Rock, pop, alternative ›

Niin yksi levy, mitä vielä voisin hieman mainostaa on McCartneyn muutaman vuoden takainen "Chaos and Creation in the Backyard". Ainakin minun korvaani levy miellyttää suuresti.

Calliope: Beatlesien soololevyistä kehoitan välttämään Lennon/Ono tuotoksia; "Double fantasy" ja "Milk and Honey".
On niin lällyä ja Onoa ei voi kuunnella.
 
Noista Milk and Honey nyt on rahastusta (vaikka ei ihan paska kuitenkaan), jonka Yoko julkaisu Johnin kuoleman jälkeen, mutta DF on oikeesti ihan hyvä levy. Niinkuin jossain arvostelussa joskus sanottiin, että jos et ole kuullut/omista Double Fantasya, niin et tiedä John Lennonista periaatteessa mitään. Johnin biisit on levyllä kaikki aivan loistavia ja Yokon biisitkin kuunneltavia suurelta osin.
 
Ja Lennonin parashan on Plastic Ono Band. Maailman rehellisin levy ikinä.

Paulilta muuten älyttömän upea levy on Youthin kanssa tehty uusin Firemanin tuotos eli Electric Arguments.

Tämä ei ole outo mielipide: Minusta parasta Yokoa ovat ne rehelliset ulinapiisit. Muija ulisee mielestäni paremmin kuin No Waven ja Punkin naiset. Usein ne taustatkin on soitettu ihan rehevällä otteella (esim. Yokon oma Plastic Ono Band -levy). Kun hän yrittää tehdä jotain muuta eli rockia, discoa tai minimalismia, on tulos kamala. Paitsi juuri mainitulla Double Fantasylla jolla on pari okei Yoko-biisiäkin, vaikka miehensä tuotoksiin ei tietenkään voi verratakaan.
 
Verratkaa vaikka Yokon ja Lydia Lunchin äänenkäyttöä; kyllä Yoko on monipuolisempi vokalisti.

Mä pärjään taas ihan loistokkaasti ilman Yokon musisointia. Parasta häneltä on Walking on thin ice.

entäs sellanen mahdollisimman luotaantyöntävä (siis sellaselle, jolla on tietty stereotyyppinen ennakkokäsitys beatlesistä) ärsyttävimmät poppibiisit -kokoelma, tyyliin obladibladaat, she loves you jee jee jeet jne?

hibernance: entäs sellanen mahdollisimman luotaantyöntävä (siis sellaselle, jolla on tietty stereotyyppinen ennakkokäsitys beatlesistä) ärsyttävimmät poppibiisit -kokoelma, tyyliin obladibladaat, she loves you jee jee jeet jne?
 
Niitä kai on. Mutta joo, olet oikeassa, että suurimmalle osalle tulevan ekaksi mieleen juuri nuo jee jeet ja yesterdayt.
 
Ärsyttävä Beatles-kokoelma stereotyypeille (varsinkin kun osa näistä on monoja orkkiksena)
1. She loves you
2. Yesterday
3. Penny Lane
4. Yellow Submarine
5. Let it be
 
B-puoli
1. Ob-la-di
2. All my loving
3. A hard day's night
4. Help
5. Michelle

^Help on nyt lipsahtanu väärälle listalle. :-D

Missä näitä stereotyyppejä tapaa, onko heillä reservaatti jossain? Ainakin minun on hankala löytää Beatlesiin täysin kielteisesti suhtautuvaa ihmistä. Lisäksi minun on mahdoton löytää Maccan tai edes Lennonin kappaleista mitään imelyyttä. Soolouralla molemmat tekivät imeliä kappaleita kyllä.

velipesonen: Ainakin minun on hankala löytää Beatlesiin täysin kielteisesti suhtautuvaa ihmistä.
 
Mulla oli joskus työkaveri, joka oli ehdottomasti sitä mieltä, että rollarit on bändi numero yksi, eikä voinut ymmärtää niitä jotka diggaavat Beatlesia tai Elvistä. Eli onhan näitä, vaikkakin luulen, että kyse ei ollut pelkästään musiikista, vaan kaikesta siitä mitä näihin nimiin brändätään.
 
Lisäksi minun on mahdoton löytää Maccan tai edes Lennonin kappaleista mitään imelyyttä.
 
Onhan sitä ja paljon ainakin näin jälkikäteen tarkasteltuna. Juuri nuo "eilispäivät" ym. joita edellä oli listattuna edustavat selkeästi omanlaisiaan imelyysturhuuksia olivat sitten merkkiteoksia hyvänsä.

velipesonen: Lisäksi minun on mahdoton löytää Maccan tai edes Lennonin kappaleista mitään imelyyttä.
 
Alkuaikojen kamalla sitä on ehkä enemmän, mutta minun kohdallani hermot menevät totaalisesti Lennonin Imaginen paikkeilla. Kaipa sen jeesustelunkin voisi katsoa jonkin sortin imelyydeksi.
 
Niin ja yksi musiikin historian kuuluisimmista kokonaisvaltaisista Beatles-vihaajista oli legendaarinen tuottaja Joe Meek, joka piti koko nelikkoa lähinnä plagiaatteina.

ejhfi: Mulla oli joskus työkaveri, joka oli ehdottomasti sitä mieltä, että rollarit on bändi numero yksi, eikä voinut ymmärtää niitä jotka diggaavat Beatlesia tai Elvistä. Eli onhan näitä, vaikkakin luulen, että kyse ei ollut pelkästään musiikista, vaan kaikesta siitä mitä näihin nimiin brändätään.
 
Onhan sitä (imelyyttä) ja paljon ainakin näin jälkikäteen tarkasteltuna. Juuri nuo "eilispäivät" ym. joita edellä oli listattuna edustavat selkeästi omanlaisiaan imelyysturhuuksia olivat sitten merkkiteoksia hyvänsä.
 
Rollareita vuonna 64 vaivasi sellainen eos-tauti, eli ei osaa soittaa - ei osaa laulaa - ei ole biisejä. Ne oli kova rock/r&b-bändi, mutta Beatlesin Long Tall Sally -EP pudottaa ne kanveesiin niiden omilla aseilla. Jos toinen on yksinkertaisesti huonompi, se itse tai sen kannattajat alkaa heittää kehään mielellään seksuaalisia tai poliittisia tekosyitä joiden nojalla asia olisikin toisin päin. Vähän myöhemmin tilanne korjaantui Stoneseilla, muttei ne todellisuudessa pystyneet haastamaan Beatleja koskaan.
 
Rollarit kyrpiintyivät muuten siitäkin että Who soitti heidät suohon heidän omassa show'ssaan. Ei Stoneskaan huono ollut mutta ero on silti valtava.
 
Beatlesilla on reippaasti sata huippubiisiä ja Rollareilla noin kaksikymmentä. Beatlesin huiput ovat vielä paljon korkeammalla kuin Stonesien.
 
Yesterday ei ole minusta imelä lainkaan, mitä vikaa siinä on jos on yksinkertaisesti häikäisevän kaunis? Pitäisikö olla mustasukkainen? Myös Imaginen sanoitus on kaunis, siinä on se probleemi että erilaiset poliittiset järjestöt ovat ryöstäneet sen omiin tarkoituksiinsa.

Itse asiassa aika jännää lukea niiden Beatles-piisianalyyseja, joille kaikki oli jo olemassa.
Itse elänyt sitä aikaa että aina kun uusi lätty ilmestyi, se oli tapaus. Se joka ekana oli ostanut sen, kutsui kaikki tuttunsa sitä kuuntelemaan ja sitä kuunneltiin melkein kuin hartaustilaisuudessa koko ilta.

baron: Itse asiassa aika jännää lukea niiden Beatles-piisianalyyseja, joille kaikki oli jo olemassa.
Itse elänyt sitä aikaa että aina kun uusi lätty ilmestyi, se oli tapaus. Se joka ekana oli ostanut sen, kutsui kaikki tuttunsa sitä kuuntelemaan ja sitä kuunneltiin melkein kuin hartaustilaisuudessa koko ilta.
 
Jake Nyman muisteli kerran, että Beatlesien uudesta levystä ei ensi alkuun pitänyt. Pikkuhiljaa se sitten aukesi. Pojat olivat vaan menneet jo niin paljon eteenpäin. Lennonhan kutsui Klaus Voormanin kuuntelemaan muistaakseni "Revolveria" ja Voorman ei tajunnut mitään! Oli kuulemma ollut niin oudon kuuloista..

baron: Itse asiassa aika jännää lukea niiden Beatles-piisianalyyseja, joille kaikki oli jo olemassa.
Itse elänyt sitä aikaa että aina kun uusi lätty ilmestyi, se oli tapaus. Se joka ekana oli ostanut sen, kutsui kaikki tuttunsa sitä kuuntelemaan ja sitä kuunneltiin melkein kuin hartaustilaisuudessa koko ilta.
 
Kerroit olleesi B-fani vuonna 61. Mitä kautta sait ensi kerran kuulla bändistä, nehän eivät olleet julkaisseet levyjä silloin edes Saksassa?
 
Miltä Tomorrow Never Knows kuulosti silloin? Luulisin sen olleen melkoinen pläjäys elokuussa 66. Entä Pepper; asennoiduttiinko silloin jo niin, että on itsestäänselvää että uusi Beatles-levy on jotain kerrassaan huikeaa ja ennenkuulumatonta? Oliko siihen jotenkin puuduttu? Sen ajan lehtiä kun lukee niin tulee mielikuva että ei ollut.

velipesonen: Kerroit olleesi B-fani vuonna 61. Mitä kautta sait ensi kerran kuulla bändistä, nehän eivät olleet julkaisseet levyjä silloin edes Saksassa?
 
Sen verran taisi muisti pätkiä että Tony Sheridanin "My Bonnie" nousi pikkuhitiksi Suomessa vasta -62
 
Miltä Tomorrow Never Knows kuulosti silloin? Luulisin sen olleen melkoinen pläjäys elokuussa 66. Entä Pepper; asennoiduttiinko silloin jo niin, että on itsestäänselvää että uusi Beatles-levy on jotain kerrassaan huikeaa ja ennenkuulumatonta? Oliko siihen jotenkin puuduttu? Sen ajan lehtiä kun lukee niin tulee mielikuva että ei ollut.
 
Sen ajan lehdet ei Beatlesiä noteeranneet toisin kuin fanit eli me.

Täällä onkin jo viitattu ärsyttäviin Beatlesbiiseihin. Yhtyeen laajaan mahtituotantoon mahtuu toki sellaisiakin. Tällaista albumia en kyllä minä kuuntelisi.
 
A
1. Let It Be
2. Yesterday
3. Long And Winding Road
4. Maxwell's Silver Hammer
5. Ob-La-Di, Ob-La-Da
 
B
1. Michelle
2. Being For The Benefit Of Mr Kite
3. Blackbird
4. Hey Jude
5. Act Naturally
 
Maccan AOR- balladit näyttää olevan aika hyvin edustettuna tällä "albumilla". Ei se mitään, tulihan sieltä loistojuttujakin ihan riittävästi.

On kyllä todettava, että Rubber Soul on meikäläiselle se paras Beatlesin levy. Siinä on toisaalta sellaista siirtymävaihetta, että ollaan menossa jo suuntaan jos toiseenkin; toisaalta taas niistä suunnista ollaan jo hyvinkin varmoja. Sen lisäksi tykkään siitä folkahtavuudesta aivan vimmatusti. Levyn B-puoli on paras puoli millään levyllä ikinä Run For Your Lifen ollessa mainio päätösraita, sanoi Lennon mitä sanoikaan.

täs mun ärsyttävät biisit stereotyypeille -kokoelma:
 
1. ticket to ride
2. and i love her
3. love me do
4. she loves you
5. yellow submarine
6. obladi oblada
7. cant buy me love
8. michelle
9. getting better
10. all you need is love
 
tarkotus ei siis ole mitenkään dissaa näitä biisei, kyl mä diggaan useimpii noista ainakin jollain tapaa