Funk, soul, hip hop, rap, reggae, r'n'b ›

Eero Laine: Semmoinen joka käyttää vaaleahkoja huppareita.
 
Aijaa. Tuli ekana mieleen hedelmäpeli.

Todellakin samantyyppistä muutosta on tapahtunut itsellänikin. Itselläni oli lyhyt hevi vaihe jolloin kuuntelin bodomia ja slipknotia jota nykyään pidän epämukavana örinänä. Nykyään kuuntelen paljon hänympää musaa. Pidän paljon omaperäisiestä räpistä(kutsuttakonn vaikka alternativeräpiksi tai ihan miten vaan) kuten vaikka asa. Aika vasta aloin tykkäämään yup:stä ja pidän myös venäläisestä musasta ja mustalaismusasta xD. Vladimir Vysotskij ja Loyko on aika tiukkoja xD. Ja sitten tietenkin fok musiikki kuten esim. Hector ja dylani. Ja juhanin tyyppiset sankarit. Mut räpin saralla yleensäkin vähän omalaatusemmasta tykkään(en niinkään valtavirta räpistä, enkä mtv jenkkiräpistä). No joo, ei mul muuta. Peace xD. Ai niin, ja vois viel mainita eppu normaalin matsku yleensäki. ohoh, tarkotin tolla hänympää musaa että HÄMYMPÄÄ musaa. pikku virhe.

oho muokkasin ni tuli toi uuvestaan toho, aika paska tsydeemi tää
 
tuli tupla virhe, vahingossa lainasin itseäni ja luulin muokaavani omaa kommenttii ei muuta.

FamousGrouse: Eiköhän se niin ole että ku ihminen kasvaa henkisesti tarpeeksi niin se tajuaa että genreuskovaisuus on ahdasmielistä ja turhaa ja oppii ottamaan vaikutteita kaikista tyyleistä. Peace.
 
En usko et on mikään päätös olla genreuskovainen, luulisin että kyseisille ihmisille se yksi genre vaan kuulostaa todella hyvältä. En näe mitään motivaatiota kellekään hehkuttaa yhden genren puolesta, jos se ei oikeasti kuulosta kaikkia muita paremmilta. Ja oikeasti en ole muuten ikinä tavannut ketään tiukkaa genreuskovaista, en edes netissä. Kyllä ylivoimainen enemmistö niin musadiggareista kuin tavallisista pulliaisistakin tuntuu tykkäävän useammista tyyleistä.
 
Tietysti voi ajatella että jotkut tyylit vaatii vähän vaivannäköä auetakseen, mutta itse olen kyllä sitä koulukuntaa että musassa pitää jonkin kutsua luokseen jo alkusekunneilla, oli kyse vaikka mistä Schönbergista. Jos joku kuuntelee väkipakolla musiikkia vain sivistyäkseen, niin voi jo kysyä onko siinä missattu vähän pointti.

Eero Laine: En usko et on mikään päätös olla genreuskovainen, luulisin että kyseisille ihmisille se yksi genre vaan kuulostaa todella hyvältä. En näe mitään motivaatiota kellekään hehkuttaa yhden genren puolesta, jos se ei oikeasti kuulosta kaikkia muita paremmilta. Ja oikeasti en ole muuten ikinä tavannut ketään tiukkaa genreuskovaista, en edes netissä. Kyllä ylivoimainen enemmistö niin musadiggareista kuin tavallisista pulliaisistakin tuntuu tykkäävän useammista tyyleistä.
 
Tietysti voi ajatella että jotkut tyylit vaatii vähän vaivannäköä auetakseen, mutta itse olen kyllä sitä koulukuntaa että musassa pitää jonkin kutsua luokseen jo alkusekunneilla, oli kyse vaikka mistä Schönbergista. Jos joku kuuntelee väkipakolla musiikkia vain sivistyäkseen, niin voi jo kysyä onko siinä missattu vähän pointti.
 
Et ole koskaan tavannut genreuskovaista hevaria? Tai hopparia? Aika mielenkiintoista, itse olen tavannut aika monta.
 
Gerneuskovaisuus on sitä, kun ei anneta erilaiselle musiikille edes mahdollisuutta iskeä, vaan tuomitaan se jo etukäteen. Esimerkiksi jos esittelet true-blackmetallistille Cheekin levyn kantta ja kysyt, että onko sisällä hyvää musaa, vastaus on varmasti kielteinen. Jos laitat sitten levy sisään ja kysyt sen jälkeen, vastaus tulee olemaan todennäköisesti kielteinen, vaikka kyseinen henkilö olisikin pitänyt siitä. Eihän olisi kovin true myöntää pitävänsä Cheekin musiikista?
 
Huvittaa aika paljon kun ajattelee omaa käsitystä musiikista vuosia takaperin. Silloin kaikki rankka musiikki oli se juttu ja räppi oli tietysti kuuntelematta paskaa. Nykyisin suurkulutan räppiä ja myös muita "genrejä", joita silloin halveksuin. Jo tuolloin vähän nuorempana kyllä pidin joistain räppikappaleista, en vain myöntänyt sitä kenellekkään. Vielä vähän aikaa sitten esimerkiksi jotkin bilebiisit aiheuttivat itsessäni inhonväreitä, nykyisin en elää ole niin rajoittunut. Keskityn kuuntelemaan kaikkea musiikkia, joka vain yksinkertaisesti kuulostaa hyvältä tai josta saa hyvän fiiliksen. Enää musiikin statuksella, sen kapinallisuudella tai jollain vastaavalla ei ole merkitystä, jäljelle jää vain se oleellinen eli itse musiikki.
 
Oon hevari ja Cheekillä on hyviä taustoja biiseissään.

Olen samaa mieltä Benkaon kanssa monet ihmiset ovat sellaisia että tuomitsevat tietyn musiikkigenren yhen kappaleen perusteela, olettavat että kaikki muuki on samanlaista eivätkä viitti edes testata. Kuuntelen metallia ja myönnän että itselläni oli sama tilanne mutta ajan myötä alko se sama musiikki ottaa pattiin ja aloin etsiä jotaki uutta. Törmäsin sitte MGMT:hen ja Phoenix:iin jotka kieltämättä iski aika lujaa. Tämä ei kuitenkaan tarkoittanu että luovuin metallista vaan musiikkimakuni laajeni.

Nykyään menee musiikki aikalailla "laidasta laitaan" jos se nyt ikinä tarkoittaa mitään. Suurin kontrasti on kuutenki siinä mitä pääasiassa tulee kuunneltua eli matalatemposta pop-musiikkia tahi aivan ääretöntä kaahausta kts.grindcore. Kuitenkin jatkuvasti pyrin itse pitämään korvat auki kaikelle musiikille. Itseä myös ärsyttää se, että monia hyviä ideoita tulee polettua sen takia, koska joidenkin orkesterien ulkomusiikilliset seikat saavat voimaan pahoin. Toivottavasti tässä vuosien varrella tulee kasvettua sen verran, että pystyy keskittymään musiikkiin musiikkina.
 
p.s. nyt kun tälle palstalle kirjoitan nii myös lyriikat on suuressa roolissa. Rap puolelta löytyy mahtavaa lyriikkaa. Toivottavasti itse ja osa muistaki pystyy jatkossa antaan sillekin enemmän arvoa.
 
Peace. Hyvää kesää Oulusta!

Ei kai musamaun muuttuminen vaarallista ole. Tärkeintä on pystyä palaamaan kaikesta huolimatta vanhaankin jossain vaiheessa. Jos ei muuta, niin nostalgiamielessä. Minulla vaihtuu musamaku monta kertaa vuodessa. Nyt mennään taas groove-osastolla, kun huhti-toukokuun täytti purplet ja whitesnaket.

Jännä huomata kuinka metalli/hardcore ym. punkimpikin meininki on todella lähellä rap/hiphop juttuja. Kummankin perusidea on kärjistettynä nykypäivänä melko sama. Lyriikat öristään/huudetaan/puhutaan "tausta"musan päälle, joka silti vie koko hommaa eteenpäin, olematta mitenkään yhdentekevää. Kummistakin tyyleistä on asiaan vihkiytymättömän ehkä vähän vaikeampi nauttia, kun monesti se popmusiikin tärkein asia, laulumelodia, puuttuu.
 
Itse olen myös huomannut haluavani joskus perusmusan rinnalla mahdollisimman paljon popkaavoista poikkeavaa tavaraa. Grindcorea, jotain häröä ambienttia ja klassista musiikkia tuulee silloin kuunneltua.
 
On myös vähän tyhmää että monesti tuomitsen uuden kuulemani musan heti parissa sekunnissa. Kaiken järjen mukaan pitäisi antaa musiikille aikaa ja sulatella, mutta sitä tulee tehtyä ainoastaan musalle josta jo tykkään ja kuuntelen.

Vaikka nyt itse sanonkin, niin taidan olla musiikin suhteen kaikkiruokaisin heppu jonka tiedän. About 10 vuotta sitten tuli aika pitkälti kuunneltua (black)metallia ja muutenkin seurattua alan touhuja, mutta uusiin ihmisiin tutustuminen avasi korvat ja mielen muunkinlaiselle musiikille. Toki sitä ennenkin meni muukin meininki kuin pelkkä mättö, mutta siitä "ruokavalioni" pääasiassa koostui. Nyt olen siinä mielessä onnellisessa asemassa, että genret ovat menettäneet merkityksensä. Musiikki on paras asia maailmassa ja jos se vain on tehty hyvin sekä rakkaudella, se riittää. Tyylilaji on merkityksetön asia loppujen lopuksi.
 
E: typoja

Milkop: Vaikka nyt itse sanonkin, niin taidan olla musiikin suhteen kaikkiruokaisin heppu jonka tiedän. About 10 vuotta sitten tuli aika pitkälti kuunneltua (black)metallia ja muutenkin seurattua alan touhuja, mutta uusiin ihmisiin tutustuminen avasi korvat ja mielen muunkinlaiselle musiikille. Toki sitä ennenkin meni muukin meininki kuin pelkkä mättö, mutta siitä "ruokavalioni" pääasiassa koostui. Nyt olen siinä mielessä onnellisessa asemassa, että genret ovat menettäneet merkityksensä. Musiikki on paras asia maailmassa ja jos se vain on tehty hyvin sekä rakkaudella, se riittää. Tyylilaji on merkityksetön asia loppujen lopuksi.
 
E: typoja
 
Varsin asiallisesti sanottu, genrellä ei ole merkitystä todellakaan.

sammakko54: Jännä huomata kuinka metalli/hardcore ym. punkimpikin meininki on todella lähellä rap/hiphop juttuja. Kummankin perusidea on kärjistettynä nykypäivänä melko sama. Lyriikat öristään/huudetaan/puhutaan "tausta"musan päälle, joka silti vie koko hommaa eteenpäin, olematta mitenkään yhdentekevää. Kummistakin tyyleistä on asiaan vihkiytymättömän ehkä vähän vaikeampi nauttia, kun monesti se popmusiikin tärkein asia, laulumelodia, puuttuu.
 
Itse olen myös huomannut haluavani joskus perusmusan rinnalla mahdollisimman paljon popkaavoista poikkeavaa tavaraa. Grindcorea, jotain häröä ambienttia ja klassista musiikkia tuulee silloin kuunneltua.
 
On myös vähän tyhmää että monesti tuomitsen uuden kuulemani musan heti parissa sekunnissa. Kaiken järjen mukaan pitäisi antaa musiikille aikaa ja sulatella, mutta sitä tulee tehtyä ainoastaan musalle josta jo tykkään ja kuuntelen.
 
Jeps! Esimerkiksi thrash metal ja rap ovat kummatkin hyvin vahvasti rytmimusiikkia. Thrashin veivaavat riffit ja rapin biitit voi mielestäni hyvin helposti rinnastaa toisiinsa, lisäksi on huomattava, että usein thrash metallissa laulu voi muistuttaa räppäystä. Välillä esimerkiksi Slayeria kuunnellessa tulee sellaiset fiilikset, että Arayalla voisi olla saumaa räppiuraankin.

Milkop: Vaikka nyt itse sanonkin, niin taidan olla musiikin suhteen kaikkiruokaisin heppu jonka tiedän. About 10 vuotta sitten tuli aika pitkälti kuunneltua (black)metallia ja muutenkin seurattua alan touhuja, mutta uusiin ihmisiin tutustuminen avasi korvat ja mielen muunkinlaiselle musiikille. Toki sitä ennenkin meni muukin meininki kuin pelkkä mättö, mutta siitä "ruokavalioni" pääasiassa koostui. Nyt olen siinä mielessä onnellisessa asemassa, että genret ovat menettäneet merkityksensä. Musiikki on paras asia maailmassa ja jos se vain on tehty hyvin sekä rakkaudella, se riittää. Tyylilaji on merkityksetön asia loppujen lopuksi.
 
E: typoja
 
Meikällä on ihan sama homma. Kaikki kanssatoverini eivät vain ymmärrä, mitä hienoa kuulen jossain 40 minuutin Merzbow-biisissä kun erittäin lujaa uppoavat vaikkapa Weezerin power pop -rallatuksetkin. Ja bläkkis- ja rap-puolta on etenkin viime aikoina tullut kuunneltua erittäin paljon. Ja ambientia ja death metalia ja suomalaista rokkia ja...
 
Enkä kadu hetkeäkään.

Milkop: Vaikka nyt itse sanonkin, niin taidan olla musiikin suhteen kaikkiruokaisin heppu jonka tiedän. About 10 vuotta sitten tuli aika pitkälti kuunneltua (black)metallia ja muutenkin seurattua alan touhuja, mutta uusiin ihmisiin tutustuminen avasi korvat ja mielen muunkinlaiselle musiikille. Toki sitä ennenkin meni muukin meininki kuin pelkkä mättö, mutta siitä "ruokavalioni" pääasiassa koostui. Nyt olen siinä mielessä onnellisessa asemassa, että genret ovat menettäneet merkityksensä. Musiikki on paras asia maailmassa ja jos se vain on tehty hyvin sekä rakkaudella, se riittää. Tyylilaji on merkityksetön asia loppujen lopuksi.
 
E: typoja
 
Olen helposti laajimman musiikkimaun omaava henkilö, jonka tunnen. Tällä on kuitenkin hintansa: en tunne mitään bändiä keskivertofania paremmin, ja olen harvoin kuunnellut edes kolmea levyä minkään yksittäisen bändin tuotannosta. Lisäksi luultavasti oma musiikkimaku tuntuu aina suhteellisen laajalta, koska eivät suosikkibändit koskaan itselle kuulosta samanlaiselta. Joku voi todeta olevansa laajamakuinen kun kuuntelee vaikkapa Mogwaita, Propagandhia ja Bodomia ja itse vain ajattelee että jaaha, tuo kuuntelee nykyaikaista synkistelymusaa, onpas se kapea-alainen. Esimerkiksi itseni on väitetty kuuntelevan lähinnä nopeata, tonaalista tai iloista musaa, ja ei se nyt niin kaukana totuudesta olekaan. Jos ne yhteiset piirteet artisteista löytää, sitä ei enää näytäkään niin laaja-alaiselta, vaikka kuinka olisi Tom Pettya ja Orbitalia hyllyssä vierekkäin.

Eero Laine: Olen helposti laajimman musiikkimaun omaava henkilö, jonka tunnen. Tällä on kuitenkin hintansa: en tunne mitään bändiä keskivertofania paremmin, ja olen harvoin kuunnellut edes kolmea levyä minkään yksittäisen bändin tuotannosta.
 
Minulla tämä ilmenee enemmänkin niin, että kuuntelen monesta genrestä raajallista määrää yhtyeitä. Yleinsä niitä, jotka heti ensikuulemalla iskevät tai sitten niitä, jotka muuten vain päätyvät syystä tai toisesta tärykalvolle kerta toisensä jälkeen. Esimerkiksi rockissa luukutan usein Hurriganesia, mutta The Who esimerkiksi on jäänyt harmillisen vähälle kuuntelulle. Metallissa taas kiinnostus on kiinnittynyt enemmän ug menoon, kuten black metalliin. Tosin black metallissakin on vain pari ehdotonta suosikkia, esim. Mayhem on jäänyt kokonaan paitsioon mun bläkkistelyssä. Sitten räpissä olen erikoistunut enempi suomalaiseen, mutta myös satunnaiset englantilaisetkin ovat päässeet räjäyttämään tajuntani.
 
Meikäläisen kohdalla musiikkilaku on todella laaja, keskittyy moneen genreen. Tämä aiheuttaa sen, että ehdin keskittyä myös vähäiseen määrään artisteja kerralla ja usein tästä luonnollisesti seuraa täysin vastakkainen ongelma kuin Eerolla. Kuuntelen pientä määrää bändejä, ja usein enemmän ug-menoa. Kuitenkin toisaalta tiedän näistä bändeistä aika paljon. Saatan tietää jostain satunnaisesta suomalaisesta ug-blackmetalli bändistä melkein kaiken, mutta keskusteltaessa esimerkiksi Emperorista tai Gorgorothista olen täysin ulalla.

Jos ne yhteiset piirteet artisteista löytää, sitä ei enää näytäkään niin laaja-alaiselta, vaikka kuinka olisi Tom Pettya ja Orbitalia hyllyssä vierekkäin.
 
Tämä pointti yleensä jääkin varjoon musiikkimieltymyksistä puhuttaessa. Loppujen lopuksi melko päivänselvät yhdistävät tekijät kyllä punovat itsensä yli genrerajojen ja mitä erilaisimmista lokerikoista löytää ihan samaa menoa.
 
Yks juttu vielä - ei siis suunnattu kenellekään tähän ketjuun kirjoittaneelle - mutta sellainen oman musiikkimaun laaja-alaisuuden ja monitahoisuuden ylitsepursuava hehkuttaminen johon silloin tällöin törmää tuntuu yhtä höppänältä touhulta kuin puristinen suhtautuminen kuunteluihin. Avoin lähtökohtahan on aina jees, mutta yhtä jyrkkäähän se on kategorisoida itsensä maailman avarakatseisimmaksi musadiggariksi kuin yhden asian ihmiseksi (pätee muuhunkin kuin musiikkiin).
 
Mutta on tää musatouhu vaan kiva juttu. Peace.

En usko, että se musiikkimaku keltään hirveästi muuttuu vaan lajenee. Vaikka vaihtaisi Slayeristä Ice Cubeen, niin uskoisin että kuitenkin sitä Slayeriäkin kuuntelee vielä mielellään.
 
Kuuntelin nuorempana pelkkää Children of Bodomia ja Northeria, mutta nykyään kuuntelen myös vanhaa Gangstaräppiä ja nytkin kuuntelen Mary J. Bligea. Kuitenkin kuuntelen mielelläni Panteraa ja Northeria.
 
Jos on muusikko, siitä "genreuskollisuudesta" ja yhden bändin diggailusta on vain haittaa.

Ite tykkään kuunnella Panteraa, muuta groovempaa heviä, rässiä, grindiä, death metallia, Black Sabbathia, Metalcorea, muuta metallia. Kuuntelen myös suomirappia (Steen1, Asa/Avain..), ulkomaalaista räppiä esim. Public Enemyä, N.W.A, Nas, Sugar Hill Gang. Blueskin maistuu, tyyliin Albert Collins, Buddy Guy, ja härömpi musa Tom Waits. Tykkään kuunnella vaikkapa Bob Marleytä myös, koska se on niin rentoa. Jazziakin tulee vähän kuunneltua, ja kaikkea muutakin. Vanhaa rokkia ei voi unohtaa, se on kovaa :).

Suihkubad: Kuitenkin kuuntelen mielelläni Panteraa ja Northeria.
 
Etkö enää sitä puudumia kuuntele? =)
 
Kaveri eilen ilmoitti että on alkanut diggailemaan elektronisesta musiikista. Ylpeänä katsoin ja puristin häntä.
Niin siis, oli ennen "hevari"