Tuli hommattua tuollainen Thinline tele-mallinen Otentic-kitara. Pari kuvaa löytyy omista kuvista. http://www.otenticguitars.com/ Mielenkiintoiseksi kitarat tekee se, että niissä ei käytetä lakkaa ollenkaan viimeistelyssä. Kitarat ja bassot kootaan tilaajan toiveiden mukaan eri osa- ja materiaalivaihtoehdoista. Kitarat viimeistellään puuöljyllä ja -vahalla, eli täysin luonnontuotteilla. Kitaroita on saatavana erilaisia strato ja tele-malleja sekä bassoista jazz- ja presari-malleja. Löysin pajan sattumalta etsiessäni tiettyä kitaraa ja kun se löytyi, löytyi myös nuo Otentic-kitarat. Kovana kauppamiehenä Rene sai myytyä minulle yhden. Pienen pähkäilyn jälkeen päädyin Thinline tele-malliin, eli tässä tapauksessa TL-customiin. Runkomateriaalina oli alunperin saarni, mutta kun halusin leppärungon, sekin järjestyi. Rene tilasi rungon kitaraani usa:sta. Se kesti noin kuukauden. Palvelu oli erinomaista koko ajan alusta loppuun. Esim. yhteydenpito sähköpostilla melkeinpä päivittäistä koko prosessin ajan. Eikä tarvitse olla huippukitaristi että tuolta saisi huippupalvelua. Se näyttää tulevan itsestäänselvyytenä. Ja sitten itse kitaraan. Se saapui viime viikolla. Jännittyneenä kävin noutamassa lähetyksen ja äkkiä kokeilemaan. Avasin paketin ja sisältä löytyi huippuhieno soitin kuten kuvista voi päätellä. Viimeistely on huippuluokkaa ja kitara kaikin puolin hienoissa säädöissä. Ja sointi on minun mielestä hieno, kuten luvattu oli. Ja hinta-laatusuhde mielestäni kohdallaan. Olkoon tämä kirjoitus vinkkinä niille, jotka etsivät jotain erilaista ja lavassa ei tarvitse lukea suuren kitaramerkin nimeä. "Jos sä haluut olla hyvä ihminen, niin sun pitää tehdä sellasta kun sä haluut eikä semmosta kun tulee." Juice Leskinen 1.4.2004 Henry's Pubissa |
mikkomfg 02.06.2009 02:25:43 (muokattu 02.06.2009 02:27:38) | |
---|
Jännän muotonen toi mikinvalitsimen nuppi, muuten on kyllä komee :D Paljon tollanen tuli maksamaan rahteineen? |
wilo 02.06.2009 08:15:34 | |
---|
Komee kitara ja hinnat tuntus aika kilpailukykysiltä - jos rahtia ei tuu hirveesti päälle. Sisältyykö 1250 euroon kova laukku? Ai niin... mikkomfg: mitä kummallista mikinvalitsimen nupissa on? Eiks toi oo ihan tavallinen telen nuppi, yleensä ne on vaan mustia. Ville |
Olvix 02.06.2009 09:05:03 | |
---|
On se komee, myönnetään. Tuli kustantamaan 1350 + rahtia 45 euroa tuo TL-Custom. Kova laukku kuuluu hintaan. Mikinvalitsimen muoto lienee valittu tuon O-kirjaimen ja kieltenpidikkeen mukaan samaan sarjaan. Kaupanpäälle tuli vielä hieno punainen nahkahihna:-) Ari "Jos sä haluut olla hyvä ihminen, niin sun pitää tehdä sellasta kun sä haluut eikä semmosta kun tulee." Juice Leskinen 1.4.2004 Henry's Pubissa |
powerfly 02.06.2009 11:18:11 | |
---|
Katos vaan!!! On kyllä melkosen magee, hieno väri! Ronkeli ei saa rinkeliä |
esprit de corps 02.06.2009 11:36:11 | |
---|
Kyllä, hieno kitara on. Mutta vähänkö kämäset noin otenticin nettisivut, kraah. "This is a chord, this is another, this is a third. Now form a band." |
duc 02.06.2009 11:40:13 | |
---|
Minkä valmistajan osista nuo on koottu sitten? Eivät taida olla Warmothin? |
Olvix 02.06.2009 12:02:56 | |
---|
Senverran kyselin asiasta, että Renellä on oma osatoimittaja usa:ssa, ei kuulemma mikään näistä yleisistä. Kertomansa mukaan monien kokeilujen tuloksena valittu ja on tyytyväinen valintaansa. Useita valmistajia kuulemma testannut. Tarkemmin en osaa osatoimittajasta kertoa. Ari "Jos sä haluut olla hyvä ihminen, niin sun pitää tehdä sellasta kun sä haluut eikä semmosta kun tulee." Juice Leskinen 1.4.2004 Henry's Pubissa |
PekKampela 02.06.2009 12:37:58 | |
---|
Komia on. Onnea! Noilla spekseillä minäkin telen haluaisin. Saa tarjota! Torvi. |
Les Fender 02.06.2009 17:29:47 | |
---|
Renellä on oma osatoimittaja usa:ssa, ei kuulemma mikään näistä yleisistä. Kertomansa mukaan monien kokeilujen tuloksena valittu ja on tyytyväinen valintaansa. Useita valmistajia kuulemma testannut. Tarkemmin en osaa osatoimittajasta kertoa. Ari Handmade in Europe lukee nettisivuilla, mut osat tulee kaikki mertentakaa ulkomailta? Tekeekö ne mitään noihin itse? Meinaan jos ei niitä edes lakata niin melkosen pieneksi tuo "Handmade" osuus jää. "Living is easy with eyes closed!" |
Olvix 02.06.2009 18:24:55 | |
---|
Les Fender: Handmade in Europe lukee nettisivuilla, mut osat tulee kaikki mertentakaa ulkomailta? Tekeekö ne mitään noihin itse? Meinaan jos ei niitä edes lakata niin melkosen pieneksi tuo "Handmade" osuus jää. Juu, niin lukee. Jos vilkasit tuolla minun omakuvassa olevia kuvia, niin voit nähdä mistä tilanteesta osapuilleen alkaa esim. bodya työstämään. Ja lakkaustahan ei tosiaan tehdä kun osat käsitellään oljyllä ja vahalla. Oma hommansa kai siinäkin:-) Jos kitarapuista puhutaan, niin harvassa paikassa kai ihan alusta asti kotimaisista puista kaikki tehdään. En tunne kitaran rakentamista niin tarkkaan että osaisin tuohon handmade osuuteen ottaa kovin jyrkkää kantaa mihinkään suuntaan. Ja ei ole tarvettakaan. Ja tuota lienee viisainta kysyä Reneltä itseltään jos asia mietityttää ja kiinnostaa. Varmasti vastaa mielellään. En sillä kirjoittele, että alkaisin henkeen ja vereen puolustella kenenkään tekemisiä ja mikä on mitäkin. Sillä vaan, että jos jotakuta sattuisi kyseinen systeemi kiinnostamaan. Minusta ainakin ihan mielenkintoinen vaihtoehto esim. vaikka mexico-kitaroille. Ja lienee kaikkien etu, että tuodaan täällä erilaisia vaihtoehtoja esille ja minkälaisia kokemuksia on. Minulla on tallainen kokemus ja sen halusin tuoda tietoon. Jokaisella on sitten vapaus tehdä omat johtopäätöksensä ja valita mistä kitaransa hankkii, vai tekeekö ehkä itse. Ei ollut minullakaan itsestään selvää alkaa sokkona tilailemaan kitaraa tuolta. Tilasin kumminkin ja olen lopputulokseen tyytyväinen, se lienee tärkeintä. Ari "Jos sä haluut olla hyvä ihminen, niin sun pitää tehdä sellasta kun sä haluut eikä semmosta kun tulee." Juice Leskinen 1.4.2004 Henry's Pubissa |
pekurides 02.06.2009 18:33:33 | |
---|
Les Fender: Handmade in Europe lukee nettisivuilla, mut osat tulee kaikki mertentakaa ulkomailta? Tekeekö ne mitään noihin itse? Meinaan jos ei niitä edes lakata niin melkosen pieneksi tuo "Handmade" osuus jää. kyynikko voisi verrata vaikka tähän:=) http://www.beatman.fi/product_details.php?p=747 olisko tuo made in Finland jos sen itse kasaisin? Tunteella päin vittua. |
ballfish 02.06.2009 18:43:27 (muokattu 02.06.2009 18:43:34) | |
---|
Puuosan vahaamisessa ei ole mitään hommaa. Se ei voi edes levittyä epätasaisesti ja tasaisen hyvän vahapinnana tein omaan keppiin alle 10 min. "Vaikka ajatus 170 euron pitsasta Simpeleellä, kera omien PA-kamojen, eräänä maanantaina houkuttelee, tämä ilmoitus kuulunee torille." -moderaattori |
Les Fender 02.06.2009 22:19:12 | |
---|
Juu, niin lukee. Jos vilkasit tuolla minun omakuvassa olevia kuvia, niin voit nähdä mistä tilanteesta osapuilleen alkaa esim. bodya työstämään. Ja lakkaustahan ei tosiaan tehdä kun osat käsitellään oljyllä ja vahalla. Oma hommansa kai siinäkin:-) Jos kitarapuista puhutaan, niin harvassa paikassa kai ihan alusta asti kotimaisista puista kaikki tehdään. En tunne kitaran rakentamista niin tarkkaan että osaisin tuohon handmade osuuteen ottaa kovin jyrkkää kantaa mihinkään suuntaan. Ja ei ole tarvettakaan. Ja tuota lienee viisainta kysyä Reneltä itseltään jos asia mietityttää ja kiinnostaa. Varmasti vastaa mielellään. Jep, vilkaisin. Itse en kehtaisi tuollaista "Handmade in xxx" lausahdusta käyttää jos tekeminen rajoittuu bodyn vahaukseen (Mikä tosiaankin on helppo projekti kiiltäväksi lakattuun verrattuna - soundi/mojo yms. mieltymykset jokainen pähkäilköön omien mieltymystensä mukaan.) ja kitaran kokoamiseen, mut myyntivalttihan se toki on - jos kehtaa. Sen verran tekemisestä tiedän että olen kaikki omien kuvien kitarat tehnyt sahatavarasta ja niistä voisi kaiketi tuota lausahdusta käyttää. Kotimaista puuta en niihin ole käyttänyt, mut se kai ei tuota käsintekemisen leimaa vähennä. Itse en niitä olisi kuitenkaan kaatanut/sahannut/kuivattanut. Sen verran täytyy jättää muillekkin;) Eipä mulla muuten mitään pahaa sanottavaa kun en noista mitään tiedäkkään, kunhan vaan osui kipiästi käsityöstä nauttivan silmään. Nauti vaan omasta soittimestasi, tää nyt oli tämmöstä nillitystä. "Living is easy with eyes closed!" |
Olvix 03.06.2009 01:21:58 | |
---|
Les Fender: Jep, vilkaisin. Itse en kehtaisi tuollaista "Handmade in xxx" lausahdusta käyttää jos tekeminen rajoittuu bodyn vahaukseen (Mikä tosiaankin on helppo projekti kiiltäväksi lakattuun verrattuna - soundi/mojo yms. mieltymykset jokainen pähkäilköön omien mieltymystensä mukaan.) ja kitaran kokoamiseen, mut myyntivalttihan se toki on - jos kehtaa. Sen verran tekemisestä tiedän että olen kaikki omien kuvien kitarat tehnyt sahatavarasta ja niistä voisi kaiketi tuota lausahdusta käyttää. Kotimaista puuta en niihin ole käyttänyt, mut se kai ei tuota käsintekemisen leimaa vähennä. Itse en niitä olisi kuitenkaan kaatanut/sahannut/kuivattanut. Sen verran täytyy jättää muillekkin;) Eipä mulla muuten mitään pahaa sanottavaa kun en noista mitään tiedäkkään, kunhan vaan osui kipiästi käsityöstä nauttivan silmään. Nauti vaan omasta soittimestasi, tää nyt oli tämmöstä nillitystä. Kävin katsomassa omat kuvasi. Hienoja kitaroita ovat ja arvostan korkealle. Itsellä ei taidot tuollaisiin riitä, joten annan niitten tehdä kitarat jotka sen osaavat. Kaikilla saa, ja pitää, olla omat mielipiteensä asioista, ei siinä mitään. Ja makuasioista voi ja tietysti pitääkin kiistellä. Laitoin kuitenkin tuonne omalle sivulle vähän tarkemmat tiedot noista minun kitaran osista, jos jotakuta kiinnostaa. Mielestäni sain erinomaisen soittimen ja työn sekä osien laatuun olen tyytyväinen. Tuosta öljy ja vahahommasta utelin ja sain sellaisen tiedon, että ei käy ihan kymmenessä minuutissa noitten kitaroitten viimeistely. Oli luonnollisesti kiinnostunut mitä hänen tekemästään kitarasta täällä Suomessa tuumataan, kun on ensimmäinen täällä. Turha on alkaa meidän kiistelemään, kun ei tiedetä tarkalleen kaikkia käytettyjä menetelmiä ja faktoja. Eli en ala lakan ja vaha ja/öljy- viimeistelyn paremmuudesta tai työmenetelmistä mitään väittämään kun en niistä mitään tiedä. Tietysti voitaisi alkaa siitä saundista väittelemään;-) Ari "Jos sä haluut olla hyvä ihminen, niin sun pitää tehdä sellasta kun sä haluut eikä semmosta kun tulee." Juice Leskinen 1.4.2004 Henry's Pubissa |
pekurides 03.06.2009 02:14:03 (muokattu 03.06.2009 02:19:05) | |
---|
Olvix: Tietysti voitaisi alkaa siitä saundista väittelemään;-) Ari Tuo olisin aika mielenkiintoinen testi jos laittaisi(t) pari äänipätkää ja verrokkina vaikka mehicon tai vaikka jenkkifenderi! Mie en tosin teleistä mitään tiedäkkään muutakun että sellainen joku päivä saatava ja uskottavahan se on jos tuota hyväksi kehut:=) Melkein itseasiassa voisi kuvitella että tuossa olisi nimenomaan niitä hiukan "parempia" kuin fenkun peruslinjan osia käytettynä, eihän siinä muuten mitään ideaa olisi. ...no mainostetaanhan siellä sivun alareunassakin laatumerkkejä, ja vielä custom mikkejäkin. Tunteella päin vittua. |
Olvix 03.06.2009 09:21:24 | |
---|
pekurides: Tuo olisin aika mielenkiintoinen testi jos laittaisi(t) pari äänipätkää ja verrokkina vaikka mehicon tai vaikka jenkkifenderi! Mie en tosin teleistä mitään tiedäkkään muutakun että sellainen joku päivä saatava ja uskottavahan se on jos tuota hyväksi kehut:=) Melkein itseasiassa voisi kuvitella että tuossa olisi nimenomaan niitä hiukan "parempia" kuin fenkun peruslinjan osia käytettynä, eihän siinä muuten mitään ideaa olisi. ...no mainostetaanhan siellä sivun alareunassakin laatumerkkejä, ja vielä custom mikkejäkin. Mulla taitaisi olla jokunen ääninäyte, mutta ovat todellakin vaan pikaisesti omaan käyttöön kädet täristen tehtyjä testejä eikä missään nimessä tarkoitettu julkisesti jaettavaksi:-) Mutta jos itse näppäilyä ei arvostella, niin laita pikaviestillä yhteystiedot, niin heitän tulemaan. Ari "Jos sä haluut olla hyvä ihminen, niin sun pitää tehdä sellasta kun sä haluut eikä semmosta kun tulee." Juice Leskinen 1.4.2004 Henry's Pubissa |
Les Fender 03.06.2009 11:15:10 (muokattu 03.06.2009 11:16:17) | |
---|
Turha on alkaa meidän kiistelemään, kun ei tiedetä tarkalleen kaikkia käytettyjä menetelmiä ja faktoja. Eli en ala lakan ja vaha ja/öljy- viimeistelyn paremmuudesta tai työmenetelmistä mitään väittämään kun en niistä mitään tiedä. Tietysti voitaisi alkaa siitä saundista väittelemään;-) Jep, eikä se kritiikki millään muotoa soundeihin kohdistukkaan. Mm. Gotohin, Cts:n, Switchcraftin ja Wilkinsonin osia noi omatkin sisältävät. Laatuosista thinlinesi on koottu, miksipä siis ei olisi laadukas myös soinniltaan. En epäile hetkeäkään ettei näin olisi. Ei muuta kun kovaa ajoa! "Living is easy with eyes closed!" |
pietari-poika 03.06.2009 11:26:28 | |
---|
Handmade in Europe lukee nettisivuilla, mut osat tulee kaikki mertentakaa ulkomailta? Tekeekö ne mitään noihin itse? Meinaan jos ei niitä edes lakata niin melkosen pieneksi tuo "Handmade" osuus jää. Minä käsitin asian niin että osat tehdään euroopassa, mutta koska ketjun aloittaja halusi eri puulajista olevan rungon mitä normaalissa mallissa, runko tilattiin jenkeistä. Ylläoleva on silkkaa mutuilua eikä sitä pidä ottaa vakavasti. |
Olvix 03.06.2009 11:47:29 | |
---|
pietari-poika: Minä käsitin asian niin että osat tehdään euroopassa, mutta koska ketjun aloittaja halusi eri puulajista olevan rungon mitä normaalissa mallissa, runko tilattiin jenkeistä. Kyllä ne osat tulee sieltä usa:sta kaikki, ei pelkästään tuo mulle tilattu runko. Ja Les Fender, kyllä ajetaan:-) Ari "Jos sä haluut olla hyvä ihminen, niin sun pitää tehdä sellasta kun sä haluut eikä semmosta kun tulee." Juice Leskinen 1.4.2004 Henry's Pubissa |