Aihe: Supergrass
1 2 3 4 5 6 7 8
rybk
17.11.2008 13:18:11
On se kyllä hienoa, että pitkään livebänditoivelistallani olleen Supergrassin pääsi elävänä, ja varsin elinvoimaisena vielä todistamaan.
 
Tiedä sitten johtuiko alun perussoittelu/varmistelufiilis siitä, että vasta hetki keikan alkua olin saapunut paikalle, mistä johtuen tsekkasin keikkaa yläbaarikatteen alla. Etenkin Diamond Hoo Ha Manin säkeistöt kuulosti jotenkin vaisulta, johtuiko illan vähäbassoisesta miksauksesta, etenkin kun biisissä oli tuplabasso. Mutta tilanne parani huomattavasti, symbolisesti kuin ikään siirryttyäni miksausaition oikeaan takakulmaan ja Late in the day pärähti käyntiin. Tiedä sitten minkälaisia akustis-simulaattoreita Gaz ja kumppanit käytti, mutta soundi oli kenties parempi mitä oikealla kustisella olisi saanut aikaiseksi niissä olosuhteissa.
 
Dannyn rumpalointi näytti olevan jotenkin hallitussa kaaoksessa, ja ehkä brittiläiset elämäntavat on veroittaneet sisäisen Keith Moonin intensiteetin häviämistä. Ainakin jossain biiseissä tunnuttiin menevän enemmän suoralla biitillä levyihin verrattuna. Paikoin tuntui rumpusoundit jopa säröytyvän.
 
Mutta voi jestas sitä Gazin laulua... Itsekin haltioiduin juurikin tuon jo mainitun Movingin aikana, ja vaikka kovasti tässä rokkipoliisimaista raporttia kirjoittelenkin, niin ei tainnut tulla yhden yhtä epävireistä ääntä Gazin suusta. Keikan loistavuutta korostaa vielä se fakta että olosuhteiden vuoksi tyydyin nauttimaan keikasta täysin vailla alkoholin vaikutusta.
 
Keikan aikana havahduin myös siihen tosiasiaan, että Supergrassilla ei ainoastaan ole yhtään huonoa levyä ei niillä tunnu olevan edes yhden yhtä huonoa biisiä, Alright ehkä poislukien.
 
Liitetään tähän nyt vielä nämä löytämäni "oikeat" arvostelut.
 
http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkel … issa+kolmikymppisille/1135241090972
http://www.mesta.net/keikat/uutiset/?aid=16361
 
Noniin, täältä tähän.
"When you say teenage, how old do you mean? I have some 19-year-old friends, but I don't like anyone illegal if that's what we are talking about, underage." R. Kelly, Amerikan Spede Pasanen
jtpennane
17.11.2008 14:14:19
Hieno bändi, ei ole monella asiaa. Ei nää jätkät oikein huonoa biisiä osaa tehdä, mitä nyt Allright on aika puhkikulunut...
Mä tiedän missä sä asut!
carlos
17.11.2008 16:04:18
Etenkin Diamond Hoo Ha Manin säkeistöt kuulosti jotenkin vaisulta, johtuiko illan vähäbassoisesta miksauksesta, etenkin kun biisissä oli tuplabasso. Mutta tilanne parani huomattavasti, symbolisesti kuin ikään siirryttyäni miksausaition oikeaan takakulmaan ja Late in the day pärähti käyntiin
 
Kyllä ne saundit selkeästi paranivat parin ekan biisin jälkeen. Ei Diamond hoo ha man leiponu turpaan niin paljo ku olis voinu, mutta myöhemmin rupes hyvä balanssi löytymään.
by the grace of God
jannu
17.11.2008 20:25:57
Propsit on jaettava kyllä Gazille myös siitä uskomattomasta hikoilusta. Selkeästi yksi syyhän siihen encoren odotukseen oli, että lavalle piti saada roudari moppaamaan ne lammikot veke. :D
"Just tell me fucking why everything becomes an issue!"
jagger
18.11.2008 10:14:58
Täytyy yhtyä edellisiin puhujiin, keikka oli huippu! Jaksoin kattoa Richardiin asti etuosassa, mutta sitten alkoi ahistaa, kun ihmiset rupes nojailemaan vähä liikaa. Vanha rokkipoliisi ei jaksa semmosta. Parvelle siirtyminen sitten heikensi keskittymisen fokusta aika radikaalisti.
 
Mulle tuli yllätyksenä tuo akustisten simuloiminen pedaaleilla. Jotenki en ois supergrassilta oottanu moista digital hoo haata. :) Vaan lopputulos oli kuitenki hyvä, näin ne ajat muuttuu ku pedaalilaudat kasvaa...
 
Settilistahan täältä kai vielä puuttui, tämmösen löysin supergrassin foorumilta. Eiköhän tuo paikkansa pidä.
 
1. Diamond Hoo Ha Man
2. Bad Blood
3. She's So Loose
4. 345
5. Late In The Day
6. Rebel In You
7. The Return Of...
8. Mary
9. Ghost Of A Friend
10. Richard III
11. Outside
12. St. Petersburg
13. Moving
14. Pumping On Your Stereo
15. Strange Ones
16. Caught By The Fuzz
 
17. Sun Hits The Sky
18. Next To You
19. Lenny
elbowski
18.11.2008 20:03:16
Ei Kiss of Lifea, höh. Yksi parhaista Supergrass-biiseistä. Noh, toivotaan että ensi kerralla sitten :)
Look, let me explain something. I'm not Mr. Lebowski. You're Mr. Lebowski. I'm the Dude. So that's what you call me. That or His Dudeness... Duder... or El Duderino, if, you know, you're not into the whole brevity thing...
jannu
18.11.2008 20:12:44
Ei Kiss of Lifea, höh. Yksi parhaista Supergrass-biiseistä. Noh, toivotaan että ensi kerralla sitten :)
 
Öö, olitkos edes paikalla?
"Just tell me fucking why everything becomes an issue!"
elbowski
18.11.2008 21:23:48
Öö, olitkos edes paikalla?
 
Enpä ollut, mutta kyllä silti saa biisejä settilistaan toivoa :)
Look, let me explain something. I'm not Mr. Lebowski. You're Mr. Lebowski. I'm the Dude. So that's what you call me. That or His Dudeness... Duder... or El Duderino, if, you know, you're not into the whole brevity thing...
jannu
18.11.2008 21:35:15
Enpä ollut, mutta kyllä silti saa biisejä settilistaan toivoa :)
 
Eiku ei saa. Se on vähän hölmöä.
"Just tell me fucking why everything becomes an issue!"
JartZA
01.01.2009 18:20:27
Youtubesta löytyy tälläinen pienimuotoinen dokkari tuosta euroopan kiertueesta, pieniä paloja myös Helsingin keikasta ja hienoa materiaalia muun muassa ruotsinlaivalta!
 
Part I
http://www.youtube.com/watch?v=DY60FYcX4Vs&feature=related
 
Part II
http://www.youtube.com/watch?v=lBhCnvuPooo&feature=related
SG - "nicht only for the guys that likeAngus Young or Pete Townsend." -Thomann
carlos
03.04.2009 15:23:03
Kai kaikki jo huomasivat, että Supergrass esiintyy Provinssissa lauantaina?
Pakkohan sinne on mennä, niin hauskaa oli nosturissa.
 
http://www.provinssi.fi/uutiset
by the grace of God
carlos
14.06.2009 21:08:19
No, mitens äijät rokkasivat provinssissa, oliko joku kattomassa?
by the grace of God
jannu
14.06.2009 23:47:34
carlos: No, mitens äijät rokkasivat provinssissa, oliko joku kattomassa?
 
Noh, pelkästään YleXin nettilähetyksen perusteella helvetin kova veto. Harmi kun ei päässyt paikkalle.
HaloOfFlies
15.06.2009 14:52:53
 
 
Toivottavasti ensi Suomen visiitillä Supergrass älyttäisiin pistää johonkin isompaan paikkaan soittamaan, kuten Helsingin Jäähalliin tai vaikka Hartwall Areenalle. Bändin suosio Suomessa on nimittäin aika suuri.
"Kolme yötä jouluun on, laskin aivan itse eilen..." "Urpo laski väärin, joulu meni jo". S.M.A.K.-jäsen #5
Cathi777
15.06.2009 20:52:59
 
 
jannu: Noh, pelkästään YleXin nettilähetyksen perusteella helvetin kova veto. Harmi kun ei päässyt paikkalle.
 
Suhteellisen jees oli keikka, ei mikään tajunnanräjäyttäjä, mutta viihdyttävä. Loppua kohti parani huomattavasti, alku oli hieman puuduttavaa seurattavaa, mutta vähitellen alkoivat lämpenemään ja lopussa meininki oli hyvää. Mut ei noussut kyllä festareiden parhaiden keikkojen kastiin.
Only pop music can break my heart...
Fortune
16.06.2009 01:15:43
carlos: No, mitens äijät rokkasivat provinssissa, oliko joku kattomassa?
 
Hieman liian iso teltta ehkä bändille, Nosturissa toimi paremmin.
 
Tasapaksuus vaivasi, mutta soitto oli timanttia ja laulu ihan yhtä maagisen tarkkaa kuin Nosturissakin.
 
Mainio, kovan keikkarutiinin orkesteri. Toki jonkin Pumping in your stereon voisi oikeasti jo jättää soittamattakin...
"Look behind you, a three-necked bass guitar!" Kuuntele uutta Holikia ja tilaa levy.
solariZed
16.06.2009 22:03:56
Fortune: Hieman liian iso teltta ehkä bändille, Nosturissa toimi paremmin.
 
Tasapaksuus vaivasi, mutta soitto oli timanttia ja laulu ihan yhtä maagisen tarkkaa kuin Nosturissakin.
 
Mainio, kovan keikkarutiinin orkesteri. Toki jonkin Pumping in your stereon voisi oikeasti jo jättää soittamattakin...

 
Ainakin toi Musiikki TV:n taltioima esitys Provinssista oli yhtä energinen, kuin bingo-ilta. Kyseisestä biisistä siis. Nosturissa toimi ainakin mainiosti.
carlos
19.06.2009 01:08:46 (muokattu 19.06.2009 01:09:06)
http://areena.yle.fi/video/263761
 
Tuollahan tuo keikka on kokonaisuudessaan vielä 25 päivää.
Gaz laulaa ihan hemmetin hyvin!
by the grace of God
carlos
28.06.2009 01:06:00
http://www.youtube.com/watch?v=_W-QqD1EM5o
 
Oliskohan jossain enemmänkin näitä akustisia vetoja? Youtube aika hyvin kahlattu läpi...
by the grace of God
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)