Aloittelijat ›

Voi paska. TAAS.
 
:-D
 
Haaveilen uudesta teräskielisestä kitarasta. Ihan hirveä shokki oli mennä musiikkikauppaan ja alkaa "kokeilemaan" kitaroita.
 
Istuin idioottina siinä kitara sylissä ja tuntu, että enhän minä osaa tällä yhtään mitään tehdä. Mietin oikeasti, että mitähän minä kotona oikein olen sillä tekevinäni, ku tulee päivittäin kuitenkin vähintään puolituntia rinkuteltua.
 
Siinä se musiikkiliikkeen myyjä tuijotti minua tiukasti... enkä minä osannut muuta ku tuijottaa tiukasti sitä takaisin.
 
:-)

Voi paska. TAAS.
 
:-D
 
Haaveilen uudesta teräskielisestä kitarasta. Ihan hirveä shokki oli mennä musiikkikauppaan ja alkaa "kokeilemaan" kitaroita.
 
Istuin idioottina siinä kitara sylissä ja tuntu, että enhän minä osaa tällä yhtään mitään tehdä. Mietin oikeasti, että mitähän minä kotona oikein olen sillä tekevinäni, ku tulee päivittäin kuitenkin vähintään puolituntia rinkuteltua.
 
Siinä se musiikkiliikkeen myyjä tuijotti minua tiukasti... enkä minä osannut muuta ku tuijottaa tiukasti sitä takaisin.
 
:-)
 
Ei sitä kande liikoja ajatella kitarakaupassa kun testaa itelleen sopivaa skittaa, keskittyy vaan siihen lähteekö siitä millainen ääni joka ikiseltä nauhaväliltä, onko nauhojen päät hiottu eikä ota sormiin, onko kaula suora/kovera vai kupera ja säriseekö kielet, pitääkö vireensä jne. Pääasia, että haluttu kitara soundaa hyvältä ja on kivan näköinenkin ja itselle sopiva. (tämän testauksen hyvin voi suorittaa ilman että pistää älyttömän nopeata tilutusta kuin mestarit konsanaan).
 
Jos meinaa paniikki tulla siinä vaiheessa kun testaa kitaraa niin ottaa lungisti ja testaa sen soitto-ominaisuuksia jollain kappaleen ja/tai soolon pätkällä jonka osaa soittaa.
 
Eihän kitaran testauksessa tarvi olla mikään mestarisoittaja ja pääasia että sopii omaan käteen kitara ja sen soundi miellyttää.
 
Ja voihan kaverin ottaa mukaan musaliikkeeseen, jos ei kitaraa tuntevaa kaveria ole niin luulisi täältäkin löytyvän joku kaveriksi (riippuen tietysti missä päin asuu).
 
Tuosta tulikin mieleen, että onkohan täällä kukaan hankintoja tehnyt saanut kaveria täältä mukaansa kauppaan kun on mennyt testailemaan? Voisi olla ihan kiva juttu tuo ja saisi myös uusia kavereita/soittokavereita ja myös näkisi livenä millainen kaveri on siellä nimimerkin takana ;-)
 
Ite en ainakaan arvostele musaliikkeessä niitä ketkä testailevat kitaraa (ainakaan kovin tietoisesti) enemmän joskus ajattelee että volyymit vois olla hiljasempaa että ees pystyy oman asiansa puhumalla hoitamaan ja kuulemaan mitä toinen sanoo.
 
Omaa itseään ei kande ainakaan hävetä ja siitä on hyvä lähtee ett aina löytyy niitä mestarisoittajia jotka istuu ehkä siihen viereen ja vetää Steve Vaita sormet viuhuen, mitäs siitä jos on parempia soittajia kun pääasia on että itellä on hauskaa ja elämä mukavaa. Yksi tapa muuten estää musaliikkeessä paniikki oman soittotaidon suhteen on suoraan myöntää ettei ole mikään mestarivirtuoosi, oman heikkouden tunnustaminen helpottaa ja osoittaa muuten hyvää luonteen lujuuttakin ja erityisesti henkistä vahvuutta.
 
Harmi etten asu Raahessa, vois vaikka lähteä kaveriks testailemaan ja kuolaamaan kitaroita yhdessä :-)
 
Edit: Onhan noita kimppatilauksiakin netistä niin miksei olis kimppa testisessioitakin livenä musakaupassa.

Kokemuksia......
 
Aluksi oli ihan *itun hidasta tuo kehittyminen. Mistään ei tullut mitään. Ei muuten tule vieläkää.

Sisko sai kitaran! Ihan uutta intoa tullut soittoon. Olen antanut siskolle muutamia vinkkejä, opettanut muutamia perusasioita, kertonut muutamia helppoja biisejä opeteltavaksi jne. Saa kiinni minut kyllä hetkessä!
 
Yhdessä päästään reenaamaan biisejä ja soittelemaan. Tosi kiva ku on samalla tasolla oleva soittokaveri. Jihuu. Meillä on aika paljon samaa musiikkimakuakin ja kuitenkin niin, että siskokin voi tulevaisuudessa opettaa minulle sellaisia biisejä, mitä en tunne.
 
:-)

Mikäpä sen mukavempaa kuin kaverin kanssa soittelu. Itsellä on nyt 1,5vuotta takana kitaransoittelua, ja kyllä huomaa et on tullut hirveän paljon parannusta, mutta olen mä kyllä harjoitellutkin :) Muistat vaan sen että älä ikinä luovuta.
 
Kaikista paras neuvo on minusta se että mitä tahansa harjoitteletkin, niin aloita mahdollisimman hitaasti, ja kun skulaat jonkun riffin kuin vettä valaen, niin sen jälkeen nostat pikkuhiljaa tempoa.

tukse: Mikäpä sen mukavempaa kuin kaverin kanssa soittelu. Itsellä on nyt 1,5vuotta takana kitaransoittelua, ja kyllä huomaa et on tullut hirveän paljon parannusta, mutta olen mä kyllä harjoitellutkin :) Muistat vaan sen että älä ikinä luovuta.
 
Kaikista paras neuvo on minusta se että mitä tahansa harjoitteletkin, niin aloita mahdollisimman hitaasti, ja kun skulaat jonkun riffin kuin vettä valaen, niin sen jälkeen nostat pikkuhiljaa tempoa.
 
Kiitti, ei paskempi neuvo ei... *laittaa muistisopukoihin talteen vinkin*
 
;-)

Aloittelijakokemuksia kaivataan? Kaipa sitä jotain stooria voisi jakaa, jos nyt joku jorinoista on kiinnostunut.
 
Ite sain varmaankin ensimmäisen "puhtaan melodian" millään soittimella ilmoille tuossa n. 3v sitten kun veljeni sai ensimmäisen kitaransa (ja olen siis yli 20v). Sinänsä mielenkiintoista miten voi "opiskella" yli 10v musiikkia (siis peruskoulussa/lukiossa) ilman että oppii yhtään mitään? Ukko-nooaakaan en ole kyseisenä aikana koskaan muistaakseni soittanut, musiikintunneistä mieleen ovat jääneet vain vastenmielisen teorian opiskelu (josta siis ymmärsin vain sen verran että pääsin kokeista läpi, mitään kosketusta todellisuuteen en niistä koskaan löytänyt). Ja tietenkin laulaminen, jossa olen todella surkea (lauluääneni on todella surkean kuuloinen, eikä sävelkorvaakaan juurikaan ole).
 
No, kuitenkin, kiinnostus veljeni kitaraan heräsi välittömästi. Emmehän me tumpeloina sitä vireeseen saaneet, joten epämääräistä vireetöntä rämpyttelyä se oli ekat päivät :D Kunnes saimme lainaan virittimen. Seuraavaksi sitten ankaraa surffausta että miten siitä kitarasta saa jotain järkevää ulos... Ja taisipa olla juuri muusikoiden.netissä mistä luin oppaan tabien lukemisesta, ja melkopitkälle sillä tiellähän sitä ollaan vieläkin. Nothing Else Mattersin introhan se ensimmäisenä ilmoille pärähti (joka on vieläkin treenauksen alla ;), ja voi sitä vilpittömän riemun tunnetta kun se jopa kuulosti siltä miltä levylläkin!
 
Nuista ajoista on kyllä lämpimiä muistoja, niin paljon opittavaa, yrittämistä ja ennenkaikkea onnistumisen tunnetta. Istua tuntikausia yrittäen soittaa jotain yksinkertaisia melodioita (mielettömän surkeasti, tuskin kukaan muu sai selvää edes etäisesti mitä yritin soittaa), ja sitä riemua kun sen Fade To Blacking/Unforgivenin/Othersiden intron sai menemään edes muutamia sekunteja tunnistettavalla tavalla.
 
Huomata että ehkä itsestäkin voisi tulla jopa "muusikko" jos vain jaksaa harjoitella, ennen pidin itseäni täysin epämusikaalisena ja musiikin harrastamisen kuvittelin olevan vain lahjakkaille. Alkuperäinen tavoite oli ihan puhtaasti vain opetella jotain yksinkertaisia juttuja joilla voisi brassailla että muka osaisi soittaa kitaraa/ymmärtää musiikista jotain, siinä on nyt ehkä jopa onnistuttu ja seuraava tavoite olisi oikeasti oppia soittamaan/ymmärtää oikeasti siitä musiikista jotain :)
 
Oli hirveän kiehtovaa oppia niin paljon uusia juttuja, ja toisaalta niin kouriintuntuvasti huomata oma kehittyminen. Eilen yritti jotain juttua, ja se tuntui silloin mahdottomalta ja muutaman päivän jälkeen se kulkeekin 10x paremmin... Todella palkitsevaa.
 
Erinäisten introjen hakkaamista se oli aikalailla aluksi, sitten tulivat soinnut kun kaveri näytti vähän miten noilla muutamalla sangen ihmeellisellä jutulla pystyi soittamaan biisin kuin biisin (todella päräyttävä oppitunti oli se). Joten sitten olikin vuorossa perussointujen treenausta, samalla mentaliteetilla, katsoa tabeista/sointukaavioista soinnut lempibiiseihin ja sitten väännellä niitä sormia niin kauan että sai jotain järkevää kitarasta ulos. Ja samaan aikaan tuli tilattua eka oma kitarakin... Aluksi tuli kyllä mieleen että näinköhän virheliike tuli tehtyä teräskielisen kanssa, kun sormet lähestulkoon verillä väänsin nailonin jälkeen melkoisen tukevilla tehdaskielillä varustettua Ibanezia. Mutta niin se vain lähti sekin rullaamaan kun nahka viimein paksuni, tosin F:n kanssa meni todella pitkään saada sinunkaupat.
 
Mutta siis perussointujen opettelusta: Todella palkitsevaa sekin, kun viimein sai vaikkapa Em - Am vaihdon menevään lähes järkevässä ajassa. Ja sitten sama C:lle, G:lle... D oli piikki lihassa, ja tietysti F:ää karsastin pitkään (kuten myös B:tä tietty), eli en vain soittanut biisejä/kohtia joissa oli ko. sointu.
 
Toisaalta hirveästi harmitti/harmittaa edelleen se miten olin onnistunut välttelemään musiikkia (siis soittamista) niin pitkään, ja miten epäonnistunutta peruskoulun musiikinopetus oikeasti olikaan minulle ollut (opettajasta tietysti riippuu mielettömästi).
 
Nyt kun soinnut alkavat löytymään ja sormet tuntevat otelautaa kohtuullisesti, onkin edessä jokseenkin turhauttavammat haasteet... Mielekkään rytmin löytäminen komppaamiseen, alternative picking, kaikenlainen plokkailu, skaalojen/teorian opettelu ja yleensäkin tatsin ja fiiliksen löytäminen soitantaan.
 
Sanon että se on turhauttavampaa koska kaikenlainen kehitys tuntuu hidastuvan, siinä missä ihan aloittelijana tuli viikossa tuplasti paremmaksi kitaristiksi, nyt siihen menee sitten minimissäänkin kuukausia vaikka kuinka treenaisi. Ja oman kehityksen huomaaminen käytännössä on paljon vaikeampaa. Sinänsä nurinkurista, soittaa paremmin kuin koskaan mutta huomata ettei se ehkä ole yhtä hauskaa/palkitsevaa kuin se silloin aluksi oli. Tosin ehkä syy on urautumisessa (hakata samoja juttuja kerta toisensa perään) ja siinä että aiemmat onnistumiset ovat pistäneet riman liian korkealle uusien, vaikeampien juttujen oppimiseen. Pitäisi varmaankin vain relata ja lähtiä ihan perusjuttuja kohti, vääntää yksinkertaisia melodioita (kansallishymnit olen huomannut hyviksi) ja rynkyttää kitaralla Mikko Alatalon kappaleita tai jotain vastaavaa... Ja jättää niiden hevisoolojen hakkaaminen vähäksi aikaa kun ei ne vielä näillä taidoilla oikein sujuvasti mene :)
 
Mutta en sano ettei se hyvin hauskaa olisi edelleen. Jos vain olen kotona, ei kyllä varmasti päivää mene etten kitaraa näppäilisi. Yleensä vähintään 15-30min päivässä tulee soiteltua. Eikä minulla todellakaan ole mitään tavoitetta/treeniohjelmaa että sitä pitäisi soittaa, kunhan omaksi ilokseni soittelen ja opettelen juttuja.
 
Tälläinen siis tämän "muusikon" (hupisoittajan) tarina toistaiseksi. Mielettömän hauska harrastus on kyllä ollut :)

CMB: Sisko sai kitaran! Ihan uutta intoa tullut soittoon. Olen antanut siskolle muutamia vinkkejä, opettanut muutamia perusasioita, kertonut muutamia helppoja biisejä opeteltavaksi jne. Saa kiinni minut kyllä hetkessä!
 
Yhdessä päästään reenaamaan biisejä ja soittelemaan. Tosi kiva ku on samalla tasolla oleva soittokaveri. Jihuu. Meillä on aika paljon samaa musiikkimakuakin ja kuitenkin niin, että siskokin voi tulevaisuudessa opettaa minulle sellaisia biisejä, mitä en tunne.
 
:-)
 
Tää on muuten parasta. Ja kehittävintä ikinä on soittaa yhdessä samalla tasolla olevan kaverin kanssa. Jeah!

Nyt meillä on jo oikeasti harjoituksen alla muutamia biisejä. Komppaaminen on saanut ihan uutta ulottuvuutta ja voi ku on mukavaa soitella toisen kanssa.
 
Melkein joka päivä on tullut nyt soiteltua yhdessä. Tänäänkin sisko tulossa kitaran kanssa käymään!

CMB: Minulla on ensi maanantaina ihka ensimmäinen kitaratunti.
 
Tota noin, kävikkö ihan täällä Raahessa nuilla tunneilla? Onko niitä tarjolla muuta ku tossa raahen musiikissa? :)
 
Oon nyt reilut 2 kuukautta rämpyttäny yksikseni kämpillä, ja kyllähän tota jotain osaa näppäilläkkin, mutta voisin silti muutamilla tunneilla käydä kun vielä näin alkuvaiheessa olen. Vähän on vaan suolasia nuo hinnat työttömälle...

MinDBeaT: Tota noin, kävikkö ihan täällä Raahessa nuilla tunneilla? Onko niitä tarjolla muuta ku tossa raahen musiikissa? :)
 
Oon nyt reilut 2 kuukautta rämpyttäny yksikseni kämpillä, ja kyllähän tota jotain osaa näppäilläkkin, mutta voisin silti muutamilla tunneilla käydä kun vielä näin alkuvaiheessa olen. Vähän on vaan suolasia nuo hinnat työttömälle...
 
BRR:lla kävin, Tuohinto Mikko opetti. Se 12 €/tunti tais olla.
 
Aika suolasta tuntuu hinnat olevan kaikkialla. Ite vaan olen mieltynyt tohon BRR:iin.
 
:-)

Minäkin voisin jakaa tarinani. Puol neljältä yöllä ei oo parempaakaan tekemistä.
 
Elikkä mulla on tosi paljon taustaa musiikista sinänsä, että olen laulanut kuorossa ja olin lapsena tosi hyvä laulamaan. Sitä kautta aloin arvostamaan musiikkia ja artisteja, jonka takia minulle on kehittyny todella laaja musiikkimaku. Tykkään tosi monesta bändistä väliltä klassinen pop/rock - extreme metal.
 
Tykästyin faijani kautta Deep Purpleen (Blackmore on mun idoli), Rainbowiin ja kumppaneihin. Sittemmin rupesin tykkäämään Children of Bodomista ja sen kautta on vielä raskaampi musa tullut kuvioihin. Paljon bändejä jäi mainitsematta, tossa ehkä tärkeimmät. Oon soittanu ilmakitaraa näitten bändien tahdissa koko elämäni. Kohta oon jo 20 vuotias ja ei mee viikkoakaan harmittelematta sitä etten hommannut kitaraa aikasemmin.
 
TARINA ALKAA. Ostin viime kesänä eli kymmenen kuukautta sitten sähkiksen ja vahvarin 400 eurolla hetken mielijohteesta. Sen jälkeen en ole muuta mainittavaa tehnytkään kuin soittanut vaan. Joskus vedän viiden tunnin sessioita, joskus vaan nappaan kitaran käteen jos on vaikka vartti luppoaikaa. Joka päivä pyrin soittamaan. Kitara suoraansanottuna muutti elämäni.
 
Jumalation sitä hetkeä ku Smoke on The Water ja Nothing Else Matters meni ekan kerran. Aloittelin kait juuri Mnetistä kattomalla miten tabeja luetaan. Sitten löysin Justinguitar.comin ja Rockwayn. Jälkimmäisestä en oikein saanut mitään irti vaikka ostin pari kuukautta aikaakin sinne. Opettelin jotain lemppari-riffejä ja muutamia sointuja. Voimasoinnutkin tuli aika alussa mukaan. Vähän ajan kuluttua opettelin blues-skaalan ja junnasin sitä toosi pitkään. Näissä kuvioissa pyörin pari kuukautta eikä tuntunut että olisin kehittyny yhtään.
 
Sitten joskus vaan huomasin että kylläpä voimasoinnut liukuu hyvin kaulalla, ja pysyy jopa kasassa. Se ikään kuin tapahtui yhdessä yössä, huomasin vaan et ne onnistu paremmin ku ennen. Eipä aikaakaan kun sain haltuuni Smell Like Teen Spiritin riffin jotenkuten. Aloin soittamaan heviä ja opettelin palm muten. Master Of Puppetsia ja Enter Sandmania aloin harjoittelemaan tällöin. Jälkimmäisen osaan jo kokonaan. Tällasta "oho"-kokemusta on sittemmin tapahtunut aika usein.
 
Kun hankin GuitarPron niin aloin melkein heti säveltämään omia juttuja. Hauskaa kun mikä, oppii myös muista soittimista jotain... Tällä hetkellä kasassa on ehkä 30 omaa biisintynkää.
 
Vasta 6 kuukautta soittaneena aloin ekan kerran soittamaan levyn mukana. Holy shit was it hard. Ei pysyny yhtään tahdissa. Sitten ku se onnistu niin aloin harjottelemaan laulamista samalla kun soittaa. Sitä kun on nyt muutaman kuukauden tehnyt aina kun soittaa biisejä niin yht'äkkia vaan huomaa osaavansa senkin. Ei oo hienompaa tunnetta ku esittää omalle perheelleen jotain Ghost Ridersiä tahi Come on Feel The Noisea ja vielä onnistua siinä (varsinkin kun lauluääneni ei mikään ihan paska ole).
 
Viimesen kahden kuukauden aikana olen huomannut todella paljon kehitystä soitossani, olen hionut tekniikkaani ja osaan jopa suhteellisen vakuuttavia juttuja soittaa (Vaikkapa tapping tästä biisistä http://www.youtube.com/watch?v=HRYFS_hbok8 ). Olen myös yhden kaverin kanssa soitellut yhdessä (hän soittaa syntikkaa), ihan hauskaa sekin on vaikka hänen musamakunsa on jokseenkin lälly mielestäni.
 
Ja tässä sitä ollaan. Eläydyn aina täysillä kun soitan kitaraa. Varsinkin kun soittaa jotain eeppistä melodiaa niin on pakko alkaa tunteilemaan tai jos soittaa kovaa heviä niin pää alkaa heilumaan. Olen joistakin tekemistäni biiseistä salaa ylpeä ja omaan soittoonikin olen tyytyväinen. En tajunnut että kymmenessä kuukaudessa voisi oppia näinkin paljon. Tietysti kehun itseäni, niin pitääkin. Ei siitä mitään tuu jos soittaa vuoden ja sit toteaa olevansa ihan paska. Minä sanon että "oho, oonpas hyvä" ja opettelen lisää.
 
Tällä hetkellä opettelussa on barresoinnut, en oo niitä koskaan vaivautunu opetteleen mut nyt alkas jo tarvitsemaan niitä. Samoin teoriaa koitan päntätä aina kun jaksan.
 
Toivottavasti en ikinä kyllästy kitaraan. Niin hieno vempele se on. En oo vielä alkanu puhumaan sille, mutta toivottavasti se joskus alkaa ymmärtämään ja kuuntelemaan mua... Ehkä mun pitäis antaa sille nimi...

Valitettavasti en voi väittää, että olisin aloittanut soittamisen perinteisistä "kuuntelin Henkan levyjä 70-luvulla"-lähtökohdista. Pari vuotta sitten näin Jyskin mainoslehtisessä 70 euron stratokopion, joka oli varustettu nyrkin kokoisella vahvistimella. Silloin se iski. Tuntui siltä, että minun olisi pitänyt ostaa sähkökitara jo vuosia sitten. Soittimen pelkistetty tuotekuvaus ("sähkökitara") sai minut epäilemään lankun laatua, joten tajusin sentään hankkia merkkisoittimen. En vieläkään ymmärrä, miten tajusin vasta parikymppisenä kitaroinnin hienouden.
 
On vaikea uskoa, että kolme vuotta sitten ainoa nimeltä tuntemani kitara oli Fender Stratocaster, enkä edes tiennyt miltä se näyttää. Nykyään tuollaiset asiat ovat itsestään selviä.
 
Alkuinnostus sammui nopeasti kitaran surkeiden säätöjen takia, ja vuoden rimputtelun jälkeen en osannut kuin muutaman avosoinnun. Surkea vahvistin tappoi viimeisimmätkin motivaation rippeet, koska soundit eivät vastanneet käsitystäni sähkökitaran soundista. Komean äänivallin sijaan vahvistimesta kuului peltistä pörinää, eikä takeltelevan soiton takia tehnyt juuri mieli ostaa uutta. Jossain vaiheessa onneksi tajusin hoitaa soitettavuuden kuntoon, ja vanha vahvistinkin sai lähteä. Nykyään tulee soitettua lähes päivittäin.

Itse muistan kun luulin että superkuulit vitossointu-heviäänet saatiin aikaan yhdellä kielellä, jossain vaiheessa tajusin että paskoista kamoistakin saa "heviäänet" eli perus vitossointu meiningit. Paskalta se silti kuulosti.

Alkanut tekemään mieli sähkökitaraa.

Parikymppiset jannut täällä voivottelee että vasta nyt ovatten löytäneet kitaransoiton ihanuuden... älkääpäs kuulkaapas. :)
 
Amatöörivanhuksen neuvo räkänokille, vaikka aloittaisitte nelikymppisinä (kuten allekirjoittanut) niin kyllä siihen hommaan liittyy nuo kaikki samat haasteet ja oppimisen riemut. Ihan yhtä hauskaa se on ja ihan yhtä liian myöhässä ollaan hommaa aloittelemassa. Olen tunnistanut itseni lähes jokaisesta kirjoituksesta tässä viestiketjussa. Koskaan ei ole liian myöhäistä.
 
Hommahan menee juurikin näin: kovaa työtä mutta nauttien hommasta. Välillä junnaa paikallaan mutta sitten huomaakin oppineensa uusia asioita. Jos tuntuu että veivaa sitä omaa smaa tympeätä juttua kuukaudesta toiseeen niin uskokaa pois, jossakin vaiheessa tulee se pieni spontaani kipinä opetella jonkin tutun biisin intro tai jotain muuta vastaavaa. Jos se poikkeaa siitä jokapäiväisestä rutiinista niin olette taas saaneet uuden oksan soittamiseen ja siitä tulee huomaamattaan kehiteltyä edelleen lisää niintä omia tylsiä juttujaan. Kohta on niin paljon niitä omia rönsyileviä (tylsiä) juttuja että täytyy ihan itsekin pysähtyä ihmettelemään että milloinkas minä nämä kaikki olen oppinut.
 
Kyllä se sieltä tulee. Periksi ei kannata antaa ja hommasta pitää nauttia. Jos vituttaa niin viikon tauko ja kyllä taas maistuu.
 

 
T

Meikäläistä kehuttiin, silloin kun aloittelin kitaran soittoa, paljon siitä että sain sormet tosi nopeasti sointuihin. (: Ja että olin todella lyhyessä ajassa oppinut paljon.

Rimpitzki: Meikäläistä kehuttiin, silloin kun aloittelin kitaran soittoa, paljon siitä että sain sormet tosi nopeasti sointuihin. (: Ja että olin todella lyhyessä ajassa oppinut paljon.
 
Sama täällä, oli vaikeaa koittaa pidätellä kusen nousemista päähän kun kaverit oli kokoajan huulet pyöreällä, vaikka en nyt mitenkään kovin mahtavasti vedellyt. Jep, täällä on pienet piirit...
 
Mitään soittotunteja en ole ottanut, enkä aluksi katsonut netistäkään mitään tekniikkaoppeja tai teoriaa. Kokemusta oli musiikista lähinnä pleikkarin Music 2000:lla väkerretyistä biiseistä, siinä sai vähän käsitystä biisien rakenteesta ja soitinten (erityisesti rumpujen) ohjelmoinnista ja teoriasta.
 
Nyt pari vuotta myöhemmin täytyy myöntää että aikalailla perse edellä mentiin puuhun. Palm mutetkin keksin ihan itse, ihmettelin kauan miten tuokin jännä komppisoundi saadaan aikaan... =) No ei siihen kovin kauaa mennyt, mutta fiilis oli heti kuin jonkun tulpan olisi saanut irti, sen jälkeen on tullut opittua paljon enemmän lyhyemmässä ajassa. Sittemmin on tullut opiskeltua netistä tekniikoita, vaikka viimeaikoina olenkin keskittynyt enemmän siihen luovempaan puoleen...
 
Sweepit ja muut shreddailut ei improna oikein vielä lähde, mutta komppailut lähtee sujuvasti kunhan ei mennä minnekkään äärimmäiseen fuusio-proge-matikkakikkailuihin.
 
Kitaransoittoon motiivi tuli lähinnä siitä, kun halusin tehdä metallimusiikkia ja päässä soi kokoajan hyviä riffejä tai jo puolivalmiita kappaleita. Piti sitten rumpulointi vaihtaa kepittelyyn, jota en kyllä ole katunut.

Rimpitzki: Meikäläinen oppi tosi paljon teoriaa Guitar Pron kautta ja nyt on eka vuosi opiskeltu teoriaa musiikkiopistolla. (:
 
Guitar Prota sen verran käytän, että kattelen vähä mistä vireestä ja millaisilla sormituksilla jotkut vaikeammat luritukset vedellään joissain biiseissä. Yleensä korvakuulolta harjoittelen, mutta joskus tuntuu että jokin on vähän pielessä tai muuten tuntuu liian monimutkaiselta.
 
Turhan usein ne valmiit tabit on vain tehnyt joku, jolla ei ole mitään käsitystä kitararan soittamisesta. Tai jostain syystä vaikeimman kautta jotkut riffit vedellään.