Yleistä keskustelua musiikista ›

Pureudutaan hieman musiikin eettisiin ajatusmaailmoihin. Istuttiin nimittäin kiertueella kaverini kanssa hotellihuoneessa ja mietiskeltiin hyvän gin-paukun jälkeen asiaa.
 
Jos tekee leipätyökseen musiikkia kuukausipalkalla, tai freelancerina, niin voiko silloin ilmoittaa harrastukseseen musiikin?
 
Ensimmäinen ajattelutapa:
-Kaikki mistä ei saa rahaa on harrastamista.
-Kaikki ammattilaiset analysoi alitajuisesti päässään musiikkia, eli tekee kokoajan työtä.
-Jos saa hyvät fibat duunissa soittamisesta, nauttii työstään.
 
Toinen ajattelutapa:
-Aina kun saa hyviä fiiliksiä soitosta, se on harrastamista, vaikkakin siitä saa rahaa.
-Kun nauttii musiikista, nauttii sen tuomista hermoärsykkeistä. Sen kuuntelu ainoastaan mielihyvän tähden on mahdollista myös ammattilaiselle ja myös näin ollen harrastamista.
 
Mitäpä ootte mieltä? Voiko harrastusta ja ammattia yhdistää?

Juhani: Mun mielestä harrastaminen ja työ on vain ihmisen keksimiä sanoja.
 
Kai ihminen tekee mistä pitää, sama se millä termillä sitä kutsutaan.
 
Työ vaatii tietenkin sen, että tarjonnalle on kysyntää ja raha vaihtaa liikenettä. That's all mun mielestä. En vaivaisi ainakaan itseäni asialla sen enempää.
 
Eli siis "harrastus" ja "ammatti" sanat on keksitty vain äärilaitoja erottaakseen?
 
edit. Periaatteessa on helppo takertua, noiden sanojen laatikoimisen järjettömyyteen, mutta kun kyse on kuitenkin melko erilaisista kulttuureista. Jos sanot olevasi harrastelija, ja saat siitä kuitenkin kuukausipalkkaa, se tuntuu jotenkin luonnottomalta.

funkylord: Eli siis "harrastus" ja "ammatti" sanat on keksitty vain äärilaitoja erottaakseen?
 
Vähän samaan tapaan kuin sana "sana"kin on keksitty.

Juhani: Mun mielestä harrastaminen ja työ on vain ihmisen keksimiä sanoja.
 
Aha... Luullakseni aika harva musiikin parissa työskentelevä soittaja, säveltäjä, tms. jaksaa harrastaa musiikkia sen jälkeen, kun on 8h soittanut tai säveltänyt jne.
 
Tilanne on varmasti ihan sama jonku ammattiurheilijan kohdalla. Tuskinpa kukaan lähtee päivän treenien ja matsien jälkeen fiilistelemään urheiluharrastuksen parissa.

loosah: Aha... Luullakseni aika harva musiikin parissa työskentelevä soittaja, säveltäjä, tms. jaksaa harrastaa musiikkia sen jälkeen, kun on 8h soittanut tai säveltänyt jne.
 
Eikö sitä ole silloin jo harrastanut 8h?

Keppis: Eikö sitä ole silloin jo harrastanut 8h?
 
Ei ole. Hän on silloin tehnyt musiikkia työkseen 8 tuntia.
 
Jos esim. sävellät rahasta sitä mitä henkilö X haluaa, niin silloin sinun pitää säveltää sitä mitä se henkilö X haluaa. Sitten pitää viilata tuotosta niin kauan, että se kelpaa. Ei se ole harrastamista se on työtä. Monesti hyvin mieluisaa työtä, mutta se ei ole harrastamista.
 
Jos keikkailet Lapissa jonkun humppabändin kanssa 2 viikkoa. Joka päivä reissataan vähintään 100 kilometriä ja soitetaan 5 settiä humppaa illalla, niin on sekin aika kaukana harrastamisesta.
 
Jos soitat studiossa kymmeneen biisiin haitarit jonkun humppakeisarin(nan) levylle yhden päivän aikana, liukuhihnalla ja nuoteista, niin kyllä sekin on aika kaukana harrastamisesta.

loosah: Aha... Luullakseni aika harva musiikin parissa työskentelevä soittaja, säveltäjä, tms. jaksaa harrastaa musiikkia sen jälkeen, kun on 8h soittanut tai säveltänyt jne.
 
Tää on monesti valitettavan totta. Musiikki on tässä muutaman vuoden sisään muuttunut mulla harrastuksesta työksi, ja mm. musiikin kuuntelu on vähentynyt sen myötä selvästi. Ei sillä ettenkö nykyään kuuntelisi musiikkia ihan nautinnostakin, mutta sitä tulee vaan tehtyä paljon vähemmän, ihan vaan senkin takia ettei korvat kestä määräänsä enempää mökää päivää kohden.
 
Musta mennään jo lähtökohtaisesti vikaan, jos yritetään ajatella jotain janaa, jonka toisessa päässä on työ ja toisessa harrastus. Muusiikki ja ylipäätään luova työ on mahdotonta luokitella yksiselitteisesti työksi tai harrastukseksi. Ensinnäkään luoville aloille ei kukaan noin vaan mene, tai esimerkiksi yläasteen/lukion/amiksen jälkeen päätä, että "nytpä alan soittamaan soitinta ja opiskelen siitä itselleni ammatin". 99/100 tapauksesta menee niin, että ensin harrastetaan, sitten kiinnytään siihen tekemiseen todella kovasti, ja jossain vaiheessa tajutaan, että tätähän mä voisin, tai jo teen työkseni. Eli ennen mitään ajatuksiakaan työstä on aina harrastus, yleensä jo todella nuorella iällä.
 
Myöskin, musiikkialalla (soittokuntaa ja musiikkiopistoja lukuunottamatta) ei ole "työpaikkoja avoinna". Musiikkialalla se ei ole mahdollista, että mennään vaan töihin naps, ja sitten aletaan tienata elantoa. Pitää ensin harrastaa, tutustua ihmisiin sekä verkostoitua ja pikkuhiljaa ujuttautua/perustaa projekteja, joille on kaupallista kysyntää. Tämä prosessi ei tapahdu viikossa tai kuukaudessa, vaan pikkuhiljaa siitä harrastuksesta tehdään itselleen työ. Tää on sellainen juttu, jota yllättävän monet ei-luovalla alalla työskentelevät eivät aina tule ajatelleeksi. Oikeastaan ei tule mieleen mitään toista alaa, jonka työnkuvasta ja työllistymisestä yleensä olisi ihmisillä enemmän harhaluuloja ja väärinkäsityksiä kuin musiikialasta.
 
Tää on kyllä vaikea kysymys. Kun mä lähden huttukeikalle, niin en kyllä ikinä suhtaudu siihen niin, että menen tuonne omaksi ilokseni vähän harrastelemaan. Taas kun lähden keikalle rokkibändin kanssa (jolla siis ei ainakaan toistaiseksi ole sen suurempaa kaupallista menestystä), suhtaudun siihen enemmän harrastuksena, vaikka ajatuksena onkin, ettei sitä jossain vaiheessa enää "vaan harrastella". Ehkäpä voisin vetää jotakuinkin sellaisen linjan, että silloin kun soitan sitä mitä pyydetään, teen työtä. Silloin kun soitan sitä mitä huvittaa, harrastan. Tottakai monesti noi molemmat asiat yhdistyy, enhän mä nyt ehdoin tahdoin kasaa itselleni projekteja, joista en yhtään diggaile. Molemmat ehdottomasti myös tukevat toisiaan.

kimurantti1: Tää on monesti valitettavan totta. Musiikki on tässä muutaman vuoden sisään muuttunut mulla harrastuksesta työksi, ja mm. musiikin kuuntelu on vähentynyt sen myötä selvästi. Ei sillä ettenkö nykyään kuuntelisi musiikkia ihan nautinnostakin, mutta sitä tulee vaan tehtyä paljon vähemmän, ihan vaan senkin takia ettei korvat kestä määräänsä enempää mökää päivää kohden.
 
Suurinpiirtein sama täällä. Sen jälkeen kun studion ovi sulkeutuu takana, ei pop-musiikki enää paljon innosta. Harrastukset löytyvät jostain ihan muualta. Sinänsä sääli, koska koko nuoruus tuli kuunneltua musaa, harjoiteltua soittamista, säveltämistä, tuottamista, äänittämistä jne. ja mikään ei ollut hauskempaa. Toki nykyäänkin innostuu joskus jostain kuulemastaan tai jostain omasta duunistaan, mutta pääpiirteittäin kiinnostus varsinkin pop-musaan on aika olematonta. Vapaa-ajalla soittimessa pyörii pääasiassa klassinen, silloin kun jotain kuuntelen.

Mä harrastan mun ammattia.

Kyllä minä ainakin nautin työstäni ja kutsun sitä silti työksi.
 
Itse vedän rajan harrastamisen ja työn välille sillä, onko elanto siitä kiinni.

Kyllä voi. Jos joskus musiikki tuntuu työltä, voi sanoa itselleen "tämä on vain työtä". Toisaalta, silloin siitä kärsimyksestä pitäisi saada palkkaakin.
 
Sitä paitsi, jos työn ei tarvi aina olla hauskaa, niin miksi musiikinkaan? :P

Miellän usein musiikin omalla kohdalla harrastukseksi. Ja osin siksi, koska kunnioitan varsinaisia ammattilaisia. Musa on henkireikä ja intohimo, jota joutuu siksikin harrastamaan. En ole koskaan harkinnut vakavasti yrittämistä elää musalla, tuntuu liian kuhmuraiselta tieltä. Aina olen tehnyt muita hommia elääkseni.
 
Mutta toisinaan harrastuskin tuntuu työltä, kun siitä saa rahaa, roudaat, ajat, kasaat ja venaat keikkaa monta tuntia vieraassa kaupungissa. Sitten varsinkin jos ajat taas, joudut olemaan skarppina, ihan kuin töissä. Ja yöllä roudatessa ja matkustaessa tuntuu todella työltä. Olen kyllä nähnyt senkin puolen, ettei keikkaillessa tartte skarpata ja voi vetää häppää huoletta. Se voi olla silloin vähän aikaa hauskempaa, mutta loppujen lopuksi raskaampaa.
 
Ehkä sitten minunkin kohdalla musiikki (keikat) on sivutyötä, jos siitä kerran jotain pientä maksetaan. Olen ilmeisesti siis puoliammattilainen, vaikka vaatimattomuussäännön takia haukun itseäni amatööriksi. ;) No, osin siksikin, etten ole koskaan saanut muita tuloja musiikista kuin keikkaliksat, eikä keikkailu ole monestikaan ollut säännöllistä. Porukkaomakustanteiden vaatimattomia myyntituloja en tähän laske, ne on ihan amatööritasolla. Lisäksikään en ole koskaan opiskellut musiikkia. Luulisin, että ammattitason soittajalla se ei monestikaan voi olla niin.

Aika yksinkertaistetusti kai voisi todeta että jos siitä saa ensisijaisen elantonsa niin se on ammatti. Ja se pätee myös muihin taiteen lajeihin ja miksei myös urheiluun. Jos intohimonsa saa muutettua elanoksi niin eiköhän siinä tapauksessa ole aika etuoikeutetussa asemassa niihin nähden jotka joutuvat käymään töissä mahdollistaakseen harrastamisen.

Mä näkisin, et työksi muuttuu tekeminen, kun sille tekemiselle on olemassa tilaus, kysyntä, tarve. Sellainen joka siitä maksaa.
 
Se millä tuohan pääsee esim. musiikin saralla on sitten toinen juttu. Koulutus tai sitkeä puurtaminen. Ei väliä.

RR4E: Mä näkisin, et työksi muuttuu tekeminen, kun sille tekemiselle on olemassa tilaus, kysyntä, tarve. Sellainen joka siitä maksaa.
 
On se noinkin, vaikka se keikkailun tarve lähtisi itse artistilta, joka sitten saa keikkaa pommitettuaan keikkapaikkoja. Onnistuneeksi homman tekee keikkaliksa ja mahdollinen lukuisakin yleisö, joka saattaa nauttia erittäin nauttivalla meiningillä.

Tämän sortin keskustelut on kyllä ihan turhaa homostelua. Voi luokitella niihin kuka on taiteilija ja kuka ei keskusteluihin. Joita olen itsekin aloittanut muutamia, joskun männä aikoina.
Tärkeintä vaan on treenata peräpukamat punaseks ja tykätä siitä mitä tekee. Ihan helkutan sama sille onko se harrastus vai työ. Ne pohtimiset vois sitten vaikka jättää niille ginin ja punaviiinin litkijöille ja silleen.
Hyvää kesää kaikille ja muistakaa veivata niitä soittimianne perskutarallaa!

funkylord: Pureudutaan hieman musiikin eettisiin ajatusmaailmoihin. Istuttiin nimittäin kiertueella kaverini kanssa hotellihuoneessa ja mietiskeltiin hyvän gin-paukun jälkeen asiaa.
 
Jos tekee leipätyökseen musiikkia kuukausipalkalla, tai freelancerina, niin voiko silloin ilmoittaa harrastukseseen musiikin?
 
No niin kauan kuin musiikki harrastuksena leipätyön merkeissä tuntuu hyvältä on asiat hyvin.
 
Mutta missäs sitten menee se raja missä siitä tulee veristä kilpailua. Vuosia tuota hommaa tehneiltä keikkamoukareilta voisi tätä asiaa paremmin kysyä.

Minä katselen tätä aihetta enempi akselilla amatööri/ammattilainen. Olen vahvasti amatööri, sanan varsinaisessa merkityksessä (asian rakastaja).
 
http://en.wikipedia.org/wiki/Amateur
 
Matti

mattim: Minä katselen tätä aihetta enempi akselilla amatööri/ammattilainen. Olen vahvasti amatööri, sanan varsinaisessa merkityksessä (asian rakastaja).
 
http://en.wikipedia.org/wiki/Amateur
 
Matti
 
Usein tuon ammattilaisen ja amatöörin eron huomaa myös huumorintajusta ja sen puutteesta. Siinä missä jotkut harrastajat menevät soittolavalle vakavalla naamalla hammasta purren ja ei merkkiäkään huumorista, tekee sen taas toiset pilke silmäkulmassa.
 
Mutta ei suinkaan sen musiikin harrastamisenkaan pidä koskaan olla vakavaa hommaa vaikka soitettaisiin omia biisejä. Koska siitä touhustahan menee jos siinä vaiheessa pohja kun ei jengillä ole hauskaa soittaessa.
 
Mutta toki kovimmilla keikkamoukareila (ammattilaisilla) tulee tai on tullut varmasti skismaa ajan myötä keskenään, jos sitä joutuu toisten naamoja katsomaan päivästä toiseen silloinkin kun on hermot kireellä.