Yleistä keskustelua musiikista ›

Atomic Cafe: Hendrix oli ilmiö jo eläessään.
 
Asiahan oli lopultakin niin että valkoiset varastivat mustien musiikin, kierrättivät ja käärivät valkoiseen pakettiin. Hendrix löysi tämän paketin jostain sängyn alta, päätti tehdä kaiken paremmin ja sanoi tämän jälkeen silmää iskien että tehkää perässä jos pystytte.
 
Mielenkiintoista on sekin että 60-luvun lopussa muutamaan vuoteen saatiin mahtumaan niin paljon luovuutta, taitoa ja hulluutta että sitä ei ihan helposti todeksi usko 2000-luvulla.
Toisinaan täydellä liekillä loimuava yhteiskunta tuottaa herkkuja joista voi nauttia vielä vuosikymmenienkin kuluttua.
 
Meikää on aina hämännyt se, että miten tuohon aikaan tuli niin monta kovaa laulajaa. Plantit, Cockerit, Van Morrisonit etc etc. Miksei nykyään?

Atomic Cafe: Hendrix oli ilmiö jo eläessään.
 
Asiahan oli lopultakin niin että valkoiset varastivat mustien musiikin, kierrättivät ja käärivät valkoiseen pakettiin. Hendrix löysi tämän paketin jostain sängyn alta, päätti tehdä kaiken paremmin ja sanoi tämän jälkeen silmää iskien että tehkää perässä jos pystytte.
 
Tämä oli nyt vaan niin osuva luonnehdinta, että pamautinpa plussan.

Monta kysymystä, mutta minun mielestäni taiteen SIINÄ SIVUSSA tekeminen, tai minkä tahansa PÄÄTYÖN-ohella tekeminen on viraabeli-hommaa. Uskon, että taidetta tai (rock)-musiikkia pitää tehdä täyspäiväisesti ( muttei täyspäisesti välttämättä) ja sydämmellä ( kahdellä ämmällä; mieluummin useammalla ;) ja rakastaa sitä duunia minkä tekee. Vain näin tulee mielestäni hyvää jälkeä. Useimmat ROCK-muusikot ovat kyllä eläneet musiikille nuoresta saakka. Osalle se MENESTYS on tullut sitten pitkän musiikkiinliittyvän työn jälkeen. Lemmy oli yli 30v. kun tuli Ace Of Spades. Mutta ei Lemmykään konttorissa päiväduunissa ollut. Ketäs muita olisi... Kyllä niitä kohta tulee mieleen ;) Artisteilla on suurimmalla osalla eri elämäntapa ja tässä sanassa se kyteekin jo ratkaisu: ELÄMÄNTAPA. Ei kaikilla "tavallisilla duunareilla" työnteko ole samalla elämäntapa ja kaikki kaikessa? . Jotkut artistit KÄRSIVÄT ja tuhoavat itseään. Jotkut tietoisesti ja jotkut tietämättään. Esimerkkini LEMMY käsittääkseni ei kärsi rock-elämästä vaan rakastaa sitä. Itseään hän on "tuhonnut" varmaan 50vuotta. Mutta hän ei olekaan ihan..:"tavallinen" vaan ääri-esimerkki.
En tiedä kyllä ketään joka esim.30 vuotiaana olisi saanut päähänsä yhtäkkiä, että minusta tuleekin muusikko ja tienaan sillä ja menestyn ja käyn samalla vaikka Vakuutusyhtiössä ( tai missä vaan) duunissa. Ei sillä, etteikö sellaista olisi.
Nyky IDOLS ym. jutut saattavat siihen antaa mahiksen, mutta eikös ne ole aika nuoria nämä tähdet( tai niiden lennot).
 

 
Siinä sivussa tai vasta turvaverkon rakentamisen jälkeen he suurella ammattitaidolla luovat tervehenkistä musiikkia ja nauttivat terveinä kuuluisuuden suomista eduista ja jatkavat rokkaamista niin pitkään kuin huvittaa.
 
Pystyykö jälkimmäisellä tavalla luomaan kestävää taidetta? Pitääkö aikuisten rokata? Löytyykö rockmuusikoita, jotka ovat tehneet uransa parhaat työt yli kolmekymppisinä? Jalostuuko taide kärsimyksestä ja itsetuhoisesta elämästä? Ollaanko kohta samassa tilanteessa kuin esim. kuvataiteilijat, että maisterin paperit pitää vähintään olla saadakseen taiteensa hyväksytyksi, mieluummin tietysti tohtorin hattu? Onko muusikon elämäntavalla mitään väliä musiikin laatun ja kestävyyteen?

molder: Lemmy oli yli 30v. kun tuli Ace Of Spades. Mutta ei Lemmykään konttorissa päiväduunissa ollut.
 
Lemmy olisi päiväduunissa konttoristi helvetistä joten pysyköön vaan jatkossakin miesten hommissa, pää takakenoon ja bassolle turpaan niin hyvin menee.

antnis: Meikää on aina hämännyt se, että miten tuohon aikaan tuli niin monta kovaa laulajaa. Plantit, Cockerit, Van Morrisonit etc etc. Miksei nykyään?
 
Niin, tai miten tuohon aikaan tehtiin niin hyvää musiikkia. Miksei nykyään? Tuohon aikaan osattiin soittaa kitaraakin. Miksei nykyään? Ennen leipäkin oli leipää. Miksei nykyään? Ja taas sitä mentiin...

carnation: Niin, tai miten tuohon aikaan tehtiin niin hyvää musiikkia. Miksei nykyään? Tuohon aikaan osattiin soittaa kitaraakin. Miksei nykyään? Ennen leipäkin oli leipää. Miksei nykyään? Ja taas sitä mentiin...
 
Nykyinen rock musiikki on hampurilainen kasvispihvillä, terveellistä ja järkevää mutta siitä puuttuu se jauhelihapihvi. Soittotaitoa on nykyisillä orkestereilla ihan yhtä paljon kun ennenkin, ammattitaito ja tekniikka on aivan eri planeetalta kun vanhoina hyvinä LSD vuosina ja rokkarikin voi nykyään elää pitkän ja hyvän elämän hukkumatta Nalle Puh uimaltaaseen pää täynnä viinaa ja mömmöjä.
 
Mutta ongema on siinä että...
 
nykyisten pelimannien touhuista puuttuu seksi ja sielu. Kun vanhoina hyvinä aikoina pidettiin hauskaa se tarkoitti sitä että juodaan pullo viinaa, harrastetaan kimppakivaa keikkabussissa, keskustellaan hyvässä yhteishengessä ihmisenä olemisen vaikeudesta ja pohditaan mikä on taiteen paikka, asema ja vaikutus yhteiskunnassa. Nykyään juodaan porkkanamehua, käydään kimppakusella Paavo Nurmen patsaalla ja poltetaan kirkko.
 
Jopa vaihtoehtomusiikki on nykyään teollisuutta ja kapina tarkoittaa sitä että ollaan yhteiskunnalle vihaisia kun ei ole varaa mersuun vaikka kilpailevalla bändillä on niitä viisi.
 
Todellinen luovuus on kuollut ja muusikoista on tullut merkonomeja joilla on hyvä matikkapää mutta huono viinapää.

antnis: Meikää on aina hämännyt se, että miten tuohon aikaan tuli niin monta kovaa laulajaa. Plantit, Cockerit, Van Morrisonit etc etc. Miksei nykyään?
 
Nuo opettelivat laulamaan matkimalla mustia blues- ja soulmiehiä.
Nykypennut opettelevat laulamaan matkimalla matkijoita - tai tällä vuosituhannella kai matkijoiden matkijoiden matkijoiden...matkijoita.
 
Kyllä aito kopio aina kopion kopion voittaa.

Bee-äf: Nuo opettelivat laulamaan matkimalla mustia blues- ja soulmiehiä.
Nykypennut opettelevat laulamaan matkimalla matkijoita - tai tällä vuosituhannella kai matkijoiden matkijoiden matkijoiden...matkijoita.
 
Kyllä aito kopio aina kopion kopion voittaa.
 
ja ne alkuperäset bluesäijät sai laulutaitonsa syntymälahjaks Isä Jumalalta?