| Aihe: Klassisen kitaran oppimateriaali | |
|---|
|
Mitä yksittäistä kirjaa pidätte parhaana klassisen kitaran metodina?
Olen selaillut useita, mutta yhtään en ole kokonaan läpi tankannut.
Ihme, että sellaista kirjaa ei ole olemassa, jossa olisi kaikki tarpeellinen, harjoitukset sekä kappaleet ajatellen klassisen kitaran yksittäisiä tutkintoja. Esim. 1. tason harjoitukset, kappaleet sekä itse tutkinto osan päätteeksi. Sen jälkeen tutkinto kerrallaan edettäisiin aina korkeimpaan tasoon asti.
Kaivettaisiinko tällaisella teoksella maata klassisen kitaramusiikin opettajilta, kirjallisuuden julkaisijoilta ja onko se tämänkaltaisten kirjojen puutteen syynä?
Peace and love brothers and sisters! | |
wedevirtanen: Mitä yksittäistä kirjaa pidätte parhaana klassisen kitaran metodina?
Olen selaillut useita, mutta yhtään en ole kokonaan läpi tankannut.
Ihme, että sellaista kirjaa ei ole olemassa, jossa olisi kaikki tarpeellinen, harjoitukset sekä kappaleet ajatellen klassisen kitaran yksittäisiä tutkintoja. Esim. 1. tason harjoitukset, kappaleet sekä itse tutkinto osan päätteeksi. Sen jälkeen tutkinto kerrallaan edettäisiin aina korkeimpaan tasoon asti.
Kaivettaisiinko tällaisella teoksella maata klassisen kitaramusiikin opettajilta, kirjallisuuden julkaisijoilta ja onko se tämänkaltaisten kirjojen puutteen syynä?
Tarkoitatko ohjelmisoluetteloa vai mitá?
Legendaarinen Annala-Juvonen: etydihakemisto, on aika kattava, tárkeimmát etydit lienee lueteltu ja rankattu tasoittain ja mitá ne kehittáá. Muutenhan ihmisten eri tutkinnoissa on kovinkin vaihtelevaa ohjelmaa. perustutkintoja varten kun ei tarvi osata kuin 5 pátkáá ja kolminkertainen ohjelmisto, siis 15 biisiá. Ja ne saa oppilaitoksesta riippuen valita vielá erittáin vapaasti. Mitáán pakollisia ei ole.
Tekniikkapuolella on aika paljon valinnanvaraa. Arvostettuja on Ricardo Iznaolan Kitharologus, Scott Tennantin Pumping nylon, Abel Carlevaroa káytetáán táállá oikeaan káteen, Emilio Pujolin láystákkeet nyt ensimmáisiná mainitakseni. Sitten tulee mieleen se erás kotimainen kirjasarja, jonka tekijáá tai nimeá en muista, mutta se tuntuu olevan mietitty váhán tutkinto/kirja pohjalta.
I'd sell my sister to whorehouse rather than play a Korean guitar. |  Zeeboo
29.05.2009 18:55:15 (muokattu 29.05.2009 19:08:21) | |
|
wedevirtanen: Mitä yksittäistä kirjaa pidätte parhaana klassisen kitaran metodina?
Parasta ei varmaan ole olemassakaan... Peruskurssissa/ isossa ykkösessä oli apuja Luise Walkerin Daily Training kirjasta (tai oikeastaan sen harjoituksista). Samaten etyydikokoelmista (esim) a'la Sor & Giuliani. Tuossa Walkerissa on hyviä harjoituksia.
....
Kaivettaisiinko tällaisella teoksella maata klassisen kitaramusiikin opettajilta, kirjallisuuden julkaisijoilta ja onko se tämänkaltaisten kirjojen puutteen syynä?
Jopa olisikin melkoinen opus, joka korvaisi soitonopetuksesta opettajakontaktin! Kyllä vielä kauan peruskurssin jälkeen (oikeastaan varsinkin siitä eteenpäin) soittamisen solmukohdat ovat kovasti yksilöllisiä, ja ne aukeavat usein parhaiten ulkopuolisilla korvilla kuuntelemalla. Peruskurssien aikana IMO opetellaan nimenomaan opettelemaan, ja hyvän opettajan merkitys on todella suuri, ei niinkään metodikirjojen. Kun lähdetään tekemään "hienosäätöä" sen opettajan taito ja näkemys korostuvat vielä lisää.
Tekniikkapuolella on aika paljon valinnanvaraa. Arvostettuja on Ricardo Iznaolan Kitharologus, Scott Tennantin Pumping nylon, Abel Carlevaroa káytetáán táállá oikeaan káteen
Näille komppia. Tuosta Carlevarosta saa makuja täältä: http://www.mangore.com/carlevaro.html
Sitten tulee mieleen se erás kotimainen kirjasarja, jonka tekijáá tai nimeá en muista, mutta se tuntuu olevan mietitty váhán tutkinto/kirja pohjalta.
Kari Jämbäck on ainakin tehnyt peruskursseille omat pumaskat. Sitten on tietysti Muron "Kitaransoiton oppimateriaalia"
"Kaikki äänet, jotka saat soitettua, syntyvät tekniikasta. Ne äänet, jotka jätät soittamatta syntyvät hyvästä mausta." | |
Zeeboo: Parasta ei varmaan ole olemassakaan... Peruskurssissa/ isossa ykkösessä oli apuja Luise Walkerin Daily Training kirjasta (tai oikeastaan sen harjoituksista). Samaten etyydikokoelmista (esim) a'la Sor & Giuliani. Tuossa Walkerissa on hyviä harjoituksia.
Mitá tuo walkerin kirja kásittelee itseasiassa?
Jopa olisikin melkoinen opus, joka korvaisi soitonopetuksesta opettajakontaktin! Kyllä vielä kauan peruskurssin jälkeen (oikeastaan varsinkin siitä eteenpäin) soittamisen solmukohdat ovat kovasti yksilöllisiä, ja ne aukeavat usein parhaiten ulkopuolisilla korvilla kuuntelemalla. Peruskurssien aikana IMO opetellaan nimenomaan opettelemaan, ja hyvän opettajan merkitys on todella suuri, ei niinkään metodikirjojen. Kun lähdetään tekemään "hienosäätöä" sen opettajan taito ja näkemys korostuvat vielä lisää.
Klassinen musiikki on sellainen suo, ettá ilman opettajaa sen opettelu vain on mielestáni liian tylástá. Eri asia on tietysti mihin táhtáá, mutta tulokset siirtyy liian pitkálle ilman hyváá opetusta.
Kari Jämbäck on ainakin tehnyt peruskursseille omat pumaskat. Sitten on tietysti Muron "Kitaransoiton oppimateriaalia"
Juu, just náitá Jámbáckejá meinasin. Joku piisi tuli niistákin vedettyá.
I'd sell my sister to whorehouse rather than play a Korean guitar. | |
Tarkoitan sellaista kirjaa, jossa olisi harjoitusmateriaali kutakin tasotutkintoa varten ja mukana on itse tasotutkinto ja siihen kuuluvat kappaleet. Eli materiaalin avulla voi ikäänkuin suorittaa tasotutkinnon tai mennä johonkin tenttimään sillä materiaalilla.
Tälläisen kirjanhan voisi julkaista osissakin, jos materiaalia on paljon ja kai sitä onkin.
Nyt on itseopiskelijan vaikea hahmottaa asteittain eteneviä opittavia kokonaisuuksia.
Kaikilla ei ole mahdollisuutta opiskella kitaran soittoa opettajan johdolla, ei ole varaa palkata yksityisopettajaa, eikä tule valituksi näihin oppilaitoksiin, jolloin ainoaksi tieksi jää opiskella asiat itse.
Sen vuoksi tuntuu ihmeelliseltä, että kuvaamani kaltaista oppikirjaa ole tehty.
Tuntuu, että klassisen musiikin oudot käyttäytymistapasäännöt estävät tämän.
Peace and love brothers and sisters! | Zeeboo
29.05.2009 20:40:35 (muokattu 31.05.2009 09:49:53) | |
|
samueld: Mitá tuo walkerin kirja kásittelee itseasiassa?
Tekniikkaharjoituksia kummallekin kädelle, asteikoita erilaisilla aseman vaihdoilla etc. Ei tästäkään varmaan viisastenkiviä löydy, mutta itselleni oli hyödyllinen. Yritin tuossa etsiskellä sitä pumaskaa, mutta on vissiin syvemmälä "arkistossa". Tämä saattaa löytyä helpommin saksankielisenä versiona Das tagliche training Luise Walker.
Kuulin taannoin Matthew McCallister nimistä skottikitaristia, ja kävin katselemassa kaverin kotisivuja. Mainitsi hänkin tuon Walkerin (myöskin Pumping Nylonin).
"Kaikki äänet, jotka saat soitettua, syntyvät tekniikasta. Ne äänet, jotka jätät soittamatta syntyvät hyvästä mausta." | |
wedevirtanen: Tarkoitan sellaista kirjaa, jossa olisi harjoitusmateriaali kutakin tasotutkintoa varten ja mukana on itse tasotutkinto ja siihen kuuluvat kappaleet. Eli materiaalin avulla voi ikäänkuin suorittaa tasotutkinnon tai mennä johonkin tenttimään sillä materiaalilla.
Ai sellainen opi soittamaan 15 3/3-tasoista kappaletta? Mielestáni tuossa aiemmin tuli jo aika kattavasti syyt miksi tállaista kirjaa on mahdoton tehdá. Tai sitten siitá tulee juuri tuollainen opi soittamaan 15 kappaletta tutkintoa varten. Ja mitáán mieltá ei ole laittaa kaikkia sopivia kappaleita ja etydejá samoihin kansiinkaan. Kirjasta tulisi jo ensinnákin liian kallis. Saati sitten liian suuri.
Muusikoiden ominaisuudet ja mieltymykset vaihtelevat niin paljon, ettá on huomattavasti viisaampaa kerátá materiaaleista itselle sopivimmat seká valita kehittávát ja innostavat kappaleet.
Tuntuu, että klassisen musiikin oudot käyttäytymistapasäännöt estävät tämän.
Mitá námá ovat?
I'd sell my sister to whorehouse rather than play a Korean guitar. |  wedevirtanen
31.05.2009 02:26:05 (muokattu 31.05.2009 02:32:26) | |
|
Yksi käyttäytymistapa on se, etä pidetään esim. klassisen kitaramusiikin opetus tiukasti sidoksissa oppilaitoksiin, ei esim. tuoda esiin tasotunkintojen sisältöjä. Onko mahdollisuuksia tenttiä näitä tutkintoja oppilaitoksen ulkopuolelta?
Kaavamainen tekniikkaopetus, jossa jätetään hyödyntämättä mm. vasemman käden peukalotekniikka, oikea käden pikkurillin käyttö, oikean käden flamenco-tekniikka, tapping tekniikka, kielten venytykset.
Opetetaankohan noita nykyäänkään klassisen kitaran soitonopetuksessa?
Perinteet istuvat liian tiukassa sekä opetuksessa, että instrumenttien kehittelyssä ja käytössä. Soololovi tuntuu olevan kauhistus klassisen kitaristien parissa, kuten myös kitaran otelaudan asemamerkinnät, pyöristetty otelauta, kapeampi otelauta. Perinteinen klassinen kitara ei ole kai muuttunut juuri ollenkaan 50 vuoden aikana.
Ymmärrän, että perinteisellä klassisella soittoasennolla, jalka pallilla, saadaan ehkä ergonomisesti paras soittoasento teknikkaa ajatellen, mutta itse haluan soittaa paljon rennommassa, mukavammassa asennossa ja esim. soololovellisella klassisella voi ilman perinteistä asentoakin soittaa kitaran ylimmiltä asemilta.
Klassisen musiikin sävellyksissä ärsyttää perinteiset muodot, joita vieläkin käytetään ja myöskin ylipitkät sävellykset monine osineen. Mielestäni klassisella puolella kitarasta on tehty liian 'hieno' soitin, kun sitä on puoliväkisin tuotu 'arvostetuksi' klassiseksi soittimeksi sopeuttaen sitä genreen. Parhaat kitarakappaleet ovatkin lyhyitä ja ytimekkäitä, korkeintaan muutaman sivun nuotinnoksia. Myöskään tabulatuureja ei juurikaan käytetä, vaikka kyse olisi erikoisvireistä!?
Sitten ovat nämä kitarakonsertot ym., nekin ilmeisesti pakollista opiskeltavaa. Omasta mielestäni se on ajanhukkaa, koska klassinen akustinen kitara ei edes sovi konserttoihin, vaan on etupäässä soolosoitin sekä laulujen säestyssoitin.
No, en tietenkään odota, että klassisen kitaramusiikin harrastajat tai opetuksesta vastaavat olisivat kanssani samaa mieltä, mutta vanhakantaiset perinteet tuntuvat istuvan liian lujasti klassisen musiikin saralla.
Tässä nyt tuli muutamia nopeita ajatuksia klassisen musiikin oudoista käyttäytymistavoista. Lienenkö sitten yhtään osunut oikeaan näissä pohdinnoissa, siitä en ole niinkään varma, mutta voihan sitä paremmin tietävä valaista asiaa.
Yhtä asiaa minä ihmettelen, nimittäin sitä, että musiikin oppilaitokset mielletään taidetta opettaviin opinahjoihin ja käsittääkseni niiden pääsykokeissa ei ole ainuttakaan luovuutta testaavaa testiä ja luovuus sentään on taiteentekemisessä se tärkein elementti. Tämä usein unohdetaan.
Eikä tämä kaipaamani oppikirja, niin vaikea tehtävä ole asiantuntijalle. Kuten jo aiemmin sanoin, niin sen voisi tehdä osissa esim. osa 1, osa 2 jne. Mitä tulee tutkinnossa esitettäviin kappaleisiin, niin kukin osa sisältäisi kappaleet, jotka hyväksytään tutkinnon suorituksessa. Lisäksi siinä voisi olla lista muista sopivista kappaleista. Lukijan ei tietenkään tarvi välttämättä näitä kappaleita valita tutkintoon, mutta olisivatpahan ne siinä yhtenä vaihtoehtona. Kun ajattelin nyt tarkemmin asiaa, niin kitaran soiton opettajan olisi vallan helppo tälläinen teos koota. Vieläkin tuli mieleen, että nykyään kun on näitä opetus-DVD:täkin pilvin pimein, niin harvinaisen vähän on klassisen kitaran opetusvideoita. Tässä yhteydessä voisikin kysyä, onko hyvistä sellaisista kenelläkään tietoa?
Peace and love brothers and sisters! | Zeeboo
31.05.2009 08:58:31 (muokattu 31.05.2009 11:12:46) | |
|
D-tutkintovaatimukset:
http://www.musita.savonia-amk.fi/fi … kvaatimukset/kitara/kitara_I_tv.pdf
D-ohjelmistoluettelo:
http://www.musita.savonia-amk.fi/fi … kvaatimukset/kitara/kitara_I_ol.pdf
C-tutkintovaatimukset:
http://www.musita.savonia-amk.fi/fi … kvaatimukset/kitara/kitara_C_tv.pdf
B-tutkintovaatimukset
http://www.musita.savonia-amk.fi/fi … kvaatimukset/kitara/kitara_B_tv.pdf
B-ohjelmistoluettelo:
http://www.musita.savonia-amk.fi/fi … kvaatimukset/kitara/kitara_B_ol.pdf
A-tutkintovaatimukset
http://www.musita.savonia-amk.fi/fi … kvaatimukset/kitara/kitara_A_tv.pdf
A-ohjelmistoluettelo:
http://www.musita.savonia-amk.fi/fi … kvaatimukset/kitara/kitara_A_ol.pdf
Jos joku alkaa kasaamaan pk-tasosta eteenpäin oppikirjamteriaalia ja kattavaa ohjelmistomateriaalpakettia ynnä setvimään materiaalin tekijän- & julkaisuoikeuksia, niin onnea vaan yritykselle. Idealismi on ihailtava asia, mutta leipää se ei velä tuo pöytään. Äkkituntumalta veikaisin painoksen jäävän niin pieneksi, ettei tekijälle vaivaan suhteutettuna jäisi ihmeitä käteen.
Tuosta weden vuodatuksesta paistaa läpi, ettei kirjoittajalla ole kokemusta klassisen kitaran johdetusta opiskelusta. En saata uskoa, että noissa heitoissa olisi empiiristä pohjaa. Olisiko nyt niin, että kettu esittää kritiikkiä pihlajanmarjoista?
Isoja reikiä noissa käsityksissä on. Pelkkä uskominen ei vielä tee mistään asiasta totta. Toisaalta, tosiuskovaista on aikalailla turha alkaa käännyttämään.
"Kaikki äänet, jotka saat soitettua, syntyvät tekniikasta. Ne äänet, jotka jätät soittamatta syntyvät hyvästä mausta." | |
wedevirtanen: Yksi käyttäytymistapa on se, etä pidetään esim. klassisen kitaramusiikin opetus tiukasti sidoksissa oppilaitoksiin, ei esim. tuoda esiin tasotunkintojen sisältöjä. Onko mahdollisuuksia tenttiä näitä tutkintoja oppilaitoksen ulkopuolelta?
kylláhán námá vaatimukset saa helposti selville kun vaan ottaa yhteyttá vaikka konsalle, káyttáá googlea tai vaikka kyselee táállá kuten yllá nákyy. Ei ne mitáán salaisuuksia. MAhdollisuuksia tenttiá kannattaa kysellá paikallislta konsalta. Tampereella ainakin onnistuu. Kávisin kyllá silti náyttámássá soittoani opettajalle ennen tutkintoa, ettei nyt ihan tule paskaa káteen siellá. Vitoseen kun ei ihan riitá, ettá saa just menemáán nuotit oikeassa járjestyksessá. En tiedá missá se opetus pitáisi járjestá, jollei oppilaitoksessa?
Kaavamainen tekniikkaopetus, jossa jätetään hyödyntämättä mm. vasemman käden peukalotekniikka, oikea käden pikkurillin käyttö, oikean käden flamenco-tekniikka, tapping tekniikka, kielten venytykset.
Opetetaankohan noita nykyäänkään klassisen kitaran soitonopetuksessa?
Kyllá kaikenmoista treenataan, mutta ei mulle ole vielá tullut kappaletta vastaan, jossa tarttisin oikean káden pikkurilliá jotain viisiáánisiá sointuja lukuunottamatta, saati sitten vasurin peukaloa. Kaikki on ollut sormitettavissa viisaamminkin. Sáhkkitara erikseen.
"Flamencotekniikoista" kyllá esim. rasgueoja káytetáán, mutta flamenco on Espanjan mustalaisten musiikkia. Sitá on aika turha sotkea klassiseen musiikkiin, vaikka mm. De Falla ja Granados siitá vaikutteita ovatkin musiikissaan káyttáneet.
Klassisessa ohjelmistossa ei táppáystá ja venytyksiá ole. Vibrato tehdáán muuten. Kuitenkin uudessa musiikissa náitákin tehokeinoja káytetáán ja tátá kautta ohjelmistoa harjoitellessa harjoitellaan.
Perinteet istuvat liian tiukassa sekä opetuksessa, että instrumenttien kehittelyssä ja käytössä. Soololovi tuntuu olevan kauhistus klassisen kitaristien parissa, kuten myös kitaran otelaudan asemamerkinnät, pyöristetty otelauta, kapeampi otelauta. Perinteinen klassinen kitara ei ole kai muuttunut juuri ollenkaan 50 vuoden aikana.
No perinteinen kitara ei ole mihinkáán muuttunut, mutta onko perinteinen cembalokaan? Mutta uusia rakentajia kun seuraa, niin tuntuu ettá klassisissa kitaroissa tehdáán enemmán kehitystytá kuin vaikka sáhkisissá, joissa kaikki soittaa 50-luvun vehkeillá.
Soololovi on aika turha, etenkin kun vaikutukset kitaran sointiin ovat kiistattomat. Itselláni on konserttikitarassa kaareva otelauta, joka on normaalia kapeampi ja skaalakin on vain 64 cm eiká sitá ole kukaan tuominnut mitenkáán vááráksi kitaraksi. Páin vastoin, erittáin helpposoittoiseksi ja kaunisáániseksi on sanottu.
Suosittelen kuuntelemaan uutta kitaramusiikkia vaikka ihan Einojuhani Rautavaarasta láhtien, niin kylá siellá muutakin káytetáán kuin vaan perusnáppáilyá. Vanha ohjelmisto on erikseen. Tosin voihan niistákin tehdá sovituksia, missá tarvii káyttáá vasurin peukaloa ja naputella kaulaa, mutta miká on lisáarvo? Sen joutuu jokainen sovittaja, kuulija ja esittájá pááttámáán ihan itse.
Ymmärrän, että perinteisellä klassisella soittoasennolla, jalka pallilla, saadaan ehkä ergonomisesti paras soittoasento teknikkaa ajatellen, mutta itse haluan soittaa paljon rennommassa, mukavammassa asennossa ja esim. soololovellisella klassisella voi ilman perinteistä asentoakin soittaa kitaran ylimmiltä asemilta.
No ei támákáán ole ihan náin. Esim. Scott Tennant ja Eliot Fisk káyttávát kitaratelineitá, jollaiseen olen itsekin siirtynyt (http://www.ergoplay.de/). Sitten vaikka Katona Duo soittaa ns. "Paco de Lucia" -asennossa. Sen lisáksi on náhty jalkapallia káytettáván oikean jalan alla. Pointti valitessa asentoa ei ole náyttáá joltain tai tehdá niinkuin kuuluu, vaan lytáá itselle rennoin ja paras asento ajatellen soiton vaivattomuutta kaikissa asennoissa ja eri tekniikoilla.
Klassisen musiikin sävellyksissä ärsyttää perinteiset muodot, joita vieläkin käytetään ja myöskin ylipitkät sävellykset monine osineen. Mielestäni klassisella puolella kitarasta on tehty liian 'hieno' soitin, kun sitä on puoliväkisin tuotu 'arvostetuksi' klassiseksi soittimeksi sopeuttaen sitä genreen. Parhaat kitarakappaleet ovatkin lyhyitä ja ytimekkäitä, korkeintaan muutaman sivun nuotinnoksia. Myöskään tabulatuureja ei juurikaan käytetä, vaikka kyse olisi erikoisvireistä!?
PAljonko olet tutustunut kitaramusiikkiin 20. ja 21. vuosisadalta?
Millá tavoin kitaraa on mielestási sopeutettu genreen? Mielestáni genreá on ennemminkin sopeutettu kitaralle tekemállá sovituksia vanhoista sávellyksistá ja luomalla uutta taidetta joka ottaa erittáin hyvin huomioon kitaran omat piirteet soittimena.
Sitten ovat nämä kitarakonsertot ym., nekin ilmeisesti pakollista opiskeltavaa. Omasta mielestäni se on ajanhukkaa, koska klassinen akustinen kitara ei edes sovi konserttoihin, vaan on etupäässä soolosoitin sekä laulujen säestyssoitin.
Onneksi aika monet konserttiohjelmat on tiedossa ennen konserttia, niin voi olla menemáttá kun náitá esitetáán. JA nuotit voi játtáá jos ostohetkellá kauppaan. Olen kyllá táysin eri mieltá kanssasi.
Eri asia on, mikáli táhtáá ammattilaiseksi nimenomaan klassisen kitaran kanssa. Silloin tulee soittaa myskin náitá, koska muusikon tulee hallita myskin námá tyylilajit. Pelkillá puolen sivun Tarregoilla ei ihan kuuhun pááse.
Vieläkin tuli mieleen, että nykyään kun on näitä opetus-DVD:täkin pilvin pimein, niin harvinaisen vähän on klassisen kitaran opetusvideoita. Tässä yhteydessä voisikin kysyä, onko hyvistä sellaisista kenelläkään tietoa?
Scott Tennantin Pumping Nylonit taas kerran ja sitten kollegansa LAGQ:sta, William Kanengizerin, Effortless Classical Guitar tuli ihan náin ensimmáisená ilman googlea mieleen.
I'd sell my sister to whorehouse rather than play a Korean guitar. | wedevirtanen
31.05.2009 16:43:51 (muokattu 31.05.2009 16:46:41) | |
|
Olen syyllinen kaikkeen arvosteluun, jota esitettiin. Esitin asiani vailla tietämystä ja heikoin perustein. Ainoa hyvä asia siinä on se, että se herätti jonkin verran keskustelua ja toi kaivattua lisätietoutta asian tiimoilta, kiitos siitä!
Yksikään asia ei ollutkaan kuvittelemallani tolalla. Kaikki onkin hyvin sillä saralla.
Esitin myös joitakin henkilökohtaisia mielipiteitä klassisesta kitaramusiikista yleensä, kuten liian pitkistä kitarakappaleista ja kitarakonserttojen tarpeettomuudesta. Ne nyt olivat lähinnä makuasioita. Kyllähän kitarakappale saa olla pidempikin, kunhan siinä on sisältöä esim. Albenizin Cordoba ja jotkin Bachinkin jutut.
Se pelottaa tuossa klassisen kitaran tutkinnossa, että joutuuko siinä kahlaamaan läpi liian paljon sellaista materiaalia, josta itse ei pidä esim. kamarimusiikit sekä konsertot mm. Itse en ole koskaan soittanut kappaleita, joista en pidä ja miksi soittaisinkaan. Teknikkaharjoitukset erikseen.
Mitä muuten tulee mainitsemiini tekniikoihin: venytykset, tapping, flamenco-tekniikka, pikkurillin käyttö, vasemman käden peukalon käyttö, niin niiden avulla saa moniin kappaleisiin lisäväriä, sopivissa kohdissa ja pienessä määrin. Itsekään en diggaile näitä släm-kitaristeja. Minulle on aivan sama vaikka flamenco on mustalaisten musiikkia Espanjasta, jos sillä voi värittää kitarakappaletta. Ihmettelen muuten suuresti, kun Julian Bream:kin totesi, että hän ei rasquedo-tekniikkaa hallitse?
Ehkä tämän vuoksi klassisen kitaran musiikkikin on usein hieman kaavoihin kangistunutta. Klassisen kitaristinkin olisi hyvä laajentaa musiikillista näkemystä ja soittotekniikkaansa.
Peace and love brothers and sisters! | |
Ehkä se onkin enemmän sitä, että klassisen musiikin harrastajat/soittajat eivät useinkaan kuuntele muuta kuin klassista musiikkia, joten ilmaisu on tältä osin rajoittunutta vain klassiseen musiikkiin. Esim. klassisen laulaja ei osaa enää laulaa normaalilla tavalla, joten hänen äänensä ei sovi iskelmiin, bluesiin, jazziin tai rockiiin. Sama se tuppaa olemaan jos klassinen kitaristi yrittää soittaa bluesia tai rockia.
Peace and love brothers and sisters! | |
wedevirtanen: Ehkä se onkin enemmän sitä, että klassisen musiikin harrastajat/soittajat eivät useinkaan kuuntele muuta kuin klassista musiikkia, joten ilmaisu on tältä osin rajoittunutta vain klassiseen musiikkiin. Esim. klassisen laulaja ei osaa enää laulaa normaalilla tavalla, joten hänen äänensä ei sovi iskelmiin, bluesiin, jazziin tai rockiiin. Sama se tuppaa olemaan jos klassinen kitaristi yrittää soittaa bluesia tai rockia.
Mun mielestä aika kärjistetysti on sanottu että klassisen musiikin harrastajat/soittajat ei useimmiten kuuntele klassisen musiikin ulkopuolelta mitään. | |
Tonski: Mun mielestä aika kärjistetysti on sanottu että klassisen musiikin harrastajat/soittajat ei useimmiten kuuntele klassisen musiikin ulkopuolelta mitään.
Haluankin kärjistää. :)
Mutta kyllä näin vähän tuntuu olevan. Musiikki on jaoteltu hienoksi (klassinen) ja epähienoksi (rock, blues). On kai tilanne vähän muuttunut nykypäivinä, mutta ei tarpeeksi.
Mikä on todellinen tilanne nykypäivän opiskelijoiden suhteen sitä en tiedä, ehkä tilanne on jo muuttunut täysin ja toisenlaistakin musiikkia osataan arvostaa. Se olisikin hyvä asia, sillä se voisi tuoda lisää eloa klassiseen kitaramusiikkiinkin.
Peace and love brothers and sisters! | |
Tonski: Mun mielestä aika kärjistetysti on sanottu että klassisen musiikin harrastajat/soittajat ei useimmiten kuuntele klassisen musiikin ulkopuolelta mitään.
Minun mielestáni se on aika puhdasta paskaa.
I'd sell my sister to whorehouse rather than play a Korean guitar. | |
wedevirtanen: Olen syyllinen kaikkeen arvosteluun, jota esitettiin. Esitin asiani vailla tietämystä ja heikoin perustein. Ainoa hyvä asia siinä on se, että se herätti jonkin verran keskustelua ja toi kaivattua lisätietoutta asian tiimoilta, kiitos siitä!
Hyvin sá kárjistát. Ainakin mut sai sen verran ársyyntymáán, ettá piti vallan vastata. JA jatkaa vielá...
Yksikään asia ei ollutkaan kuvittelemallani tolalla. Kaikki onkin hyvin sillä saralla.
En tiedá onko kaikki hyvin. Taitavia ja luovia soittajia kaivataan aina lisáá konsertteihin ja levyille samoin kuin uusia hienoja sávellyksiá
Se pelottaa tuossa klassisen kitaran tutkinnossa, että joutuuko siinä kahlaamaan läpi liian paljon sellaista materiaalia, josta itse ei pidä esim. kamarimusiikit sekä konsertot mm. Itse en ole koskaan soittanut kappaleita, joista en pidä ja miksi soittaisinkaan. Teknikkaharjoitukset erikseen.
No tássá tullaa taas siihen, ettá miká on soittajan lopullinen táhtáin. Jos soittaa omaksi ilokseen ja haasteeksi, niin on ihan asiallista soittaa vaan mitá haluaa ja miká musa táysillá kolahtaa. Toinen juttu on sitten, ettá jos táhtáá ammattilaisuuteen tai ammattimaisuuteen, tulee mielestáni omata jonkinmoinen yleissivisty kitarakirjallisuudesta ja náin ollen on válttámátntá soittaa paljon erilaista musiikkia eri aikakausilta. Riippumatta pitáák kappaleesta vaiko ei. Mys esitystraditio on tárkeáá tuntea.
Mitä muuten tulee mainitsemiini tekniikoihin: venytykset, tapping, flamenco-tekniikka, pikkurillin käyttö, vasemman käden peukalon käyttö, niin niiden avulla saa moniin kappaleisiin lisäväriä, sopivissa kohdissa ja pienessä määrin. Itsekään en diggaile näitä släm-kitaristeja. Minulle on aivan sama vaikka flamenco on mustalaisten musiikkia Espanjasta, jos sillä voi värittää kitarakappaletta. Ihmettelen muuten suuresti, kun Julian Bream:kin totesi, että hän ei rasquedo-tekniikkaa hallitse?
Klassisella kitaralla ei kannata edes soittaa suurta osaa flamenco-tekniikoista, koska kitara menee rikki. Tai sitten ne ei vaan kuulosta niin kovin hyviltá. Kyllá jokainen klasarikepittájá nyt mutaman rasgueon hallitsee. Toinen asia sitten on, ettá hallitseeko kaikki niiden erilaiset muodot koputuksineen ja niin edelleen. Samahan se on, onko se mustalaismusaa, mutta sitá tarkoitin, ettá flamenco usein sotketaan keskusteluun klassisesta kitaramusasta ja se on aika sama kuin puhuttaisi jatsista ja hevistá samaan aikaan.
Eikhán Julian Bream nyt sen verran kynsillá kieliá rámistele, ettá klassisessa tarvittavat váritysrasgueot saa menemáám. Ja tulee muistaa, ettá kyseinen taiteilija on aika kuha luutun varressa ja vanhan musiikin parissa. Siis ei le ihmekáán, ettei ole enáá flamencoon aikaa riittányt.
Ehkä tämän vuoksi klassisen kitaran musiikkikin on usein hieman kaavoihin kangistunutta. Klassisen kitaristinkin olisi hyvä laajentaa musiikillista näkemystä ja soittotekniikkaansa.
Hassua, ettá konservatorioilla koskaan opiskelemattomat luulee, ettá konsat ja akatemiat on jotain salaseuroja, jossa opetetaan joku tarkoin varjeltu salaisuus soittaa oikein ja kuulostaa samalta kuin kaikki muut. Ja tietysti tuhotaan lupaavan taiteilijan luovuus ja tunne opettamalla sille teoriaa...
I'd sell my sister to whorehouse rather than play a Korean guitar. | |
Yhdyn siihen mitä Zeeboo aikaisemmin sanoi. Tämä keskustelu on lähtenyt sellaisille raiteille, että ikään kuin arkkitehtuurista kiinnostunut kysyisi arkkitehdiltä, että miksi talon rakennus on niin pikkutarkkaa nypläystä ja miksei hän tekisi näin.
samueld: Hassua, ettá konservatorioilla koskaan opiskelemattomat luulee, ettá konsat ja akatemiat on jotain salaseuroja, jossa opetetaan joku tarkoin varjeltu salaisuus soittaa oikein ja kuulostaa samalta kuin kaikki muut. Ja tietysti tuhotaan lupaavan taiteilijan luovuus ja tunne opettamalla sille teoriaa...
Kiitos, sanoit sen mitä minäkin ajattelin.
Voi veikkoset, olihan sitä itselläkin jokunen vuosi sitten sellainen asenne että klasari on kanki perseessä tärkeilyä. Ehkä wedekin joskus vielä arvostaa juuri sitä, miten "hienoa" musiikkia klassinen kitara on.
"Ihmisen voima on moraali" -Beethoven | |
Laddy Master: Yhdyn siihen mitä Zeeboo aikaisemmin sanoi. Tämä keskustelu on lähtenyt sellaisille raiteille, että ikään kuin arkkitehtuurista kiinnostunut kysyisi arkkitehdiltä, että miksi talon rakennus on niin pikkutarkkaa nypläystä ja miksei hän tekisi näin.
Kiitos, sanoit sen mitä minäkin ajattelin.
Voi veikkoset, olihan sitä itselläkin jokunen vuosi sitten sellainen asenne että klasari on kanki perseessä tärkeilyä. Ehkä wedekin joskus vielä arvostaa juuri sitä, miten "hienoa" musiikkia klassinen kitara on.
No toki arvostankin. Hienoja kappaleita löytyy paljonkin, mutta täydellistä roskaa on ihan liikaa. Esim. Sor, Aquado, Carcassi, Giuliani, heiltä en ole kuullut yhtään kuuneltavaa sävellystä. Etupäässä ne ovatkin harjoitusmaista materiaalia vailla hyviä melodioita tai musikaalista mielenkiintoa. Nämäkin mainitut säveltäjät ovat klassisen kitaran puolella suuresti arvostettuja vaikuttajia. Vuodesta toiseen sahataan näitä samoja umpikuivia kappaleita. Samantyyppistä materiaalia on paljon.
Mitä tulee Laddy Masterin puheisiin arkkitehdeistä, niin se oli verrattain ontuva ja viittaa selkeästi kirjoittajan mielikuvaan klassisesta kitaramusiikistaja paljastaen juuri klassisen kitaramusiikin perisynnin: kaavoihin kangistumisen.
Onneksi kaikkien ei tarvitse noudattaa näitä usein teennäisiä normeja, vaan he voivat sääntöjä rikkoen tehdä sellaista musiikkia kuin haluavat.
Täytyy sanoa, että ensimmäinen sana, joka tulee mieleen klassisesta musiikista on 'teennäisyys'. Olen huvittuneena seurannut televisiosta joitakin klassisen musiikin keskusteluja, täynnänsä teeskenneltyä klassista käyttäytymistä, termejä, painotuksia, ilmeitä ja eleitä.
Jos joku pitää paskan puhumisena sitä, kun arvostelen klassisen musiikin teennäisyyttä ja epätervettä kaavamaisuutta, niin minä puolestaan pidän sitä paskan puhumisena. Hyvä musiikki puhuu aina puolestaan ja onneksi sitä löytyy myös klassisesta kitaramusiikista.
Nyt kyllä haukuttiin väärää puuta, sillä minä jos kuka arvostan klassista kitaramusiikkia, mutta vain hyvää sellaista.
Peace and love brothers and sisters! | |
wedevirtanen:
Onneksi kaikkien ei tarvitse noudattaa näitä usein teennäisiä normeja, vaan he voivat sääntöjä rikkoen tehdä sellaista musiikkia kuin haluavat.
Ja niinkuin kovin usein káy, ettá kun selitetáán siitá, ettei tiedetá sáánnistá tai normeista mitáán, niin láhempi tarkastelu osoittaa, ettá kaikki seuraa kaikkia ilmeisimpiá sáántjá mitá on. Kun ei ole tiedetty, niin ei ole rikottukaan. Jos sen aidan haluaa kaataa, niin kannattaa se ensin etsiá.
Täytyy sanoa, että ensimmäinen sana, joka tulee mieleen klassisesta musiikista on 'teennäisyys'. Olen huvittuneena seurannut televisiosta joitakin klassisen musiikin keskusteluja, täynnänsä teeskenneltyä klassista käyttäytymistä, termejä, painotuksia, ilmeitä ja eleitä.
No mielestáni támá koskee keskustelua aina, kun siiná on osallisina ihmisiá, jotka keskustelevat itselleen tárkeistá asioista. Ihan se ja sama puhutaanko riistanhoidon tárkeydestá vai musiikkikoulutuksen laadusta. No támá nyt ei littynyt asiaan mitenkáán.
Jos joku pitää paskan puhumisena sitä, kun arvostelen klassisen musiikin teennäisyyttä ja epätervettä kaavamaisuutta, niin minä puolestaan pidän sitä paskan puhumisena. Hyvä musiikki puhuu aina puolestaan ja onneksi sitä löytyy myös klassisesta kitaramusiikista.
Paskan puhumisena pidin sitá, ettá klasarit ei kuuntele tai ota vaikutteita mistáán.
Itseasiassa má osoittaisin paikoin sitá syyttáváá sormea enemmánkin musiikin kuluttajia kohtaan kuin muusikoita. Muusikot saavat yleensá ihan rauhassa tehdá sáveltájien kanssa sitá todella tárkeáá ja rajoja rikkovaa tytá -- OMALLA AJALLA! Ihan vaan siksi, kun yleis haluaa kuulla ne samat Giulianin sonaatit ja muut roskasávellykset kerrasta toiseen. Támá ei koske mitenkáán vaan kitaramusiikkia. No minulla on tavallaan oma lehmá ojassa tuon ajanmukaisen musiikin kanssa, kun se vaan kiinnostaa...
Wede hei, montako klassisen koulutuksen saanutta ammattimuusikkoa tunnet henkilkohtaisesti? JA ehká kandeis seuraavalla avoimien ovien páivállá tms. menná jutskaileen sinne konsalle... Ja kai otit ainakin tampereen kitarafestivaalille osaa muutenkin kuin hiljaisessa konserttiyleisssá?
I'd sell my sister to whorehouse rather than play a Korean guitar. | |
Täytyy myöntää että kirjoitan usein melkomoista soopaa, kun kirjoitan vain asioista pelkästään huomioiden oman puutteellisen ja kapean näkemykseni kautta. Kuten myös tässäkin ketjussa tuli tehtyä. Esittelin näkökantojani jonkinasteisina totuuksina, vaikka tiedän, että jokaisella meistä on oma totuutensa, johtuen kokemuksen ja tiedon sekä taidon eroavaisuuksista.
Oikeastaan esitin kommenttia sellaisista asioista, joista en todellisuudessa tiedä niinkään paljon, kuten esim. klassisen musiikin soittajien ja harrastajien musiikillisista mieltymyksistä. Kritiikkini myös esim. Sor:in sekä muiden vanhojen säveltäjien musiikin laadusta on sekin lähinnä makuasia. Minun mielestäni ne on puisevia, mutta varmasti monet niistä löytävät mielenkiintoisiakin piirteitä.
Esitin myös kritiikkiä klassisen kitaran opetuksesta ja sen puutteista, mutta kyllä kai klassisen kitaran musiikin opetus on hyvää, koska niin paljon erittäin hyviä soittajia sitä kautta tulee. Ehkä on vain hyvä, että klassisen kitaran opetuksessa kunnioitetaan perinteitä sekä noudatetaan tiukasti sääntöjä esim. soittoasennon yms. suhteen. Voihan soittaja itse sitten perehtyä soittimen muihin tekniikoihin mielenkiinnon mukaan.
En tosiaankaan tunne henkilökohtaisesti klassisen kitaramusiikin opiskelijoita, enkä voi sen suhteen sanoa mitään sellaista millä olisi todellisuuspohjaa, joten kaiken kaikkiaan kirjoitukseni kauttaaltaan oli vailla faktoihin perustuvaa todellisuutta. Kunhan kirjoittelin rajoittuneita mielipiteitäni ilman sen kummempaa tietoa.
En itse ota kovinkaan vakavasti omia kirjoituksiani, enkä muitakaan keskustelupalstoilla esiintyviä juttuja. Pidän niitä vain kevyenä jutusteluna. Toki täytyy jatkossa kiinnittää huomiota siihen, että ei pyri antaamaan aivan harkitsemattomasti väärää kuvaa asioista, joista ei ymmärrä tarpeeksi näin tehdäkseen.
No, joskus osuu oikeaankin pohdinnoissaan, mutta hyvin harvoin.
Kiitos Teille, jotka korjasivat käsityksiäni ja johdattivat tieni lähemmäksi oikeaa polkua.
Peace and love brothers and sisters! | | « edellinen sivu | seuraava sivu » | |
|---|
|
|
