaa levyä ja tyttökaveri kysyi että onko samanlaisen kuuloista, niin vastasin että ''ihan Dream Theaterilta kuulostaa, mutta tarpeeksi erilaista materiaalia ettei tule fiilistä että kuuntelisi samoja biisejä eri sanoituksella ja eri sovituksessa''. No juuri samaan aikaan kuuntelinn The Shatteret Of Fortressia ja tuli matskua vanhoista näistä alkoholismitoipumisbiiseistä ja siinä sitten keskustellessa ajattelin että mitä tuossa tuli juuri äsken sanottua, tässähän nyt tulee tismalleen samankuuloista matskua kuin vanha DT, kunnes sekunnun murto-osan myöhemmin tajusin mistä oli kyse. Nautin kyllä suuresti näistä juttuista että ne sovittelee taidokkaasti samoja juttuja näihin twelve step of alcoholism rehabilitation biiseihin.
 
The best of timesissa on kyllä aivan uskomaton se alku, mutta ensikerralla kuultuna lievästi petyin kun tempo nousi huomasti 3minuutin kohdalla, kun ajattelin sen olevan hieno slowari koko 13min, mutta useamman kerran kuunneltuna ei temmon vaihdos enää häiritse ja on kyllä toistaiseksi paras raita mielestäni (mielipide muuttunee kun jokunen kymmenen kertaa vielä kuuntelee). Uskomaton viulusoolo ja kitarasoolo siinä alussa.
 
Tänään levyn hankkineena ei oo tullu vielä kuunneltua kahta muuta levyä tuosta deluxe edition versiosta, mutta päälevy on kyllä hieno ja mahdollisesti tulee sijoittumaan DTlevyjen parhaimmistoon, kunhan sisäistää paremmin vielä materiaalin. Jännä kyllä lukea, kun jokseenkin yleisemmältä mielipiteeltä vaikuttaa, että vanhat levyt on parempia kuin uudet, niin mielestäni SC on ehkä paras levy Scenesin jälkeen. Toisaalta tykkään kaikista levyistä, lukuun ottamatta ensimmäistä ja awake sekä falling into infinity heikoimmasta päästä, mutta ei huonoja nekään.
 
Ah, ja liput vielä Helsingin keikalle syksyksi, laadukas musiikkitapahtuma tulossa!

Vaikkakin omaan jo monen vuoden DT-hateboy-kokemuksen, niin rehellisyyden nimissä täytyy myöntää, että tämä uutukainen kuulostaa kyllä aika yllättävän hyvältä. Varsinkin The Count of Tuscany on luultavasti parasta DT:tä vajaaseen kymmeneen vuoteen. Ainoa asia mikä nyt näin kertakuuntelun jälkeen jäi häiritsemään on nämä muka-rankat-riffit, joita ei nyt vaan voi raskaiksi tai synkiksi vakavalla naamalla väittää.
 
RstoU:lle kiitokset myös hyvistä nauruista!

Hieno levy kokonaisuudessaan. Levyn ekat kaksi raitaa avaa levyn lupaavasti. DT haluaa selkeästi pitää raskaan metallin elementit musassaan. Edellisen kirjoittajan kanssa oon saamaa mieltä bändin "mukaraskaudesta". Bändi ei ole siinä ihan vahvimmillaan. Asia ei mua niinkään häiritse, päinvastoin A Nightmare to Remember toimii allekirjoittaneelle.
 
Wither istuu kokonaisuuteen hyvin, vakkei se levyn kirkkaimpaan kaartiin kuulukaan. Aluksi The Shattered Fortress kuulosti vähän koomiselta, kun siihen oli ängetty muutamista DT:n biiseistä parhaat palat. Vähempi olisi itselle riittänyt, mutta biisi osoittautui myöhemmin mukavaksi medleyn tapaiseksi kokonaisuudeksi. The Best of Times jäi mieleen erityisesti lopetuksestaan. Slovaria alusta loppuun odotin itekin aluksi, mutta lyyrikoiden kautta hyväksyn kappaleen tempon mutoksen. The Count of Tuscanysta tuli mieleen ACoS ja Trial of Tears. Komea lopetus levylle.

companion: Aluksi The Shattered Fortress kuulosti vähän koomiselta, kun siihen oli ängetty muutamista DT:n biiseistä parhaat palat.
 
Tämähän johtuu siitä, että kyseessä on viiden biisin sarjan viimeinen osa.
http://en.wikipedia.org/wiki/Twelve-step_Suite

parasta DT:tä sitten Six Degreesen... Count of Tuscany heilahti parhaimpien DT biisien joukkoon, ehdottomasti. Rudeskaan ei oo ärsyttävä. On pojat pitkästä aikaa löytäny kunnolla sitä tunnetta peliin.

Ali: Ainoa asia mikä nyt näin kertakuuntelun jälkeen jäi häiritsemään on nämä muka-rankat-riffit, joita ei nyt vaan voi raskaiksi tai synkiksi vakavalla naamalla väittää.
 
Antaisitko esimerkin jostakin ihan oikeasti raskaasta riffistä?

Astral Dog: Antaisitko esimerkin jostakin ihan oikeasti raskaasta riffistä?
 
Dream Theater - The mirror
 
Jos samalta bändiltä haetaan. Vaikket minulta kysynytkän =)