Kitarat: soittaminen ›

BigPapa: ...siinäkin on niin paljon siinä pentatonisessa, ettei senkään kanssa ikinä tuu kukaan valmiiks, suunta vaan muuttuu...tai sit ei...
 
Jep. Mestari tekee taideteoksen hiilenpalalla, tunari saa tuhannella värituubilla vain suttua aikaan.

Zeeboo: Jep. Mestari tekee taideteoksen hiilenpalalla, tunari saa tuhannella värituubilla vain suttua aikaan.
 
Michelangelo tutki itse ihmisen anatomiaa, leikkeli ruumiita ja piirsi elävää mallia, kunnes ihmisruumiissa ei tuntunut olevan hänelle mitään salaisuuksia. Hän perehtyi muinaisen antiikin kuvanveistäjien teoksiin ja oppi kuinka he esittivät kauniin ihmisvartalon liikkeitä, lihaksia ja jänteitä. Michelangelon taiteellista kunnianhimoa ja hänen ihmeelliset kii asennot ja näkökulmat, joita monet hänen aikalaisensa olisivat välttäneet sijoittamasta kuviinsa peläten, etteivät olisi pystyneet esittämään niitä virheettömästi.
 
Maailman suurimmat ja hienoimmat työt eivät ole tehty hiilellä. Michaelangelo ei suostunut maalaamaan, ennen kuin hallitsi täydellisesti öljyvärimaalauksen tai vastaavasti kuvanveistossa oikean veistotekniikan, vaikka hän olisi hyvin pystynyt menemään sieltä mistä aita on matalin... Ehkä juuri sen takia häntä pidetään yhtenä maailman parhaista...

Eissäähhh...Veli Ambituskin on tullut järkiinsä ja suosittelee bluestaustan päälle jamittelua...
 
Eikös kaikki soolokitaristit alota tolla bluestaustan päälle jamittelulla ja sitten siitä lähde (tai sitten ei lähde) johonkin omaan suuntaansa? Onko niitä muitakin tapoja? Meinaan vaan sitä, että improilemaankin oppii... improilemalla. Toki hommaa varmaan nopeuttaa se jos on jonkinlainen käsitys teoriasta ja omistaa (tai on harjaannuttanut itselleen) jonkinlaisen sävelkorvan.

dyydfromhell: Michelangelo tutki itse ihmisen anatomiaa, leikkeli ruumiita ja piirsi elävää mallia, kunnes ihmisruumiissa ei tuntunut olevan hänelle mitään salaisuuksia. Hän perehtyi muinaisen antiikin kuvanveistäjien teoksiin ja oppi kuinka he esittivät kauniin ihmisvartalon liikkeitä, lihaksia ja jänteitä. Michelangelon taiteellista kunnianhimoa ja hänen ihmeelliset kii asennot ja näkökulmat, joita monet hänen aikalaisensa olisivat välttäneet sijoittamasta kuviinsa peläten, etteivät olisi pystyneet esittämään niitä virheettömästi.
 
Maailman suurimmat ja hienoimmat työt eivät ole tehty hiilellä. Michaelangelo ei suostunut maalaamaan, ennen kuin hallitsi täydellisesti öljyvärimaalauksen tai vastaavasti kuvanveistossa oikean veistotekniikan, vaikka hän olisi hyvin pystynyt menemään sieltä mistä aita on matalin... Ehkä juuri sen takia häntä pidetään yhtenä maailman parhaista...
 
Mitä ai se Batio vai?

Juzpe: Eikös kaikki soolokitaristit alota tolla bluestaustan päälle jamittelulla ja sitten siitä lähde (tai sitten ei lähde) johonkin omaan suuntaansa? Onko niitä muitakin tapoja? Meinaan vaan sitä, että improilemaankin oppii... improilemalla. Toki hommaa varmaan nopeuttaa se jos on jonkinlainen käsitys teoriasta ja omistaa (tai on harjaannuttanut itselleen) jonkinlaisen sävelkorvan.
 
Voihan sitä lähteä vaikka mistä improilua harjoittelemaan, mutta blues on ehkä se helpoin tie. Esim. jazz-sooloilussa pitää tietää tuhat ja yks asiaa enempi kuin bluesissa, jotta siitä jotain tulisi. Soinnut vaihtuu yleensä melko tiheään, vieläpä niin ettei sinne käykään se yks skaala mitä on tahkonnut muutaman tunnin ylös alas.
Bluesissa taas voi lähtee siitä liikkeelle, että soittaa sitä pentatonista ylös alas ja pikku hiljaa rupee kehittelemään jotakin sanottavaa. Sitten kun on vähän päässy juttuun sisälle niin voikin ottaa seuraavan askeleen ja rueta merkkailemaan niitä sointujen ääniä(1,3,5,7) ja musikaalisuus ottaa taas harppauksen.

Voihan sitä lähteä vaikka mistä improilua harjoittelemaan
 
Tyvestä puuhun noustaan sanoisin tähän. Simppeleiden juttujen kanssa improilu kasvattaa ymmärtämistä siitä mitä kannattaa soittaa ja mihin. Lisäksi se oma tyyli kehittyy. Kyllä mun oma soittotyyli on esim. aika pitkälti lähteny liikkeelle perus I-IV-V ja VI-IV-V-I taustoihin improilusta joskus aikanaan. Enkä vieläkään osaa kunnolla minkään jatsahtavamman taustan päälle suorilta improta mitään fiksua tai mielenkiintoista ainakaan ilman muutamaa lämmittelykierrosta ja/tai sointulappuja. Sillon taas kun pysytään yhden sävellajin sisällä (ainakin noin suurinpiirtein) niin joskus irtoaa jopa aika kivojakin siivuja.

BigPapa: Mitä ai se Batio vai?
 
:D Joo kyllä joku roti siinä tiluttamisessaki pitää olla, Ambitus eroo Batiosta siinä mielessä, että Matiainen vetää täydellisellä rannetekniikalla ja hyvällä maulla...

dyydfromhell: :D Joo kyllä joku roti siinä tiluttamisessaki pitää olla, Ambitus eroo Batiosta siinä mielessä, että Matiainen vetää täydellisellä rannetekniikalla ja hyvällä maulla...
 
Mutta ei kahdella kitaralla yhtäaikaa. :-(

Kyllä mahdollisimman nopea ja epäpuhdas soitto voittaa mun mielestä kaiken.

Volcom: Kyllä mahdollisimman nopea ja epäpuhdas soitto voittaa mun mielestä kaiken.
 
Tottakai. Itsekään en arvosta muita kitaristeja kuin niitä, jotka pystyvät vetämään kuudestoistaosia kun metronomin bpm >300.

http://www.youtube.com/watch?v=28abpbNwZlU kyllä toi on vähä on saanu juonesta kiinni, mutta melko hitaanlaista vielä... Harjoitus tekee mestarin...

dyydfromhell: http://www.youtube.com/watch?v=28abpbNwZlU kyllä toi on vähä on saanu juonesta kiinni, mutta melko hitaanlaista vielä... Harjoitus tekee mestarin...
 
Kuulostaapas kauniilta.

Vladi: Kuulostaapas kauniilta.
 
Kuten tämä myös: http://www.youtube.com/watch?v=pAAzwbULKc0&feature=related

villllain: Eli pointti on se että kuinka nopeasti aivot pysyvät mukana kun improvisoi nopeasti, ja paraneeko tämä harjoittelun myötä?
 
Paranee harjoittelun myötä. Kuten kaikissa harjoituksissa, pitää aloittaa hitaasta temposta ja nostaa asteittain nopeammaksi. Improvisointi on intuitiivinen prosessi, ja sekin nopeutuu (siis yhteys ajatusten ja sormien välillä), jos vain tietää miten pitää harjoitella. Sormimuistia tietysti tarvitaan enemmän, kun on nopeampi tempo, mutta oikeastaan se auttaa vain täyttämään välit tärkeiden äänten eli kohdesävelten välillä.
 
Improvisointi ei kehity pelkästään mekaanisella harjoituksella, vaan soitossa pitää olla jokin musiikillinen "tahto", suunta tai mielikuva joka ohjaa toimintaa. Karkealla tasolla tämä tahto ilmenee siten, että improvisoija "kuulee päässään" jonkin melodian, jonka soittaa välittömästi kyseisen idean saatuaan. Melodia voi tietysti muuttaa suuntaa, lyhetä tai pidentyä soittamisen aikana. Edistyneemmässä improvisoinnissa ei kuitenkaan enää ajatella jokaista yksittäistä säveltä, vaan enemmänkin fraaseja kokonaisuuksina. Ja etenkään nopeassa tempossa (mikä kullekin on nopea? :) ei edes ehtisi. Ideaalissa improvisoinnissa sormimuisti ja "puhtaat musiikilliset ideat" sulautuvat siis saumattomasti yhteen; molempia tarvitaan.

Olisihan se kieltämättä mahtavaa jos vain voisi aina siltä istumalta kajauttaa ilmoille juuri sen melodian mikä päässä sattuu liikkumaan. Mutta vielä tässä vaiheessa se on kovin työlästä. Toisinaan pelkkä prosessi yksittäisen päässäsoivan riffinpätkän siirtämiseksi nakkeihin ja sitä kautta korvien kuultavaksi on jumalatonta hieromista, ja siinä saattaa se alkuperäinen idea unohtuakin. :( Puhumattakaan, jos pitäisi saada repäistyä kesken improvisoinnin joku hieno taikamattolikki, joka ahaa-elämyksen myötävaikutuksella syntyy pääkopan syövereissä...
 
No ehkä joskus sitten.

Doinkki: Olisihan se kieltämättä mahtavaa jos vain voisi aina siltä istumalta kajauttaa ilmoille juuri sen melodian mikä päässä sattuu liikkumaan......No ehkä joskus sitten.
 
Nimenomaan näin. Ei se niilläkään soittajilla, joilla soolot tuntuvat tippuvan taivaan sinestä, ole improvisointitaito tullut eka kitaran kylkiäisenä. Ihan samalla tavalla on tahkottu pentatonista edestakaisin, treenattu muita asteikoita ja erilaisia sointuja ja kuunneltu paljon esikuvia jne. Ja varsinkin soitettu paljon.
 
Toisille tämä homma antautuu näennäisesti vähemmällä vaivalla, toiset joutuvat hinkkaamaan enemmän. Oikoteitä ei vaan taida olla. Kaikki ei edes pidä impro-taitoja itselleen tarpeellisena.