Aihe: lempparisoolosi? | |
---|
sub zero 07.06.2009 02:00:28 (muokattu 07.06.2009 02:03:34) | |
|
missä levytyksessä on paras solo? (itse olen kiinnostunut saamaan esimerkkejä mahdollisimman hyvistä sooloista, että oppisin ehkä ymmärtämään jazz-sooloilua paremmin) eri tyylien ja soitinten välillä voi olla hankala vertailla, mut kriteeri lähinnä, et vaikuttavinta improvisaatiota omassa kontekstissaan mr. finland, walk on by, your ideapark dream, mr. finland, walk on by, your alko store supreme |
|
Tämä on PAHA! Sanotaan vaikkapa Sonny Rollins, levy Saxophone Colossus ja raita St. Thomas. Siinä sekä Rollins että Roach soittavat liian hyvät soolot. Nam! Jooga on pop(jazz)! |
calf 07.06.2009 15:35:02 | |
|
Charlie Parker: Now's the Time (Verve: Charlie Parker) Tuon sain eilen plokattua valmiiks. Vielä pitää kyllä reippaasti reenata et menee levyn kanssa. Kyllä Birdin nuottivalinnat ovat mielenkiintoisia. Tuossa soolossa ainakin domdimiä, sit sellasta et lähestyy esim. seiskasoinnun pientä seiskaa suuren kautta. Täällä pätkää: http://www.vervemusicgroup.com/arti … music/detail.aspx?pid=9993&aid=2855 There are no wrong notes |
ewq 07.06.2009 16:35:38 | |
|
calf: Charlie Parker: Now's the Time (Verve: Charlie Parker) sit sellasta et lähestyy esim. seiskasoinnun pientä seiskaa suuren kautta. Bebop-skaala, hmm? Oma suosikki varmaan Freddie Hubbardin Ready for Freddie levyltä trumppasoolo biisistä Birdlike. Ekana ainakin se tuli mieleen. |
calf 08.06.2009 00:22:57 | |
|
Bebop-skaala, hmm? No mikä jottei! :) There are no wrong notes |
|
Lyle Mays:in pianosoolo Pat Metheny Groupin biisissä "So May It Secretly Begin" on todella tyylikäs. |
|
Mun suosikki on Mal Waldronin pianosoolo Eric Dolphyn piisissä 245. Sillä ei varmaan mitään tekemistä sen kanssa ole että olen itse kiipparisti? You can play any note on any chord. If it sounds "right", then it is (Mark Levine) |
|
Jucciz: Lyle Mays:in pianosoolo Pat Metheny Groupin biisissä "So May It Secretly Begin" on todella tyylikäs. Ja onhan Patin kitarasoolokin varsin maukas. |
Thomas 12.06.2009 23:26:30 (muokattu 12.06.2009 23:28:22) | |
|
Mahoton vastata tämmöseen kysymykseen, mutta viime aikoina hulluutta on aiheuttanut: Miles Davis- Fillmore East 1970 March 6th Early Show ja Late Show Ja sanottakoon tältä live satsilta hetket, kun pari kertaa setissään Chick Corea päästetään irti soolon ääreen, mies suorastaan murskaa kuulijan sähköpianon ääressä! |
|
Tranen soolo Milesin Blue in greenissä. Lyhyt, ytimekäs ja hieno! Soitan myös synaa. |
|
Larry Coryell TILUTTAA aika mehevästi Souls Dirgellä levyltä Fairyland. Well, I may have alzheimers but at least I don't have alzheimers!! |
johnsmith1 18.06.2009 13:14:13 (muokattu 23.06.2009 13:42:34) | |
|
sub zero: .. eri tyylien ja soitinten välillä voi olla hankala vertailla, mut kriteeri lähinnä, et vaikuttavinta improvisaatiota omassa kontekstissaan Smalls jazzklubilta New Yorkista lähetetään livevideota nettiin joka päivä, aamuvarhain suomen aikaa. Toinen relevantti konteksti on kun kaverit improvisoi opettajista koostuvalle raadille.Tästä en tiedä onko paljon julkista dokumenttia. (Jatkoa.) Charlie Parker livetallenne Royal Roostissa on jäänyt mieleen, mukana mm. Miles Davis. Django Reinhardt sähkökitaroineen Ellingtonin bändin solistina, youtubeen oli löytänyt tiensä harvinainen liveäänite amerikankiertueelta. Vähän Setzer tulee vertailukohdaksi. |
|
Sähköbassosooloista mun lemppari on varmaan Jaco Pastoriuksen soolo Pat Methenyn Bright Size Lifessa, ja tällä hetkellä kontrabassosooloista lempisoolo on kyllä Minguksen soolo Fables of Faubuksessa, siispä jatkamaan sen blokkailua ;). |
|
Jaco - jep. Lemppari bassosoolo on vähän yllätyksettömästi herran hallussa WR:n levyllä Heavy Weather. Mutta ei Teen Town -biisissä vaan Havonalla. Huimaa musisointia, potkii genitaaleille joka kuuntelukerta. Hyviin fonisooloihin olisi helppo sanoa että esim. mikä tahansa Cannonball Adderley, ja se aika pitkälle pitää paikkansa. Mutta pidän jotenkin sopraanofonista enemmän kuin tenorista. Miroslav Vitous Groupin ekalta levyltä vuodelta 1980 löytyy John Surmanin soolo kipaleelta Second Meeting. Samalta biisiltä löytyy liian nuorena kuolleen Kenny Kirklandin pianokin. Perinteisen ja vapaamman vetelyn välillä liikutaan, ja silti kokonaisuus on tiukassa kontrollissa. Hieno levylle tallentunut hetki. Valitettavasti levyn saanti CD:nä on mahdotonta ECM:n julkaisupolitiikan takia. En yleensä välitä rummpusooloista, vaikka rumpuja soitankin. Etenkin vanhempien levyjen bebop -rumpaleiden sääntömääräiset virvelinpäristykset tuottaa enemmän päänsärkyä kuin iloa. Silti on ainakin yksi (heh) rumpusoolo, joka kuulostaa hyvältä: Steve Kuhnin levyltä Non Fiction avauskipaleella Firewalk soittaa Bob Moses soolon, joka ei kuulosta irralliselta, vaan sopii kuin nakutettuna biisiin. Ei mitään teknistä jippoilua, vaan pelkästään musikaalista rumpalointia. |
JC 31.07.2009 11:24:18 | |
|
Oma suosikkibassosoolo on Jeff Berlinin soittama biisillä "20,000 Prayers", levyltä Players (w/Scott Henderson, T Lavitz & Steve Smith). Melodisuus ja teknisyys hienossa balanssissa. |
|
Jaco - jep. Lemppari bassosoolo on vähän yllätyksettömästi herran hallussa WR:n levyllä Heavy Weather. Mutta ei Teen Town -biisissä vaan Havonalla. Huimaa musisointia, potkii genitaaleille joka kuuntelukerta. Mä mietin kauan kummasta soolosta diggaan enemmän, Havonan vai sit Bright Size Lifen, mutta Bright size vei sitten voiton. |
|
Jacon soitto kuulosti useimmiten musikaaliselta ja soitettavaa biisiä palvelevalta. Toisin, kuin monien muiden huippubasistien kohdalla. Samanlaista makua Jacon kanssa on mun mielestä esim. Anthony Jacksonilla ja Jimmy Johnsonilla. |
|
John McLaughlinin soolo Bitches Brew'n kappaleessa Miles Runs The Voodoo Down. Alussa hyvin pidättelevissä tunnelmissa ja sitten huippu hyvin lyhyeksi jätetyssä juoksutuksessa. |
|
sub zero: missä levytyksessä on paras solo? (itse olen kiinnostunut saamaan esimerkkejä mahdollisimman hyvistä sooloista, että oppisin ehkä ymmärtämään jazz-sooloilua paremmin) eri tyylien ja soitinten välillä voi olla hankala vertailla, mut kriteeri lähinnä, et vaikuttavinta improvisaatiota omassa kontekstissaan Parasta on paha sanoa, siis että mikä fiilispohjalta tuntuu parhaalta. Paras soolo ei edes teknisesti ole välttämättä se kaikkein kekseliäin. Mutta jos blokkailet sooloja, vaikkapa kaikista isojen nimien 50-60-luvun taitteen sooloista löytyy useimmiten jotain jos ei nyt neroutta niin ainakin tärkeitä perusjuttuja, joista saa kicksejä, kun huomaa, miten ne toimii. Vaikka ensimmäisen kuuntelun jälkeen soolo kuulostaisikin tasapaksulta verrattuna esim. Milesin So Whatiin tai Coltranen Giant Stepsiin. |
|
jazzmies: Tämä on PAHA! Sanotaan vaikkapa Sonny Rollins, levy Saxophone Colossus ja raita St. Thomas. Siinä sekä Rollins että Roach soittavat liian hyvät soolot. Nam! Tämä! Varsinkin se Roach:n soolo. Vaikka yleensä ei rumpusooloja tule diggailtua, niin tämä oli jotain niin innovatiivistä, että meinas tippa housuun lirahtaa. Toinen vähän popimmalta puolelta. Phil Collins BigBand - Hot night in Paris - Againts all odds Gerald Albright solistina altolla. Kaikki nostatukset ja kaikki linjat puhdasta täydellisyyttä. Varsinkin, kun huomioi, että kyseessä on livelevy. Elämä maistuu, kun noudattaa kahta sääntöä:
1. Älä ota paineita pienistä asioista
2. Kaikki asiat ovat pieniä asioita |
« edellinen sivu | seuraava sivu » | |
---|