Rummut: soittaminen ›

En tiedä miks, mut laitanpa tänne: :)
 
En oo oikeestaan koskaan treenannu rumpujen soittoa. Siitä lähtien kun sain pentuna ekat pöntöt, olen vaan soittanut. Eka vuodet vedin täysillä huutavan musan päälle. Siiten kun jotain osas, niin saatoin usein soitella ilman taustamelua kun himo aina iski. Monesti jopa päivittäin 1-2 tuntiin.
 
Kun tätä oli takana muutamia vuosia, alkoi "soittelut" peräti kitaristien kans. Basisti, laulaja ja koskettimet oli aika harvinaista herkkua. Ja taas muutaman vuoden kuluttua alkoi olla akteja täysien kokoonpanojen kans.
 
Tässäkin vaiheessa hakkasin aina välillä soittamisen himoa tyydyttääkseni yksinkin rumpuja, mutten varsinaisesti treenannu. Treenannut olen vain milloinkin kohdalla olevaa musiikkia/bändisoitantaa ja saanut itse rumpuReeniä siinä samalla. Tietty biisirakenteita joutuu aina hankaamaan selkärankaan asti.
 
Mitä vanhemmaks tulen, sitä vähemmän on aikaa tai mielenkiintoa ollut yksin paukutteluun. Joskus harvemmin saatan ottaa hiet ja fiilikset irti yksin, jos tilaisuus tulee. Ei se silloinkaan ole varsinaista rumpuReeniä, vaan revittelyä. Tosin jos pitää opetella covereita, saatan hioa yksin niiden rakenteita ja yksityiskohtia.
 
Ilmeisesti meikäläisen tekniikka (tai sen puute), taito ja varmuus useimmiten riittää siihen mitä milloinkin soitan. En ole koskaan opetellut teoriaa, enkä juuri osaa puhua ammattikieltä, mutta tämä on riittänyt vaikka olen soitellut ammattilaistenkin kans. Tosin musa on aina ollut melko simppeliä. Ei mulla mitään mahkuja olis vetää mitään jazzia tai tiheää progemetallia.
 
En ole siis ikinä motivoitunut vakavasti "muusikoksi". Harrastan vaan intohimoisesti ja nautin. Toisaalta olen säästynyt kaikelta pakkotreenaamisen ja pakkokehittymisen paineelta. Tarkoitukseen riittävät taidot pysyvät yllä kunhan on aina joku viritys menossa ja saa vain paahtaa menemään keikoillakin hyvää musaa oivien soittajien kans.
 
Teoriaa toivoisin osaavani enemmän. Olishan siitä apua puidessa soittamisen yksityiskohtia. Tosinaan on vähän vaikea selittää omin sanoin jotain juttua.
 
pushead: Pitää kyllä sanoa, että toi liika harjoittelu on kyllä pahasta. Olen viimeisen vuoden aikana harjoitellut sellaiset 6-9 tuntia päivässä noin kuutena päivänä viikossa ja nyt olen tullut siihen pisteeseen ettei vain pysty soittamaan, koska se tuntuu niin puuduttavalta.
 
Huh, melkoista treenimäärää. Tuohonhan voi turtua, ylirasittua tai mennä jumiin ylikunnon takia. Soittoon pitäisi olla jatkuva nälkä, noin sinä mahdollisesti tapat sen ja ilon siitä..? Itse olen huomannut nyt yli 20 vuotta harrastettuani, että joskus on hyvä kun jättää viikottaisen bänditreeninkin väliin, jos ei ole keikkaa. Paljon paremmin irtoo sitten seuraavan kerran ja luovuus on levännyt... :) Mut onhan mulla kilometrejä takana, ei se peruspohja sieltä mihinkään häviä. Vastaavasti mitään ihmekehitystäkään ei enää tule. Se juna meni jo viime vuosituhannella... ;)

Kerran tai kaksi vuodessa bändin kanssa.Loput keikalla:)

Respektiä Pusheadille. Noin niitä tuloksia tulee. Toki niin notta aivot on mukana.

Epämuusikko: Respektiä Pusheadille. Noin niitä tuloksia tulee. Toki niin notta aivot on mukana.
 
Älkääs tehkö tästä tulosurheilua, tämä kulttuurin muoto on urheilua ylempänä. ;) Ja sitä paitsi urheilijatkin tarvitsee palautumisajan, eikä treenaa koko ajan.
 
Monestihan on niinkin, että liika kikkailu ja rumputekniikkakeskeisyys voi kostautua soiton sopimattomuutena kokonaisuuteen. Kantsi myös treenata bändin kans sitä musiikin yhteissoittoa vähintään yhtä paljon. Enemmänkin. Mielestäni iso osa soitosta määräytyy sen mukaan, miten tyylikkäästi oma tontti sulautuu muun ryhmän sekaan. Sitäkään ei opi kuin käytännössä sekä ajan kanssa, ja sitä pitäisi tehdä varsinkin voimakkaassa kehityvaiheesssa paljon. Muuten ei ole omasta treenatusta näppäryydestä paljon hyötyä jos aattelee vain sitä ja toisten kuunteleminen jää sivummalle. Tosin onhan sitä omaa tekniikkaakin kehitettävä myös paljon, että tulisi valmiuksia vetää toimivasti.
 
Riippuu tietenkin vaiheesta, mutta päivittäisen hyvin usean tunnin yksin treenaamisen vois muokata mahdollisuuksien mukaan edes puoliksi yhteissoittotreenaamiseen. Näin leikkisästi vois sanoa, että kantsi miettiä haluaako kehittää itseään rumpujen soittajana vai bändimuusikkona. Jälkimmäinen on paljon antoisampi vaihtoehto. Veikkaan, että monen kohdalla kiinnostaa mahdollisimman kunnianhimoinen ja rumpukeskeinen paukutus alle 25-vuotiaana. Niin itsellänikin oli. Vanhemmiten se koko soiton toteuttamisen lähtökohta sitten muuttuu ja musiikin tyylitaju ja yhtenäisyys rulaa.
 
Mut riippuen rumpalin tasosta ja iästä, oman tekniikan treeni on erittäin tärkeää ainakin soittoharrastuksen alkupuoliskolla. Kaipa sitä nuorena kehittyy niin paljon helpommin ja erot on suuria. Sitten kun iso osa tekniikkapohjasta on kehittynyt omalle tasolleen on leppoisaa vanhempana keskittyä muihin ulottuvuuksiin. Tä?
 
Itse ainakin olen tiedostanut jo näillä kilometreillä oman rajallisuuteni hyvin, varsinkin tekniikan kehityksen suhteen. Ja vaikka kuulostaakin itserakkaalta, niin välillä tuntuu hyvälle kun osaa poimia siihen soittoon niitä olennaisia asioita. Eli ei niin väliä mitä, vaan miten.
 
Mutta eri tapojen toimiminenhan on yksilökohtaista. Siltä osin tämäkin minun tekstailu on melko yhdentekevää.

Närpiö: Älkääs tehkö tästä tulosurheilua, tämä kulttuurin muoto on urheilua ylempänä. ;) Ja sitä paitsi urheilijatkin tarvitsee palautumisajan, eikä treenaa koko ajan.
 
Monestihan on niinkin, että liika kikkailu ja rumputekniikkakeskeisyys voi kostautua soiton sopimattomuutena kokonaisuuteen.....
 
Se nyt on sitä tyyli- ja vuorovaikutustajua, jota oikeasti hyvillä soittajilla on myös. Älä huoli :)
 
Tosin onhan sitä omaa tekniikkaakin kehitettävä myös paljon, että tulisi valmiuksia vetää toimivasti.
 
Juurikin tämä.
 
Näin leikkisästi vois sanoa, että kantsi miettiä haluaako kehittää itseään rumpujen soittajana vai bändimuusikkona.
 
Nuo nyt eivät sulje toisiaan pois.

Epämuusikko: Se nyt on sitä tyyli- ja vuorovaikutustajua, jota oikeasti hyvillä soittajilla on myös. Älä huoli :)
 
No kun en tiedä mitään hyvistä soittajista... :)

Kyllähän sitä olisi aikoinaan (ja tottakai nykyäänkin) pitänyt kolata setin kanssa hommia ajatuksen kanssa. Meinaan vain, ettei bändin jätkille enää tahdo mennä " äärimmilleen viety less is more -estetiikan sisäistäminen" pelkän suoran biitin vetämisen perusteluna lävitse, oikean syyn ollessa olematon tekniikka.

KiiminkiJoe: Kyllähän sitä olisi aikoinaan (ja tottakai nykyäänkin) pitänyt kolata setin kanssa hommia ajatuksen kanssa. Meinaan vain, ettei bändin jätkille enää tahdo mennä " äärimmilleen viety less is more -estetiikan sisäistäminen" pelkän suoran biitin vetämisen perusteluna lävitse, oikean syyn ollessa olematon tekniikka.
 
Kuten suluissa vihjaatkin... Koskaan ei ole liian myöhäistä! Yksi isoimpia nautintoja soittamisessa lienee se, että saa haastaa itsensä yrittämällä oppia jotain mitä ei vielä osaa. Lähtökohtaisesti vain sellaiset muusikot kehittyvät, jotka sitä omaa rimaansa nostavat tarpeeksi säännöllisesti, eivätkä vain istahda setin ääreen tekemään sen saman, minkä on jo tehnyt lukemattomia kertoja aiemminkin. Enkä tarkoita tällä sitä, etteikö sitä perusbiittiä kannattaisi hinkata vaikka se teknisesti olisikin jo hallussa - ainahan sen voi soittaa vielä vähän tarkemmin, tai opetella sitä vähän etukenoon, tai taakse kallistaen, tai...
 
Nuorempana tuli treenattua etenkin kesäisin jopa noita Pushheadin lukemia, tyyliin >30h/vko. Nykyään ei käytännön syistä aika riitä sellaiseen, kapulat lienee keskimäärin kädessä n.10-15h/vko. Onneksi edelleen kesäisin on enemmän aikaa, ja ehkä tätä nykyä osaa nuoruutta tehokkaammin käyttää tarjolla olevan ajan hyödykseen.
 
Tuossa edellä jonkin verran asetettiin vertailuun bändin kanssa soittamista ja itsekseen treenaamista. Oma mottoni on se, että aina kun soittaa oppii. Jos soittaa huolimattomasti ja veltosti, oppii soittamaan huolimattomasti ja veltosti jne. Eli mikä tahansa soittotilanne on kehittävä, jos tekemiseensä keskittyy. Tällä argumentilla voi muuten vetäistä kätevästi maton alta myös niiltä (yleensä nuorukaisilta), jotka yrittävät muotoilla itsekehuksi lauseen: "en ole koskaan treenannu".
 
Närpiö: Mut riippuen rumpalin tasosta ja iästä, oman tekniikan treeni on erittäin tärkeää ainakin soittoharrastuksen alkupuoliskolla. Kaipa sitä nuorena kehittyy niin paljon helpommin ja erot on suuria. Sitten kun iso osa tekniikkapohjasta on kehittynyt omalle tasolleen on leppoisaa vanhempana keskittyä muihin ulottuvuuksiin. Tä?
 
Tähän esitän eriävän mielipiteen. Siis totta se, että perustekniikka on syytä laittaa kuntoon heti soittouran alkumetreillä, jos sen joskus meinaa laittaa kuntoon. Mutta tästä huolimatta en oikein niele väittämää, jonka mukaan kypsemmällä iällä olisi myöhäistä treenata uusia juttuja. Oma kokemukseni enemmänkin on niinpäin, että iän myötä on oppinut treenaamaan tehokkaammin - ja ainakin itselläni on sellainen kokemus, että mikäli tekniikkatreeniä ei tee säännöllisesti, menettää hiljalleen sen, mitä on joskus saanut haltuunsa...
 
Lopuksi vielä totean olevani epämuusikon kanssa samoilla linjoilla mitä tulee "bändisoittaja vai soolorumpali" -keskusteluun. On typeryyttä edes kuvitella, että teknisesti huonosti soittimensa hallitseva soittaja olisi automaattisesti jollain osa-alueella taitavaa edellä. Kummallakin on ihan samanlaiset mahdollisuudet kehittää myös tyylitajuaan - ja teknisesti taitavalla soittajalla on laajempi työkalupakki erilaisten tilanteiden tyylikkääseen toteutukseen.

kimkorho: Tuossa edellä jonkin verran asetettiin vertailuun bändin kanssa soittamista ja itsekseen treenaamista. Oma mottoni on se, että aina kun soittaa oppii. Jos soittaa huolimattomasti ja veltosti, oppii soittamaan huolimattomasti ja veltosti jne. Eli mikä tahansa soittotilanne on kehittävä, jos tekemiseensä keskittyy. Tällä argumentilla voi muuten vetäistä kätevästi maton alta myös niiltä (yleensä nuorukaisilta), jotka yrittävät muotoilla itsekehuksi lauseen: "en ole koskaan treenannu".
 
No onneksi itse en ole enää nuorukainen, vaikken ole koskaan ollut mikään treenaaja. ;) Mutta jos joku osaa soittaa hyvin omaa tonttiaan "vähätellen" henkilökohtaisen tekniikan treenaamista, miksi ja miten siltä pitäisi vetää matto alta? Tekniikkatreenin tarve on yksilö-, tyyli- ja tapauskohtaista. Tiedän kyllä, että on treenaamattomuudella kehuskelevia nuorukaisia. Mutta he eivät todennäköisestikään osaa soittaa.
 
Tähän esitän eriävän mielipiteen. Siis totta se, että perustekniikka on syytä laittaa kuntoon heti soittouran alkumetreillä, jos sen joskus meinaa laittaa kuntoon. Mutta tästä huolimatta en oikein niele väittämää, jonka mukaan kypsemmällä iällä olisi myöhäistä treenata uusia juttuja.
 
Koskaan ei ole liian myöhäistä mikään. Tarkoitinkin, että vaikkapa minunlaisella soittajalla se enin tekniikkapohja on kyllä saanut suuntansa ensimmäisen 15-20 vuoden aikana. Ei tästä enää muututa ihan eri tekniikkaluokkaan ja aleta vetämään vakuttavaa ja hyvin teknistä progemetallia tuplabassareilla tai laatujatsia. Mihin sitä tekniikkaa pitäisi treenata selvästi lisää jos näin on hyvä? Eikä kiinnostakaan ja elämä on tuonut muutakin täyttävää sisältöä niin paljon, ettei siksikään onnistuisi vaadittava treenaaminen. Kehityn siltikin vielä yleisestikin rumpalina, että en "istu vaan joka kerta tekemään setin taakse ihan samoja juttuja." Soitto on elävää ja improvisaatio pilkahtelee sopivissa paikoin unohtamatta silti vaadittavaa kurinalaisuutta ja tyylitajua. Ja sisältö vaihtelee sekä mies kehittyy edelleen, vaikkei juurikaan hio henkkoht. tekniikkaa. Ja aina väliajoin olen saanut soittooni jotain uutta ja ehkä onnistunut siirtämään pois jotain epävarmaa.
 
Oma kokemukseni enemmänkin on niinpäin, että iän myötä on oppinut treenaamaan tehokkaammin - ja ainakin itselläni on sellainen kokemus, että mikäli tekniikkatreeniä ei tee säännöllisesti, menettää hiljalleen sen, mitä on joskus saanut haltuunsa...
 
Kyllä kai mullakin jotain on hallussa, tekniikasta en niin tiedä, mutta tyyliini riittävän hyvän ja tarpeellisen tatsin ylläpitäminen ei vaadi nykyään kuin pelkän säännöllisen (mutta vähäisen) bänditreenin jameineen ja satunnaisen keikkailun. Ja uskon, että niin on monen muunkin vaikkapa 20 vuotta soittaneen kohdalla. HUOM: Eri asia jos soitat teknisesti vaativaa ohjelmistoa, tai soittoammatin takia vaaditaan valmiutta joka tyyliin. Silloin kai sitä on itsekseenkin hangattava kuosit kuntoon.
 
Jatkuvaa (lue: loputonta;) tekniikan treenaamista pidän toki tärkeänä, mutta kyl sen voi suhteuttaa tarpeisiin ja kokonaisuuteen. Hyvin sä vedät esim Tower of Poweria yms. ja sehän vaati vähän erilaisen ja vaativamman tekniikan ylläpitämistä kuin meikäläisen suuntautuminen. :) Mut ei se minusta vaatimatonta soittajaa tee, vaan erilaisen. Rockpohjaisen. Tärkeintähän ei siis ole mitä, vaan miten. Maassa maan tavalla... :)
 
Ja niin itserakkaalta ja ärsyttävältä kuin se joistakin ehkä kuulostaa, olen ilmeisesti valinnut ja hallitsen tyylini melko toimivasti. Yli 20 vuoden jälkeen en enää tarvitse mitään rumputekniikkatreeniä. Minun ei tarvitse päästä treenaamaan sitä, vaan vain soittamaan. Kun tatsi, taimi, groove, draivi, tyylitaju ja luovuus pysyvät kunnossa niin homma kulkee. Tarvittava tekniikka paranee ja pysyy yllä koko ajan. En soita sellaista musaa, mihin pitäisi alkaa puolipäiväisesti hiomaan pelkästään omaa tekniikkaa. Olen onnenpekka! Ja varmasti epäakateeminen amatööri, sekä joidenkin mielestä myös junttirokkari. Mut en treenaa enää tekniikkaa, minun ei tartte, rokkaan vaan! Jos voitte rehellisesti ja puolueellisesti sanoa soittamani keikan jälkeen, että jumii ja minun pitäis hioa tekniikkaa kuntoon, ja että ei toimi ollenkaan, niin tarjoan bissen... Hittoon vaatimattomuus! :) Ja tämä on puolesta puhe eräänlaisille lajitovereillekin. :)
 
Lopuksi vielä totean olevani epämuusikon kanssa samoilla linjoilla mitä tulee "bändisoittaja vai soolorumpali" -keskusteluun. On typeryyttä edes kuvitella, että teknisesti huonosti soittimensa hallitseva soittaja olisi automaattisesti jollain osa-alueella taitavaa edellä. Kummallakin on ihan samanlaiset mahdollisuudet kehittää myös tyylitajuaan - ja teknisesti taitavalla soittajalla on laajempi työkalupakki erilaisten tilanteiden tyylikkääseen toteutukseen.
 
Älä please lähde automaattisesti siitä, että tässä tapauksessa käyttämistäni vertauskuvista se bändimuusikko olisi jotenkin teknisesti soittimensa huonosti hallitseva. Tässäkinhän kaikki on tapauskohtaista. Joku voi olla teknisesti selvästi toista edellä, vaikka treenaisi vain muutaman tunnin viikossa ja enimmäkseen bändin kans, kuin joku epätoivoisesti 8 tuntia päivässä yksin rumpuja hakkaava. Saati sitten miten paljon bändinkin kans enemmän treenannut on edellä kokonaisuudessa. Ja esimerkkini koski lähinnä harrastuksen alkutaipalella olevia. Jos on soittanut pitkään ja on kokenut, on tietysti turha enää käyttää vertauskuvaa "rumpujen soittaja vs. bändimuusikko". Silloin on luultavasti itseensä sopivassa suhteessa molempia noista.

Närpiö: No onneksi itse en ole enää nuorukainen, vaikken ole koskaan ollut mikään treenaaja. ;) Mutta jos joku osaa soittaa hyvin omaa tonttiaan "vähätellen" henkilökohtaisen tekniikan treenaamista, miksi ja miten siltä pitäisi vetää matto alta? Tekniikkatreenin tarve on yksilö-, tyyli- ja tapauskohtaista. Tiedän kyllä, että on treenaamattomuudella kehuskelevia nuorukaisia. Mutta he eivät todennäköisestikään osaa soittaa.
 
Täsmälleen samaa mieltä, eivät he voi osata, jos eivät ole koskaan treenanneet.
 
Matto pitää vetää alta siksi, että "treenamattomuus" on samanlainen tyhjä kupla kuin "itseoppineisuus". Ei sellaista soittajaa olekaan joka ei ole treenannut, eikä sellaista, joka ei olisi oppinut jotain joltain toiselta soittajalta. Alleviivaan vielä sitä, että minusta kaikki soittaminen on treeniä, enkä halua tämän takia myöskään erotella esim. soittajan omaa tekniikkatreeniä ja bändisoittoa toisistaan.
 
Koskaan ei ole liian myöhäistä mikään. Tarkoitinkin, että vaikkapa minunlaisella soittajalla se enin tekniikkapohja on kyllä saanut suuntansa ensimmäisen 15-20 vuoden aikana. Ei tästä enää muututa ihan eri tekniikkaluokkaan ja aleta vetämään vakuttavaa ja hyvin teknistä progemetallia tuplabassareilla tai laatujatsia.
 
Ei muututa eri tekniikkaluokkaan, jollei sitten kovasti haluta muuttua. Mitään elimellistä estettä tekniikan kehittämiselle ei pelkästään ikä tai soittovuosien määrä tuo mukanaan. Ja tottakai, jokainen valitsee itse oman tiensä, enkä yritäkään tässä väittää, että sinun, minun tai kenenkään muunkaan pitäisi treenata päänsä puhki rudimentteja, tuplabassaritykitystä tai hard-bop-jaskaa, jollei sellainen treeni tunnu tarpeelliselta. Kunhan vaan totean, että kaikki on kuitenkin mahdollista jokseenkin iästä riippumatta, jos tahtoa on tarpeeksi.
 
Tiivistetysti vielä: en minä aiemmalla viestilläni pyrkinyt hyökkäämään kenenkään valintoja tai tekemisen tyyliä vastaan, saati tarkoittanut, että olisi vain yksi oikea tie. Soittamisessa ehdottomasti tärkeintä on se, että siitä nauttii. Totesin vain muutaman oman näkemykseni asioista, joita tässä keskustelussa sivuttiin - ja joihin törmää kumman usein muillakin foorumeilla soittamisesta ja rumpaloinnista puhuttaessa.

kimkorho: Tiivistetysti vielä: en minä aiemmalla viestilläni pyrkinyt hyökkäämään kenenkään valintoja tai tekemisen tyyliä vastaan, saati tarkoittanut, että olisi vain yksi oikea tie. Soittamisessa ehdottomasti tärkeintä on se, että siitä nauttii.
 
Niinhän se menee. Mutta kunhan innostuin ja toin oman näkemykseni, että toisinaan ja tapauskohtaisesti treenimäärä voi olla ajallisesti hyvin pientäkin jos kilometrejä on takana. Ja minusta olisi ehkä ihan mielenkiintoista olla joku tekniikkataiturikin, mutta 20 vuoden jälkeen tässä jutussa ne vahvuudet ja mielenkiinnot on muualla. Ja mihin minäkin sen kaiken kikkailun sitten laittaisin, kun soittotyylini, mieltymykset ja tarpeet on jo muokkautuneet vahvasti sekä taitavat vielä toimiakin.
 
Jotkut ottaa hyvinkin vakavasti sellaisen jatkuvan hankaamisen, vaikka se ei juuri vaikuttaisi lopputulokseen. Taannoin eräässä projektissa eräs (tosin aika pätevä) muusikko aidosti paheksui sitä, että "kehuskelin" treeneissä olleeni soittamatta ollenkaan yli kaksi viikkoa... Jos olen soittanut yli 20 vuotta, niin eipä se parin viikon tauko varmaan hirveesti vaikuta siihen. Mutta kun se itse aikoo elää vain musiikilla, että ihan koko ajan pitää treenata tai olla keikoilla, ei tee muita töitäkään (studioäänittämistä lukuunottamatta), eikä ole perhettä, niin sillä on ymmärrettävästi hiukka erilainen mahdollisuus, näkökulma ja suhtautuminen tuollaiseen asiaan. Siitä kai ne treenintarpeen näkemyserot syntyy.
 
Mutta eipä siitä päivittäisestä hyvin usean tunnin tekniikkatreenistä haittaakaan ole, joilla on tarvetta, aikaa ja motivaatiota. Ja niin kai se menee, että kaikki soitto on treeniä. Mutta kaikki treeni ei ole soittoa. Kaikki bänditreenikään. ;)

Deino: Liian harvoin nykyään. Pitäisi se kaksi tuntia joka päivä minimissään treenata.
 
Niin, olet syntynyt -90. Niin minäkin soittelin mahdollisuuksien mukaan 2-5 kertaa viikossa, monesti melkein päivittäin sinun ikäisenä. Ja joka kerta pelkästä himosta, en mistään velvollisuudentunteesta. Nyt yli kolmikymppisenä olen sitä mieltä, ettei minun enää tarvitse soittaa, enkä jaksaiskaan perheellisenä ja töissä käyvänä kuin normaalisti 1-2 kertaa viikossa. Enkä suosi pakkoajatusta ja stressiä, että missä tahansa vaiheessa pitäisi treenata ihan joka päivä. Jos ei ole motivaatiota vetää joka päivä, niin ei kannata pakottaa itseään liian puuduttavaan hommaan. Silleen se voi rajoittaa mielekkyyttä ja kehitystä..
 
Haluan lässyttää: Baby-Jane oli kirjoittanut, että täällä on joillakin muodollista neuroilua siitä, että kaiken pitää olla niin tiptop, joka päivä ja koko ajan pitää treenata, ja mahdollisimman paljon, muuten et ole tiptop ja heikun keikun, eikä paratitityyn hienosäätö ole kunnossa, eikä sinun pädisi kehity... :) Olen samaa mieltä, että täälläkin vähän yleistetään ammattimaisen tai tosissaan opiskelevan rumpalin tarpeita.
 
Ja Hollmi tuumit, ettei tänne kannata tulla kertomaan, ettei ymmärrä teoriasta mitään. No kerroinhan minäkin, etten juuri ollenkaan ymmärrä. Anteeksi jos se loukkaa teidän akateemisuuttanne, kun täällä pyörii arvottomia moukkia! Ota ihan huumorilla, mut pisti vaan silmään. :)
 
Jos olet tyytyväinen siihen mitä olet oppinut niin suit you sir. Mutta älä arvostele toisia sen tähden että haluavat oppia paremmaksi. Se mikä sulle on riittävää ei ehkä ole muille sitä
 
Tämä ei ollut mulle, mutta itsekään en tarkoita kommentoinnillani ärsyttää, vaan ihmetyttää päivittäisen tuntien treenauksen tarpeen yleistäminen kaikille. Toki täälläkin on jo valmiiksi kovia, jotka silti vievät edelleen hommaansa vauhdilla eteenpäin treenaamalla p a l j o n . Mutta kukin saa treenata tekniikkaharjoituksia niin paljon kuin haluaa ja näkee omalta kohdaltaan välttämättömäksi. Eikä se monen soittoanti siitä sen takia huonone, ettei käy vartin välein vetämässä virveliin paratitityytä tai pädin kans vessassa napsauttamassa.

pushead: Pitää kyllä sanoa, että toi liika harjoittelu on kyllä pahasta. Olen viimeisen vuoden aikana harjoitellut sellaiset 6-9 tuntia päivässä noin kuutena päivänä viikossa ja nyt olen tullut siihen pisteeseen ettei vain pysty soittamaan, koska se tuntuu niin puuduttavalta. Samojen asioiden toisto päivittäin puuduttaa täysin. Pyrin treenaamaan mahdollisiman monipuolisesti ja käyn erillaisia komppeja läpi kuten bossa nova, jazz, shuffle,lattari ja afrikkalaista settirummutusta joita jazzmies käsittelee kirjassaan. (Todella hyvä kirja ja melkein läpi soitettu). Noiden lisäksi harjoittelen käsitekniikoita(rudimentit) ja jalkatekniikkaa (tuplabasarit). Tavoitteenani on että osaisisin soittaa jotakin muutakin kuin perusrockia peruskompein. Täytyy kyllä myöntää että kehitystä on tapahtunut roimasti joka osa-alueella. Tällä viikolla en ole kylläkään treenannut kuin pari tuntia, koska ei yksinkertaisesti vain kiinnosta. Taidan pitää loppuviikon vapaata.

Ai niin. tämän kirjoituksen tarkoitus oli ainoastaan poistaa turhautuminen kehostani ja kyllä se hiukan helpottikin. Onneksi kohta pääsee armeijaan eikä tarvitse treenata varmaan vuoteen.
 
Pidä ihmeessä loppuviikko vapaata, älä kuitenkaan vuoden taukoa. :) Olen edelleen sitä mieltä, että tuo treenimäärä on liikaa. Mitä fiiliksempänä homman saa pidettyä, sitä paremmin oppii. Tuollainen liikarasitus ei varmaankaan toimi positiivisesti, kuten oletkin jo tuntenut. Hyvä kuitenkin, että kertomasi mukaan kehitystä on tullut roimasti. En tiedä miten treenaat, mutta jos saat homman ytimekkääksi, voit tiputtaa päivittäistä treeniä vaikka parin tunnin mittaiseksi. Ja mielestäni myöskin jokapäiväisen treenin sekaan voit heittää vapaapäiviä. Johan tuossa ihmisfysiikan rajallisuudenkin takia turtuu ja väsyy, jos treenaa yli 5 tuntia päivä. Mitä muuta teet? Pidä nälkä yllä, äläkä tee hommasta liian vaikeeta ja pakottavaa. :) Kantsi myös ehkä piipahtaa jonkun tunneilla, siitä tulee varmasti uutta voimaa ja keinoa edistää oppimista.
 
Jos soittohaluja riittää, armeijan ajan voi tietysti soitella mahd. paljon lomaviikonloppuisin.

Närpiö: Taannoin eräässä projektissa eräs (tosin aika pätevä) muusikko aidosti paheksui sitä, että "kehuskelin" treeneissä olleeni soittamatta ollenkaan yli kaksi viikkoa... Jos olen soittanut yli 20 vuotta, niin eipä se parin viikon tauko varmaan hirveesti vaikuta siihen.
 
Todettakoon nyt tähän vielä, että tuotakaan kokemusta ei voi yleistää. Soittovuodet (OT: mitä ne muuten yleensäkään kertoo mistään?) ja soittotaukojen vaikutus tuskin liittyy nekään kovin paljon toisiinsa. Itselläni ainakin on auttamattoman kohmeinen ja kömpelö fiilis soittaa, jos taukoa tulee useita päiviä, saati viikkoja. Tosin pitkän tauon jälkeen usein ensimmäinen soittokerta tuntuu "yllättävän hyvältä". Toinen sitten viimeistään paljastaa armottoman totuuden, tatsi on kateissa, herkkyys puuttuu ja homma menee liian pitkälti halonhakkaamiseksi, jossa kipeytyy äkkiä paikatkin.
 
Tämähän toki riippuu osittain myös soittotatsista ja -tyylistä, mutta jos vertaisit soittoasi kahden viikon päivittäisen soittamisen jälkeen ja kahden viikon soittamattomuuden jälkeen, eikö siinä olisi eroa?

kimkorho: Tämähän toki riippuu osittain myös soittotatsista ja -tyylistä, mutta jos vertaisit soittoasi kahden viikon päivittäisen soittamisen jälkeen ja kahden viikon soittamattomuuden jälkeen, eikö siinä olisi eroa?
 
Olisi siinä tuollaisella kahden viikon testiajallakin mahdollisesti eroa, joskaan en usko että olennaista. Mutta homma olisi ihan erilainen, jos hyvin pitkäjaksoisesti treenaisin päivittäin. Olisin ihan saatanan kova ja vakuuttava rockrumpali. ;) Ja myös vittumaisempi ja tuskaisempi. Lisäksi sitten jo vaivannäönkin takia pitäisi kestää houkutukset pyrkiä tienaamaan elantoa soitolla. Se kun on kovin kitulias tie. Ja sit kun pitäis jo varmaan opiskella teoriatkin jonkinlaiseen kuntoon. Sus siunatkoon... ;)
 
Eli mulla kun on perhe ja siviilityö, en voi alkaa huvikseni treenaamaan päivittäin vain siksi, että olisin muka mahdollisimman skarppi ja vakavasti otettava rumpali. En näe, että käytännön tarkoituksiin olisi hyötyä erikseen hangata omaa tonttia. Mulla toimii näin tämä homma hyvin, enkä tartte näihin esityksiin päivittäisen tiheää ja henkilökohtaiseen tekniikkaan erikoistunutta tehotreeniä.

Mä en muistaakseni koskaan oo treenannut tekniikkaa tms. Nuorena poikana rumpujen ääreen pääsi ainoastaan bändin treenivuoroilla, jolloin treenattiin tietty bändisoittoa.
 
Nykyään voisin kyllä käydä soittamassa vaikka joka ilta, mutta vanha on väsy ja laiska - edelleen kämpälle tulee mentyä vaan bändimeiningillä.
 
Tällä hetkellä ei ole päällä edes sellaista kokoonpanoa joka kävisi säännöllisesti viikoittain treenaamassa, homma menee enemmänkin niin, että ennen keikkaa (oli bändi melkein mikä vaan) käydään pari-kolme kertaa vetämässä setti läpi, sitten lauteille.
 
Jos olisin treenannut, osaisin varmaan paremmin, mutta on se kivaa näinkin... huomenna seuraava veto ;-)
 
PS: Melkein joka viikko tulee kyllä käytyä vähintään kerran soittelemassa, mutta ei välttämättä rumpuja: usein löydän itseni kitaran tai basson varresta.

Tässä ketjua lukiessani ihmettelen että voiko rumpuja tosiaan pystyä soittamaan kunnolla vaikka ei pahemmin bändireenien ulkopuolella reenaiskaa? Kitaristina vaa on tottunut siihen, että perkeleesti pitää reenata että jutut osaa edes siedettävällä tasolla.

varo: Tässä ketjua lukiessani ihmettelen että voiko rumpuja tosiaan pystyä soittamaan kunnolla vaikka ei pahemmin bändireenien ulkopuolella reenaiskaa? Kitaristina vaa on tottunut siihen, että perkeleesti pitää reenata että jutut osaa edes siedettävällä tasolla.
 
1. Niin ne mun bändíen rumpalit luulee
2. Mä en luule olevani hyvä, siksi treenaan hampaat irvessä.
3. On todella ylellisyys joskus päästä soittamaan rumpalin kanssa joka on tehnyt kotiläksynsä!

varo: Tässä ketjua lukiessani ihmettelen että voiko rumpuja tosiaan pystyä soittamaan kunnolla vaikka ei pahemmin bändireenien ulkopuolella reenaiskaa? Kitaristina vaa on tottunut siihen, että perkeleesti pitää reenata että jutut osaa edes siedettävällä tasolla.
 
Rummuilla pystyy tekemään tietyn perussuorituksen aika helpostikkin ilman kamalia ponnisteluja.
Tottakai , mutta ei ne ihan kaikki kitara-jututkaan ole kovin kummoisia, joita tuolla lavoilla ja maailmalla näkee ja kuulee.
Pitääkö sinun harjoitella joka päivä, että osaat kompata vaikkapa
House of the rising sun,
Yesterday
Hurriganes: I will stay... ( vaikka se ei kait heidän biisi olekkaan)
....
tai vetää soolo-osuudet "Kukkuu käköseen"?
 
Kitaristit sanoo usein, että rumpuja (ja bassoa varsinkin) soittaa ne, jotka ei osaa soittaa kitaraa. No tottakai jokainen osaa kompata pulpettiin, kun on rytmi veressä, mutta se ns. soittaminen on eri asia. Varsinkin, kun rummut on soitin, joka vaatii ruumiin ja sielun yhteen pelaamista erityisesti. On rokkibändin soittimista se fyysisin. Äärimmilleen viedyt jutut vaatii jokapäiväistä harjoittelua.
Treeniä, jos haluaa huipulle, mutta pelkällä soittimeen tutustumisella kyllä naputtaa jotain perusjuttuja, jos on sitä kuuluisaa rytmiä veressä. Mutta taitavat jutut vaatii treeniä, vuosia ja kokemusta ja sitä musiikkikorvaa. Ihan vaan siksi, kun se kroppa ei suostu tekeemään niitä juttuja ilman armotonta harjoittelua.
Näissä on tietty eroja ihmisten kesken, mutta luulisi, että helpolla oppiva haluaa oppia aina vaan vaikeampia juttuja, jne...? Osaamisen raja tulee aina vastaan jossain.
Rumpu on yhtä aikaa erittäin helppo ja erittäin vaikea soitin, kuten kitarakin.