jonninen 23.06.2009 12:10:52 | |
---|
HARDROCKIN SUPERKOKOONPANO MR. BIGIN COMEBACK-KIERTUE NOSTURIIN Su 6.9.2009 Helsinki, Nosturi Tänä kesänä comebackin tehnyt yhdysvaltalainen hardrock-yhtye Mr. Big saapuu Helsingin Nosturiin sunnuntaina 6. syyskuuta. Yhtyeen 20-vuotista uraa juhlistavalla kiertueella lavalle nousevat Eric Martin (laulu), Billy Sheehan (basso), Paul Gilbert (kitara) ja Pat Torpey (rummut), jotka ovat palanneet yhteen 13 vuoden tauon jälkeen. Suomen keikalla Mr. Big on luvannut soittaa noin kaksi tuntia kestävän hittiputken. Billy Sheehanin vuonna 1989 perustama Mr. Big tunnetaan parhaiten hardrock-balladeistaan To Be With You (1991) ja Just Take My Heart (1991) sekä Cat Stevens -coverista Wild World (1993). Yhtyeen ulosanti ei kuitenkaan rajoittunut pelkästään tarttuviin balladeihin, sillä Mr. Big oli elementissään myös rockin, bluesin ja heavy metalin parissa. Miljoonien myytyjen levyjen jälkeen bändi ilmoitti hajoamisestaan vuonna 2002. Lopettamispäätöksen jälkeen Mr. Bigin jäsenet jatkoivat musiikin tekemistä kukin tahollaan. Sheehan on kiertänyt maailmaa Steve Vain kiertuebasistina, ja vuonna 1996 Mr. Bigistä soolouralle lähtenyt Gilbert on ollut tuttu näky Dream Theater -rumpali Mike Portnoyn johtamissa Rush-, The Who - ja Led Zeppelin -tribuuttiyhtyeissä sekä G3-kitarakiertueilla John Petruccin ja Joe Satrianin kanssa. Nähtiinpä mies myös soolokeikalla Helsingin Tavastialla viime lokakuussa. Yhtye aloitti comeback-kiertueensa 5. kesäkuuta Japanista. Hetkessä loppuunmyydyllä Japanin kiertueellaan Mr. Big esiintyi myös Tokion legendaarisella Budokan-areenalla. Kyseinen keikka julkaistaan myöhemmin live-CD/DVD-tallenteena osana bändin 20-vuotisjuhlallisuuksia. Nosturin konserttiin ei ole ikärajaa, mutta täysi-ikäisille on rajattu anniskelualue. Ovet avataan klo 19. LIPUT: - ennakkoliput tulevat myyntiin ti 30.6.2009 Tikettiin alk. 36 EUR ja Lippupalveluun alk. 36,50 EUR - ovelta 35 EUR Huom! Ostorajoitus max 10 lippua / asiakas www.mrbigsite.com www.elmu.fi www.fullsteamagency.com |
kanisteri 23.06.2009 13:03:52 (muokattu 23.06.2009 13:04:34) | |
---|
jonninen: Suomen keikalla Mr. Big on luvannut soittaa noin kaksi tuntia kestävän hittiputken.
Mitä hittoa, vetävätkö coverkeikan? No vitsi vitsi. Menen kyllä katsomaan Mr Bigin mutta nää puffilauseet tuppaa huvittamaan. |
ballfish 23.06.2009 20:39:27 | |
---|
Jees, tätä olen toivonut salaa jo pitemmän aikaa. Pakko mennä, vielä kun on oikeat kaverit keppien varressa. "Vaikka ajatus 170 euron pitsasta Simpeleellä, kera omien PA-kamojen, eräänä maanantaina houkuttelee, tämä ilmoitus kuulunee torille." -moderaattori |
kid ego 23.06.2009 23:41:55 | |
---|
Tätä ei kyllä missata. |
VR 24.06.2009 01:37:53 | |
---|
Hahaa! Ei missata ei! Yllättävän pienen keikan takia Suomeen raahautuvat, mutta vaikea sanoa oisko fanbasea ollut isompaan mestaan. Everything is a OK! YNWA |
Izer 24.06.2009 11:33:39 | |
---|
VR: Hahaa! Ei missata ei! Yllättävän pienen keikan takia Suomeen raahautuvat, mutta vaikea sanoa oisko fanbasea ollut isompaan mestaan. Itsekin mietin, mutta toisaalta voi olla että olisi isomman paikan kanssa tehnyt tiukkaa. Vähän tuntemattomammaksi ehkä jäänyt kuitenkin täällä. Ja toisaalta, eivät liput ole tuonnekaan hirmu kalliit niin ei haittaa. Ridin' with the wind! |
Epämuusikko 24.06.2009 14:28:09 | |
---|
ui jui. pitaiskohan... "BMMMBMMMBMMMMMMMM". Kesy animaali #1 |
jassi 25.06.2009 11:44:43 | |
---|
Tässä settilistaa alkaneelta kiertueelta. 01. Daddy, Brother, Lover, Little Boy 02. Take Cover 03. Green-Tinted Sixties Mind 04. Alive And Kickin' 05. Next Time Around 06. Hold Your Head Up 07. Just Take My Heart 08. Temperamental 09. It's For You (cover : Three Dog Night) ~ The Planets Op.32 : Mars (cover: Holst) (Billy, Paul, Pat) 10. Pat Torpey Solo (Inc: The Long And Winding Road (The Beatles)) 11. Price You Gotta Pay 12. Stay Together 13. Wild World (Acoustic) 14. Goin' Where The Wind Blows (Acoustic) 15. Take A Walk (Acoustic ~ Electric) 16. Paul Gilbert Solo (Double Neck) 17. Paul & Billy Duo (Double Neck) ~ Full Band Human Capo 18. The Whole World's Gonna Know (Double Neck) 19. Promise Her The Moon 20. Rock & Roll Over 21. Billy Sheehan Solo 22. Addicted To That Rush - Encore 1 - 23. To Be With You 24. Colorado Bulldog - Encore 2 - 25. Paul Gilbert Drum Solo ~ Smoke On The Water (Part Change) 26. Shy Boy Siis, jos sä koko ajan tytsän kanssa jutellessas mietit sitä että "tää on tytsä, mitä mä sanon, tää on tytsä, mitä mä sanon ... jne" niin reisillehän se menee. |
Siellä tai neliö! :) |
sirdickyj 30.06.2009 09:45:47 | |
---|
Liput hallussa * Paskaa - > Ei-vielä-hiottu-timantti
* Ei osaa laulaa -> Potentiaalinen tulkitsija
* Epävireinen - > Ongelma monitoroinnissa
* Ei svengaa pätkääkään -> Erilaiset musiikilliset arvot
* Huono saundi -> Tavanomaisesta poikkeava |
kanisteri 30.06.2009 13:45:08 | |
---|
sirdickyj: Liput hallussa Kuin myös. Hauska nähdä täyttääkö muusikkohardrock tuvan tällä kertaa. ESP enemmän tai vähemmän täytti, Wingerissä oli pari vuotta sitten melko hiljaista. |
Antti1 30.06.2009 14:09:28 | |
---|
Kyllä mä luulen, että melko tupaten täyteen tulee, kun jo Paulin omallakin keikalla oli melkolailla populaa. Lippu ostettu myös. "I do not need a microphone. My voice is fucking powerful!" -JB |
sirdickyj 30.06.2009 14:11:48 | |
---|
kanisteri: Kuin myös. Hauska nähdä täyttääkö muusikkohardrock tuvan tällä kertaa. ESP enemmän tai vähemmän täytti, Wingerissä oli pari vuotta sitten melko hiljaista. mist kohtaa Wingerissä oli hiljasta? Tosin se ei ollutkaan pari vuotta sitten. Mut jengiähän siellä oli. * Paskaa - > Ei-vielä-hiottu-timantti
* Ei osaa laulaa -> Potentiaalinen tulkitsija
* Epävireinen - > Ongelma monitoroinnissa
* Ei svengaa pätkääkään -> Erilaiset musiikilliset arvot
* Huono saundi -> Tavanomaisesta poikkeava |
kanisteri 30.06.2009 18:49:51 | |
---|
sirdickyj: mist kohtaa Wingerissä oli hiljasta? Tosin se ei ollutkaan pari vuotta sitten. Mut jengiähän siellä oli. Tarkoitin, että lippumenekki oli hiljaista. Jengiähän siellä oli, mutta muistelisin että aika vähän. Ainakin bändin tasoon nähden. 300-400? Montako vuotta siitä Wingeristä oli? Enkä tarkoita Skorppari-lämppäystä -91. Siellä ei ollut hiljaista mikään. |
sirdickyj 30.06.2009 20:07:49 | |
---|
kanisteri: Tarkoitin, että lippumenekki oli hiljaista. Jengiähän siellä oli, mutta muistelisin että aika vähän. Ainakin bändin tasoon nähden. 300-400? Montako vuotta siitä Wingeristä oli? Enkä tarkoita Skorppari-lämppäystä -91. Siellä ei ollut hiljaista mikään. nosturissa oli 15.10.2006, sekin muuten sunnuntai. * Paskaa - > Ei-vielä-hiottu-timantti
* Ei osaa laulaa -> Potentiaalinen tulkitsija
* Epävireinen - > Ongelma monitoroinnissa
* Ei svengaa pätkääkään -> Erilaiset musiikilliset arvot
* Huono saundi -> Tavanomaisesta poikkeava |
paul g 03.07.2009 13:53:08 | |
---|
Hoo! Kaima saapuu stadiin. Vieläko äijät makitoilla(porakoneilla) soittaa kilpaa?? Tonne! |
J.Newkid 03.07.2009 16:48:49 | |
---|
Lippu taskussa! Tosiaan, porakoneet pitää olla ehdottomasti kehissä! Imperanon influences lay strong under the style of Children of Bodom, but imo they are no COB II: just consider the difference in guitar techniques , in temperament, and above all in drumming. Great drumming by Jaakko Nylund who is a founder member of t |
PekkaM 03.07.2009 20:20:37 | |
---|
Pora taisi olla Gilbertin Tavastian keikallakin (ainakin poralaulu tuli), en ole ihan varma tosin. Liput löytyy ja toivottavasti meno on hyvä. |
Antti1 04.07.2009 02:45:10 | |
---|
PekkaM: Pora taisi olla Gilbertin Tavastian keikallakin (ainakin poralaulu tuli), en ole ihan varma tosin. Liput löytyy ja toivottavasti meno on hyvä. Joo, pora löytyi, joskin mä kaivelin sillä aikaa plektraa melkolailla lattialta. Makita se olla pitää. ;) Mihin päin Nosturissa kannattaa ängetä, jos haluaa mahdollisimman hyvän keikkanautinnon visuaalisesti, äänen kärsimättä? "I do not need a microphone. My voice is fucking powerful!" -JB |
Kaake 04.07.2009 03:56:26 | |
---|
No väärinhän se meni Hey Punk, where you goin' with that flower in your hand?
Well, I'm goin' up to Frisco to join a psychedelic band. |